• Etusivu
  • Rakentaminen

Rakentajan vakuutukset

Rakentajan toimitus
Päivitetty 07.11.2024
rakentajan-vakuutukset-1920x1080

Työkalut kuuluvat vakuutuksen piiriin.

Oman kodin rakentaminen tai kunnostaminen on perheelle aina suuri sijoitus. Niinpä siihen liittyviin riskeihin kannattaa varautua hyvissä ajoin. Taloudellisin menetyksiin voi varautua vakuutuksilla, jotka voidaan hoitaa kuntoon jo ennen rakentamisen aloittamista. Rahoittaja vaatii ainakin palovakuutuksen, mutta vaikka rahoitus olisi omasta takaa, osa vakuutuksista on lakisääteisiä, kuten palkatun työvoiman vakuuttaminen.

Sopivimman vakuutuksen omaan rakennusprojektiinsa saa pyytämällä tarjousta eri vakuutusyhtiöiltä. Vertailu kannattaa, sillä vakuutusyhtiöiden vakuutusten hinnoissa ja sisällöissä on eroja.

Rakennuksen ja rakennustarvikkeiden vakuuttaminen

On tärkeää, että rakennustyön alusta alkaen rakennuspaikalla olevat tarvikkeet ja tehty työ ovat vakuutettuna. Rakennettavalle omakotitalolle tai vapaa-ajan asunnolle voidaan ottaa jo rakennusvaiheen alussa kotivakuutus.

Yleensä kotivakuutuksen voi valita joko pelkkänä palovakuutuksena, perusturvan antavana peruskotivakuutuksena tai laajana kotivakuutuksena. Laaja kotivakuutus korvaa myös äkillisiä ja ennalta-arvaamattomia vahinkoja, kuten esimerkiksi erilaisia vesi- ja laitevahinkoja sekä rikkoutumisia.

Mikäli vakuutuksen ottaa heti täysarvoperusteisena (jolloin maksuperusteena on rakennuksen pinta-ala) ei tarvitse huolehtia vakuutusmäärän oikeellisuudesta eikä ole pelkoa alivakuuttamisesta.

Rakennustarvikkeet ovat rakennuksen vakuutuksen piirissä, kun ne ovat rakennuspaikalla. Kun kodin irtaimisto on vakuutettu, myös tilapäisesti kotoa työmaalle siirretyt työkalut kuuluvat vakuutuksen piiriin. Samoin vuokratut ja lainatut työkalut, esimerkiksi betonimylly, sisältyvät koti-irtaimiston vakuutukseen.

Sen sijaan erityistä ammattitaitoa tai koneen käyttöön liittyvää erityisopetusta tai ohjausta vaativat laitteet tulee vakuuttaa erikseen.

Lakisääteinen tapaturmavakuutus

Pienrakennuttaja on velvollinen ottamaan rakennustyöhön palkatuille työntekijöille lakisääteisen tapaturmavakuutuksen ennen töiden alkamista. Vakuutuksesta korvataan työntekijälle työssä ja työmatkoilla sattuvat tapaturmat sekä työstä aiheutuneet ammattitaudit.

Työnantajan on otettava lakisääteinen tapaturmavakuutus, kun hänen teettämiensä työpäivien lukumäärä kalenterivuoden aikana on vähintään 12 päivää. Jos työn alkaessa on jo tiedossa, että 12 päivän raja ylittyy, vakuutus tehdään heti.

20148_40464.jpg

Talkootyövoiman vakuuttaminen

Lakisääteinen tapaturmavakuutus ei koske palkatonta talkootyövoimaa, joka tekee työn ilman taloudellista vastinetta. Talkooporukalle voidaan tehdä tapaturmavakuutus, joka on voimassa talkootyön aikana ja korvaa tapaturmista aiheutuvia vamman hoitokuluja. Vakavammissa tapauksissa voi tulla kyseeseen pysyvän työkyvyttömyyden tai kuoleman johdosta maksettavat korvaukset.

Oman perheen vakuuttaminen

Ennen rakentamisen aloittamista on syytä tarkistaa, onko oman perheen henkilövakuutusturva kunnossa. Rakentamiseen osallistuvat perheenjäsenet ovat alttiina tapaturmille, joten ainakin tapaturmavakuutus on paikallaan kattamaan niitä taloudellisia haittoja, joita yllättävä tapahtuma voi tuoda tullessaan. Lisäksi ainakin perheenhuoltajien henkivakuutusturva olisi varmistettava.

Työeläkevakuutus

Rakennuttajan velvollisuuksiin työnantajana kuuluu huolehtia urakkaan palkattujen rakennus- tai remonttimiesten työeläketurvasta. Lakisääteinen työeläkevakuutus turvaa työntekijöiden toimeentulon vanhuuden, työkyvyttömyyden ja työttömyyden varalta.

Työeläkkeet rahoitetaan työnantajien ja työntekijöiden yhdessä maksamilla vakuutusmaksuilla. Työnantaja maksaa koko työeläkemaksun ja pidättää työntekijöiden maksuosuuden heidän palkastaan.

Info

Info

Tässä ovat keskeiset vakuutukset, joita kannattaa harkita:

  • Kotivakuutus: Tämä on yksi tärkeimmistä vakuutuksista, sillä se kattaa rakennusvaiheessa mahdollisesti syntyvät vahingot, kuten palo- ja vesivahingot, sekä rakennustarvikkeet ja työkalut.
  • Rakennustyövakuutus: Tämä vakuutus kattaa rakennuspaikalla olevat tarvikkeet, työkalut ja keskeneräisen rakennuksen mahdollisten vahinkojen varalta.
  • Tapaturmavakuutus: Rakennustyömaalla sattuu helposti tapaturmia, joten on tärkeää, että sinulla on henkilökohtainen tapaturmavakuutus, joka kattaa mahdolliset loukkaantumiset.
  • Talkoovakuutus: Jos käytät talkooväkeä apuna rakennusprojektissa, talkoovakuutus on suositeltava. Se kattaa talkoolaisten mahdolliset henkilövahingot.
  • Vastuuvakuutus: Tämä vakuutus kattaa mahdolliset vahingot, joita voit aiheuttaa kolmansille osapuolille rakennusprojektin aikana.

(Lähde: Turva.fi)

Rakentaminen
rakennuslupa
vakuutukset
rahoitus
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Kotkan kaupunki KE
Siintääkö haaveissa uusi koti ja tontti Kotkassa?
Kotkan kaupungin tarjoamat tontit sijaitsevat usein luonnonkauniilla asuinalueilla meren läheisyydessä tai metsien ympäröiminä. Tontteja löytyy erilaisiin budjetteihin ja elämäntapoihin, olipa toiveena moderni omakotitalo tai idyllinen kesämökki. Vakituiseen asumiseen tarkoitetut tontit ovat erikokoisia ja sopivat niin pienten kuin suurtenkin perheiden tarpeisiin.
20223_77230.jpg
Älä anna talo­yhtiösi rapistua - rahoitus on vaarassa ilman suunnitelmallisuutta
Selvitimme, miten taloyhtiö varmistaa lainansaannin ison saneerauksen tai muun remontin edessä. Pelkkä vakuusarvo ei välttämättä riitä, kun rahoituslaitokset ovat kiristäneet ehtojaan. Isoon rooliin nousee taloyhtiöiden hallituksen osaaminen sekä asiantuntijoiden hyödyntäminen.
20209_66619.jpg
Öljylämmityksen vaihtoavustus suuressa suosiossa - tukea vielä reilusti jäljellä
Ympäristöministeriön tiedotteen mukaan öljylämmitteisten pientalojen omistajat ovat halukkaita vaihtamaan lämmitysjärjestelmänsä kestävämpiin ratkaisuihin.
202011_67490.jpg
Vanhakin talo tarvitsee toimivaa ilmanvaihtoa
Kuntotarkastajalla ei ollut paljonkaan huomautettavaa hänen tarkastaessaan 120 vuotta vanhaa hirsitaloa, jota ostoaikeissa tutkimme. Yksi puute kuitenkin kiinnitti tarkastajankin huomion: ilmanvaihto. Korvausilmaventtiilit tulisi olla jokaisessa makuuhuoneessa sekä olohuoneessa – siis kaikissa niissä huoneissa, joissa ei ole poistoilmaventtiiliä. Nyt korvausilmaventtiileitä ei ollut lainkaan vaan ilmanvaihto oli järjestetty kuten vanhoissa taloissa usein: hallitsemattomasti lattianraoista tai ikkunanpuitteiden raosta.
201310_36811.jpg
Nurmikko, niitty - vai kuntta?
Piha kaipaa vihreää pintaaAlkaako talosi tai mökkisi olemaan jo valmis, mutta pihamaa odottaa tekijää? Mitä jos etenisit luonnon ehdoilla ja miettisit muita vaihtoehtoja perinteisen kylvönurmikon sijasta...
20223_77483.jpg
Keksi nimi robottiruohon­leikkurille ja osallistu kilpailuun
Muistatko vielä sen kauniin päivän, kun uusi perheenjäsen pörräsi pihalle? Suomalaiset antavat robottiapureilleen kernaasti lempinimiä ja nyt selvitämme top-10-nimilistan!

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton