• Etusivu
  • LVI

Pieni tila ei ole este takan hankinnalle

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Tulikivi Oyj
Julkaistu 04.05.2023Päivitetty 02.11.2023
20235_81741.jpg

Muodoiltaan kauniin pyöreä Puro-malli.

Niinhän se on, tulisija vaatii ympärilleen tilaa – vai vaatiiko? Tulikivi tuo esille malliston, jossa takan tehot on yhdistetty kamiinan kokoon. Voiko pieni olla tehokas?

Mistä ajatus Jero-mallistosta syntyi?

Liian usein on tulisijat ovat keskusteluissa kuvailtu kookkaiksi ja tilaa vieviksi. Tähän mielikuvaan Tulikivi halusi tehdä muutoksen. Tuotemallistojen nykyaikaistaminen onkin johtanut uuden äärelle Jero-malliston muodossa. Tämä mallisto yhdistää juurikin kamiinoista tutun kompaktin koon sekä vuolukivitakoille tutunomaiset lämmitys- ja lämmönvarausominaisuudet. Suomen leveysasteilla kun tulisijan tarvetta ja hyötyä ei kuitenkaan voi vähätellä.

Jero-malliston ideana on pieni koko. Näin tarjoutuu mahdollisuus hankkia takka myös koteihin, joissa suurelle tulisijalle ei ole tilaa. Pieni koko tuo tullessaan myös muuta hyötyä, sillä myös hinta on perinteistä suurempaa tulisijaa maltillisempi. Uuden malliston suunnittelussa otettiin lisäksi tavoitteeksi asennusvaiheen nopeuttaminen. Tulisijan ollessa kompakti, nopeutuu myös asennustyö.

Niin ja mistä malliston nimi? – Suomalaisuutta kunnioittaen on myös mallisto nimetty kauniiden maisemien mukaan. Kolin kupeessa sijaitsee mallistolle nimen antanut Jero-järvi.

Kulmikas Korpi-malli tummalla Nobile-pinnalla.

Kulmikas Korpi-malli tummalla Nobile-pinnalla.

Lämpöä hiljalleen ja pitkään

Kuten tutummat ja suuremman kokoluokan takat, myös Jero-malliston tulisijat luovuttavat lämmön hiljalleen säteilylämpönä – vielä tunteja tulen sammumisen jälkeenkin. Lämmittämisen aikana syntyvä lämpö varautuu takan vuolukivirakenteisiin sekä Kermansaven valmistamaan keraamiseen kierrätysmassaan. Takan pintakaan ei tule polttavan kuumaksi, joten vuolukivitakka on turvallinen ratkaisu myös lapsiperheisiin.

Jero-malliston takkojen etuus on tässäkin yhteydessä niiden pieni koko sekä kevyempi paino – näin ollen niiden sijoitus on helpompaa myös vanhempaan kiinteistöön.

Tutustu Tulikivi-takkojen toimintaan
Lämmöissä on eroja

Info

Info

Tulikiven Takkapäivät 10.-11.11.2023

Kun lumi peittää maan ja pakkanen napsuttelee nurkissa on miellyttävää käpertyä sohvalle takkatulen ääreen. Olisiko sinunkin aika hankkia takka?

Tervetuloa Tulikiven Takkapäiville 10.-11.11.2023. Pääset tutustumaan myös uuteen Jero-takkamallistoon, joka yhdistää kamiinan ja varaavan takan parhaat ominaisuudet.

Lisäksi: Pyytämällä nyt tarjouksen tulisijasuosikistasi, osallistut samalla 2 000 euron takkaremonttirahan arvontaan.

Pyydä tarjous ja osallistu arvontaan!

Luonnollisuus sekä moderni muotoilu tekevät takasta kiinnostavan

Kotimainen vuolukivi tuo sisustukseen luonnonläheisyyttä samalla, kun sen kaunis pehmeänharmaa sävy rauhoittaa tilaa. Pintastruktuuri tuo vuolukivitakkaan oman lisäulottuvuutensa. Esimerkiksi tumman Nobile-pinnan hento karheus mieleen pehmeän mokkanahan, Classic-pinnan silkkimäinen sileys taas aaltojen hioman rantakiven. Aito tulen ja kiven liitto tuo rauhaa tilaan ja pehmeää sekä miellyttävää lämpöä pitkäksi aikaa.

Jero-malliston takat ovat pieniä, mutta eivät huomaamattomia. Ne sujahtavat tilaan vaivatta ja ovat osa isompaa sisustuskokonaisuutta. Malliston Puro-mallit ovat pehmeän pyöreitä ja sileitä muodoiltaan Korpi-mallien edustaessa kantikkaita vaihtoehtoja. Takat ovat moderneja sekä tyylikkäitä ja sopivat upeasti mihin tahansa sisustustyyliin.

Tutustu Tulikiven takkamallistoihin

Pieni koko mahdollistaa monipuolisen sijoittelun.

Pieni koko mahdollistaa monipuolisen sijoittelun.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Tulikivi Oyj
LVI
tulisijat
hormit
lämmitys
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20229_79601.jpg
Varaava takka lisää huoltovarmuutta ja säästää sähköä
Syksyn koleus ja talvipakkaset lähestyvät. Toimi heti takkaoston kanssa, niin voit vielä vaikuttaa oman Tulikivi-takkasi toimitusajankohtaan ja käyttövalmiuteen. Unelma omasta takasta voidaan toteuttaa useimmiten myös, vaikkei nykyisessä kodissa olisi entuudestaan takkaa tai edes takkavarausta.
20202_62770.jpg
Takka on muutakin kuin vain koriste - luonnollista lämpöä kotiin!
Puulämmitys - se luonnollinen, perinteikäs ja tunnelmallinen tapa lämmittää koti. Tulisija tarjoaa lisälämmönlähteenä varmuutta, sillä se on myös luotettava tapa lämmittää silloinkin kun sähköt ovat poikki. Tulisijalla lämmitys on erinomainen keino säästää esimerkiksi silloin kun sähkö on kalleimmillaan tai on muuten tarve leikata lämmityskustannuksia. Vaikka paukkuvat talvipakkaset antavatkin vielä hetken odottaa itseään, kannattaa niiden tuloon kuitenkin varautua. Takka on myös ainoa lämmönlähde, joka luo aitoa tunnelmaa kotiin. Takkatulen ääreen on helppo jäädä rauhoittumaan kaiken kiireen keskelle.Tiesitkö, että jopa yli miljoonassa suomalaisessa pientalossa on tulisija?
20228_77741.jpg
Huoltovarmuus: miten sinä olet varautunut esimerkiksi sähkökatkoihin?
Varaavan takan hankinnalla säästät mukavasti talven lämmityskuluissa. Sähköstä riippumaton varaava takka nostaa lisäksi tehokkaasti kodin energiaomavaraisuutta. Lämmin varaava takka on myös tehokas ilmanvaihtokone, sillä se vie huonetilasta kosteutta ja tuottaa miellyttävää lämpöä. Varaava takka tuo monia hyviä etuja arkeen ja säästät selvää rahaa.
201411_41685.jpg
Käytätkö tulisijaasi tehokkaasti?
Oletko uusimassa tai hankkimassa kotiisi tulisijaa? Nyt voit liittää tulisijasi W10-vesilämmitysjärjestelmään ja lämmittää takalla osan käyttövedestä tai hyödyntää lämpöenergian lattialämmityksessä. Näin sekä säästät lämmityskustannuksissa että jaat lämmön tasaisesti eri puolille taloa.
avoimet takkaluukut
Erinomainen yhdistelmä kylmyyttä vastaan: tiilipiippu ja varaava tulisija
Tiili, tuo satoja vuosia vanha rakennusmateriaali osoittaa hyödyllisyytensä ja erinomaiset ominaisuutensa myös tänä päivänä. Puhtaista luonnonmateriaaleista valmistettu tiili ei sisällä terveydelle haitallisia aineita ja on myös siksi turvallinen valinta.Paitsi selvänä kodin rakennusmateriaalina, on se paikallaan myös tulisijaa sekä piippua rakennettaessa. Lämmitysominaisuudet ovat tiilitulisijassa vertaansa vailla, sillä itse tiilessä lämmönjohtavuus on pieni, mutta lämmönvarauskyky on suuri.
201910_60767.jpg
Miten korjata tulipesän pienet halkeamat?
Vaikka tulipesät rakennetaankin kestämään kovia lämpötilojen vaihteluita, rapautuvat nekin ajan myötä käytössä. Tulipesä on mahdollista korjata myös itse, kunhan noudattaa muutamia helppoja työvaiheita.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton