• Etusivu
  • Talo

Tee Se Itse - Pannunalunen

Rakentajan toimitus
Päivitetty 04.10.2024
200611_715.jpg

Rakentamisen ja remontoinnin yhteydessä jää usein kaikenlaista käyttökelpoista tavaraa ja tarviketta ylimääräiseksi. Esimerkiksi kaakeleita tai klinkkereitä. Toki muutama pala saakin jäädä varalle, jos joutuu joskus jotain korjaamaan ja samaa sävyä tai kuviota voi olla vaikea löytää kaupasta. Seuraavassa kuitenkin pari ideaa ylimääräisten keraamisten laattojen ym. hyödyntämiseen.

Pannunalusta tai tarjotin

Keraamisista laatoista saa tehtyä kauniin ja hyvin lämpöä kestävän pannunalustan tai kätevän tarjottimen vaikkapa kesän grillauksiin ja ulkona syömistä varten. Yksinkertaisimmillaan tarvitaan vain pala lastulevyä, laattoja ja sopivaa reunalistaa. Kiinnitykseen liimaa, nauloja tai silikonia. Lastulevyn paksuudeksi sopii 15 – 20 mm,. Paksummista tulee helposti turhaa painoa ja ohuemmat saattavat vääntyillä. Kosteuden kestävä lastulevy on hyvä vaihtoehto, etenkin jos alusta suunnitellaan ulkokäyttöön, vaikkapa grillikatokseen.

Alustan valmistaminen

Kaakelit liimataan kiinni lastulevyyn. Paras vaihtoehto on laattaliima. Kaakelit asetetaan liimausvaiheessa kiinni toisiinsa, koska niitä ei saumata. Levy mitoitetaan niin, että kaakelien ympärille voidaan naulata tai liimata sopiva lista suojaamaan ja koristamaan kokonaisuutta. Pannun alustaan käy hyvin vaikkapa reunalista.

Tarjoilualustaa varten tarvitaan jämäkämpi lista esim. sileäksi höylätty 15 x 45 mm lista tai jopa leveämpi, jos halutaan muotoilla myös kädensijat tarjottimeen. Tarjoilualustaa ja erityisesti sen kokoa suunniteltaessa on hyvä muistaa, että lastulevystä ja laatoista tulee nopeasti painoa. Lähinnä se soveltuukin grilliherkkujen siirtoon grilliltä tarjoilupöydälle eikä niinkään jokaiselle henkilökohtaiseksi tarjottimeksi.

200611_716.jpg

Viimeistelyt ja variaatiot

Alustaa kiertäviin listoihin voi lopuksi muotoilla uran, johon sormenpäät on mukava asettaa alustaa nostettaessa. Vaihtoehtoisesti esimerkiksi tarjottimeen voi jo ennakolta valmistaa listat joihin on tehty kädensijat.

Samaa ideaa voi soveltaa eri tarkoituksiin. Alustan voi valmistaa vaikkapa kukkaruukkujen alle yms. tarkoituksiin. Listoja voi sävyttää laattojen väriin tai sisustukseen sopiviksi. Esimerkiksi keittiön välitilan kaakeloinnista yli jäävistä laatoista voi valmistaa kokonaisuutta täydentävän pannunalusen, jonka reunalistat voi sävyttää vaikkapa keittiökalusteisiin sopiviksi.

200611_717.jpg
200611_718.jpg
Talo
ideat
ohjeet
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

200611_681.jpg
Tee se itse - Reunuslaatat
Tällä viikolla hyödynnämme laatoituksessa ylimääräiseksi jääneitä laattoja. Laattojen avulla voit suoristaa nurmikkosi reunat ja saat vaikka perennat omiksi saarekkeikseen. Myös haljenneet laatat ja pienetkin palaset voidaan käyttää.. Nyt siis kaikki kylpyhuoneen, keittiön ym. laatat esiin!
Vaaleat portaat johdattavat yläkertaan. Portaiden juurella viherkasvi.
Viikon kysymys: Mitä tehdä nariseville portaille?
Kysymys:Talo on vuonna 1953 valmistunut. Yläkertaan menevät puuportaat oli päällystetty kovalevyllä ja kokolattiamatolla, jotka otin pois. Matto haisi voimakkaasti ummehtuneelle ja pölysi kanssa paljon. Ilma raikastui huomattavasti toimenpiteen jälkeen.Alla on kivannäköiset noin 32 mm vahvat ponttilautaportaat. Ongelma on se että ne narisevat voimakkaasti ja niissä on paljon noin 1 - 4 mm rakoja. Raot eivät sinänsä haittaa mutta narina on melko suuri. Portaat on tarkoitus maalata vaaleiksi.Olettaisin että narina tulee pontin kohdalta. Sivuilla ei ole reisilankkuja. Millä tavoin narinan saisi pois? Purkaminen ei oikein ehjänä onnistu koska ne on naulattu erittäin hyvin kiinni ja pontit menee ainakin rikki jos yrittää kammeta lautoja ylös.
Polttopuita siistissä pinossa kuivumassa
Helppo ohje puukatoksen tekoon
Polttopuiden järkevä varastointi on usein ongelma, johon lähes jokainen omakotitalon tai kesämökin omistaja törmää. Puita varten on hyvä olla katos, joka suojaa puut vesisateelta, mutta päästää tuulen kierron ja auringon kuivattamaan.Samalla puukatoksesta voi rakentaa pihaa koristavan tyylikkään elementin, joka sopii asuinrakennuksen ja muiden rakennusten muodostamaan kokonaisuuteen.Muistathan myös halkopinon sijoittamista koskevat säännöt
202311_73229.jpg
Jouluasetelmat ikkunoiden väliin
Asuuko teillä pieniä vikkeläsormisia lapsosia tai kaikista koristeista kiinnostuneita lemmikkejä? Jos vastasit kyllä, tiedät varmasti tunteen, kun olet asetellut pöydälle kauniisti jouluasetelmaa ja käännettyäsi selän tontut porhaltavat pitkin lattioita, kävyt on pureskeltu rikki, pumpulista luodut lumet ovat pitkin sohvaa ja lapsi luulee saaneensa niistä hattaraa. Ja mitkä koristenauhat, oliko niitäkin asetelmassa? Entäpä jos siirtäisitkin asetelman ikkunan väliin, pienten sormien ja hampaiden ulottumattomiin?
20216_70902.jpg
Katso millaisia hyönteishotelleja muilta löytyy ja luo oma hotellisi
Miksi pitäisi rakentaa tai ostaa hyönteishotelli pörriäisille? Monet hyönteiset ovat erittäin hyödyllisiä luonnon ekosysteemille ja sitä kautta myös ihmiselle. Koska hyönteisten luonnolliset pesintä- ja talvehtimispaikat ovat vähentyneet kaupungistumisen ja muuttuneiden pihanhoitotapojen myötä, on tärkeää luoda näitä paikkoja hyönteisille. Hyönteishotellit tarjoavatkin luonnollisen pesimä- ja suojapaikan puutarhan hyvinvoinnin kannalta tärkeille hyönteisille.
202310_73221.jpg
Kransseja luonnonmateriaaleista
Kuulutko heihin, jotka haluavat kieputtaa erilaiset luonnonmateriaalit kranssiksi omaan ulko-oveen tai lahjoittaa luomuksensa sukulaisille ja ystäville joulun alla? Talvikauden klassikko on vihreä havukranssi, mutta mikään ei estä täydentämästä sitä myös muilla materiaaleilla. Laita mukaan vaikka varpuja, erilaisia oksia, käpyjä tai sammalta.
202110_73186.jpg
Askartele joulukortit lasten kanssa
Joulukorttien askartelu on mukavaa joulupuuhaa koko perheen kesken. Jos tuntuu, että oma mielikuvitus ei riitä tai mahdollisuuksia on liikaa, ideoita kannattaa hakea internetin ihmeellisestä maailmasta. Voit lisäksi kysyä vinkkejä vaikka päiväkodin aikuisilta. Veikeät porot tikkarinenillä ovat varmasti monen mieleen, jos haluat askarrella muuta kuin perinteisempiä kortteja. Valmiita korttipohjia, korttikuvia sekä tekstitarroja on saatavilla paljon, myös lähikaupasta.
tyttö kerää kasvihuoneessa kypsiä tomaatteja
Kasvihuoneen voi tehdä myös itse - katso ohjeet
Kasvihuoneella jatkat kasvukautta molemmista päistä. Suunnittele se mieltymystesi mukaan jatkeeksi puutarhalle, asuinhuoneille tai molemmille. Talvipakkasella kuuran koristelema kasvihuone on sekin pihan kaunistus.
20076_5422.jpg
Laiturin piirustukset
Alla olevasta kuvasta näet laiturin piirustukset. Tee se itse -ohjeiden linkistä pääset tutustumaan tarkkoihin mittoihin ja materiaaleihin, joita laiturin piirustukset sisältävät.
202110_73190.jpg
Maistuvat joulumuistamiset veikeässä paketissa
Kuinka moni tunnustaa tuskailevansa joka ikinen joulu joulumuistamisten kanssa? Varsinkin, jos muistettavia ihmisiä on paljon. Lasten opettajia koulussa sekä päiväkodin aikuisia olisi mukava kiittää kuluneesta lukukaudesta. Kukaan ei halua viedä "turhaa tilpehööriä", koska niitä lahjoja tulee muutenkin kymmenittäin. Mitäpä jos tällä kertaa veisit muistamiset veikeässä paketissa, jäljelle (pitäisi) jäädä vain lahjapaperit ja syöjälle äärimmäisen hyvä mieli.
20202_62562.jpg
Puutarhan pelastajat tarvitsevat kodin – rakenna hyönteishotelli
"1.4.2020 käynnistyvä Hyönteishotellit2020-kampanja kannustaa suomalaisia pystyttämään hyönteishotelleja omistamilleen pihoille, parvekkeille ja poluille. Kampanja on osa YK:n kansainvälistä kasvinterveysvuotta, ja sen taustalla on huoli maailmanlaajuisesta hyönteiskadosta: ilman sopivia majapaikkoja koloissa pesivät pölyttäjät eivät selviydy eivätkä lisäänny, jolloin ruokakasvit katoavat."Lähde: Maa- ja metästalousministeriön tiedote.
Pihagrillin pohjatyöt
Tiiligrillin muuraus onnistuu hyvillä ohjeilla
Tarvitset vain kasan tiiliä, muurauslaastia sekä reipasta mieltä ja ripauksen luovuutta. Näillä aineksilla saat aikaan käytännöllisen pihagrillin, jolla kokkaat grilliruuat vaativammallekin ruokailijalle!Grillin muuraus on hyvä tehdä huolella, jotta grillistä on iloa vuosiksi eteenpäin. Noudata tarkoin myös valmistajan ohjeita kuivabetonin ja muurauslaastin käsittelyssä sekä kuivumisajoissa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton