Perustustavan valinta ja perustusratkaisuja

Perustussuunnittelun toteuttamiseksi tarvitaan tontilla jo aiemmin tehty maaperätutkimus, jossa on selvitetty tontin maaperää ja kantavuutta kairausnäytteiden avulla. Varsinaisen suunnittelutyön perustusten osalta toteuttaa yleensä rakennussuunnittelija. Suunnittelussa huomioidaan tarvittavat lujuusvaatimukset, kosteuden eristäminen rakenteista ja vaadittavat lämmöneristykset.

Lopullisen perustustavan ratkaisevat maaperän kantavuus ja routivuus. Miten laajalle alueelle rakennuksen tuottama kuorma tulee jakaa, sanelee maaperän kantavuus – routivuuden kertoessa routasuojauksen määrän sekä tarvittavan perustamissyvyyden. Alueilla, joilla radonia esiintyy, on huomioitava myös radonsuojaustarpeet.

Omakotitaloissa yleisin perustuksissa käytetty ratkaisu on perusmuurianturaperustus. Tämä on kantavilla ja vähintään kohtuullisesti kantavilla maapohjilla käytettävä maanvarainen alapohjatyyppi, joka muodostuu anturan varaan rakennetusta perusmuurista ja maanvaraisesta betonilaatasta. Perusmuuri itsessään voi olla valettu tai kevytsoraharkoista muurattu. Tämä alapohjatyyppi on käytettävissä myös savimaassa paalutuksen yhteydessä. Savimaassa maahan lyödyt paalut kantavat anturoilta tulevat kuormat. Maanvaraista laattaa käytetään matalaperustusten yhteydessä sekä kellarillisten talojen alapohjana. Maanvaraiseksi suunniteltu laatta ei saa tukeutua suoraan anturan, seinän tai minkään muun vastaavia tukireaktioita aiheuttavan päälle. Tämä siksi, ettei kantamattomaksi suunniteltu laatta vaurioidu.

Pehmeillä ja tasaisilla rakennuspohjilla käytetään reunapalkilla vahvistettua maanvaraista laatta-alapohjaa. Reunapalkilla vahvistettu laatta soveltuu perustusratkaisuksi maaperän ollessa kantokyvyltään heikohkoa. Tällaisia maaperiä ovat mm. siltti ja savi. Reunapalkilla vahvistetussa laatassa maavarainen alapohja ja sokkelimainen reunapalkki valetaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jolloin rakennuksesta tuleva paino jakautuu rakennuksen koko alalle ja rakennus ikään kuin kelluu pehmeän maaperän päällä.

Kevennysperustukseksi kutsutaan perustamistapaa, jossa rakennuksen alla ja ympärillä olevaa ainesta kaivetaan pois tarvittava määrä ja korvataan kevytsoralla. Kevennysperustusta käytetään savipitoisissa ja muissa pehmeissä maaperissä, kun maaperä ei muuten kestä rakennuksen painoa. Tämän perustamistavan avulla voidaan välttyä kalliilta paalutukselta. Alapohjatyyppinä käytetään tässäkin tapauksessa reunapalkilla vahvistettua maanvaraista alapohjaa. Kevennysperustus on huomattavasti paalutusta edullisempi vaihtoehto. Kevennykseen käytettävä kevytsora toimii samalla lämmöneristeenä ja veden haitallisen nousun estävänä kapillaarikatkona. Kun maaperän kantavuus suhteessa rakennuksen painoon on liian pieni, ei kevennyskään enää riitä. Siinä tapauksessa vaihtoehdoksi tulee paaluttaminen.

Kun varsinainen kantava maaperä on syvällä pehmeän maaperän alla, tulee omakotitalon perustamistavaksi paaluperustus. Paaluvaihtoehtoina löytyvät teräs- ja teräsbetonipaalut. Teräsbetonipaalu kestää suurempia kuormia verrattuna teräspaaluun, myös kappalemääräisesti niitä tarvitaan monesti vähemmän. Joskus rakennettu ympäristö sanelee, mitä paalutyyppiä voidaan käyttää. Paalujen tunkeutuessa maaperään syrjäyttävät ne maata, mikä voi vaurioittaa jo olemassa olevia rakennuksia. Koska teräsbetonipaalu syrjäyttää maata ja aiheuttaa tärinää lyöntivaiheessa teräspaalua enemmän, voi rakennetussa ympäristössä päätyä käyttämään teräspaalua. Tontilla olevat olosuhteet vaikuttavat paalutyypin valintaan. Paaluperustus yleensä nostaa rakennuskustannuksia.

Rossipohja on alapohjarakenne, joka tukeutuu perusmuuriin tai palkkiin, ja jonka alapuolella on tuulettuva ryömintätila. Rossipohjaa käytetään tänä päivänä yleensä pilari- tai perusmuuriperustuksen kanssa. Kun rakennustyö saadaan valmiiksi, on ryömintätilasta muistettava poistaa kaikki orgaaninen aines, jotta vältytään homekasvustolta. Myös riittävästä tuuletuksesta on muistettava huolehtia.