• Etusivu
  • Talo

Keittiön ovien ja runkojen materiaalit

Rakentajan toimitus
Päivitetty 10.03.2025
20151_42110.jpg

Keskenään melko samannäköisissä keittiöissä on suuria hintaeroja. Yksi keittiön hintaan vaikuttavista tekijöistä on ovien ja runkojen materiaali, mikä erilaisten tyylien ja ovimallien viidakossa voi jäädä vähemmälle huomiolle. Materiaaleihin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota, sillä lisäsijoitus laatuun voi maksaa itsensä takaisin, jos haluaa pitää keittiönsä kauniina ja käyttää sitä mahdollisimman pitkään.

Keittiön ovet melamiini- ja laminaattiovia? Kalvo-ovet kestävät naarmuuntumista

Yleinen ja edullinen kalustemateriaali on melamiini. Se on yksiväristä tai kuviopainettua, kyllästettyä paperikalvoa. Käsittelyn ansiosta pinnasta tulee kulutusta ja kuumuutta kestävä, vettä hylkivä ja helppohoitoinen.

Valmis kalvo puristetaan kiinni levyyn, joka on tavallisimmin lastulevyä. Melamiinin pinta voi olla valkoinen tai värillinen, sileä tai puujäljitelmäksi kuvioitu. Melamiiniovista puhutaan joskus myös kalvopinnoitettuina ovina.

Melamiinia kovempi ja paksumpi materiaali on laminaatti. Se on noin kolme kertaa kestävämpää kuin melamiini, mutta myös kalliimpaa. Aikaisemmin ikilevyksi kutsuttua laminaattia käytetään nykyisin keittiön ovien ja työtasojen ohella myös välitiloissa. Se on lujaa kestomuovia, jota voidaan värittää ja kuvioida eri tavoin.

Laminaatti kestää erinomaisesti kovaa kulutusta ja erilaisia pesuaineita, minkä vuoksi sitä käytetään myös työpöytätasoissa sekä keittiöissä että kylpyhuoneissa.

Sekä laminaatti- että melamiiniovia saa vain sileäpintaisina. Värivaihtoehtoja on kuitenkin satoja.

Kalvo-oven hyvät ja huonot puolet

Ominaisuuksia
* Ovi on sileäpintainen
* Saatavilla mm. laaka- ja peiliovia
* Saatavana matta- tai kiiltäväpintaisena

Plussat
+ Kestää hyvin naarmuuntumatta
+ Värivaihtoehtojen valikoima todella runsas
+ Hinta

Miinukset
- Huonolaatuinen kalvo saattaa alkaa irvistellä
- Varsinkaan saumat eivät pidä kuumasta tai kosteasta

<p data-block-key="jda4t">Kalvo-ovi mattapintaisella pähkinäkuosilla (Kuva:Petra-keittiöt)</p>
Kalvo-ovi mattapintaisella pähkinäkuosilla (Kuva:Petra-keittiöt)

Keittiön ovet voivat olla maalattu

Levyn materiaalin, tiheyden ym. laadun lisäksi myös pintakäsittelyt eroavat toisistaan. Levyn pinta voi olla edullisemmissa malleissa lakattu tai maalattu vain kahdesti. Hintavampi ovi taas saattaa olla maalattu tai lakattu useita kertoja ja hiottu maalauskertojen välissä. Massiivipuisia tai MDF-levystä valmistettuja ovia voidaan maalata ja/tai lakata

Maalattu ovi saavuttaa silkinhimmeän pintansa tai korkeakiiltoisen ulkonäkönsä parhaiten usean maalaus- ja lakkauskerran jälkeen. Maalaamalla ja lakkaamalla ei ehkä saavuteta yhtä kiiltävää lopputulosta kuin kalvopäällysteisillä ovilla, mutta muut ominaisuudet voivat osoittautua tärkeämmiksi.

Maalatun oven hyvät ja huonot puolet

Ominaisuuksia
* Ovi on sileäpintainen
* Saatavilla mm. laaka- ja peiliovia
* Saatavana matta- tai kiiltäväpintaisena
* Pääasiassa ovet ovat yksivärisiä

Plussat
+ Kestää hyvin puhdistusta
+ Värivaihtoehtojen valikoima hyvä
+ Sietää hyvin kosteutta ja lämpöa
+ Hinta (MDF-levy)

Miinukset
- Naarmuuntuu helpommin kuin kalvo-ovi
- Hinta (Massiivipuu)

<p data-block-key="atymo">Keittiön ovet voivat olla maalattuja. Värivalikoima on suppeampi kuin kalvo-ovien (Kuva:Petra-keittiöt)</p>
Keittiön ovet voivat olla maalattuja. Värivalikoima on suppeampi kuin kalvo-ovien (Kuva:Petra-keittiöt)
<p data-block-key="wpndi">Valkoiseksi maalatut keittiön ovet ovat mdf-levyä (Kuva:Petra-keittiöt)</p>
Valkoiseksi maalatut keittiön ovet ovat mdf-levyä (Kuva:Petra-keittiöt)

Viilutetut keittiön ovet ovat osittain aitoa puuta

Viiluovissa pinnalla on ohut kerros aitoa puuta, minkä alla on puolikova kuitu- (MDF) tai lastulevy. Viilu on kehittynyt paljon sitten 1970-luvun.

Puuviiluovissa on puun lämmin, luonnollinen ulkonäkö, mutta niiden hinta on usein paljon massiivipuuta edullisempi. Viilutetun levyn etuna on tukeva rakenne, joka ei ole yhtä altis käyristymiselle kuin massiivipuu. Toisaalta viilu on massiivipuuta alttiimpi kolhuille.

20134_34591.jpg
<p data-block-key="3k01w">Mustaksi petsatut keittiön ovet ovat tammiviiluovia (Kuva:Petra-keittiöt)</p>
Mustaksi petsatut keittiön ovet ovat tammiviiluovia (Kuva:Petra-keittiöt)

Keittiön ovet voivat olla lastulevyä

Sekä melamiini- että laminaattilevyissä on myös laatueroja. Molempia valmistetaan eri paksuisina. Myös kovuus vaihtelee sen mukaan, miten tiheää ja puhdasta levymateriaali on. Kannattaa siis kiinnittää huomiota myös ilmoitettuun tiheyteen (kg/m3), sillä tiheämpi levy on kestävämpi.

Toisaalta sekään ei kerro kaikkea, sillä edullisemmissa levyissä voi vastaavasti olla hiekkaa tai muita epäpuhtauksia, jotka nostavat tiheyttä, mutta heikentävät kestävyyttä.

20134_34592.jpg

Samaa tiheyttäkin olevat lastulevyt kestävät kosteutta eri tavoin. Kosteutta kestävän lastulevyn tunnistaa vihertävästä väristä. Kosteudenkestoon vaikuttavat myös pintamateriaali ja reunanauhoituksen tiiviys.

Info

Info

Lastulevyn ominaisuuksia

  • Laatuerot ovat huimia
  • Normaali lastulevy ei siedä ollenkaan kosteutta; suojattava hyvin
  • Hinnaltaan edullinen

Keittiön ovet MDF-levystä?

MDF (engl. medium-density fibreboard) on kovaa kuitulevyä, joka on valmistettu hierretystä puukuidusta puristamalla. Sitä voidaan työstää ja maalata kuin puuta. MDF:stä on tullut yksi yleisimmistä keittiökalusteiden ovimateriaaleista. MDF on tasaista, se ei elä, taivu, väänny eikä säröile. Se on keittiössä edullinen ratkaisu, joka tarjoaa paljon väri- ja tyylivaihtoehtoja.

20134_34590.jpg

Maalatut ovet ovat käytännölliset ja helppohoitoiset. Naarmuja niihin kyllä saa syntymään, mutta ne kestävät vuosien pyyhkimiset ja vesinorot. Myöskin MDF-levyjen laadussa on eroja, jotka juontavat juurensa materiaalin tiheydestä.

Info

Info

MDF-levyn ominaisuuksia

  • Työstettävissä kuin aito puu
  • Laatueroja
  • Ei taivu tai halkeile
  • Hinnaltaan edullinen

Keittiön ovet massiivipuusta?

Massiivipuuovet on valmistettu kokonaan puusta. Yleisimpiä keittiökalusteissa käytettyjä puulajeja ovat koivu, mänty, tammi ja pyökki. Massiivipuu on kestävää ja näyttävä materiaali, joka sopii moniin eri tyyleihin. Ovet voivat olla luonnonvärisiä tai esim. läpikuultavalla pinnoitteella käsiteltyjä. Hinnaltaan ne ovat hintahaitarin yläpäässä.

20134_34593.jpg

Puu voi toisaalta olla alttiimpi naarmuille ja kolhuille kuin jotkut muut pintamateriaalit, mutta toisaalta se ikääntyessään patinoituu kauniisti. Sormen jäljet eivät myöskään näy puupinnassa niin selvästi kuin kiiltävässä maalatussa pinnassa. Jotkut keittiövalmistajat tekevät nykyisin kalusteovia myös lämpökäsitellystä puusta, joka kestää tavallista massiivipuuta paremmin kosteutta ja elää vähemmän.

Info

Info

Massiivipuun ominaisuuksia

  • Aito puu on kestävä
  • Pehmeä materiaali voi olla herkkä iskuille
  • Massiivipuun pinta voi olla ihanan tekstuurinen
  • Himmeä pintaa antaa anteeksi roiskeita ja sormenjälkiä
  • Laadukas puuovi on hintavampi kuin levyovet

Kevyet keittiön ovet vitriiniovista

Vitriiniovissa keittiössä käytetään toki myös lasia. Muutamalla vitriiniovella keittiöön saakin mukavasti vaihtelua ja ilmavuutta. Lasi sopii hyvin monenlaisiin keittiötyyleihin perinteisestä moderniin. Se on myös edullisempaa mitä usein ajatellaan. Vitriiniovissa käytetään yleensä karkaistua lasia, joka on tavallista lasia kestävämpää.

Huomaa vitriiniovissa:

  • Lasi voi olla kirkas tai läpinäkymätön
  • Ristikoita on useita erilaisia
  • Perintöposliinit tulevat oikeuksiinsa vitriinissä
  • Ovien taakse voit asetella myös taideteoksen astioista

Keittön kalusteiden rungot

Keittiökalusteiden rungoissa käytetään yleensä 16 mm melamiinia tai massiivipuuta. Massiivipuu on melko hintava vaihtoehto, mutta kestää pitkään. Melamiini on normaalissa käytössä hyvä ja edullinen ratkaisu. Jotkut keittiövalmistajat käyttävät myös paksumpaa, 18 mm levyä. Kosteisiin tiloihin on muistettava vaatia kosteutta kestävä levy.

Info

Info

Muista runkoja valitessasi

  • Valkoinen runko on valoisa ja sopii kaikkien ovien kanssa
  • Tumma reunanauha luo yhtenäisyyttä tummien ovien kanssa, jolloin valkoinen runko ei pilkistä ovien välistä
  • Tumma runko voi olla synkkä sisältä ja syvistä kaapeista voi olla hankala löytää tavaroita
  • Myöhemmin voit uusia keittiön vain ovia vaihtamalla
<p data-block-key="k80kg">Runkojen väriesimerkkejä (Kuva:Petra-keittiöt)</p>
Runkojen väriesimerkkejä (Kuva:Petra-keittiöt)
Info

Info

Muista!

  • Korkeakiiltoiseen oveen jää helpommin sormenjälkiä kuin mattapintaiseen
  • Korkeakiiltoisessa ovessa naarmut näkyvät helpommin
  • Tummat ja tasaiset värit paljastavat tahrat ja roiskeet
  • Ovet on helpompi vaihtaa kuin rungot
Talo
keittiö
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202110_72959.jpg
Näin teet keittiöstä käytännöllisemmän
Käytännöllisen keittiön peruspilareita ovat riittävä työskentely- ja säilytystila, optimaalisesti sijoitetut paikat vesipisteelle, tärkeimmille kodinkoneille, pistorasioille ja valaistukselle sekä oikein valitut materiaalit, jotka on helppo pitää puhtaina. Kun varaat kunnolla aikaa keittiön toiminallisuuden suunnitteluun, säästät aikaa myöhemmin.
20206_65268.jpg
Uusilla vetimillä päivität keittiön ilmeen helposti ja edullisesti
Vetimet ovat pieni yksityiskohta keittiökalusteissa, mutta niillä on yllättävänkin suuri vaikutus keittiön tyyliin ja käytännöllisyyteen. Uutta keittiötä suunniteltaessa erilaisiin vedinvaihtoehtoihin kannattaa siis tutustua huolella. Vetimien vaihtaminen on myös edullinen keino päivittää vanhan keittiön ilmettä ilman suurta remonttia.
20212_68449.jpg
Kysymyksiä ja vastauksia liittyen joka kodin rakennuslevyyn
Markkinoiden kovin rakennuslevy, Gyproc Habito, on ollut markkinoilla jo useamman vuoden, mutta yhä edelleen levyn ominaisuudet herättävät mielenkiintoa ja kysymyksiä. Murretaanko siis pari myyttiä aiheesta?Voiko todella olla, että kipsipohjainen rakennuslevy kestää vauhtia ja elämää? Ja miten voi olla mahdollista, että painavienkaan esineiden ripustamiseen ei tarvita erikoiskiinnikkeitä vaan tavallinen puuruuvi riittää?
20086_11310.jpg
Kerrostaloyksiön remontointi - keittiö
Keittiöremontti aloitettiin purkamalla kaikki vanha alta pois. Avaruuden ja toimivuuden lisäämiseksi keittiön ja olohuoneen välistä poistettiin myös väliovi. Keittiön seinät maalattiin valkoiseksi ja hauskana yksityiskohtana keittiöön maalattiin myös magneetti-/liitutaulu. Välitiloihin ei haluttu laatoitusta, vaan ne maalattiin erikoismaalilla. Keittiön lattiaan laitettiin tyylikäs, valkotamminen laminaatti. Keittiöön hankittiin myös laadukkaat kalusteet ja kodinkoneet.
20232_80877.jpg
Näin tiskiallas pysyy puhtaana - katso vinkit eri materiaaleille
Tiskiallas on yksi kodin käytetyimmistä esineistä, joka voi toimia päivän mittaan niin käsien, likaisten astioiden kuin multaisten kasvistenkin pesupaikkana. Tiskialtaan puhtaanapito kannattaakin ottaa osaksi arjen rutiineja, sillä ajan mittaan altaasta voi tulla epäsiistin näköinen bakteeripesä, mikäli sen asianmukaisesta puhdistuksesta ei huolehdita.
kaksi utuisen lämpimän beigeä keittiökuvaa ja taustalla suomalainen järvimaisema
Murretut värit ja matta pinnat: Keittiöiden uudet suosikit 2025
Vuosi 2025 tuo keittiöihin uusia ja mielenkiintoisia suuntauksia, jotka yhdistävät tyylikkyyden ja toiminnallisuuden. Vuonna 2025 keittiötrendeissä korostuvat murretut värit, matta pinnat, maanläheinen sisustus ja älykkäät mekanismit. Annamme nyt käytännöllisiä vinkkejä ja ideoita, jotka auttavat sinua uuden keittiösi suunnittelussa tai nykyisen keittiösi päivittämisessä.
201712_51213.jpg
Onko pesukoneen pikaohjelma aina myös edullisin?
Vaatehuolto ei välttämättä ole suosikkipuuhaa mutta pakollinen osa jokaisen ihmisen elämää. Aikanaan pestiin nyrkkipyykillä ja käsin, kun taas nykyään pesukoneilla ja kuivausrummuilla. Laitteissa saattaa olla isojakin eroja energiakulutuksen näkökulmasta. Kun jokainen meistä voi tehdä oman osansa energiansäästöstä, lopputuloksena päästään isoon vaikutukseen.
20156_43748.jpg
Rohkeita värejä ja muotoja Asuntomessukodeissa!
Vuoden 2015 Asuntomessut järjestettiin Vantaan Kivistössä. Alueelle nousi lyhyessä ajassa yli 40 näkemisen arvoista kohdetta.Alueelle rakentuneissa messukodeissa on käytetty rohkeasti voimakkaita maanläheisiä sävyjä kuin myös kirkkaita värejä. Lisäksi kohteissa on leikitelty niin kaarevilla geometrisillä muodoilla kuin myös graafisilla yksityiskohdilla. Nämä Asuntomessut ovat erilaisten julkisivumateriaalien juhlaa, joten alue on mielenkiintoinen kokonaisuus. Tutustu, miten materiaaleja ja värejä on yhdistetty.
20091_14684.jpg
Valloxilta uusi ilmanjakojärjestelmä
Vallox BlueSky on uusi taipuisa, ääntä vaimentava ja asennusystävällinen ilmanvaihdon kanavajärjestelmä. Se tekee ilmanvaihtokanaviston asentamisesta sekä uudisrakennuksissa että saneerauskohteissa entistä nopeampaa ja helpompaa.Tulo- ja poistoilmakanavat kulkevat Vallox-ilmanvaihtokoneelta Vallox-äänenvaimennusosan tai äänenvaimentimien kautta BlueSky -ilmanjakolaatikoihin, joista tulo- ja poistoilma jaetaan "tähden" muotoon rakennetulla ilmanjakojärjestelmällä koko taloon. Jokaiseen venttiiliin viedään yksi tai kaksi BlueSky -putkea suoraan äänieristetystä ilmanjakolaatikosta.Polyeteenistä valmistettu, taipuisa, mutta muotonsa pitävä Vallox BlueSky -ilmanvaihtoputki on helppo ja perinteistä kanavaa nopeampi asentaa. Ratkaisu on edullinen, sillä joustavan putken ansiosta myös erillisten kanavaosien tarve on lähes olematon.Vallox BlueSky voidaan asentaa kätevästi väli- ja alapohjaan, betonivaluun, väliseiniin, alas laskettuun kattoon ja koteloihin. Putken ulkohalkaisija on vain 75 mm. Tarvittaessa suurempia ilmamääriä voidaan asentaa kaksi BlueSky -putkea rinnan. Yhdelle putkelle suositellaan ilmamääräksi 8,3 l/s, kahdella putkella 16,7 l/s.
202011_67557.jpg
Jätevesijärjestelmä harmaille jätevesille
Case: Pieni tilantarve ratkaisi uudiskohteessa laitteen valinnan. Teemu ja Marianne Sederholm rakensivat vapaa-ajan asunnon Tampereen Teiskoon.
201812_55751.jpg
Tee onnistunut matka uuteen kotiin - haaveista totta
Haaveistako totta? Useat meistä haaveilevat yksilöllisesti suunnitellusta kodista − omien tärkeimpien mielikuvien ja toiveiden toteutumisesta niin paperilla kuin myös todellisuudessa. Moni on ehkä raapustanut ruutupaperille huonejakoja ja miettinyt, miten uuden talon huonetilat keskenään jakautuisivat. On kuitenkin hyvä kysyä itseltä, onnistuukohan tämä nyt omalla osaamisella. Kultainen neuvo tähän on: omat visiot kannattaa käydä rohkeasti esittelemässä ammattitaitoiselle ja kokonaisuudet hallitsevalle arkkitehdille heti hankkeen alussa. Ammattilainen hahmottaa kokonaisuudet ja kuuntelee tarkkaan rakennuttajan toiveet.
20095_16578.jpg
Mitä pihan suunnittelu ja toteutus maksavat?
Pihan teko jää uudisrakentamisessa yleensä viimeiseksi. Siinä vaiheessa saattaa olla budjetti jo käytetty, vaikka suunnitelmissa vielä olisi pihagrillin tai kylpytynnyrin hankinta. Samoin saattaa käydä remontoinnissa. Muuten kiinteistö on laitettu kuntoon, mutta loppusilaus on jäänyt vaiheeseen pihan osalta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton