• Etusivu
  • LVI

Ummehtunut tuoksu voi kieliä alapohjan kosteusongelmasta

Laura HamppulaKaupallinen yhteistyöVelco Oy logoVelco Oy
Päivitetty 28.08.2025
20141_37690.jpg

"Vanhan talon haju" kielii aina ongelmasta talossa.

Varsinkin vanhoissa taloissa saattaa törmätä "vanhan talon hajuun". Sellaista hajua ei todellisuudessa ole, vaan sille löytyy yleensä aina syy.

Maata myötäilemällä rakennettu

1964 rakennetussa kerrostalossa Helsingissä ummehtunut tuoksu eteisessä oli vaivannut asukkaita jo jonkin aikaa – kesällä enemmän ja talvella vähemmän. Syyksi oli epäilty alapohjan huonoa tuuletusta, mutta todellisuus olikin hieman mutkikkaampi.

Talo on rakennettu rinteeseen ja alkuperäisten kuvien mukaan alapohja oli täytetty maa-aineksilla. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ollut. Ongelmaan pureuduttiin ensin lisäämällä alapohjan tuuletusta muutamilla läpivienneillä. Tällä ei kuitenkaan saatu vielä riittäviä muutosta aikaiseksi. Vuosi tämän jälkeen teetettiin sokkeliin tarkastusluukun, jonka myötä todellinen ongelmakin saatiin selville. Kuvista poiketen alapohjaa ei talossa ollutkaan täytetty, vaan se oli umpinaiseksi rakennettu avoin tila, jonka sisään oli jätetty valussa käytetyt laudoitukset. Maasta nouseva kosteus ja merkittävä määrä rakennusjätettä mahdollistivat mikrobikasvustolle ihanteelliset kasvuolosuhteet.

Katso lisätietoa rossipohjan tuuletuslaitteistosta Velco APT

Ensin kuivaksi, sitten puhtaaksi

Tuoksun leviäminen alapohjasta eteiseen oli selitettävissä rakennevuodoilla. Rakennuksessa ei ole koneellista ilmanvaihtoa, joten tuuletus varsinkin kesäaikaan on heikkoa ja näin ollen haju varsin huomattava.

Lähtökohtaisesti haluttiin alapohjan kosteus poistaa ennen kuin mitään muuta tehtäisiin. Homeisten rakennusjätteiden poisto, ei välttämättä olisi ollut ratkaisu koko ongelmaan.

Kosteuden poisto ja riittävä tuuletus

Aikaisemmin teetetty tarkastusluukku oli omiaan tilanteen havainnoimiseen. Rinteeseen rakennetun talon alapohjaan kosteus oli tullut joko kalliota pitkin valuen tai suoraan maaperästä. Ratkaisuna tässä olisi poistaa kosteus ja varmistaa riittävä tuuletus tulevaisuudessa unohtamatta kuitenkaan rakennusjätteiden hävittämistä.

– Talon alapohjaan asennettiin Velco APT-laitteisto ja tulokset ovat havaittavissa nopeasti. Kosteusanturilla ohjattu laitteisto pysähtyy vasta, kun kosteusprosentti tilassa alittaa 40 %:n rajan. Maaperän kapillaariselle kosteudelle ei voi mitään, mutta tärkeintä on kosteuden johtaminen pihalle. Nyt, kun alapohjaan on asennettu laitteisto, saa alapohja korvausilmaa ja kosteaa ilmaa poistetaan tehokkaasti.

<p data-block-key="4hgl4">Monen omakotitalon alapohjaan on asennettu VELCO APT -laitteisto. Asennustyö ei ole pääsääntöisesti hankalaa eikä edes kallista, mutta työ vaatii kuitenkin sähköasennuksen / sähkömiehen. Muutamalla tuhannella eurolla on päästy eroon kauan vaivanneesta ongelmasta.</p>
Monen omakotitalon alapohjaan on asennettu VELCO APT -laitteisto. Asennustyö ei ole pääsääntöisesti hankalaa eikä edes kallista, mutta työ vaatii kuitenkin sähköasennuksen / sähkömiehen. Muutamalla tuhannella eurolla on päästy eroon kauan vaivanneesta ongelmasta.

Alapohja sisäilmaongelmien YKSI yleisimpiä aiheuttajia

Sisäilmaongelmat tiedostetaan tänä päivänä selvästi paremmin mitä esimerkiksi 10 vuotta sitten. Tyypillisin syy lähteä selvittämään ongelmia on, kun joku asukkaista alkaa oireilla huonosta sisäilmasta johtuen.

– Suurin osa sisäilmaongelmista on lähtöisin alapohjan kosteudesta. Suljettu tila on otollinen kosteudelle, kuten tässä alapohja tai vaikkapa muovimaton alle jäänyt kosteus. Kosteuden hallinta on siis kaiken A ja O. Tähän liittyy vahvasti toimiva ilmanvaihto, jota tässäkin tapauksessa lähdettiin parantamaan. Kohteeseen asennettu laitteisto on varmasti erinomainen ratkaisu alapohjassa vallinneiden olosuhteiden muuttamiseksi, kertoo toimitusjohtaja Keijo Tolonen Suomen Sisäilmakeskuksesta.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Velco Oy
LVI
alapohja
ilmanvaihto
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

As.oy Remontti-Mallinnus Osa 9. Taloyhtiön ilmanvaihtoremontti
As.oy Remontti-Mallinnus Osa 9. Taloyhtiön ilmanvaihtoremontti

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton