• Etusivu
  • Rakentaminen

Tuotetalo havainnollistaa

Rakentajan toimitus
Julkaistu 23.07.2012
20127_31634.jpg

Tuotetalon ulkoasu on monenkirjava erilaisten rakenneratkaisujen takia.

Asuntomessujen kohde numero 1 on kenties poikkeuksellisin esittelykohde. Kyseessä ei ole asuintalo, vaan rakenteita ja talotekniikkaa havainnollistava Tuotetalo, jossa on käytetty lukuisia eri rakenneratkaisuja.

Voitto Ahopelto, Tuotetalon suunnittelija, kertoo kohteen tarkoituksen olevan pyrkiä havainnollistamaan rakentamisen vaihtoehtoja. Ahopellon mukaan Tuotetalo palvelee erityisesti ensimmäisen talonsa rakentamista suunnittelevia perheitä. Rakenteet on toteutettu niin, että kerroksittain lomittuvat rakennekerrokset ovat kaikki näkyvissä. Tämä paitsi auttaa hahmottamaan kaikki piiloon jäävät osat, niin myös selkeyttää eri työvaiheiden määrää ja järjestystä. Mikä parasta, Tuotetalossa on esillä täysin tai osittain samoja rakenneratkaisuja kuin esitteillä olevissa valmiissa messukohteissa.

Rakenteet näkyvät valmiista pinnasta syvemmällä oleviin eristekerroksiin.
Rakenteet näkyvät valmiista pinnasta syvemmällä oleviin eristekerroksiin.

Matalaenergiarakenteita ja lämmitysratkaisuja

Tuotetalon rakenteet ovat nykyisten normien mukaisia matalaenergiarakenteita. Esillä ovat tärkeimmät lämmöneristysratkaisut. Tuotetalosta löytyvät myös kaikki lämmitysratkaisut, kuten maa- ja aurinkolämpö, hybridilämmitys ym. Myös lämmönjakotavat ovat esillä.

Tuotetalo löytyy Sisustus- ja rakentajahallista.

Rakentaminen
sisustus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20143_38557.jpg
Ohutlevykiinnitykset
Särmä suomalainen seinätulppa GRIPPER™ sopii kaikkiin rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen yleisimpiin seinäkiinnityksiin. GRIPPER™ toimii kaikissa seinämateriaaleissa ja -rakenteissa. Lo-Vis – mikrokaulus pitää tulpan optimaalisessa asennussyvyydessä pysyen itse piilossa ruuvin alla. DuPont™ Hytrel® -materiaalinsa ansiosta GRIPPER™ kestää pitkäaikaista kuormitusta, iskuja, kulumista, kosteutta, kemikaaleja, lämpötilan vaihteluja ja varastointia tavallisia tulppia paremmin.
Keraaminen laatta ylellisessä sisustuksessa.
Sisustajalle keraamisia unelmalaattoja lattiaan ja seiniin
Keraamisella laatalla on monia etuja, miksi se kannattaa valita kodin lattia- tai seinämateriaaliksi. Keraaminen laatta kestää erinomaisesti kovaakin kulutusta. Tästä syystä laatat ovat varsinkin lapsi- ja kotieläinperheiden suuressa suosiossa.Keraamisen laatan etuja ovat myös pinnan kestävyys sekä lämmön- ja kosteudensietokyky, unohtamatta tietysti sitä, että keraamiset laatat tuovat sisutukseesi laatua. Nykyisin laattoja löytyy vaateliaimpienkin sisustajien makuun, sillä erilaisia värejä, pinnan muotoja ja laattojen kokoja on valtavasti. Keraamiset laatat soveltuvat hyvin sekä lattia- että seinäpinnoiksi – ja kaikissa tiloissa.
202111_73507.jpg
Viikon sisustusidea: Näin tuot trendikästä rottinkia sisustukseen
Menneet vuosikymmenet ja niiden hittituotteet kiertävät sisustustrendeissä yhä uudelleen. Näin on käynyt myös 80-luvulla suursuosiota nauttineelle rottingille, joka on löytänyt jälleen tiensä suomalaiskoteihin. Katso vinkit, joiden avulla voit tuoda rottinkia onnistuneesti oman kotisi sisustukseen.
20163_45887.jpg
Mitä pitää huomioida taloyhtiön säilytystiloja suunniteltaessa?
Asunto pursuaa harrastusvälineitä; luistimia, mailoja ja suksia. Myös lastenvaunut pitää sijoittaa johonkin autonrenkaista puhumattakaan. Välttämättä kaikkia tavaroita ei pystytä säilyttämään omassa asunnossa. Ei ole joko tilaa tai halua. Monikaan ei halua kuraista polkupyörää sisälle. Silloin katse siirtyy taloyhtiön säilytystiloihin. Vaihtoehtoina ovat joko irtainvarastot tai taloyhtiön yhteiset tilat. Taloyhtiön säilytystilojen suunnittelu kannattaa aloittaa muutamalla kysymyksellä. Ne helpottavat ja selkeyttävät suunnitelmia ja ratkaisevat tilojen käyttötarkoituksiin liittyviä pulmia.
tummentunut hirsipinta seinissä ja lattiassa. huoneessa valoinen sänky ja taulu
Viikon sisustusidea: Miten vaalennan vanhan hirsipinnan?
Tarkoitus olisi vaalentaa sisäilmettä lähes 50 suotta vanhassa saunamökissä. Hirsiseinille ei ole tehty mitään käsittelyä koskaan ja ne ovat tummuneet. Mökki on talvisin kylmillään. Mitä käsittelyä voisi ajatella seinille ja katolle? Onko jotain aineita millä saisi puunsyyt jäämään näkyviin ainakin seinissä ja niin, että lopputulos olisi kaunis eikä tumma seinä paistaisi läpi?
tammiviiluinen liukuovi isoikkunaisessa olohuoneessa josta näkyy suoraan kesäiseen rantamaisemaan
Mikä on Biofilinen suunnittelu?
Kotimme ovat paikkoja, joissa vietämme suuren osan ajastamme, ja sisustustrendit heijastavat yhä enemmän henkilökohtaisia arvojamme ja elämäntapaamme. Tänä vuonna trendit kutsuvat meitä luomaan tiloja, jotka eivät ainoastaan näytä hyvältä, vaan myös tuntuvat hyvältä sekä vievät meidät takaisin luonnon pariin.
20111_24073.jpg
Effexillä tyylikäs ja ajaton sisutus
Stora Enso Effex on sisustustuotteena monikäyttöinen, sillä luot mielenkiintoisen sisustuksen tilaan kuin tilaan. Tuotteella verhoilet sekä seinät että katot, ja luot katseenvangitsevia sisustusratkaisuja. Effex tuotteiden rauhaisa, luonnollinen kauneus on kotonaan missä tahansa.Näyttävissä Effex tuotteissa yhdistyvät moderni designteknologia sekä edistyksellinen ja innovatiivinen puuntyöstäminen. Puun luontaista vahvuutta ja kestävyyttä on parannettu luomalla oksaton ja selkeä, ulkoasultaan linjakas sisustusmateriaali, joka luo kotiisi tyylikkään ilmapiirin. Effex on luonnon luoma tuote, siksi laadukas ja ajaton sisustusratkaisu.
20232_80877.jpg
Näin tiskiallas pysyy puhtaana - katso vinkit eri materiaaleille
Tiskiallas on yksi kodin käytetyimmistä esineistä, joka voi toimia päivän mittaan niin käsien, likaisten astioiden kuin multaisten kasvistenkin pesupaikkana. Tiskialtaan puhtaanapito kannattaakin ottaa osaksi arjen rutiineja, sillä ajan mittaan altaasta voi tulla epäsiistin näköinen bakteeripesä, mikäli sen asianmukaisesta puhdistuksesta ei huolehdita.
Palovaroittimen patterin tarkistus
112-päivä - turvallinen arki
Jo perinteeksi muodostunut 112-päivä on täällä taas. Päivän tavoitteena on kiinnittää suomalaisten huomio arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen. 112-päivä on perinteisesti eri turvallisuusviranomaisten, järjestöjen sekä vapaaehtoistyöntekijöiden yhteinen tapahtuma.Vuonna 2025 teemana on hätänumeron oikea käyttö, ja erityisenä kohderyhmänä lapset ja nuoret. 112-päivä muistuttaa myös Euroopan yhteisestä hätänumerosta 112 sekä hätätilanteessa toimimisesta. Turvallinen arki on tärkeää ja niin myös onnettomuuksien ehkäisy. Tämän vuoksi kokosimmekin yhteen tärkeitä artikkeleja paloturvallisuuteen liittyen.
20116_26522.jpg
Monimuotoiset vesikatot
Vesikatto on rakenteellisesti sekä arkkitehtonisesti tärkeä osa taloa. Vesikaton tehtävä on suojata rakennusta säältä kuin säältä. Arkkitehtonisesti se antaa talolle ilmeen ja arvokkuuden.Vesikatteen pintamateriaalina käytetään mm. tiiltä, bitumia tai kiviterästä. Kokonaisuuden täydentävät toimiva aluskate, läpiviennit, tiivisteet, pellitykset, sadevesijärjestelmät sekä kattoturvatuotteet.Alla muutamia poimintoja näyttävistä vesikatteista Kokkolan asuntomessuilta. Kuten kuvista huomaa, tänä vuonna suositaan tumman sävyisiä katemateriaaleja.
20209_66399.jpg
Onnistunut lopputulos palkitsee uutteran rakentajan
Vuoden 2020 Asuntomessualueella Tuusulassa seisoo vankka, vaaleaksi rapattu kivitalo. Kaikessa vähäeleisyydessään tässä kodissa on jotain, joka kutsuu luokseen ja kurkistamaan sisään.Tässä on koti, joka on rakennettu oikealle perheelle, paikaksi, jossa on hyvä olla ja elää. Ovesta sisään astuttaessa aistii ensimmäisenä raikkaan vaaleuden sekä tilantunteen. Vastapäisellä seinällä oleva ruokailutilan suuri ikkuna johdattelee katsetta yhä edemmäs. Mitä kaikkea tämä koti pitääkään sisällään?
20134_34799.jpg
Puu kuuluu saunaan
Puu on perinteinen saunamateriaali ja soveltuu saunaan erityisen hyvin: siinä on miellyttävä tuoksu, ulkonäkö ja pinnan tuntu. Puumateriaalissa on myös kaikki saunan pinnoilta vaadittavat ominaisuudet kuten pieni lämmönvaraamiskyky ja lämmön johtavuus, hyvä kuumuuden ja kosteuden sieto, kyky tasata kosteuden vaihtelua sitomalla ja luovuttamalla kosteutta, kyky luoda hyvä akustiikka. Sisäverhouslaudat soveltuvat erinomaisesti myös pesu- ja pukuhuonetilojen kattoihin sekä seiniin, kun on huolehdittu seinien hyvästä tuuletuksesta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton