• Etusivu
  • Energia

Kotiteatterikoulu osa 5: Sähköistys ja valaistus

Rakentajan toimitus
Päivitetty 02.02.2015
20143_38476.jpg

Kotiteatteritilan suunnittelussa ja totutuksessa tulee huomioida tilan sähköistystarpeet kuva- ja äänentoistolaitteiden suhteen. Myös valaistuksella on tärkeä tehtävä niin tilan tunnelman kuin laadukkaan kuvan muodostuksessa.

Toteuta sinulle sopivin elokuvatila Jätä yhteydenottopyyntö

Huomioi nämä tilan sähkösuunnittelussa

Kotiteatteri vaatii käytännössä seuraavat kaapelit: videotykille virtakaapelin sekä kuvakaapelin (HDMI). Mikäli on mahdollista, niin kannattaa järjestää virransyöttö oletetun tykin asennuspaikan viereen. Jos tarkka sijainti ei ole vielä tiedossa, voi virtakaapelin vetää valmiiksi ja asentaa pistokkeen vasta myöhemmin. Useimmiten oikea paikka pistokkeelle löytyy kuitenkin n. 4-6m päässä kankaasta. Toki tilan ollessa pienempi etäisyys määräytyy sen mukaan. Tykille pitää vetää myöskin kuvakaapeli eli HDMI oletetusta vahvistimen paikasta, joka useimmiten on valkokankaan alla tai suunnitellussa laitetelinepaikassa.

Mikäli valkokangas on sähkökäyttöinen, niin sille pitää järjestää syöttö tykiltä kankaalle katsottuna vasemmalle puolelle enintään 1.5m päähän kankaan rungosta. Muut laitteet kuten vahvistin, kuvalähde jne. vaativat syötön ja niiden väliset kytkennät eivät vaadi etukäteisvalmisteluja.

Kaiuttimet vaativat signaalikaapeleita ja niille voi tehdä valmiiksi putkivedot oletettuihin kohtiin vahvistimelta. Kaiutinkaapelit voi asentaa myös pintavetona ontossa lattialistassa tai sitten kaapelikourussa.

Koko sähköistys kerralla kuntoon

Vaatiko kotiteatteritila täydellisen pimennyksen?

Videotykkien valoteho vaihtelee suuresti ja siksi on lähtökohtaisesti tiedettävä kuinka hyvin tilaa tullaan pimentämään. Mikäli tila on pimennettävissä sälekaihtimin, niin tykiltä vaaditaan n. 2500 Ansilumenin valoteho. Jos tila on pimennettävissä tehokkaammin kuin pelkillä sälekaihtimilla, niin silloin riittää vähemmän valotehoa. Mutta mikäli tilaan suorastaan tulvii valoa, olipa se luonnonvaloa tai valaistuksesta johtuvaa, on tykin valotehon oltava yli 4000 Ansilumenia.

Mikä tahansa suora valo haalistaa kuvan värejä valotehosta riippumatta. Siksi onkin hyvä panostaa järkevään pimennykseen. Silloin saavutetaan laadukkaampi ja erottelevampi kuva ja voi nauttia elokuvista enemmän. Tosiasia on kuitenkin, että Suomessa iso osa vuodesta on melko hämärää, jolloin pimennettävyyteen ei tarvitse erikseen kiinnittää suurta huomiota.

Valitse valaisimet oikein

Kotiteatteritilaan kannattaa asentaa melko himmeät valaisimet. Spotit ovat käytetyimpiä pistemäisen valon sekä suuntauksen ja himmennyksen ansiosta. Himmennettävyys onkin asia, johon kannattaa valaistuksen suunnittelussa panostaa. Valokeilaa ei tule koskaan kohdistaa suoraan kankaalle, koska se haalistaa värejä, mutta tunnelmavalo on aina paikallaan. Yksi hyvä keino on valaista lattiatasoa tai seinäpintoja piiloasennetuilla led-nauhoilla. Se luo todella vaikuttavan ja elokuvateatterimaisen tunnelman ja toimii mukavuustekijänä. Tuleva hitti on elokuvasohvat, joissa on pohjassa taustavalaistus luomassa tunnelmavalaistusta.

Kalibroinnilla paras mahdollinen kuva

Info

Info

Muista että...

  • videotykille, vahvistimille sekä tarvittaessa motorisoidulle kankaalle on varattu omat pistokepaikat
  • äänentoiston kaapelionti vedetään kaikille kaiuttimille joko seinärakenteessa tai peitelistassa
  • tilan valaistuksen tulee olla hämärä, mieluiten led kohdevaloilla toteutettu
  • valaistuksessa on hyvä olla tehonsäätömahdollisuus
  • luonnonvaloa tulee pystyä rajoittamaan esim. pimennysverhoilla
Energia
valaistus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202212_80381.jpg
Pitäisikö jouluvaloista luopua? Pelastaako pimeä koti isolta sähkölaskulta?
Kausivalot piristävät pimeimpään vuodenaikaan, mutta sähkönsäästön nimissä moni pohtii nyt niiden tarpeellisuutta. Entäpä sitten kotipihan ulkovalot, pitäisikö sittenkin vaan kompastella hämärässä? Sähkönhinnan noustessa lamppujen sammuttaminen voi tuntua houkuttelevan yksinkertaiselta ja konkreettisesti säästöä tuovalta toimelta, mutta todellisuudessa näin kertyvät säästöt jäävät pieniksi, jos kotona käytetään energiapihejä led-valoja. Kun valaistuksella halutaan säästää energiaa, paras keino onkin päivittää vanhat valot ledeihin. Näin säästöä saadaan aikaan asumismukavuuden ja -turvallisuuden kärsimättä.
20204_64445.jpg
Vinkit led-nauhavalaistuksen suunnitteluun
Led-nauhavalaistus on moneen kohteeseen ja käyttötarkoitukseen sopiva valaistusmuoto. Kuten muukin valaistus, myös se tarvitsee jonkin verran suunnittelua. Tässä viisi yleistä ohjetta, joiden mukaan tehtynä led-nauhavalaistus varmasti onnistuu.
20225_78047.jpg
Näin tuot valoa sähköttömälle kesämökille - katso vinkit
Illan pimetessä aurinkokenno- ja paristovalot tuovat tunnelmaa ja turvallisuuden tuntua myös niihin paikkoihin, joissa sähköä ei ole saatavissa. Erilaisilla valaisinratkaisuilla sähkötön kesämökki terasseineen, rantasaunoineen, huvimajoineen ja pihapolkuineen on helppo valaista tilanteen ja tarpeen mukaan.
20229_79467.jpg
Led-valaistuksen suunnittelu on tärkeää - miksi?
Valaistussuunnittelu on yksi tärkeimmistä osa-alueista, kun suunnitellaan kodin remonttia tai rakentamista, eikä sitä ole järkevää jättää viime hetkeen. Harva onnistuu valaistuksen ostamisessa vain menemällä (verkko)kauppaan ja kasaamalla kärryn täyteen lamppuja ja valaisimia.Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä valaistussuunnittelussa kannattaa huomioida, ja mitä hyötyä valaistussuunnittelusta on.
202010_66924.jpg
Puurunkoisen talon valaistuksen ohjaus langattomasti
Hirsitalon tai CLT-talon sähkövetojen paikat tulee miettiä tarkasti. Erityisesti jos puupinta jää näkyville, niin ylimääräiset sähkövedot esimerkiksi valokatkaisijoille jäävät kaikki näkyviin seinäpintoihin. Valaistuksen ohjaukseen on luotettavia langattomia seinäsäätimiä, jotka säästävät työtä ja ovat materiaalitehokkaita.
20235_81853.jpg
Keittiön remontissa myös valaistus moderniksi
Valaistuksen avulla voidaan tuoda sekä tehokkuutta työskentelyyn että luoda rauhallista tunnelmaa. Valaistuksella vaikutetaan sekä mukavuuteen että turvallisuuteen. Tutustuimme Lamppukauppa Led Storen tiloihin tehdyn keittiöremontin modernisoituun valaistukseen, joka paransi tilan käytettävyyttä ja viihtyisyyttä huikeasti.
Led-nauhaa terassille
Led-nauha terassille – NEON-nauhan asentaminen
Syksyn myötä pimeys lisääntyy, mutta takapihalla olisi silti mukava viettää aikaa. Portaiden turvalliseen kulkemiseen tarvitaan kuitenkin hieman valaistusta. Tässä projektissa terassille päätettiin asentaa Led-nauha terassille. Tästä voit lukea, kuinka projekti toteutettiin.
201811_55290.jpg
Kylpyhuoneen hyvä valaistus vaikuttaa moneen asiaan
Monessa kodissa kylpyhuone on paikka, jossa talon naisväki viettää aikaansa ja meikkaa. Tästä syystä kylpyhuoneen valaistukseen kannattaa kiinnittää erityishuomiota. Oikeanlainen valaistus nimittäin vaikuttaa suuresti meikkauksen lopputulokseen.
201710_50634.jpg
Mukavuuskytkin sammuttaa valot perässäsi
Valitse kylpytiloihin samanlaiset asennuskalusteet kuin muuallakin kotonasiKalusta kylpytilat samoilla sähköasennuskalusteilla kuin kodin muutkin pistorasiat ja kytkimet. Impressivo-sarjasta voit valita myös värin sopivaksi kylpytilojen kaakelointiin, jolloin perusvärit ovat valkoinen, alumiini ja antrasiitti.Impressivo-sarjan monipuolisuus on sen vahvuus. Se käy sekä uppo- että pinta-asennukseen. Myös kosteisiin tiloihin löytyy oikeat ratkaisut. Impressivon voi asentaa myös ulos sekä uppoon että pintaa.Lue lisää
Viikon kysymys mietityttää.
Viikon kysymys: Keittiön välitilalaatoitus?
Kysymys:Aikomuksena on vaihtaa nykyiset välitilalaatat eli irrottaa ensin vanhat, jotka on kiinnitetty kipsilevyyn. Kuinka on mahdollista saada ne irti mahdollisimman siististi ilman että seinä murenee käsiin?
tee itse hiekkalaatikko
Tee se itse: hiekkalaatikko
Hiekkalaatikon rakentaminen onnistuu helposti myös itse. Näillä tee se itse -ohjeilla saa rakennettua hiekkalaatikon, joka on varustettu kätevällä penkillä/pöydällä. Penkillä voi lepuutella jalkojaan ja se toimii myös oivallisena hiekkakakkujen alustana. Hiekkalaatikon ohjeet ovat 2x2 m kokoiselle hiekkalaatikolle. Hiekkalaatikon ohjeita voi soveltaa sekä oman pihan että käyttötarpeiden mukaan.
201111_28479.jpg
Elämänvirtaa antaa
Vapaa-ajan asuntoon ja omakotitaloonABB:n kotimaiset mittauskeskukset on tehty kestämään kovissa olosuhteissa ja sulautumaan ympäristöönsä. Rakennusprojektin alkaessa mittauskeskus pystytetään usein ensimmäisenä tontille.Näpsä plus -mittauskeskuksen voit sijoittaa heti oikealle paikalleen, jolloin säästyt keskuksen myöhemmältä siirtämiseltä ja uudelleen asentamiselta. Näpsä plus -mittauskeskus on varustettu kahdella maadoitetulla pistorasialla ja voimapistorasialla. Voit yhdistää niihin kellokytkimen esimerkiksi auton lämmitystä tai pihavaloja ohjaamaan.Kaikki keskuksen pistorasiat ovat vikavirtasuojattuja. Vikavirtasuojakatkaisija voi pelastaa tapaturmalta johto- tai laitevaurion sattuessa. Jokaisessa mittauskeskuksessa on varattu tila sisäänrakennetulle Stotz-ylijännitesuojalle. Se estää tehokkaasti salaman iskun tai kytkentäylijännitteiden siirtymisen sähköverkkoon. man iskun tai kytkentäylijännitteiden siirtymisen sähköverkkoon. Vaurioalttiit sähkölaitteesi, kuten tietokoneet ja televisiot ovat ylijännitesuojan ansiosta turvassa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton