• Etusivu
  • LVI

Lokki esillä Asuntomessualueella

Rakentajan toimitus
Päivitetty 09.05.2025
20157_44046.jpg

Nimen ”Lokki” taustalla on Aero Oy:n tapa nimetä DC-3 koneensa lintujen nimillä.

Lokki ei tässä yhteydessä ole kuitenkaan lintu, vaikka siivekäs onkin. Upeaan kuntoon entisöity Douglas DC-3 OH-LCD, tuttavallisesti Lokki, on tuotu Ilmailumuseon Asuntomessuosaston viereen messuyleisön ihasteltavaksi.

Vantaan kaupungilla oli tarve saada alueen historiasta kertova maamerkki Asuntomessualueelle kun taas Ilmailumuseolla oli tarve pelastaa Lokki. Näin päädyttiin tilanteeseen, jossa Ilmailumuseo tarjosi DC-3 konetta vuoden 2015 Asuntomessualueen nähtävyydeksi. Jopa Normandian maihinnousussa mukana ollut lentokone onkin omiaan Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyyteen nousseelle messualueelle. Valitettavasti tämän kyseisen lentokoneen sisätiloihin ei voitu järjestää pääsyä, mutta Ilmailumuseon näyttelyhallissa on esillä samanlainen DC-3 –kone, jonka sisälle pääsee tutustumaan yleisöopastuksella asuntomessujen ajan.

Tule Asuntomessuille ja näe mm. DC-3!

Pieni pala koneen historiaa

Yhdysvaltain armeijan käytössä ollut DC-3 toimitettiin Eurooppaan, jossa kyseinen kone palveli 439 th Troop Carrier Groupissa. Kesäkuun kuudentena päivänä vuonna 1944 kone osallistui Upotterysta Englannista käsin länsiliittoutuneiden maihinnousuun.

Loppusodassa kone palvelikin useissa 8. ilmavoimien yksiköissä. Huhtikuussa 1946 lentokone luovutettiin Münchenin lähellä Oberpfaffenhofenissa sijaitsevaan Yhdysvaltain ilmavoimien ylijäämävarastoon. Tämän jälkeen kohtalo kuljettikin koneen Suomeen Aero Oy:n käyttöön, jossa se katsastettiin huhtikuussa 1947 suomalaisen siviilirekisterin OH-LCD numerolla 64.

Nimen "Lokki" taustalla on Aero Oy:n tapa nimetä DC-3 koneensa lintujen nimillä. Kuten muutkin DC-3 koneet, myös Lokki lensi aluksi pääasiassa kotimaan reiteillä, kunnes ulkomaanliikenne käynnistyi 3. marraskuuta 1947. Kohteena oli silloin Tukholma.
Seuraava vaihe koneen historiassa tapahtui huhtikuussa vuonna 1969, jolloin kone myytiin yhdessä toisen DC-3 koneen kanssa Maanmittaushallitukselle. Tässä vaiheessa muuttui myös koneen tunnus OH-LCD:stä ilmavoimien rekisteritunnukseen DO-8. Kirjainyhdistelmä muodostui valmistajatehtaan nimestä Douglas.

Koneen ollessa ilmavoimien hallussa, konetta käytettiin erilaisissa puolustusvoimien henkilö- ja tavarakuljetuksissa unohtamatta laskuvarjohyppyjä sekä kartoituskuvauksia. Lokin viimeinen varsinainen palveluslento tapahtui 18. joulukuuta vuonna 1984, laskuvarjojääkärien pudotus- ja palveluslennolla. Tässä vaiheessa Lokki oli lentänyt kaikkiaan jo 39541 tuntia, joista Yhdysvaltain armeijan ilmavoimissa 1400 tuntia, Finnairilla 33400 tuntia sekä Suomen ilmavoimien palveluksessa 4700 tuntia. Viimeinen lento Lokilla lennettiin vuonna 1986.

Tuhansia tunteja kunnostustyötä

Lokki varastoitiin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Vuosina 1997-1998 konetta kunnostettiin rullauskuntoiseksi. Vuonna 2009 koneen kunnostamista lentäväksi hyppykoneeksi harkittiin, mutta projekti kuihtui parin vuoden aikana. Helsinki-Vantaan lentoaseman täyttäessä 60 –vuotta vuonna 2012, siirrettiin Lokki keskeiselle paikalle kiitoteiden väliin, jossa se säilyi 25. syyskuuta 2014 asti.

Lokakuun 22. päivä vuonna 2014 kone siirrettiin Ilmailumuseolle, jossa nyt talven 2014 ja kevään 2015 aikana konetta on kunnostettu ja huollettu. Upea lopputulos onkin nähtävillä Vantaan Kivistössä Asuntomessualueella. Kunnostustyö on vaatinut ankaraa käsityötä sekä vapaaehtoisia. Vapaaehtoisten ja yli 2000 työtunnin jälkeen kone on uskomattomassa kunnossa odottamassa lopullista sijoituspaikkaansa Ilmailumuseossa.

<p data-block-key="l84s0">Pitkällinen kunnostustyö kannatti. Kunnostettu Lokki kiiltelee upeasti auringon paisteessa.</p>
Pitkällinen kunnostustyö kannatti. Kunnostettu Lokki kiiltelee upeasti auringon paisteessa.

Asuntomessuilla on myös muuta mielenkiintoista nähtävää

Älykästä asumista

Älykästä asumista ja hyvinvointia esittelevä näyttely sijaitsee pysäköintitila Rubiiniparkin alakerrassa olevassa asukastilassa.

Näyttelyssä on esillä monenlaisia arkipäivän turvallisuuteen ja mukavuuteen liittyviä laitteita, joiden avulla esimerkiksi iäkkäämpi ihminen pärjää pidemmän aikaa kotona.

<p data-block-key="1svle">Tule, testaa ja kokeile luvan kanssa! Älykkäästä asumisesta kertova näyttely pysäköintitila Rubiiniparkin alakerrassa olevassa asukastilassa.</p>
Tule, testaa ja kokeile luvan kanssa! Älykkäästä asumisesta kertova näyttely pysäköintitila Rubiiniparkin alakerrassa olevassa asukastilassa.

Tule ja tutustu esimerkiksi ovikelloon, joka ottaa tulijasta valokuvan tai liesivahtiin, joka estää tulipaloja tehokkaasti - unohtamatta kännykällä toimivaa lukkoa. Laitteita pääset konkreettisesti kokeilemaan ja näkemään miten ne toimivat. Lisäksi näyttelyssä vierailee popUp tyyppisesti Vantaan kaupungin omistama Paro-robottihylje.

Saavu Asuntomessuille älybussilla

Koe kuskiton älybussi. Koko messujen ajan käytössä oleva pikkubussi kuljettaa messuvieraita Kivistön juna-asemalta Asuntomessujen porttien läheisyyteen. Reitillä liikennöi kaikkiaan 4 pikkubussia, joihin jokaiseen mahtuu kerralla 10 henkeä.
Reitti on suunniteltu muulta liikenteeltä suljetulle kevyenliikenteen väylälle. Esteen havaittuaan älybussi pysähtyy, eikä yritä väistää estettä tai vaihtoehtoisesti reagoida hidastamalla. Tule ja koe uusi elämys. Pysäkkialueilla on oppaita ohjaamassa ja kertomassa kuskittomien ajoneuvojen kokeilusta.

Info

Info

Tervetuloa Asuntomessuille

Messut avoinna 10.7.-9.8. 2015 välisen ajan.
Portit ovat avoinna päivittäin klo 10-18

Lippujen hinnat:

  • Aikuiset (yli 16-vuotiaat) 21 €
  • Perhelippu (2 aikuista ja 7-15 v lapset) 42 €
  • Lapset (7-15 v.) 10 €
  • Opiskelijat (opiskelijakortilla), eläkeläiset (Kela-kortti), invalidit ja varusmiehet 15 €
  • Ryhmälippu (ryhmäkoko vähintään 15 hlöä, samanaikainen sisääntulo; ennakkoilmoittautuminen toivottavaa) 16€/hlö
  • Kahden päivän lippu (ensimmäisen päivän lippu norm. 21€, toisen päivän lippu 15€, lunastetaan ensimmäisenä käyntipäivänä lipunmyynnistä) 36 €
  • Pysäköinti (sis. bussikuljetuksen)
    Lipunmyynnistä ja netistä ostettuna 9 €
    Pois lähtiessä pysäköintialueelta ostettuna 11€
    Moottoripyörien pysäköinti 9€
    Ei koske linja-autoja, invapysäköintiä eikä lehdistöä.

Vammaisen henkilön avustaja veloituksetta. Kutsukortilla alueelle saapuvien tulee aktivoida pääsylippu siinä ilmenevin ohjein. Mikäli aktivointi tai tulostaminen ei onnistu, tulee lipun kääntöpuolen tiedot täyttää ja lippu palauttaa messuportille.

LVI
koneet
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20122_29413.jpg
Rakentamisen ja asumisen koulutus sekä tutkimus- ja kehittämispalvelut
TTS - Työtehoseura on laaja-alainen koulutus-, tutkimus- ja kehittämisorganisaatio. Koulutamme jatkuvasti uusia osaajia eri toimialoille ja päivitämme yritysten työntekijöiden osaamista. Monipuolinen palvelutarjontamme palvelee yksittäisten henkilöiden ammatillista kouluttautumista, yritysten kanssa toteutettavaa henkilöstökoulutusta sekä yrityksen tuottavuuden ja hyvinvoinnin kehittämistä. TTS:ssä opiskelee vuosittain yli 8 000 henkilöä.
20196_58819.jpg
Oikea pensasleikkuri helpottaa hoitoa ja pidentää pensaan ikää
Olipa kyse kesävihannoista lehtipensaista tai ainavihannoista lehti- tai havupensaista, jokaista pensasta täytyy hoitaa. Sopivaa pensasleikkuria hankittaessa tulee huomioida määrätyt kriteerit: pensaan korkeus, oksan vahvuus ja laitteen virtalähde. Boschin kattavasta pensasleikkurivalikoimasta löydät verkkovirta- sekä akkukäyttöiset pensasleikkurit, jotka tarjoavat paljon etuja ja takaavat erinomaisen suorituskyvyn.
20217_71736.jpg
Työmaalla kahvitauko -Kahvinkeittimet testissä!
Voisi melkein ajatella, että suomalainen herää kahvilla, elää kahvilla ja pysyy liikkeessä kahvilla. Työmailla ja toimistoilla on varmasti käytössä erilaisia kahvinkeittimiä, joista TTS Työtehoseura on testannut niistä nyt kuusi. Testissä oli mukana niin perusmalleja kuin kalliimpia design-tuotteitakin. Mikä keitin selvisi voittajana maaliin? Millä kriteereillä keität työpaikkasi parhaat sumpit?
20144_38889.jpg
Raikkaat pyykit kuivaushuoneesta kotiin
Kuivaushuone palauttaa pyykit raikkaina pesustaToimiva pesutupa madaltaa kynnystä käyttää hyväksi taloyhtiön yhteisiä resursseja. Tehokas kuivausjärjestelmä kuivaushuoneessa pitää pesutilat raikkaina ja hyvin tuuletettuina kovassakin käytössä. Korkea käyttöaste säästää pitkän päälle korjauskustannuksissa – asuntojen ilmanvaihtoa kun ei ole suunniteltu pyykkien kuivaamiseen. Harvoin siihen on huoneistoissa sopivia tilojakaan.Kun kiinteistön pesutilat on hyvin suunniteltu ja kuivausjärjestelmä tehokas, asukkaiden ei tarvitse sijoittaa omiin, kalliisiin koneisiin eikä taloyhtiön tarpeettomien vesivahinkojen korjauksiin.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Hankintarajat, ajoitus ja hankintatavat
Toimenpiteet:Rakennuttajan erillishankinnat suoritetaan "Koneiden ja laitteiden sekä irtokalusteiden hankintasuunnitelman" mukaisesti. Hankinnat valmistelee tilaajan edustajat projektipäällikön johdolla. Rakennuttajatehtävistä vastaava valvoo hankintojen ajoitusta. Rakennuttajan hankinnoissa noudatetaan samoja periaatteita kuin osaurakoiden kyselyissä. Koneet, laitteet ja irtokalusteet ostetaan paikoilleen asennettuna.Vastuuhenkilöt:Projektipäällikkö, tilaajaDokumentit:Hankintasuunnitelma, aikatauluHyväksyntä:Tilaaja
20142_37913.jpg
Keittiöremontissa koko keittiö sai uuden ilmeen
Projekti käynnistyi, kun asiakas Pertti Leinonen otti yhteyttä K-rauta Lanternan asennuspalveluun maaliskuussa 2013. Huhtikuun alussa rautakaupan asennuspäällikkö kävi kohteessa ottamassa mitat ja lähdettiin rakentamaan työpakettia toiveiden perusteella. Petra-keittiömyynnin Virpi Järviselle kohde tuli huhtikuun puolessa välissä.
villa miaelin etuovi on auki
Kotiautomaatio esteettömän arjen helpottajana – Mikaelin tarina
Esteetön ja itsenäinen elämä kotona on entistä saavutettavampi kotiautomaation avulla. Miten kotiautomaatiota voi käyttää arjen helpottamiseen ja itsenäisyyden tukemiseen?Villa Mikael ja sen ABB-free@home -kotiautomaatiojärjestelmä ovat erinomainen esimerkki siitä, miten älykäs teknologia voi tukea esteetöntä asumista ja tarjota aistiesteettömiä ratkaisuja kodinohjaukseen. Tämä älykäs koti mahdollistaa täysipainoisen ja turvallisen elämän omistajalleen.
20148_40474.jpg
Rakentamisen eri toteutustapoja
Rakentamisessa on nykyään tarjolla useita eri vaihtoehtoja toteutustavoille. Usein rakennusalaan enemmän perehtyneet päätyvät valitsemaan hartiapankkirakentamisen eli rakentavat talonsa alusta loppuun itse ja niin paljon kuin mahdollista. Muita toteutustapavaihtoehtoja ovat mm. avaimet käteen, jossa nimensä mukaisesti on valittu valmis talopakettiratkaisu sekä urakkapohjainen rakentaminen, joka taas jakautuu oman itsensä sisällä mahdollisiin pienempiin kokonaisuuksiin kuten esimerkiksi kokonaisvastuu-urakointiin, tavoitehintaurakkaan, erikoistyöurakoihin ja niin edelleen.
20164_46081.jpg
Pidä alapohjarakenteet kuivana ja kunnossa
Kosteus ja erityisesti rakenteisiin päässyt kosteus, on useimmille rakennuksille tai rakennuksen osille kohtalokas. Alapohjan lämmöneristyksen tarkoituksena on eristää lämpöä ja estää kosteuden pääsy sisäpuolen rakenteisiin.
20207_65846.jpg
Hevosmuurahainen tuhoaa puurakenteita - pidä varasi!
Suomesta löytyy noin 60 muurahaislajia, joista hyvin harva laji aiheuttaa mitään vahinkoa. Muurahaisia pidetään siis tuholaisina, vaikka oikeastaan ovat tärkeitä petoja. Puutarhassakin niistä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Yksi laji eroaa kuitenkin muista sisätiloihin päästyään – suurin muurahaislajimme hevosmuurahainen.Lähdettäessä torjumaan muurahaisia sisätiloissa, on otettava huomioon vuonna 2022 voimaan tulleet uudet rajoitukset ulkokäyttöön kuluttajille tarkoitetuille hyönteismyrkyille. Muurahaismyrkyt ovat voimakkaita myrkkyjä, jotka tappavat muurahaisten lisäksi muitakin hyönteisiä käsittelyalueelta. Lisäksi monet myrkyt eivät häviä ympäristöstä, vaan leviävät sateen mukana ympäröivään luontoon.
20235_81956.jpg
Miten lämpöpumpun ulkoyksikkö pitäisi sijoittaa?
Ilma-vesilämpöpumpun ulkoyksikkö tarvitsee avointa tilaa toimiakseen kunnolla. Sisäyksikön on hyvä sijaita lämpimässä tilassa lähellä lattiakaivoa. Mahdollisimman pienen lämpöhäviön vuoksi sisä- ja ulkoyksiköt kannattaa sijoittaa lähelle toisiaan.
rintamamiestalo
Rintamamiestalo on säilyttänyt suosionsa
Rintamamiestalo on monelle suomalaiselle unelmakoti: lämminhenkinen, toimivapohjainen ja usein kauniilla tontilla. Näitä 1940–60-luvuilla rakennettuja taloja on Suomessa yhä satojatuhansia, ja ne kiinnostavat etenkin nuoria ensiasunnon ostajia. Hyvin hoidettuna rintamamiestalossa on mahdollista asua mukavasti vuosikymmeniä, mutta vanhan talon ostaminen vaatii harkintaa, tietoa ja usein myös remontointia.Tässä artikkelissa käymme läpi, millainen on tyypillinen rintamamiestalo, mitä korjaustarpeita kannattaa odottaa ja miten talosta saa nykyaikaisen kodin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton