• Etusivu
  • Talo

Keittiö on kodin paloriskialuetta

Rakentajan toimitus
Julkaistu 08.11.2007
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Käykö kotiliesi kuumana?


Keittiö on kodin paloturvallisuuden haaste. Keittiössä on kuumenevia ja pölyä kerääviä laitteita, jotka vaativat jatkuvaa silmälläpitoa ja säännöllistä huoltoa. On hyvä opetella uusia, turvallisuutta edistäviä tapoja, joilla ehkäistä keittiöpalot, koska keittiössä on tänäkin vuonna syttynyt satoja tulipaloja ja osa niistä on ollut kohtalokkaita. Kaikkiaan tulipaloissa on lokakuun loppuun mennessä kuollut 74 ihmistä.

Kodinkoneista eniten tulipaloja aiheuttaa liesi – täsmällisemmin sanoen lieden väärä käyttö. Liesi itsessään syttyy äärimmäisen harvoin. Sen sijaan liedelle kuumenemaan unohdetut keitokset saattavat sytyttää tulipalon. Edes lieden lähistöllä ei saa säilyttää mitään syttyvää. Keittiötöiden tuoksinassa muoviset tai pahviset esineet ja pakkaukset voivat päätyä kuumalle liedelle ja syttyä. Liekit yltävät helposti ilmanvaihtohormeihin, ja näin laajempikin tulipalo saa nopeasti alkunsa.

Lieden turvallisuutta edistävät esimerkiksi ylikuumenemissuojat ja aikakatkaisulaitteet. On olemassa myös elektronisia liesivahteja, jotka katkaisevat liedestä virran, jos palovaroitin havaitsee savua ilmassa. Lisäksi on tärkeää estää lapsia tai kotieläimiä aiheuttamasta liesipaloa.

Jääkaappi palaa kuin soihtu


Kylmälaitteiden taustat on syytä imuroida säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa. Niihin kertynyt pöly estää ilmankierron, aiheuttaa laitteessa kuumenemista ja ehkä vikaantumista sekä jopa tulipalon. Kylmälaitteiden palot ovat nopeita, rajuja ja turmiollisia. Jääkaapit ja pakastimet, joiden taustat imuroidaan säännöllisesti, kuluttavat myös vähemmän sähköä kuin imuroimattomat.

Pienlaitteet, kuten kahvinkeittimet ja leivänpaahtimet kannattaa varustaa automaattisella virrankatkaisulla. Myös uusilla käytännöillä, kuten pistotulppien irrottamisella pistorasioista aina käytön jälkeen, edistetään keittiön ja koko kodin paloturvallisuutta.

Keittiö on kodin tila, jossa on tämän ja viime vuoden tulipalotilastojen perusteella syttynyt eniten tulipaloja. Seuraaviksi paloalttiimmat tilat ovat sauna ja olohuone. Kuolemaan johtavat palot syttyvät useimmiten makuuhuoneesta.

Talo
keittiö
sauna
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20214_70040.jpg
Hyvälaatuinen valaistus korostaa tyylikkäitä materiaalivalintoja ja kalusteita
Uuden talon valaistus on toteutettu käyttämällä runsaasti epäsuoraa led-nauhavalaistusta. Hyvälaatuinen valaistus korostaa tyylikkäitä materiaalivalintoja ja kalusteita. LedStoren Janne Halttu suunnitteli valaistuksen LedStoren oman tuotemerkin tuotteilla asiakkaan kanssa niin, että eri tilojen toiminnallisuudet ja erilaiset valon tarpeet otettiin huomioon.Keittiöön suunniteltiin tasaista, hyvää työskentelyvaloa. Korkeassa olohuoneessa seinälle saatiin linjakasta valoa jakamaan tilaa. Kylpyhuoneissa led-nauhavalaistuksen ja spottivalaistuksen yhdistelmä sopii sekä tunnelmalliseen että kirkkaampaan valaistustarpeeseen. Omina tiloinaan otettiin myös huomioon makuuhuoneen, kuntosalin, kodinhoitohuoneen ja vaatehuoneen toiminnallisuudet ja tarpeet. Pihavalaistuksen toteutuksessa käytettiin hyväksi muurin pintaa sekä terassikansia.
20199_59892.jpg
Miten vältät huonon led-valaistuksen?
Led-valaisimet ovat energiatehokkaita ja hyviä kotien ja toimistojen sekä muiden tilojen valaisijoita. Tehokkuushuumassa ja ledien hintoja vertaillessa saattaa tulla tehneeksi virhehankinnan, jos muutamat perusasiat eivät ole tiedossa.Tässä 10 kohdan lista, jonka avulla saat vältettyä huonot valinnat led-valaistuksen ostamisessa.
Epäsuorasti valaiseva led-nauha
Led-nauhaprofiilien monet asennustavat
Remonttia ja uutta kotia suunnitellessa on hyvä miettiä myös valaistuksen päivittämistä. Led-nauhalla saa luotua valaistuksen, jolla voidaan korostaa hienosti pintoja eli seiniä, tai kattoja. Led-nauhalla saadaan aikaan miellyttävän tasaista valoa.
20232_80791.jpg
Tunnelmaa kotiin erilaisilla valoilla
Valon värilämpötilan muuttaminen lämpimän valkoisesta kylmään päivänvalon valkoiseen on nyt kaikkien ulottuvilla. Värilämpötila, eli Kelvin on tyypillisesti valaisimissa 3000K tai 4000K, mutta haluttaessa vaihtelua tunnelman, vuorokauden tai vuodenajan mukaan, vaihtoehtoja löytyy led-valaisimista moneen makuun.
20232_80793.jpg
Kodin led-valaisimien himmentäminen eri automaatiojärjestelmissä
Led-valaisimien automaattiseen sytyttämiseen, sammuttamiseen ja himmentämiseen käytetään monesti kodinohjausjärjestelmää, kuten ABB:n Free at Homea tai KNX-järjestelmää. Valaistusta voidaan myös ohjata älykkäästi kodin automaatiojärjestelmässä, kun valaistus yhdistetään kodin langattomaan tietoverkkoon. Jos kodinohjausjärjestelmää ei ole käytössä, niin led-valaisimien käyttämiseen ja himmentämiseen saadaan lisää mahdollisuuksia verrattuna langalliseen seinäpainikkeeseen langattomilla seinäsäätimillä ja kauko-ohjauksella.
20232_80829.jpg
Led-valojen langattomalla ohjauksella lisää säädinpaikkoja
Langaton ohjaus, ns. kaukosäätö, toimii yksinkertaisena tapana valojen käyttämiseen silloin, kun perinteisiä sähköjohdotettuja seinäpainikepaikkoja ei ole tarpeeksi. Langaton ohjaus tarkoittaa helpoimmillaan valaistuksessa sitä, että valaisimeen liitetyn vastaanottimen ja ohjaimen väliin luodaan radioaaltoyhteys (RF). Langattoman yhteyden muodostaminen on yksinkertaista ja se toimii luotettavasti.
202211_80136.jpg
Tiesitkö tämän led-valojen yleisen puutteen? Hinnalla on merkitystä
Edullinen led-valo ei välttämättä toista lainkaan tiettyjä värisävyjä. Alan ammattilainen kertoo, miten valaistussuunnittelu toteutetaan onnistuneesti.
Epäsuorasti valaiseva led-nauha
Led-nauhaprofiilien monet asennustavat
Tässä artikkelissa esitellään led-nauhalla valaistuja kohtia kodeissa, nimenomaan alumiiniprofiilin valinnan kannalta. Alumiiniprofiili on se osa led-nauha-asennuksesta, joka jää monesti piiloon epäsuoran valaistuksen asennuksissa, mutta vaikuttaa olennaisesti valon avautumiskulmaan ja led-nauhan kestävyyteen. Eri malliset profiilit sopivat erilaisiin asennuspaikkoihin. Profiilin muovikansi pehmentää valoa, tasoittaa valon ja varjon rajaa, sekä suojaa led-nauhaa pölyltä ja roiskeilta.
Rintamamiestalon makuuhuone
OSA 4/6: Sähköistys ja paloturvallisuus vanhoissa taloissa
Vanhoissa taloissa sähköjärjestelmä on usein vanhentunut eikä vastaa nykyisiä turvallisuusvaatimuksia. Tässä artikkelissa perehdymme siihen, milloin sähköremontti on ajankohtainen ja miten parannat paloturvallisuutta järkevästi.
huoneen kuvan yli maalataan telalla uutta huonetta
Mitä remontit oikeasti kannattavat ennen asunnon myyntiä ja mitkä remontit kannattaa välttää?
Kun olet myymässä kotiasi, remonttien tekeminen voi tuntua houkuttelevalta tavalta parantaa asunnon arvoa ja tehdä siitä ostajille entistä houkuttelevamman kohteen. Toisaalta voi olla vaikea arvioida, mitkä muutokset todella nostavat kodin hintaa ja mitkä taas voivat olla turhia kustannuksia. Remontit vaikuttavat merkittävästi asunnon myyntihintaan, mutta kaikki parannukset eivät aina tuota odotettua vastinetta. Tässä artikkelissa käymme läpi, mitkä remontit voivat nostaa kodin arvoa ja myytävyyttä sekä mitkä kannattaa jättää väliin, jotta et tekisi turhia investointeja, jotka eivät maksa itseään takaisin.Jos siis olet myymässä kotiasi tai haaveilet talon ostamisesta, tämä artikkeli saattaa auttaa sinua tekemään järkeviä valintoja remonttien suhteen. Lue eteenpäin, niin kerromme myös, miksi avoimuus on avain onnistuneeseen talon myyntiin ja kuinka välttää mahdolliset oikeudelliset sekä rakenteelliset ongelmat, jotka voivat kaataa asuntokaupan.
20204_64174.jpg
Mikä avuksi, kun piha on rikkakasvien tai sammaleen valtaama?
Pihan rikkakasvit eivät ilahduta ketään, mutta hyvä uutinen on, että ne on mahdollista saada aisoihin oikeilla hoitotoimenpiteillä. Ota käyttöön hyödylliset vinkit!
200612_2581.jpg
Puurakenteiset väliseinät
Kevyet väliseinät pystytetään pintalaatan tai levyrakenteen päälle. Niiden paikat mitataan ja linjataan linjalangan avulla. Alajuoksun alle on hyvä asentaa esimerkiksi tervahuopakaistale. Alajuoksun kiinnitys betonilaattaan tapahtuu teräsnauloilla tai Hilti-naulaimella. Yläjuoksun paikka määritellään luotilangan tai vesivaa´an avulla ja merkitään jälleen linjalangalla. Asennustyön helpottamiseksi yläjuoksuun merkitään kiinnityskohtien paikat ja näihin porataan naulausta helpottavat reiät. Kevyitä väliseiniä ei saa tehdä kantaviksi, eli yläjuoksun ja kattoristikon väliin on jätettävä painumisvara. Tämä käy helposti esim. kiiloilla, jotka on poistettava ennen seinien levytystä. Runkojaon mitta keskeltä keskelle on 600 mm. Laatoitettavissa seinissä, mikäli niissä ei käytetä erikoiskovaa EK-Gyproc -levyä, on jakoa tihennettävä 300 tai 400 mm:iin. Runkotolpituksessa on muistettava myös mahdolliset lisätuennat pesualtaille ja muille seinään kiinnitettäville raskaille esineille. Tolppajaotuksessa huomioidaan väliovien sijoituspaikat. Aukkojen yläpuoliset juoksut kiinnitetään 210 cm valmiin lattiapinnoitteen yläpuolelle siten, että tulevan lattiapinnoitteen paksuus on huomioitu.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton