• Etusivu
  • LVI

Uusi avustus kannustaa vaihtamaan lämmitysmuotoa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyöBosch Home Comfort logoBosch Home Comfort
Päivitetty 08.03.2024
20209_66625.jpg

Syyskuun alusta alkaen pientalojen omistajat ovat voineet hakea avustusta vaihtaessaan öljylämmitykseen kestävämpään lämmitysmuotoon. Avustusta myönnetään 4 000 euroa, kun pientalossa siirrytään ilma-vesilämpöpumppuun, maalämpöön tai kaukolämpöön. Tällä halutaan kannustaa pientalojen asukkaita siirtymään ekologisempaan lämmitykseen ja samalla osallistumaan hiilineutraali Suomi vuonna 2035 tavoitteeseen.

Uutta avustusta voidaan myöntää öljylämmitysjärjestelmän poistamisesta ja lämmitysmuodon muuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin, jotka ovat syntyneet 1.6.2020 jälkeen ja vuoden 2022 lopulle saakka. 4000 euron avustuksen saa ilma-vesilämpöpumppuun, maalämpöön tai kaukolämpöön siirryttäessä. Muita lämmitysmuotoja avustetaan 2500 eurolla. Fossiilisia polttoaineita käyttäviin lämmitysjärjestelmiin avustusta ei myönnetä, eikä öljylämmitystä voi jättää osaksi lämmitysjärjestelmää.

Öljylämmityksen vaihtaminen onnistuu sujuvimmin asiantuntija-apua hyödyntäen ja toteutus tilataan avaimet käteen -ratkaisuna. Lämmitysmuutosta suunnitellessa kannattaa samalla tarkastella myös energiatehokkuuden parantamista. Esimerkiksi ilma-vesilämpöpumpulla energialasku voidaan jopa puolittaa, kun se asennetaan öljykattilan tai sähkövaraajan tilalle. Maalämpöpumpulla saadaan parhaimmillaan jopa 80 prosentin säästö.


Lisää avustuksesta voit lukea ELY-keskuksen sivuilta >>

Info

Info

Uusi lämmitysjärjestelmä lämpöpumpun valintatyökalun avulla

Kokeile lämpöpumpun valintatyökalua helpottaaksesi löytämään juuri sinun kotiisi sopivan vaihtoehdon. Tulosten yhteydessä voit pyytää lisätietoja Boschin asiantuntijoilta ja voitte yhdessä katsoa sinulle sopivan lämpöpumpun.

Puolita lämmityslaskusi ilma-vesilämpöpumpulla

Lämpöpumpuksi kannattaa valita laadukas, Suomen olosuhteisiin suunniteltu ja valmistettu tuote. Silloin se palvelee vuosia eteenpäin sekä antaa paremmat säästöt ja takaa siten investointikustannuksille erinomaisen takaisinmaksuajan. Optimaalisen toiminnan varmistamiseksi ei sovi myöskään unohtaa ammattitaitoisen asennuksen merkitystä. Ilma-vesilämpöpumpun asennuskustannukset ovat pienemmät kuin maalämmössä ja se soveltuu erinomaisesti kohteisiin, joissa poraus ei ole mahdollista tai tontin ala on rajallinen.

Bosch Compress 7000i AW tekee energian säästämisestä helppoa hyödyntämällä ulkoilman energiaa sisätilojen ja käyttöveden lämmittämiseen. Riippumatta siitä, oletko rakentamassa uutta taloa vai uudistamassa vanhaa kiinteistöä, huipputason energiatehokkuus ja ensiluokkainen käytännöllisyys tekevät tästä innovatiivisesta ilma-vesilämpöpumpusta erinomaisen valinnan.

Boschin ilma-vesilämpöpumpussa on kierroslukuohjattu invertterikompressori. Tämä tekniikka säästää entistä enemmän energiaa ja optimoi vuosihyötysuhteen erityisesti keväällä ja syksyllä, kun täyttä lämmitystehoa ei tarvita. Laite tuottaa energiaa laajalla alueella: -20 °C...+35 °C. Malleissa, joita ei yhdistetä toiseen lämmitysjärjestelmään, sähköinen lisälämmitin varmistaa, että laite tuottaa tarvittavan lämmön myös alle -20 °C:n lämpötiloissa.

  • SCOP 4,9
  • Energialuokka A+++
  • Yksi markkinoiden hiljaisimmista pumpuista. Myös -3 dB:n hiljainen Silent mode -tila öitä varten
  • Jopa 62 °C:n menovesilämpötila
  • Helppo kytkeä öljy-, puu- tai pellettikattiloiden ja aurinkolämpöpaneeleiden ym. rinnalle.
202010_66880.jpg

Energiatehokas maalämpö

Boschin Compress 7001i LW/M on uuden sukupolven inverter-maalämpöpumppu, jolla saadaan aikaan parhaimmat säästöt lämmityskustannuksissa. Lämpöpumpun helppokäyttöinen kosketusnäyttö ja etäohjaus mahdollistaa pumpun mielekkään käytön. Pumpun kierroslukuohjattu kompressori säätää tehoaan portaattomasti eikä koskaan käy suuremmalla teholla kuin on tarpeen.

Compress 7001i LWM:ssä käyttöveden tuotto on huippuunsa ja sitä riittää vettä isommallekin perheelle. Siinä on sisäänrakennettu käyttövesivaraaja ja älykäs automatiikka, joka sovittaa käyttöveden lämmityksen käytön mukaan. Automatiikka havaitsee esimerkiksi kylpyammeen täytön ja sovittaa veden lämmityksen käytön mukaan. Uudessa Compress 7001i LW -mallissa ei ole varaajaa, joten se on matalampi kuin varaajallinen malli. Se mahdollistaa asennuksen useampiin kohteisiin, joissa on esimerkiksi korkeusrajoituksia tilassa. LW-malliin on saatavilla erillinen varaaja, jolloin sillä saadaan myös tuotettua lämmintä käyttövettä.

Compress 7001i LW/M on markkinoiden kaunein maalämpöpumppu, moderni lasipinta ja värillinen kosketusnäyttö tekevät pumpusta kauniin katsoa. Värillinen kosketusnäyttö on käyttäjäystävällinen ja yhtä helppo käyttää kuin älypuhelin. Siinä on etäohjausmahdollisuus vakiona, kun lataat sovelluskaupasta ilmaisen EasyRemote -sovelluksen ja liität pumppuun nettikaapeli, niin voit etävalvoa pumppua esim. mökillä ollessasi.

  • Saatavilla kolmessa teholuokassa: 2-8kW, 3-12kW ja 4-15kW
  • Vuosihyötysuhde SCOP 5,85 (mallissa 3-12 kW)
  • Energialuokka A+++
  • Etäohjaus
  • Helppokäyttöinen ja moderni
  • Käyttövettä jopa 300l/40 °C/12l/min
  • Sopii loistavasti myös saneerauskohteisiin Boschin keruupiirin valvonta-automatiikan vuoksi
20192_56212.jpg

Pyydä lisätietoa Bosch-ilma-vesilämpöpumpuista!

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Bosch Home Comfort
LVI
lämmitys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20203_63032.jpg
Tarkista vinkit parhaan lämpöpumppu­tarjouksen valintaan
Lämpöpumppu on iso hankinta ja se hankitaan yleensä vain muutaman kerran elämässä. Hankintaan kannattaa paneutua ja tutustua eri tuotteiden ominaisuuksiin. Kannattaa myös miettiä, mitkä ominaisuudet ovat itselle tärkeitä ja, mitä tarpeita lämpöpumpun tulee täyttää.Monesti kiinnitetään huomiota kokonaisuuden kannalta pieniin asioihin lämpöpumpputarjouksia vertaillessa. Tärkeämpää kuin tarkastella esimerkiksi yksittäistä COP-arvoa on tarkastella tarjousta suurempana kuvana. Kun suurempaan kuvaan ja itselle tärkeisiin asioihin unohdetaan keskittyä voi seurata pettymyksiä lämpöpumpun ominaisuuksissa ja toiminnassa. Tärkeää on, että kokonaisuutena tarjous on paras juuri sinulle ja täyttää kaikki vaatimuksesi.Apuna kannattaa käyttää esimerkiksi uutta lämpöpumpun valintatyökalua. Vastaat vain muutamaan kysymykseen ja lopputuloksena saat vaihtoehdot kohteesesi sopivista lämpöpumpuista.
201812_55637.jpg
Maalämmöllä selvää säästöä lämmityskuluihin
Maalämpö on maaperään, kallioon tai veteen varastoitunutta lämpöenergiaa. Asentamalla maalämpöjärjestelmä päästään käsiksi ehtymättömään, uusiutuvaan ja saasteettomaan energiaan.
202110_73382.jpg
Kotitalousvähen­nys kannustaa lämmitys­remontteihin
Lämmitysremontti on ajankohtainen monissa vanhemmissa taloissa, ja uusiutuvien energiamuotojen lämmitysremontin tekijöille on tarjolla nykyään erilaisia tukia, joilla remontin kustannuksista saadaan katettua iso osa. Esimerkiksi öljylämmityksestä luopujalle on tarjolla korotettu kotitalousvähennys tai ELY-tuki maalämpöpumpun tai ilma-vesilämpöpumpun hankkijalle. Vielä ehditkin hyödyntää tuet lämmitysremonttiin.
201712_51104.jpg
Tutustu edistykselliseen patteritermostaattiin
Tiesitkö että vaihtamalla perinteisen termostaatin älykkääseen termostaattiin voit säästää vuodessa melkoisesti? Vaihtamalla esimerkiksi yli 15 vuotta vanhan termostaatin omavoimaiseen malliin, voi energian säästösi olla 8 %, mutta jos vaihdat termostaatin Danfoss Eco™ termostaattiin, voi energiansäästösi nousta jopa 30 %:iin.
20208_66210.jpg
Kahdeksan kuukautta vuodessa ilman ostettua energiaa
Vuonna 2008 raitiovaunuonnettomuudessa loukkaantunut Mikael Turtiainen toteuttaa isänsä ja yhteistyökumppaneiden kanssa uutta omakotitaloa Tuusulan asuntomessuille. Lähes valmiin talon erikoisuutena on tavoite selvitä kahdeksan kuukautta vuodessa ilman ostettua energiaa.
20208_66173.jpg
Miksi maalämpö yleistyy suurien kiinteistöjen lämmönlähteenä?
Alalla toimivat ovat havainneet viime vuosien aikana selkeän käänteen lämmitysmarkkinoilla. Maalämpöä kysytään ja asennetaan nyt enenevissä määrin myös kiinteistöihin. Kohteiksi käyvät niin hallit, liike- ja julkiskiinteistöt kuin asunto-osakeyhtiötkin.Suurin syy maalämpöjärjestelmien yleistymiseen kiinteistöissä on tietysti raha. Maalämpö on käyttökuluiltaan erittäin edullinen tapa lämmittää. Toinen, yhä yleisempi, syy on maalämmön ekologisuus. Vastuullisesti toimivat yritykset haluavat lämmittää toimitilansa uusiutuvalla, päästöttömällä energialla. Lisäksi maalämpö on vaivaton ja helppokäyttöinen valinta – automatiikka huolehtii optimaalisesta toiminnasta ja tarvittaessa järjestelmää voidaan myös etäohjata.
20217_71593.jpg
Ilmastopanostus tuo lisää tukea öljylämmityksestä luopumiseen
Kestävän kasvun ohjelma vauhdittaa Suomen vihreää siirtymää, jonka yhtenä tavoitteena on luopuminen öljylämmityksestä.
20193_56875.jpg
Näin maalämpöön siirtyminen parantaa taloyhtiön kassavirtaa
Kiinteistömaalämpöpumput sopivat erinomaisesti suuriin kiinteistöihin, kuten kerrostaloihin, päiväkoteihin ja teollisuusrakennuksiin. Investointi nostaa kiinteistön arvoa ja maksaa itsensä nopeasti takaisin madaltuneina lämmityskuluina.
20133_34285.jpg
Tyylikkäät ABB pistorasiat ja valokatkaisijat
Kodin sähköistystarpeita kartoitettaessa kannattaa ennakoida perheenjäsenten tarpeet sekä muuttuvat elämäntilanteet mahdollisimman hyvin, asentamalla vaikkapa kytkimiä ja pistorasioita mieluummin liikaa kuin liian vähän.Lue lisää valokatkaisijoista ja pistorasioista
Viikon kysymys mietityttää.
Viikon kysymys: Sähköjohtojen paikka seinärakenteessa?
Kysymys:Saako sähköjohdot olla lisäkoolauksen ja ilmasulkupaperin välissä ilman putkitusta? 50mm lisäkoolaus on talon sisäpuolella ja eristeenä selluvillapalat.
20214_70376.jpg
Puinen kaivonkansi on kylpyhuoneen luonnonkaunis katseenvangitsija
Suomessa valmistettujen Vieser-kaivonkansien upea design ei tarkoita ainuttakaan kompromissia käytettävyydessä.
201511_44786.jpg
Remontoijalle erinomainen levyratkaisu
Erityisesti puu- ja kiviseinien uudelleen pinnoitukseen kehitetty Gyproc GSE 6 Remonttilevy Ergo on jokaiselle vanhan kiinteistön remontoijalle tarkoitettu erikoislevy. Levy on helppo käsitellä ergonomisen levykokonsa ja keveämmän painonsa ansiosta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton