• Etusivu
  • Talo

Vallox mukaan Leijonaperheeseen

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Vallox Oy
Päivitetty 26.09.2017
20179_50284.jpg

Suomen Jääkiekkoliitto ja miesten A-maajoukkue on Valloxin uusi yhteistyökumppani. Leijonien ja Valloxin sopimus jatkuu kevääseen 2018 ja sisältää option kaudesta 2018–19.

– Olemme todella innoissamme alkavasta yhteistyöstä leijonaperheen kanssa. Leijonat edustaa mitä parhaimmissa määrin korkeatasoista suomalaista osaamista, johon me Valloxilla uskomme vahvasti. Yhteistyön kautta saamme paljon näkyvyyttä sekä mahdollisuuksia syventää asiakassuhteitamme jotka ovat ensiarvoisessa asemassa edelleen kehittäessämme liiketoimintaamme. Nyt allekirjoitettu yhteistyösopimus kattaa optioineen tulevat kaksi kautta mutta luonnollisesti tähtäimessämme on pitkäaikainen yhteistyö suomalaisen urheilun lippulaivan kanssa, Valloxin Suomen liiketoiminnasta vastaava Antti Salakka kertoo.

– Leijonaperhe kasvaa taas yhdellä suomalaisella eturivin yrityksellä. Loistavaa toivottaa Suomen johtava ilmanvaihdon asiantuntija tervetulleeksi Leijonaperheeseen. Uskon, että tuleva yhteistyö vahvistaa molempia brändejä ja saamme nauttia alkavasta yhteistyöstä vielä pitkälle tulevaisuuteen, Suomen Jääkiekkoliiton myynti- ja markkinointijohtaja Lassi Rönkkönen iloitsee.

Vallox yrityksenä
Vallox Oy on Loimaalla sijaitseva pääasiassa asumisen ilmanvaihtolaitteita kehittävä ja valmistava yritys. Yritys on yli 40-vuotisen toimintansa ajan ollut sisäilmateknologian kehitystyön suunnannäyttäjä. Energiaa säästävillä Vallox-ilmanvaihtolaitteilla luodaan huoneistoon yksilöllisesti ohjattava, raikas ja terveellinen sisäilmasto, joka lisää asukkaiden hyvinvointia ja pitää rakenteet kuivina. Valloxin liikevaihto oli vuonna 2015 n. 37 miljoonaa euroa, josta noin puolet tuli viennistä.

Tilaa esite Vallox-ilmanvaihdosta

Osta suodattimet ja ilmanvaihtokone verkkokaupasta

Vallox Oy
Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Vallox 125 MV
Vallox 140 -ilmanvaihtokone - Tehokas ja taloudellinen uutuus
Vallox 140 -ilmanvaihtouutuus on äänitasoltaan hiljainen ja energiankulutukseltaan alhainen. Koneessa on hyvä suodatus, tyylikäs muotoilu sekä elektroninen ohjaus. Lisäksi muun muassa säätö- ja asennusvaihtoehtoja on useita.
Vallox 125 MV
Vallox Digit SED – Ilmanvaihdon ohjaukseen uusia ominaisuuksia
Vallox Oy:n digitaalinen Digit SED -ilmanvaihdon ohjauskeskus saa uusia ominaisuuksia. Ohjaukseen on liitetty viikkokello-ohjaus, takkakytkin ja koneen käynnistysnäppäimen lukitus.
Vallox 125 MV
Ilmanvaihto on elämänlaatua
Raikas ilma uuteen tai vanhaan kotiinVallox Oy on 30 vuoden kokemuksella tehnyt toimivia sovelluksia ympäristöihin, joissa ilmanvaihdolta vaaditaan yksilöllisyyttä ja helppokäyttöisyyttä. Pien- ja rivitalojen uudisrakentamisen ohella Valloxin järjestelmät sopivat myös saneerauskohteisiin, kerrostaloasuntoihin, kouluihin ja laitoksiin sekä toimistotiloihin.
20137_35622.jpg
Boschin GluePen-liimakynä - kätevä apu askarteluun ja pikku korjauksiin
Arjen pienet ja suuret kiinnitystarpeet ratkeavat nopeasti ja kätevästi Boschin uuden GluePen-kuumaliimakynän avulla. Kynä on erinomainen apuväline luovaan askarteluun, paketointiin, pienoismallien rakentamiseen ja kodin pieniin korjaustöihin.
20229_79462.jpg
Näin asennat liukuovet kääntyvien ovien tilalle saneerauskohteessa
Liukuovi ei ole asennettavissa ainoastaan uudiskohteisiin, vaan se sopii mainiosti myös saneeraukseen. Vanhoissa taloissa saneerattaessa vaihdetaan hyvin usein seinälevyjä uusiin. Samassa hoituu myös saranallisten kääntyvien väliovien vaihto paremmin ääntä eristäviin ja seinäpinta-alaa säästäviin, seinän sisään liukuviin välioviin. Vaihto liukuoviin ei voisi olla helpompaa valmiiksi hitsattuja teräselementtejä käyttäen.
202011_61997.jpg
Energiatehokas koti on Veistos
Kastelli-Talot Oy on lanseerannut vuoden 2020 alkupuolella uuden veistoksellisen, modernin, energiatehokkaan ja ylvään talomalliston nimeltä Veistos. Vuosituhannen alussa alkanut trendi moderneista ja pelkistetyistä talomalleista saivat rinnalleen uuden vuosikymmenen kunniaksi juhlavan, veistoksellisen ja toiminnallisen talomalliston. Veistos sopii erinomaisesti pienille kompakteille ns. kaupunkitonteille."2020-luvun asuinrakentamisessa tuntuu uusi henki. Vuosituhannen alun valkoinen modernismi saa enenevissä määrin rinnalleen lämpimiä sävyjä, yksityiskohtia ja romantiikkaan viittaavia vivahteita."

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton