• Etusivu
  • Talo

Aurinkoa, ruoanlaittoa ja rentoa oleskelua mökkiolosuhteissa – näin se onnistuu

Mariana RavoniusKaupallinen yhteistyö Oras Oy
Päivitetty 31.07.2024
20216_71187.jpg

Joko sinun kesäkeittiöösi kuuluu myös juokseva lämmin vesi?

Kesä on monelle suomalaiselle se vuoden kohokohta. Auringonlämpö hellii talven jäljiltä ja voi rauhassa viettää aikaa perheen kesken esimerkiksi mökillä. Miten ihanaa onkaan valmistaa ruokaa ulkosalla ja vielä nauttia siitä kesätuulen vienossa huminassa ja hyvässä seurassa. Mikään ei estä nauttimasta mökin rauhasta ja tunnelmasta myös syksyllä.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2020 kaikkiaan 508 289 kesämökkiä. Suomalaiset ovat siis varsinaista mökkikansaa, eikä ihme, sillä suomalainen luonto on vertaansa vailla. Kesämökille useimmiten lähdetään viettämään tietoisesti aikaa pidemmäksi kuin vain pariksi päiväksi kerrallaan. Vaikka olemmekin mökkikansaa, kaipaamme silti mökillekin pieniä mukavuuksia, joita olemme tottuneet kotonamme käyttämään. Yksi tällaisista asioista on lämmin vesi.

Lisämukavuutta mökille: lämmin juokseva vesi

Kesään kuuluu ilman muuta hyvä ruoka ja siitä nauttiminen. Jos sinun mökilläsi on käytössä ainoastaan kylmä vesi, miltä sinusta tuntuisi ajatuksena saada käyttöösi myös lämmin juokseva vesi esimerkiksi kesäkeittiöön, grillikatokseen tai vaikkapa autotalliin?

Oras Safiran vedenlämmittimellä varustetusta hanasta, eli niin kutsutusta mökkihanasta on saatavilla kahta eri mallia, toinen soveltuu erinomaisesti keittiöön ja toinen käsienpesualtaille. Se mitä tarvitset, on kiinteä kylmävesijohto sekä sähkö.

Mökkihana on käytännöllinen ratkaisu ja turvallinen käyttää. Paketissa saapuu sekä hana että itse vedenlämmitin. Kun hanan asentaa paikoilleen, tulee vedenlämmitin täyttää ensin vedellä ja vasta sen jälkeen kytkeä siihen virta kytkemällä se pistorasiaan. Veden lämpötila on portaattomasti valittavissa n. 35–85 °C väliltä. Muistathan, että lämpimän veden lämpötila ei saa ylittää + 65 astetta!

Lämminvesivaraaja on paineeton ja tilavuudeltaan 5 litraa. Huomioi, että hana on niin kutsuttu matalapaineversio ja on kehitetty juuri tähän tarkoitukseen, joten sitä ei voi korvata normaalilla hanalla.

<p data-block-key="yve1v">Kesäkeittiöön suunniteltu Oras Safira mökkihana 1023F</p>
Kesäkeittiöön suunniteltu Oras Safira mökkihana 1023F
<p data-block-key="oiat5">Vietä huoletonta aikaa mökilläsi.</p>
Vietä huoletonta aikaa mökilläsi.

Syksyn koittaessa muista:

Oraksen mökkihana ja vedenlämmitin tulee tyhjentää talvikuukausien ajaksi. Näin varmistat, että hana toimii myös seuraavalla mökkikaudella:

  • Sulje vedentulo hanalle sekä irrota laite sähköverkosta.
  • Avaa hana auki keskiasennossa ja odota että vedentulo loppuu.
  • Kierrä tuloveden liitinmutteri auki sekä liitinmutterit auki vedenlämmittimen liitäntämuhveista.
  • Tyhjennä säiliö vedestä kääntämällä se ylösalaisin (lämpimän veden yhteestä) ja odota että vedentulo loppuu kokonaan.
  • Irrota hanan vivusta merkkinasta sekä talttapäinen kiinnitysruuvi
  • Irrota hanan suojakuppi.
  • Kierrä säätöosan mutteri (38 mm) auki käyttäen holkkiavainta (Oras-nro 910003).

Vedä säätöosa ylös karasta käyttäen apuna esimerkiksi kahvaa. – Muista säilyttää hanan säätöosa kuivassa sekä lämpimässä.

20216_71184.jpg
Oras Oy
Talo
keittiö
kylpyhuone
käyttövesi
rakennukset
sauna
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20219_72428.jpg
Juokseva lämmin vesi myös autotalliin ja puutarhaan
Mietihän hetki tavallista arkeasi, viime kesää, remonttiprojekteja autotallissa tai puutarhassa. Jos jotain yhteistä näille kaikille miettii, on se lämpimän juoksevan veden tarve. Kuinka helppoa olisikaan pestä vihannekset suoraan maalta nostaessa kesäkeittiössä tai puhdistaa kädet autotallissa ennen kuin tarvitsee koskea edes valokatkaisijaan. Tottahan toki juoksevan kylmän veden saa käsienpesua varten aikaan vaikka puutarhaletkulla, mutta miellyttävän lämmin vesi on kuitenkin enemmän kuin helppo järjestää.Lämpimän veden saat luoksesi puutarhaan, mökille sekä autotalliin hyvinkin helposti. Et tarvitse kuin kiinteän kylmävesijohdon sekä sähköä.
20153_42696.jpg
Lämmintä vettä mökille, talliin tai grillikatokseen
Oras Safira-mökkihana/vedenlämmitin -yhdistelmällä saa helposti lisää mukavuutta vapaa-aikaan. Jos mökille, kesäkeittiöön, grillikatokseen tai autotalliin tulee kiinteä kylmävesijohto ja sähkö, sinne on helppo järjestää myös tiskaus- tai käsienpesupiste Oras Safira mökkihanan avulla.Sekä hana että 5 litran vedenlämmitin tulevat yhdessä paketissa.Hanan virtaama on 5 litraa minuutissa.Asentaminen on helppoa – tarvitaan vain kylmävesiliitäntä ja sähkö.Saatavissa sekä pesuallas- että keittiöversiot: 1003F ja 1023F.
20202_62918.jpg
Lisämukavuutta kesäkeittiöön tai vaikka mökille!
Suomalaiset ovat mökkikansaa. Kansaa, joka nauttii luonnon läheisyydestä ja omasta rauhasta. Suomessa arvioidaankin olevan jopa puoli miljoonaa vapaa-ajan asuntoa. Määrä on huikea. Missä sitten näiden mökkien eroavaisuudet tulevat parhaiten esille, ovat mökkien varustelutasojen erot.Mitäpä sanoisit, jos mökille tai kesäkeittiöön tulisi kylmän veden lisäksi myös lämmin vesi? Ei enää veden lämmittämistä erikseen padassa, vaan lämmin vesi virtaisi hanasta siinä missä kylmäkin. – Se onnistuu kyllä, sillä Oras Safira -mökkihana/vedenlämmitin -yhdistelmällä saat helposti lämmintä vettä käyttöösi.
20214_69878.jpg
Olisiko aika laittaa kodin pinnat ja lämmitys kuntoon?
Miltä kotisi näyttääkään kevätauringon valossa? Tuntuvatko pinnat kolhiintuneilta vai onko vain aika ajanut niiden ohitse? Tekivätkö talven paukkupakkaset kodistasi kylmän? Kiuaskaan ei enää lämmitä saunaa kuten ennen.Olisiko siis aika laittaa kodin pinnat ja lämmitys kuntoon?
202012_67916.jpg
Tällaisissa saunoissa lukijamme saunovat jouluna
Ai että, tunnetko nenässäsi tuon puusaunan tuoksun, tunnetko ihollasi lempeän lämmön, kuuletko puiden paukkeen ja rätinän palaessaan tulisijassa? Ihanaa. Tällaisissa saunoissa lukijamme saunovat tänä jouluna. Upeita luomuksia ja tekisi mieli mennä myös noihin lämpöä uhkuviin ja tunnelmallisiin saunoihin. Tulehan mukaamme kierrokselle...
20081_8477.jpg
Rauhoittavat ja rentouttavat makuuhuonetekstiilit
Finlaysonin alkuvuoden 2008 tekstiilimallisto jakautuu kolmeen erihenkiseen teemaan, joiden yhteisinä nimittäjinä ovat luonto, vesi ja saaristo. Kesä tuo mukanaan veden äärellä puuhastelun ja lokoisat lomapäivät elämästä nautiskellen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton