• Etusivu
  • Remontti

Viikon pähkinä purtavaksi: Miten onnistuu 60-luvun OKT:n rappauksen puhdistus ja maalaus

Mariana Ravonius
Julkaistu 29.05.2025
1920 nuori parrakas mies raapii partaansa ja näyttää pohtivalta

No nyt on kerrakseen pulmaa ja pohtimisen aihetta.

Julkisivujen rappaamisella on pitkät perinteet, jotka ulottuvat periaatteessa jo antiikin aikoihin asti. Myös keskiajalla rappausta käytettiin kiviseinien suojaamiseen esimerkiksi luostareissa sekä kirkoissa.

1800-luvun aikana teollistuminen kehitti aikaisempia pääosin kalkista koostuneita rappauslaasteja ja uusien materiaalien, kuten sementin myötä julkisivuista tuli kestävämpiä ja rappauksista nopeammin kovettuvia. 1900-luvulla suosittiin sileitä ja vaaleita julkisivuja, mutta toki karkeampaakin rappausta oli nähtävillä.

Tämän myötä pääsemmekin viikon pähkinään...

Keskustelupalstallamme on esitetty kysymys ja pyydetty apua 1960-luvun omakotitalon karkean rappauksen puhdistukseen ennen uuden maalipinnan laittoa. Itse maalipinnan kysyjämme pohti toteuttavansa pyöreällä siveltimellä tuputtaen, samalla kuitenkin miettien, että olisiko ruisku kuitenkin parempi vaihtoehto.

  • Miten sinä puhdistaisit rappauksen?
  • Oletko itse toteuttanut vastaavan prosessin?
  • Osaatko neuvoa hyvän konstin, jotta uusi maalipinta pääsisi oikeuksiinsa puhtaan pinnan päällä?
  • Miten sinä toteuttaisit itse maalauksen?

Ota osaa keskusteluun ja jaa niksisi ja konstisi!

Remontti
julkisivu
maalaus
pihatyöt
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton