Timpurin suorakulma, osa 1/3 – Miten ennen rakennettiin ilman elektroniikkaa?

Miten sitä ennen ollenkaan pärjättiin ilman nykypäivän tekniikkaa? Ja osattiin? Rakentaa vaikkapa omakotitaloja tuosta vaan – ilman tietotekniikkaa, lasereita ja monenmoisia sähköllä käyviä koneita. Ja silti tuloksena oli ihan talon näköisiä rakennuksia. Pienemmätkin mökkeröiset olivat suorakulmaisia, nurkkalaudat ylväänä pystysuorassa seisten, kohoten kohti taivasta. – Ainakin silloin, jos ammattikirvesmies oli sitä mökkiä tai taloa ollut rakentamassa.

Muistellaanpa hetki, miten vanha polvi rakensi, ennen kaikkia näitä nykypäivän hienouksia. Ei mennä nyt kuitenkaan ihan niihin sodanjälkeisiin, kiihkeän uudisrakentamisen vuosiin saakka, jolloin rintamamiestalon ensimmäiseksi luonnokseksi itselle ja emännälle riitti Pilli- Klubi- tupakkiaskin pahviseen takakanteen lankkukynällä äkkiseltään vetäistyt viivat.

Kun ammattitaitoinen kirvesmies 70-luvulla aloitti omakotitalon perustusten ja perustuslaudoitusten teon, hänellä oli apunaan ns. timpurin suorakulma. Nimestään huolimatta kyseessä ei ollut mikään yksittäinen työkalu, vaan hyvinkin nerokas ja toimiva systeemi saada tulevan rakennuksen nurkat varmasti 90 asteen kulmaan.

Timpurin suorakulman muistisääntönä toimi kätevästi numerot 3, 4 ja 5. Entäs sitten? Miten näillä luvuilla saatiin tulevaan uudisrakennukseen määritettyä 90 asteen kulmat? No, ensin otettiin kolme pitkää lautaa. Ja ehken tupakkitauko.

Sitten laitettiin kaksi niistä pitkistä laudoista lappeelleen maahan ja naulattiin ne yhdellä naulalla toisesta päästään kiinni toisiinsa. Lautoja käännettiin, kunnes ne päältä katsoen muistuttivat isoa L-kirjainta. Tämähän ei itsestään taannut vielä sitä, että kulma oli juuri tarkalleen 90 astetta, joten avuksi otettiin kolmas, edellisiä pidempi lauta.

Sitten äsken rakennetun ison L-kirjaimen sisäkulmasta mitaten vedettiin lankkukynällä ensin lyhimpään lautaan merkkiviiva kolmen metrin kohdalle. Toiseksi pisimpään lautaan tehtiin vastaavalla tavalla merkki neljän metrin kohdalle. Sitten kolmanteen eli pisimpään lautaan tehtiin merkit viiden metrin päähän toisistaan, kuitenkin niin että kummastakin merkistä lautaa jatkui vielä vähintään parisenkymmentä senttiä.

Tämän jälkeen pisin lauta asetettiin aiemmin tehdyn L-kirjaimen kärkien päälle diagonaaliksi eli vinottain, kohdistettiin merkit kummassakin päässä tarkalleen sisäkulmissa päällekkäin ja naulattiin, ensin yhdellä naulalla toisesta päästä kiinni alempaan lautaan. Kolmion kulmista kaksi oli nyt siis naulattu toisiinsa.

Yhden naulan varassa kulmat antoivat periksi: naulat toimivat kuin saranat. Nyt kolmion muotoa pystyi vielä muokkaamaan ja hienosäätämään, kunnes ylinnä olevan pisimmän laudan 5 metrin merkkiviiva kohdistui tarkalleen alalaudan merkkiin. Sen jälkeen naulattiin kolmaskin kulma kiinni. Lopuksi naulattiin muihin kulmiin vielä toiset naulat, jotta liitokset varmasti pysyvät kiinni, kun syntynyttä suorakulmaa siirreltiin tarpeen mukaan paikasta toiseen.

On syytä muistaa, että tuohon aikaan ei vielä ollut edes taskulaskimia käytössä! Ensimmäiset elektroniset taskulaskimet kun tulivat Suomen markkinoille vasta 1970-luvun alkupuolella ja olivat silloin melkoisen kalliita kapineita. Niitä ei ihan joka poika – eikä mieskään – ostellut.

Entä mihin suorakulman määrittäminen tällä tavoin perustuu? Kyseessä on yksi matematiikan vanhimmista peruskaavoista:

a² + b² = c ²

Sama suomeksi selkokielellä: kateettien neliöiden summa on yhtä kuin hypotenuusan neliö.

Kolmion kaikkien kulmien summa yhteensä on aina 180 astetta. Kun puhutaan suorakulmaisesta kolmiosta, yksi kolmion kulmista on silloin aina tasan 90 astetta. Suorakulmaisen kolmion pisin sivu on nimeltään hypotenuusa ja kaksi lyhyempää sivua ovat kateetteja. Kolmion kulmathan voivat olla mitä tahansa, mutta silloin kun sivujen pituudet noudattavat yllä olevaa kaavaa on tuloksena aina 90 asteen suorakulma.

Nyt jos sama lasketaan / todistetaan muistisäännön numeroilla, saadaan:

3² + 4² = 5² eli (3 m x 3 m) + (4 m x 4 m) = 9 m² + 16 m² = 25 m²

Entisaikojen työmailla timpurit tuskin pahemmin päätään vaivasivat matematiikan kaavoilla. Heille riitti tieto näiden lukujen toimivuudesta ja niiden käyttämisestä suorakulman aikaan saamiseen rakennuksessa. Muistisäännön soveltaminen käytäntöön talonrakennuksen eri vaiheissa ja tilanteissa nähtiin ja opittiin käytännön töissä rakennustyömailla, vanhemman timpurin opastuksella.

Taskulaskinten yleistyttyä kirvesmiehetkin työmailla ottivat ne käyttöön. Enää ei oltu riippuvaisia helpoista tasaluvuista. Kunhan kaavan periaatteen muisti, niin helppo oli mittoja korottaa neliöön, ottaa neliöjuuri tai pyöräyttää muu tarvittava laskutoimitus.