• Etusivu
  • Rakentaminen

Varaudu jo rakennusvaiheessa ja tee kotihissin hankinnasta helppoa ja edullista myös tuonnempana

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyöCibes Amslift Oy logoCibes Amslift Oy
Päivitetty 29.07.2025
CibesAmslift kotihissi

Cibes Amsliftin maksuttoman asiantuntijapalvelun avulla hissin suunnittelu onnistuu helposti jo hyvissä ajoin – vaikka asennus tapahtuisi vasta myöhemmin. Varauspaikka tuo turvaa tulevaisuuden asumiseen ja mahdollistaa kotona asumisen myös iän karttuessa.

Cibes Amsliftin maksuttoman asiantuntijapalvelun avulla on helppo suunnitella hissi omakotitaloon, vaikka sen asentaminen ei olisikaan vielä ajankohtaista. Kotihissille varattu paikka on ennen kaikkea sijoitus tulevaisuuteen, sillä hissin avulla omassa kodissa asuminen helpottuu iän myötä merkittävästi.

Paikkavaraus hissille kannattaa huomioida rakennussuunnitelmassa

Vaikka kotihissin asentaminen ei vielä rakennusvaiheessa olisikaan ajankohtaista, voi se olla tarpeen myöhemmin. Cibes Amsliftin myynti- ja markkinointijohtaja Pekka Pippuri toteaa, että suunnittelemalla uudisrakennukseen jo rakennusvaiheessa hissipaikan, voi talossa kotihissin asentamisen myötä asua periaatteessa koko loppuelämänsä. Lisäksi hän toteaa, että rakennussuunnitelmassa huomioitu hissin paikka voi jopa puolittaa sen asennuskustannukset.

− Mikäli tällainen hissivaraus on olemassa, hinta asennuksineen on mallista riippuen noin 30 000 eurosta ylöspäin. Jos taas hissi asennetaan kohteeseen, jossa ei ole hissipaikkaa, kustannuksia voi suunnitteluineen, rakennuslupineen ja rakentamisineen muodostua helposti tuplamäärä.

Cibes Amslift auttaa jo varhaisessa vaiheessa

Suomalainen Cibes Amslift kannattaa ottaa mukaan jo siinä vaiheessa, kun taloa vasta rakennetaan ja hissin paikkaa suunnitellaan. Näin voidaan ottaa ajoissa huomioon muun muassa erilaiset tukipisteet.

− Mikäli hissin rakentamista mietitään esimerkiksi portaiden keskelle, on varmistuttava etukäteen siitä, että rakenteet kestävät hissin kiinnityksistä aiheutuvat voimat. Voimme myös toteuttaa 3D-mallinnoksen, jonka avulla asiakas pääsee näkemään, miltä asiakkaan toivoma hissi näyttäisi. Tällainen suunnittelupalvelu on meillä aina maksutonta, eikä sido asiakasta mihinkään. Asiantuntijamme neuvoja kannattaakin aina kysyä yksikseen pohtimisen sijaan, Pippuri kehottaa.

Omakotitalon hissin suunnittelu onnistuu helposti myös Cibes Amsliftin yhteistyökumppaneina toimivien talotehtaiden kautta. Joensuulainen Lakka Kivitalot sekä Lempäälästä käsin toimiva Helmitalo tarjoavat talomalleja, joissa hissivaraus on jo valmiiksi huomioitu.

Kotihissi on mahdollista saada nopeallakin aikataululla

Kun hissin rakentaminen tulee ajankohtaiseksi, Cibes Amslift toimittaa aina tarkat piirustukset ja saapuu paikan päälle varmistamaan, että kohteessa on asennusta varten kaikki kunnossa. Ennen hissin käyttöönottoa pyritään tekemään huoltosopimus, johon sisältyvät 24 h päivystyspalvelu sekä huolto-ohjelman mukaiset huoltokäynnit, jotka aikataulutetaan paitsi huolto-ohjelman, myös asiakkaan toiveiden mukaan.

− Yksityistalouksissa hissiä käydään huoltamassa yleensä kerran vuodessa. Turvalaitteiden tarkistuksen lisäksi tekniikka puhdistetaan ja voidellaan, jotta kotihissi palvelisi mahdollisimman hyvin ja pitkään, Pippuri kertoo.

Hissi valmistuu omakotitaloon verrattain nopeasti. Mikäli kyseessä on jo olemassa oleva kohde, Cibes Amsliftin asiantuntijat pyrkivät käymään paikan päällä viikon sisällä. Mikäli asiakkaan on mahdollista toimittaa kohteesta pohjakuvat, hankkeesta kyetään yleensä tekemään tarjous jo saman viikon aikana. Hissimallista riippuen toimitusaika on 6–12 työviikkoa ja asennuksen kesto 1–2 viikkoa.

− Heinäkuussa meillä on kolmen viikon lomatauko, mutta muuten asennuksia tehdään vuoden ympäri, Pippuri lisää.

Kotihissi voi olla myös visuaalisesti kaunis

Cibes Amsliftin asiakas pääsee vaikuttamaan paljon siihen, millainen kotiin asennettava hissi on. Helsingin Suutarilassa sijaitsevassa showroomissa Cibes Amsliftin hissejä pääsee katsomaan ja testaamaan ennen ostopäätöstä.

− Toteutimme alkuvuodesta 2024 espoolaiseen omakotitaloon mustan Cibes Air -hissin. Asiakkaat kävivät showroomissamme, jossa keskustelimme heidän tarpeistaan ja toiveistaan. He olivat aluksi kiinnostuneita A5000 -mallista, mutta lopulta Air miellytti heidän silmäänsä enemmän. Malli sopiikin korkeatasoisen omakotitalon sisustukseen hyvin. Asiakkaat ihastuivat myös alumiinioviin, ja valitsivat lisävarusteeksi suuremmalla lasipinnalla varustetut ovet.

<p data-block-key="4t23c">Kotihissin asennus on helppoa ja nopeaa. Hissejä löytyy valikoimasta jokaiseen makuun.</p>
Kotihissin asennus on helppoa ja nopeaa. Hissejä löytyy valikoimasta jokaiseen makuun.

Visuaalisuudelle on sijaa myös hissin asennuksessa. Espoolaiskohteessa hissivarauksen pohjalle toteutettiin marmorinen lattiapinta, jotta se olisi yhteneväinen asunnon muiden lattiapintojen kanssa myös silloin, kun hissi on ajettu yläkertaan. Asiakkaat ovatkin olleet tyytyväisiä siihen, kuinka hyvin hissi istuu asunnon yleisilmeeseen.

− Asiakkaat olivat tehneet hissivarauksen jo rakentamisvaiheessa ja päättivätkin asennuttaa hissin heti muuton jälkeen. Vaikka kummallakaan ei vielä toistaiseksi ole liikuntarajoitteita ja kotihissi toimii lähinnä mukavuusvarusteena, näkevät he hissillä lisäarvon tulevaisuutta ajatellen. Onpa hissistä hyötynyt myös pariskunnan vanha koira, jonka on vaikea kivuta portaita, Pippuri kertoo.

Tutustu kotihissiratkaisuihin tarkemmin tästä tai kysy lisää.
Lue lisää myös talopartnereista.

Cibes Amslift Oy
Rakentaminen
suunnittelu
porraskäytävät
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Cibes Air
Omakotitaloon helposti asennettava hissi
Kodin suunnittelussa tärkeintä on asukkaiden tarpeiden ja viihtyvyyden yhdistäminen. Helppo ja esteetön liikkuminen asunnossa tekevät arjesta sujuvaa ja mukavaa. Huoneiden sijaitessa eri kerroksissa, on kotihissi erinomainen ratkaisu − se mahdollistaa kätevän ja miellyttävän siirtymisen ala- ja yläkerran välillä portaissa kulkemisen sijaan. Kotihissin avulla kerrosten tilat ovat kaikkien ulottuvilla. Nykyaikainen ja tyylikäs kotihissi on satsaus talon käytettävyyteen nostaen samalla rakennuksen arvoa.
Cibes A5000
Kotihissillä sujuvampaa asumista
Asumisen omassa kodissa tulee olla aina helppoa ja esteetöntä. Portaissa nousu voi kuitenkin osoittautua haastavaksi esimerkiksi liikuntarajoitteiden myötä. Myös arjen askareissa tavaroiden ja ostosten kuljettaminen ylä- ja alakerran välillä vaatii ponnisteluja ja voi osoittautua ongelmalliseksi. Kotihissin asentaminen helpottaa elämää huomattavasti ja varmistaa sujuvan asumisen kaikissa tilanteissa.
Hirsirakennus
Räätälöidyt hissiratkaisut koteihin ja suojelukohteisiin
Cibes Amsliftin monipuoliset ja räätälöitävät hissiratkaisut auttavat tekemään tiloista esteettömiä, lisäävät asumismukavuutta ja integroituvat tyylikkäästi sisustukseen. Niiden asentaminen on mahdollista myös haastavimpiin paikkoihin, kuten suojelukohteisiin tai pieniin asuntoihin, joissa jokainen neliömetri on tärkeä.Cibes Amsliftilta löytyvät kauniit ja käytännölliset hissiratkaisut kaikkialle, olipa kohteena sitten 1800-luvun hirsitalo, pieni townhouse-asunto tai viiden tähden hotelli. Tutustu viiteen mitä erilaisempaan suomalaiseen Cibes Amslift -kohteeseen.
201812_55751.jpg
Tee onnistunut matka uuteen kotiin - haaveista totta
Haaveistako totta? Useat meistä haaveilevat yksilöllisesti suunnitellusta kodista − omien tärkeimpien mielikuvien ja toiveiden toteutumisesta niin paperilla kuin myös todellisuudessa. Moni on ehkä raapustanut ruutupaperille huonejakoja ja miettinyt, miten uuden talon huonetilat keskenään jakautuisivat. On kuitenkin hyvä kysyä itseltä, onnistuukohan tämä nyt omalla osaamisella. Kultainen neuvo tähän on: omat visiot kannattaa käydä rohkeasti esittelemässä ammattitaitoiselle ja kokonaisuudet hallitsevalle arkkitehdille heti hankkeen alussa. Ammattilainen hahmottaa kokonaisuudet ja kuuntelee tarkkaan rakennuttajan toiveet.
Mies nostaa puutavaraa lattialta, kädessään oranssi-mustat työhanskat
Rakentamislaki ja alle 30 neliöiset rakennukset
1.1.2025 se tapahtui, paljon puhuttu uusi rakentamislaki astui voimaan. Rakentamislain tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ja digitalisaatiota, parantaa rakentamisen laatua sekä sujuvoittaa itse lupaprosesseja.Eniten ennakkokeskustelua on aiheuttanut alle 30 neliöiset rakennukset – mitä tämä uusi rakentamislaki tarkoittaa niiden osalta ihan käytännössä?
202010_66825.jpg
Pyöreä talo mullistaa suomalaista asuntorakentamista
Ensi kesän asuntomessuille 2021 Lohjalle valmistuu talo, jollaista ei varmasti ole ennen nähty. Arkkitehti Matti Kuittisen suunnittelema ja Aulis Lundell Oy:n toteuttama pyöreä talo on yksi vastaus hiilineutraaliin rakentamiseen ja kiertotalouskonseptiin, joita ympäristöministeriö ajaa 2025 voimaan tulevalla asetuksella. Poikkeuksellisen talosta tekevät esimerkiksi muoto ja teräselementtien käyttö runkoratkaisuissa.
Hissi kerrostaloon
Hissit olemassa oleviin rakennuksiin
Hissin jälkiasentaminen vanhaan kerrostaloon Huittisten lauttatalolla paransi asumismukavuutta merkittävästi. Uuden hissin myötä kaikkien asukkaiden arki sujuu nyt helpommin – esteettä ja turvallisesti kerrosten välillä. Samalla tavarat, ostokset sekä tarvittavat liikuntatukivälineetkin kulkevat kätevästi mukana. Toivottu uudistus paransi asumisen elämänlaatua, nostaen samalla kiinteistön arvoa.
Lyyra-korttelin tiilijulkisivu
LYYRA – Hakaniemen uusi tiilikortteli
Hakaniemeen on rakenteilla uusi maamerkki, kolmen rakennuksen LYYRA-kortteli. Alueen viime vuosien lähes ainoat uudisrakennukset nousevat Siltasaarenkadun molemmin puolin aivan metron sisäänkäynnin viereen.
20189_54840.jpg
Piha- ja salaojaremontti ajankohtaista?
Taloyhtiön piha- ja salaojaremontin tarvekartoitus sekä suunnittelu kannattaa ehdottomasti antaa luotettavan suunnittelutiimin hoidettavaksi. Suunnittelua johtaa kokenut pääsuunnittelija. Piha- ja rakennesuunnittelija kiinnitetään taloyhtiön palvelukseen heti alussa.Arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy:n arkkitehti ja toimitusjohtaja Tero Seppänen, tiivistää:– Yhteistyö on voimaa ja asiakas voittaa aina, kun suunnittelijoiden yhteistyö toimii heti hankkeen alusta saakka. Tarjoamme rakennesuunnitteluun yhdistettynä pihasuunnitteluosaamisen ja lopputuloksena on salaojaremontin jälkeen teknisesti erinomaisesti toimiva ja viihtyisämpi hyvin suunniteltu pihaympäristö. Myös kiinteistön arvo nousee.
202112_73898.jpg
Kerrostalot maan tasalle ja uutta tilalle: Näin toimii purkava täydennys­rakentaminen
Helsingin Mellunmäessä käynnistyy Suomen suurin purkavan täydennysrakentamisen hanke. Mistä siinä on kyse?
tammiviiluinen liukuovi isoikkunaisessa olohuoneessa josta näkyy suoraan kesäiseen rantamaisemaan
Mikä on Biofilinen suunnittelu?
Kotimme ovat paikkoja, joissa vietämme suuren osan ajastamme, ja sisustustrendit heijastavat yhä enemmän henkilökohtaisia arvojamme ja elämäntapaamme. Tänä vuonna trendit kutsuvat meitä luomaan tiloja, jotka eivät ainoastaan näytä hyvältä, vaan myös tuntuvat hyvältä sekä vievät meidät takaisin luonnon pariin.
20237_82549.jpg
Uudentyyppiset rakennuslevyt soveltuvat monenlaiseen rakentamiseen
Tycroc Suomi Oy pääsi myös mukaan rakentamaan muutamaa merkittävää messukohdetta Loviisan Asuntomessuilla. Tutustutaanpa Talo Loviseaan tarkemmin ja muistellaan, mitä Asuntomessuilla nähtiin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton