• Etusivu
  • Sisustus

Pue koti uusiin sävyihin

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Uula Color Oy
Päivitetty 13.10.2024
20222_76824.jpg

Vuoden alku on aina uudistumisen aikaa, karistetaan edellisen vuoden pölyt nurkista ja katsellaan kotia uusin silmin – miten kodin yleisilmettä voisi raikastaa? Yksi nopeasti tuloksia antava tapa on maalata kodin seiniä tai halutessaan vaikka huonekaluja uusin sävyin.

Tunnetko muovittomat maalit?

Muovittomat maalit itsessään eivät ole uusi keksintö, vaan niiden historia ulottuu jopa vuosisatojen taakse. Pellavaöljymaalit sekä keittomaalit ovat löydettävissä jo varhaisista kohteista. Keittomaaleilla maalattuja rakennuksia löytyi jo 1500-luvulla. Ja vielä tänäkin päivänä nämä perinteikkäät maalit nauttivat suosiota sekä ammattilaisten että oman kodin rakentajien ja remontoijien keskuudessa.

Perinteitä kunnioittaa myös kotimainen Uula Color, joka on valmistanut, kehittänyt sekä lanseerannut kuluttajien iloksi monipuolisen valikoiman ulko- ja sisämaaleja, jotka ovat muovittomia ja hengittäviä. Jo alusta lähtien tavoitteena on ollut tuoda kuluttajien tarjolle tuotteita, jotka ovat turvallisia ja ekologisia käyttää sekä kuormittaisivat ympäristöä mahdollisimman vähän. Käytetyt raaka-aineet ovat aitoja, puhtaita luonnonmateriaaleja.

Maalit sopivat niin pieniin kuin suurempiinkin remontteihin ja rakennusprojekteihin kuin myös kodin sisustamiseen ja huonekalujen entisöintiin.

<p data-block-key="hw1m5">Vuoden 2022 suosikkisävyjä ovat muiden muassa ruskeat, vihreät ja sinisen sävyt.</p>
Vuoden 2022 suosikkisävyjä ovat muiden muassa ruskeat, vihreät ja sinisen sävyt.

Sisä- ja ulkomaaleissa laaja valikoima

Talviseen aikaan maalaustyöt sijoittuvat pitkälti sisätiloihin näin Suomen leveysasteilla. Mutta mistä tietää, millainen maali tulisi valita? Uulan tuotevalikoima tarjoaa monipuolisesti vaihtoehtoja erilaisiin pintakäsittelyihin, kuten hirsipinnan käsittelyyn, kalustemaalaukseen, ovien ja ikkunoiden maalaukseen sekä myös saunan käsittelyyn.

Tiesitkö, että maalin kiiltoasteella on merkitystä muutenkin kuin vain visuaalisessa mielessä? Kiiltävämmät maalit kestävät paremmin kulutusta sekä pesua suhteessa himmeämpiin maaleihin. Myös se, mihin käyttökohteeseen maali on suunniteltu kannattaa ennen projektiin ryhtymistä varmistaa.

<p data-block-key="fj6xb">Uulan tuotteet ovat helppoja ja miellyttäviä käyttää.</p>
Uulan tuotteet ovat helppoja ja miellyttäviä käyttää.

Kodin sisämaaleista peittäviksi sisustusmaaleiksi soveltuvat Into Sisustusmaalit, joista löytyy useita eri kiiltoasteita. Jos haluat jättää puupinnan näkyviin, kannattaa silloin valita Ilona Kuultomaali, josta löytyy kauniin silkinhimmeä kiiltoaste. Kalusteita maalatessa maalin menekki ei välttämättä ole kovin suurta, joten innokkaiden kalustemaalareiden iloksi Into Kalustemaaleja on saatavilla myös pieniä 0.225 l suuruisia purkkeja.

Tutustu sisämaalien valikoimaan
Miten hävittää maalijätteet maalausprojektin jälkeen?

Sävyt jokaiseen makuun

Käsi pystyyn ne, jotka ovat hämmentyneinä seisoneet rautakaupassa yrittäen valita sopivaa maalisävyä.
Luonto tarjoaa uskomattoman kauniin värien kirjon joista taatusti jokainen maalari löytää mieleisensä sävyt. Uulan omat värikartat tarjoavat perinnevärejä sekä ihania sisätiloihin sopivia sävyjä.

<p data-block-key="jpbwg">Perinnemaalien värikartasta löytyy sävyjä lempeiden sävyjen ystävälle.</p>
Perinnemaalien värikartasta löytyy sävyjä lempeiden sävyjen ystävälle.
<p data-block-key="tarcf">Myös voimakkaammista väreistä pitävä löytää perinnemaalien värikartasta sävyjä itselleen.</p>
Myös voimakkaammista väreistä pitävä löytää perinnemaalien värikartasta sävyjä itselleen.

Pehmeät, murretut värisävyt eivät missään nimessä tarkoita niin sanotusti suttuisia värisävyjä ja vain muutamaa väriä eri tummuusasteissa. Uulan värisävyt ovat luonnosta tuttuja värisävyjä, joten niissä on sekä lempeyttä että voimaa. Kuvittele vaikka miltä näyttää sävynä herkkääkin herkempi höyhen, auringonvalossa tummaksi kypsynyt karhunvatukka tai miten punaisena voikaan chili hehkua ollessaan kypsä. Värisävyjä yhdistelemällä huomaa nopeasti, miten eri sävyjen kanssa voi leikitellä toisen värin korostaessa ja ikään kuin herättäen muuten himmeältä ja jopa vaatimattomalta vaikuttavan värin aivan uudenlaiseksi sävyksi.

20219_72279.jpg

Voit luoda viehättäviä sävymaailmoja kotiisi käyttäen useampaa värisävyä sisustuksessasi. Valitsemalla yhden päävärin sekä toisen värin sen rinnalle hieman pienempään rooliin, voit korostaa mieleisiäsi yksityiskohtia vielä käyttämällä kahta tehosteväriä.

Info

Info

Uula Color OY

  • Kotimainen yritys; alkuperäinen Uulatuote Oy perustettu vuonna 1978
  • Ekologiset sekä muovittomat maalit niin nyky- kuin perinnerakentajalle
  • Laaja valikoima sekä ulko- että sisäkäyttöön soveltuvia maaleja
  • Tuotteita saatavilla Uulan verkkokaupasta sekä useiden jälleenmyyjien kautta.

Löydä lähin jälleenmyyjäsi täältä!

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Uula Color Oy
Sisustus
maalaus
koti
sisustus
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20222_76965.jpg
Uudista kotisi sävyt vesiohenteisilla ja hajuttomilla maaleilla
Kotiemme sisustus muuttuu, jos ei vuosittain, niin ainakin aika ajoin. Joka vuodelle valitaan perinteisesti ne suosikkisävyt, joita sinä vuonna pulpahtelee esille niin sisustuslehtien sivuilla kuin sisustusohjelmienkin yhteydessä. Vuonna 2022 sisustamisen sävyt haetaan luonnosta. Maanläheiset värit kuten harmaat sekä beiget säilyttävät suosiotaan vihreän sekä poltetun oranssin pilkahtaessa lisämausteena.
20223_77206.jpg
Valmistaudu kesän maalausprojekteihin: vinkit ulkomaalaukseen sekä terassin käsittelyyn
Pitkän talven jälkeen ajatukset siirtyvät vähitellen kohti kevättä ja ennen kaikkea kesää. Viherpeukaloiden kämmenet ovat syyhynneet jo pitkään kukkaluetteloja silmäiltäessä. Kesään kuuluu auttamattomasti viihtyisä oleskelu pihalla auringosta ja lempeästä kesäsäästä nauttien. Muistathan, että kevät ja kesä ovat myös huoltotöiden aikaa.
20224_77791.jpg
Miten valita julkisivumaali? Tässä tietoa maalien ominaisuuksista ja soveltuvuuksista
Monen mielessä se jo siintää, kesän maalausprojekti. Miten ulkomaali oikeastaan valitaan ja mitkä seikat tulee valinnassa ottaa huomioon?Totuus on, että ulkomaalausta ei voi aloittaa ennen kuin säät sen sallivat ja maalattava puupinta on päässyt kunnolla kuivahtamaan. Lämpötilan tulisi pysytellä ympäri vuorokauden plussan puolella sekä ilmankosteuden alle 95 %. Silloinkin maalausvuorossa ovat vasta Keittomaalit. Muille maaleille, kuten pellavaöljypohjaisille maaleille, soveltuu paremmin toukokuiset lämpimämmät ja kuivemmat ilmat.Keräsimme yhteen eri maalien ominaisuudet helpottaaksemme ulkomaalin valintaa.
portaissa laskeutuminen
Miten portaat tulisi valita ja mitoittaa?
Useampi kerroksissa taloissa portaat ovat yleensä kovassa käytössä, sillä eri kerrosten välillä kuljetaan monia kertoja päivässä.Portaiden on oltava turvalliset, helppokäyttöiset ja kestävät. Edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi portaat ovat myös sisustuselementti, jonka ulkoasua suunnittelu- ja tekovaiheessa muuntelemalla on mahdollista saada juuri oman kodin tyyliin sopivat portaat.
Moderni mustavalkoinen keittiö
Uusi ilme keittiöön: laatoita välitila uusiksi
Kun kotia haluaa uudistaa, ei tarvitse välttämättä puhua suurista remonteista tai kalliista ratkaisuista. Parhaimpia uudistuksia ovat ne, joissa lopputuloksena on itselle mieluisa kokonaisuus riippumatta siitä paljonko kunnostustyöhön on käyttänyt rahaa.Miten kotiaan voi sitten raikastaa, tässä muutama vinkki keittiöön.
201912_61864.jpg
Trendivärit 2020
Värit tekivät tuloaan jo viime vuonna ja sama trendi jatkuu eli heippa tylsyydelle ja minimalismille. Viimevuoden hyvinkin runsaat värit ovat hieman haalistuneet, mutta eivät merkittävästi. Valkoisen ja harmaan on aika väistyä värien tieltä. Lue myös mitä värit symboloivat.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton