• Etusivu
  • Energia

Tulisijojen ja savupiippujen paloturvallisuuden merkittävin riskitekijä asentamisvaiheessa tehdyt virheet

Rakentajan toimitus
Päivitetty 10.09.2024
20211_68082.jpg

Omakotitaloihin asennettavien savupiippujen ja tulisijojen paloturvallisuus on rakennushankkeeseen ryhtyvän vastuulla – useimmiten rakentava perhe, muistuttaa Rakennustuoteteollisuus RTT ry ja Industria Oy Palosuojelurahaston osarahoittamassa hankkeessa.

Hankkeessa kartoitettiin tulisijojen ja savupiippujen riskitekijöitä ja niihin ratkaisuja. Selkein riskitekijä liittyi asennusvaiheeseen.

Palot ovat johtuen savupiipuista ja tulisijoista ovat yleisiä hankkeen mukaan; joka kuudes palo on liittyy savupiippuihin ja tulisijoihin. Pelastustoimen mukaan niitä sattuu pahimpina vuosina jopa 1000. Paloturvallisuuteen liittyvistä nykymääräyksistä keskeisessä roolissa olivat RIL 245-2020 Pienet savupiiput -ohje, jossa on huomioitu ympäristöministeriön savupiippuja koskeva asetus (745/2017), siihen liittyvä opas sekä juuri päivitetyt, savupiippuja koskevat kansalliset soveltamisstandardit (SFS 7009-7015).

Hankkeessa kerättiin viidellä eri paikkakunnalla pidetyistä tilaisuuksista kerättiin osallistujien näkemyksiä merkittävimmistä riskitekijöistä, keinosta estää niitä sekä riskitekijöiden tunnistamiseen liittyvistä haasteista. Hankkeessa esiteltiin myös muun muassa tilastotietoa tulipaloista Pronto-tietokannasta, TTY:n tekemiä savupiippuja koskevia laboratorio- ja kenttätestejä sekä todellisia tulisijoja ja savupiippuja koskevia virhetilanteita FISE:n rakennusvirhepankista.

Maksuttomiin tilaisuuksiin osallistui yhteensä noin pari sataa rakennusvalvonnan edustajaa, paloviranomaista, suunnittelijaa, vastaavaa työnjohtajaa, nuohoojaa, jakelijaa, asentajaa ja alan yritysten edustaa. Tilaisuudet järjestettiin kattavasti eri puolella Suomea: Espoossa, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa.

Hankkeessa todettiin selvästi suurimmaksi riskitekijäksi asentamiseen ja toteutukseen liittyvät tekijät, kuten riittämättömät suojaetäisyydet, tulisijan tai savupiipun uusiminen sekä yläpohjan läpiviennin toteutus.
<p data-block-key="wckl1">Kuva 1. Tilaisuuksiin osallistujien näkemyksiä tulisijojen ja savupiippujen riskitekijöistä</p>
Kuva 1. Tilaisuuksiin osallistujien näkemyksiä tulisijojen ja savupiippujen riskitekijöistä

Tiedon jakamisessa osallistujat pitivät parhaimpana keinona entistä selkokielisempien ohjeiden ja julkaisujen laatimista sekä niihin liittyvien koulutustilaisuuksien ja webinaarien pitämistä räätälöidysti eri kohderyhmille.

Lähde: Rakennusteollisuus RT

Energia
hormit
tulisijat
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Takan tulipesän korjaus onnistuu weberin fire repair Tulenkestävän korjausmassan avulla.
Tulipesän pienten halkeamien korjaus itse
Vaikka tulipesät rakennetaankin kestämään kovia lämpötilojen vaihteluita, rapautuvat nekin ajan myötä käytössä. Tulipesän pienet vauriot on mahdollista korjata myös itse, kunhan noudattaa muutamia helppoja työvaiheita.Tulenkestävä massa soveltuu vanhojen ja vaurioituneiden tulipesien pienten halkeamien sekä kolojen paikkaukseen.
20188_54385.jpg
Kodin toinen varaava lämmittäjä - tiilipiippu
Olemme ehkä tottuneet siihen, että sähkönsaantimme on pitkälti häiriötöntä ja kotimme pysyvät lämpiminä ulkona paukkuvasta pakkasesta tai syysmyrskystä huolimatta. Entä jos sähkönsaanti keskeytyykin? Pysyykö kotisi lämpimänä? Mitä jos sähkökatko kestääkin useamman päivän ajan?Varaavan takan sijoittaminen kotiin on erinomainen ratkaisu, sillä se on täysin sähköstä riippumaton lämmitysjärjestelmä. Paras tilanne on kodeissa, joissa takan lisäksi on myös puuhella tai -liesi.
20168_47193.jpg
10 hyvää syytä valita tiilipiippu - tiesitkö nämä?
Kaipaako piippusi uusimista tai oletko vasta rakentamassa uutta kotia? Tiilihormiston edut korostuvat erityisesti huonetiloiltaan korkeissa ja kaksikerroksisissa taloissa. Rakennuskustannuksiltaan muurattu savupiippu on hyvin kilpailukykyinen ja siihen on helppo tehdä tarvittava määrä hormeja. Lisäksi tiilipiippu on pitkäikäinen ja toimiva ratkaisu. Tiili onkin yksi perinteisin ja yleisin savupiippujen rakennusmateriaali.
Sytykesipsit ja takkatuli.jpg
Sytykesipsit: hyötylahja retkeilijälle ja puulämmittäjälle
Sytykesipsit ovat oiva pikkulahja päiväkodin aikuisille, opettajille, retkeilijäystäville tai vaikka mökkisaunan lämmittäjälle. Sipsit toimivat kuin tutuksi tulleet sytykeruusut ja niiden valmistus on nopeaa ja helppoa.
avoimet takkaluukut
Erinomainen yhdistelmä kylmyyttä vastaan: tiilipiippu ja varaava tulisija
Tiili, tuo satoja vuosia vanha rakennusmateriaali osoittaa hyödyllisyytensä ja erinomaiset ominaisuutensa myös tänä päivänä. Puhtaista luonnonmateriaaleista valmistettu tiili ei sisällä terveydelle haitallisia aineita ja on myös siksi turvallinen valinta.Paitsi selvänä kodin rakennusmateriaalina, on se paikallaan myös tulisijaa sekä piippua rakennettaessa. Lämmitysominaisuudet ovat tiilitulisijassa vertaansa vailla, sillä itse tiilessä lämmönjohtavuus on pieni, mutta lämmönvarauskyky on suuri.
20183_52190.jpg
Tiivistä autotallin ovi pakkaselta ja pölyltä
Autotallin kosteus- ja veto-ongelmat voidaan korjata yksinkertaisesti tiivistämällä ovi uudelleen. Mikä tahansa tiiviste ei kuitenkaan sovellu autotallin oveen.
19_P_77651.jpg
Kaksi kesää aikaa jätevesiremonttiin
Vielä on kaksi kesää aikaa laittaa kiinteistöjen jätevesiasiat kuntoon haja-asutusalueilla. Valtakunnallisella jätevesiviikolla 12.-18. toukokuuta kannustetaan kiinteistönomistajia tarkistamaan jätevesijärjestelmänsä ja suunnittelemaan sen uudistamista hyvissä ajoin. Miljoonan ihmisen jätevesillä on väliä.
20103_20695.jpg
Kumpusaari - hirsiaitasta huvilaksi
Uusi seurantakohteemme sijaitsee Luvian saaristossa kauniilla, luonnonläheisellä paikalla. Matkan varrella tullaan näkemään, kuinka vanha aitta saa uuden, arvoisensa elämän hirsihuvilana.Lasten kesäsiirtolana 1950-60 -luvuilla toimineessa saarikiinteistössä aitta oli toiminut majoitustilana. Aitta sijaitsi saaren sisäosassa ja nyt uudella omistajalla ollut täysin käyttämättömänä. Kesäsiirtolan nyttemmin ränsistynyt keittolarakennus taas sijaitsi loistavalla paikalla heti rannan tuntumassa.Vuosien varrella syntyi idea muokata aitan hirsistä keittolarakennuksen tilalle hirsihuvila. Mietitytti purkaa näinkin hieno rakennus, mutta koska perheellä ei kuitenkaan olisi ollut käyttötarkoitusta ko. rakennukselle, päätettiin alkaa tuumasta toimeen. Vaikka hirret olivat jo perimätiedon mukaan yli sata vuotta vanhoja, olivat ne todella kovia ja hyvin säilyneitä. Osittain yli 40 senttimetriä leveistä lattialankuista virisi lukuisia ideoita jatkohyödyntämiseen.
20212_68787.jpg
Seinäpuhallus­laitteella tuot raikasta ilmaa asuntoon
Jotta asunnon sisäilma pysyy raikkaana, kannattaa ilmanvaihtokoneen valinnan lisäksi kiinnittää huomiota siihen, miten se ottaa ilman sisään. Talon seinään asennettavan seinäpuhalluslaitteen tulee sekä kestää pohjolan vaihtelevat sääolosuhteet, täyttää sisäilmaan liittyvät määräykset, että soveltua julkisivun visuaaliseen ilmeeseen. Julkisivuun tyylikkäästi istuvan ja teknisesti toimivan ratkaisun tarjoaa Vallox Out/in Vario seinäpuhallus- ja ilmanottolaite.
yleiskuva valkoisesta keittiöstä jossa iso ikkuna tuo valoa
Keittiö järjestykseen: Parhaat vinkit kaappien ja laatikoiden järjestämiseen
Keittiö on kodin sydän – mutta jos kaapit ja laatikot pursuavat tavaraa, se voi tuntua kaaokselta. Näillä helpoilla vinkeillä järjestät keittiön toimivaksi ja löydät kaiken vaivatta! Siistissä sekä hyvin järjestetyssä keittiössä jokaiselle astialle sekä työvälineelle on oma paikkansa. Näin löydät kaikki tarvitsemasi tarvikkeet myös silloin, kun ruoanlaitto on vauhdikkaimmillaan.
20145_39407.jpg
Sadevesi- ja salaojajärjestelmät kuntoon sekä kotona että mökillä
Omakotitalon tai vapaa-ajan asunnon omistaminen on ikuista kiinteistön ylläpitoa. Kiinteistösi omistajana saat päättää siitä, miltä asumuksesi näyttää ja miten se toimii. Välttämättömiä korjauksia kuitenkin tulee ja niihin kannattaa varautua ajoissa. Harvalla on varaa remontoida taloaan juuri silloin, kun tarve on suurin.
20107_22495.jpg
Sääolot huomioitava puumateriaalien valinnassa
Puupintoja koettelevat sääolot on tärkeää huomioida puumateriaalien valinnassa ja huollossaSuomen sateinen ilmasto ja ilmastonmuutos asettavat omat haasteensa ja vaatimuksensa puupinnoille. Julkisivut ovat osin räystäiden ja muiden rakenteiden suojaamia, mutta pihan rakenteiden, kuten terassien, laitureiden ja aitojen puupinnat ovat jatkuvasti säälle altistuneita. Puupintaisia julkisivuja on Suomessa niin julkisissa rakennuksissa kuin omakotiasunnoissa ja mökeissä. Lisäksi puuta käytetään pihojen rakenteissa ja kalusteissa. Pientaloissa puujulkisivujen suosio on ollut myös vahvassa kasvussa. Ulkopintojen osalta on tärkeää ottaa sääolosuhteet huomioon puumateriaalin, puun suojauksen ja pinnoitteen tai maalin valinnassa ja huollossa.Suomi ja muu Pohjois-Eurooppa ovat maantieteellisesti otollisia alueita puurakentamiselle. Euroopan osalta Atlantin rannikon ilmasto on selvästi ankarampi kuin Suomen ja etenkin Pohjois-Suomen ilmasto. VTT:n erikoistutkija Hannu Viitasen mukaan tähän vaikuttaa esimerkiksi se, että Suomessa on perinteisesti ollut pakkastalvia ja lämpötilat eivät nouse jatkuvasti homeelle ja laholle otollisiin lämpötiloihin.Ilmaston vaikutukset ovat moninaisia, sillä esimerkiksi sademäärät, ilman kosteus, lämpötila ja sen vaihtelu, tuulisuus ja auringon säteily vaikuttavat ulkoseiniin ja pihojen puurakenteisiin kohdistuvaan säärasitukseen. Perinteisesti loppukesä ja erityisesti syksy, jolloin sateet tulevat pääosin vetenä, ovat haastavinta aikaa puurakenteille. Ilmastonmuutos tuo omat haasteensa puupinnoille, mikäli talvet ovat yhä lämpimämpiä, jolloin vesi tulee enemmissä määrin sateena myös talviaikaan. – Julkisivut ja puiset ulkorakenteet altistuvat entistä enemmän säiden vaikutuksille. Etenkin parvekkeet, aidat ja laiturit ovat erityisesti koetuksella. Puupinnat, joissa ei ole sateensuojaa lainkaan, altistuvat sateelle ja säärasitukselle huomattavasti.– Sään vaikutuksia arvioitaessa tarkastellaan aluksi laajalla alueella vallitsevaa suurilmastoa, ns. makroilmastoa. Ilmaston vaikutuksissa tulee ottaa huomioon myös pienilmasto ja paikallisilmasto, kuten se, miten muut rakennukset ja rakenteiden yksityiskohdat suojaavat ulkoseinää, Viitanen jatkaa.Puurakentamisella on mahdollista saavuttaa hyvinkin pitkä rakennuksen kestoikä. Suomesta löytyy yli satavuotiaita julkisivuja, joissa on edelleen alkuperäinen puumateriaali. Kokonaisrakenteen laatu tärkeää, ja pienetkin yksityiskohdat, joista vesi voi päästä sisään rakenteisiin, on huomioitava. Myös valittu puumateriaali, pinnoitetyyppi ja säännöllinen huolto ovat tärkeitä seikkoja. – Materiaalien osalta laudan paksuuden tulisi olla riittävä. Esimerkiksi Suomessa ja Pohjois-Euroopassa paljon käytetty kuusilauta täyttää paikalliset vaatimukset. Pintakäsittelyyn olisi hyvä kuulua ns. kolmen kerran käsittely ja maalin on oltava riittävän tiivistä, ettei vesi mene siitä läpi. Pintakäsittelyn valinta tehdään sen mukaan, minkälainen puupinta ja rakenne ovat kyseessä, Viitanen sanoo.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton