• Etusivu
  • Varusteet

Näin Matti on säästänyt aikaa ja rahaa työkaluissa jo kolme vuosikymmentä

Rakentajan toimitus
Kaupallinen yhteistyö
Vuokraava OyLue lisää
Julkaistu 05.05.2023
20235_81679.jpg

(Kuva: Avant Tecno)

Vuokralaitteet säästävät aikaa ja rahaa – rakennusalan ammattilainen löysi vuokrakumppanin jo vuosikymmeniä sitten ja on käyttänyt vuokrakoneita myös kotitarpeissa.

Näinä kiertotalouden aikoina moni miettii toisenkin kerran, kannattaako työkoneita ja -laitteita sittenkään hankkia omaksi. Sen lisäksi, että ne vievät tilaa, vaativat ne usein myös säännöllistä huoltoa. Matti Tuominen aloitti rakennusalan yrittäjänä vajaat kolme vuosikymmentä sitten ja laski, että hänen kannattaa keskittyä tuottavaan työhön sen sijaan, että rassaa koneita kuntoon.

– Aikanaan, kun olen ensimmäisiä isompia työkoneita tarvinnut, Kirkkonummen alueella jossa paljon toimin, taisi olla kaksi laitevuokraamoa. Marssin intuitiolla toiseen,

Vuokraavaan

. Sen jälkeen ei ole tullut mieleenkään vaihtaa toisaalle, Tuominen kertoo.

Hyvä palvelu peittoaa kilpailijat

– Kyllä se hyvä palvelu on semmoinen, että tunnen kuin kotiini menisin, Tuominen pohtii.

Vuokraava toimii pääkaupunkiseudulla vuokraten laajasti erilaisia koneita ja laitteita nostimistageneraattoreihin ja maansiirtokoneistavalaistuskalustoon.

– Työni puolesta päädyn aina silloin tällöin oman asiakkaani sopimuksista johtuen isojen konevuokrausyritysten kanssa tekemisiin ja kyllä sitä silloin muistaa kuinka paljon enemmän pienessä toimijassa on ketteryyttä ja maanläheisyyttä isoon verrattuna.

(Kuva: Vuokraava)
(Kuva: Vuokraava)

Nopean reagointi pelastaa aikatauluja ja säästää rahaa

Matti Tuominen rakentaa yrityksensä puitteissa omakotitaloja pääkaupunkiseudulle. Laitteet ja koneet, joita tarvitsee harvoin tai sattuman varaisesti, on järkevintä vuokrata.

– Kerran muistan erään maansiirtourakoitsijan, jonka kanssa toimimme samalla tontilla. Hänelle kävi huono tuuri, kun sopimusvuokraamosta olikin täysin yllättäen myyty pois pieni maansiirtokone. Tilanne oli tontilla niin sanotusti päällä ja korvaava kone saatiin hyvin nopealla aikataululla Vuokraavasta. Pieni ja joustava yritys pystyy tällaiseen palveluun, Tuominen kertoo.

Kun työkalut pysyvät kunnossa, työn imu on valloillaan

Tuominen pohtii myös varsinkin isokokoisten työkalujen säilytystä.

– Itse tarvitsen esimerkiksi telineitä tai levyhissiä todella satunnaisesti. Molemmat vievät turkasesti tilaa. En koe mitenkään järkeväksi hankkia niitä itselle.

– Lisäksi se, että Vuokraavan vuokrauspalvelu on todella skarppi. Kun haen sieltä laitteen, voin luottaa siihen, että se toimii päästessäni työmaalle. Se on työn edistymisen ja tuoton kannalta tietysti aivan ensiarvoisen tärkeää, Matti Tuominen jatkaa pohdintaa.

(Kuva: Vuokraava)
(Kuva: Vuokraava)
(Kuva: Vuokraava)
(Kuva: Vuokraava)

Pitkä yhteistyö synnyttää luottamusta

Tuominen muistaa myös ajan, jolloin hänellä itsellään oli yrityksensä kanssa vaikeaa.

– Voin sanoa, että on todellakin jäänyt mieleen se, että asioista saatiin sovittua silloinkin, kun itsellä oli likviditeettivaikeuksia. Arvostan kovasti vanhan liiton miehenä sitä, että luottamusta on molemmin puolin.

– Siksipä oli myös selvää, kun nykyään asumme rivitalossa ja taloyhtiöön tuli tarvetta lumensiirtokoneille, että mistä sellaiset haetaan. Hyvin tehty työ kantaa pitkälle, Tuominen kiittelee.

Kevät ja kesä on piharakentamisen aikaa

(Kuva: Vuokraava)
(Kuva: Vuokraava)
Info

Info

Vuokraava Oy konevuokraamo


Yhteystiedot:

KIRKKONUMMI
Munkinmäentie 13
02400 Kirkkonummi
kirkkonummi@vuokraava.fi
Puh. 09-849 3340

LOHJA
Seisaketie 3
08680 Lohja
lohja@vuokraava.fi
Puh. 019 - 322 393

Vuokraava Oy
Varusteet
työkalut
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20229_79581.jpg
Rakennus- ja pihatyöt käyntiin huolettomasti ja vaivattomasti vuokratyövälineillä
Syksy tekee tuloaan lehtien tippuessa puista ja valmistautuminen talvea varten alkaa. Valmistautuminen alkaa kodissa ja kodin ympäristössä esimerkiksi klapihommilla ja pihan siistimisellä. Työt voivat vaatia klapikonetta klapien halkaisuun, oksasilppuria oksien katkomiseen tai vaikkapa henkilönostinta rännien puhdistamiseen. Mistä siis tarvittavat työvälineet ja miksi vuokraus voisi olla järkevä vaihtoehto?
Bosch akkupumppu
Uusi akkukäyttöinen painepumppu helpottaa ilmaamista huomattavasti
Pian on jälleen renkaiden vaihdon aika. Asennuksen yhteydessä on myös aina tarpeen tarkistaa rengaspaineet. Kätevä akkukäyttöinen ilmapumppu tekee renkaiden paineen säädöstä tarkkaa ja nopeaa. Kompakti laite on ihanteellinen niin auton-, moottoripyörän- kuin polkupyörän renkaiden paineistamiseen. Lisäksi se on erinomainen apuväline eri urheilulajien pallojen täyttämiseen.
20213_69015.jpg
Tällä laitteella helpotat porausta puuhun ja metalliin
Lukuisissa erilaisissa kiinnityksissä tarvitaan poraamista, jolla tehdään reikä kappaleeseen kiinnikettä varten. Haasteeksi muodostuu usein reiän poraaminen tarkasti kohtisuoraan juuri oikeaan kohtaan. Työstettävän kappaleen muoto voi myös olla sellainen, että sen paikallaan pitäminen porauksen ajan on hankalaa tai jopa mahdotonta. Pöytäporakone helpottaa tätä työtä huomattavasti tehden reiän poraamisesta turvallista, tarkkaa ja nopeaa.
20216_70969.jpg
Dronet yleistyvät rakennusalalla, mutta haasteita on vielä liuta
Rakennusalalla käyttökohteita riittää, mutta yritysten ei välttämättä kannata ottaa koko drone-toimintaa omalle kontolleen.
20208_65452.jpg
Ullakkorakentaminen on taitolaji
Ullakkorakentamisen suosio vain kasvaa, kaupunkien tonttimaiden täyttyessä ja korkealuokkaisten kaupunkiasuntojen kysynnän lisääntyessä. Urakoitsijalle ullakkorakentaminen on varmasti yksi haasteellisimmista kohteista. Siksi on hyvä kiinnittää huomiota rakennusmateriaalien helppouteen – aika on rahaa ja laatu ratkaisee.
20224_77921.jpg
Miten rakentaa ilmanvaihtokanavisto saneerattuun taloon?
Kun vanha talo saneerataan, sitä lisäeristetään, uusitaan ikkunat tai muutetaan lämmitysjärjestelmää. Samalla rakennuksesta tulee tiivis. Höyrysulku ja tiiviit ikkunat eivät päästä raitista ilmaa sisään eikä kosteus pääse poistumaan. Siksi tiivistetty talo tarvitsee hallitun ilmanvaihdon, joka huolehtii, ettei kosteuskuorma jää muhimaan rakenteisiin ja asukkailla riittää tarpeeksi hyvälaatuista sisäilmaa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton