Säästöä sähkönkulutukseen – näillä vinkeillä onnistut

Kun sähkön hinta nousee, kasvavat myös asumiskustannukset. Sähkösopimuksella on merkittävä vaikutus energialaskun suuruuteen, mutta omia kulutustottumuksia muokkaamalla sekä arjen pienillä toimilla laskun pienentäminen ja energiansäästön aikaansaaminen on mahdollista.
Asunnon sähkönkulutukseen vaikuttavat erityisesti lämmitysmuoto, kodin koko, kunto ja sijainti sekä asukkaiden määrä ja heidän arkirutiininsa. Sähkön hinnan noustessa yhä pienemmillä arjen muutoksilla voi saavuttaa merkittävää taloudellista hyötyä.
Energiansäästö sähkölämmitystalossa
Sähkölämmitteisen talon vuosittaisesta kokonaissähkönkulutuksesta keskimäärin noin 50 % kuluu huonetilojen lämmittämiseen ja toinen puoli koostuu lämpimästä käyttövedestä ja taloussähköstä. Prosenttiosuudet voivat kuitenkin vaihdella talotyypin, sijainnin sekä talon eristyksen mukaan.
Lämmityssähköstä jopa yli puolet käytetään kolmen kylmimmän talvikuukauden aikana. Koska sähkönkulutus on talvikuukausina selvästi suurinta, myös suurimmat säästöt energiankulutuksessa voi tehdä silloin.

Info
10 vinkkiä säästää sähköä – säästöä voi saada muun muassa seuraavilla keinoilla:
- Laske asuintilojen lämpötilaa yhdellä asteella. Näinkin pienellä muutoksella voi vähentää kulutusta ilman, että huomaat eroa.
- Vähennä sähkösaunan lämmittämiseen kuluvaa aikaa - riittäisikö lyhyempi esilämmitysaika? Hyödynnä myös jälkilämpö esimerkiksi kylpyhuoneen kuivatuksessa jättämällä saunan ovi auki saunomisen jälkeen.
- Tiivistä ovet ja ikkunat. Oletko muistanut tarkistaa tiivisteiden kunnon?
- Lyhennä suihkuaikoja: säästä lämmintä käyttövettä ja sen myötä myös veden lämmittämiseen kuluvaa energiaa.
- Sammuta harvoin käytetyt sähkölaitteet (huom. ei lämmityslaitteita). Monet laitteet kuluttavat sähköä myös ollessaan valmiustilassa.
- Sammuta valot huoneesta poistuessa. Myös lampputyypillä on merkitystä - LED-lamput kuluttavat vähemmän sähköä ja kestävät käytössä pidempään.
- Pidä sähkölaitteet hyvässä kunnossa ja uusi vanhat paljon energiaa vievät kodinkoneet energiatehokkaampiin malleihin. Muista myös säännöllinen huolto ja puhdistus.
- Ajasta kellokytkimellä sähkönkulutusta vähäisemmän kulutuksen tunneille, tämä ratkaisu toimii silloin, jos käytössäsi on pörssisähkö tai aikasähkö.
- Lämmitä tulisijaa ja hyödynnä aurinkoenergiaa, jos mahdollista, sillä oikein käytettynä voit näiden avulla vähentää muuta energiankulutusta.
- Päivitä lämmitysjärjestelmä esimerkiksi lämpöpumpulla, joka pystyy tuottamaan useamman kilowattitunnin lämpöä yhdellä kilowattitunnilla sähköä.
Remonttikohteiden energiansäästö: vesikiertoisen lämmityksen muokattavuus
Remonttikohteissa vesikiertoisen sähkölämmityksen etuna on sen muokattavuus. Järjestelmään voidaan helposti liittää ilma-vesilämpöpumppu, aurinkokeräimet tai tulisija. Hybridiratkaisut säästävät lämmityskustannuksia ja ovat usein kustannustehokkaampia tapoja saneerauksessa kuin koko järjestelmän uusiminen.
Lue myös: Ilma-vesilämpöpumppu säästää euroja ja ympäristöä
Jos taas halutaan parantaa suorasähkölämmitteisen talon energiatehokkuutta, voidaan käyttöön ottaa esimerkiksi aurinkovedenlämmitin, jolloin käyttövettä ei tarvitse lämmittää yleisen verkon maksullisella sähköllä. Myös ilmalämpöpumppu on sopiva laite suoralla sähköllä lämmitettävän talon energiakulujen pienentämiseen.

Säästä energiaa kotona: käytä lämmintä vettä fiksusti
Sähkölämmitteisissä omakoti- ja rivitaloissa käyttövesi lämmitetään lämminvesivaraajalla. Lämmin vesi voi olla jopa 2–3 kertaa kylmää kalliimpaa, joten omien vedenkäyttötapojen muuttamisella voi saavuttaa merkittävää säästöä sähkölaskuun.
Suuri osa lämpimästä käyttövedestä kuluu suihkussa, joten yksinkertaisimmillaan säästöä saa aikaan suihkuajan lyhentämisellä sekä suihkun sekoittajan ja suihkusuuttimen vaihtamisella energiapihiin malliin.
Myös lämminvesivaraajaan ja sen käyttöön kannattaa kiinnittää huomiota, kun energiasäästöt halutaan maksimoida. Lämminvesivaraajan lämpötila kannattaa säätää sellaiseksi, että se kattaa juuri ja juuri lämpimän käyttöveden riittävyyden.
Pienemmän lämminvesivaraajan lämmitys on aina isoa edullisempaa, joten uutta varaajaa hankittaessa on tärkeää, että se mitoitetaan oikein. Uuden varaajan lämpöhäviöt myös ovat vanhaa pienemmät paremman eristyksen vuoksi, jolloin energiatehokkuus kohenee.
Lue myös: Vältä kylmät suihkut ja suuret sähkölaskut – valitse lämminvesivaraaja oikein












