• Etusivu
  • Piha

Mikä avuksi, kun piha on rikkakasvien tai sammaleen valtaama?

Rakentajan toimitus
Julkaistu 19.05.2020Päivitetty 07.04.2022
20204_64174.jpg

Katekerros istutusalueiden multapinnalla vähentää siemenrikkakasvien itämistä ja pidentää kasteluväliä.

Pihan rikkakasvit eivät ilahduta ketään, mutta hyvä uutinen on, että ne on mahdollista saada aisoihin oikeilla hoitotoimenpiteillä. Ota käyttöön hyödylliset vinkit!

Rikkakasvit pois pihasta: Näillä vinkeillä estät rikkakasvien kasvua

Tuulen mukana leviäviltä siemeniltä on mahdotonta täysin välttyä mullantuotannossa, koska monet kasvit tuottavat tuhansittain siemeniä, jotka leviävät helposti pitkiäkin matkoja. Kun siemenet päätyvät kosteaan ja ravinteikkaaseen kasvualustaan, ne alkavat nopeasti itää.

Yksivuotisten rikkakasvien hävittämisessä olennaisinta on huolehtia siitä, etteivät ne pääse siementämään. Siksi rikkakasvit tulisi poistaa kasvualustasta kitkemällä ne nuorina. Myös monivuotiset rikkakasvit voivat levitä kasvualustaan siementen avulla. Niidenkin taimet on tärkeintä kitkeä ajoissa pois, jotta juuret eivät ehdi levitä syvälle kasvualustaan ja jäädä siten pitkäaikaiseksi riesaksi.

Yleisimmin monivuotisia rikkakasveja kasvaakin istutusalueelle siksi, että niiden juuria on jäänyt pohjamaahan. Jos olosuhteet ovat suotuisat rikkakasveille, ne voivat kasvaa uuden kasvualustan läpi jopa metrin syvyydestä.

Lue myös:Toteuta pihaunelmasi – katso hyödylliset vinkit viheralueiden perustamiseen ja hoitoon

Istutukset kannattaa tehdä heti mullan levityksen jälkeen. Kun kattava kasvusto saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti, puutarhakasvit kilpailevat tehokkaasti kasvutilasta rikkakasvien kanssa.

Istutukset kannattaa tehdä heti mullan levityksen jälkeen. Kun kattava kasvusto saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti, puutarhakasvit kilpailevat tehokkaasti kasvutilasta rikkakasvien kanssa.

Rikkakasvien kasvun ehkäisemiseksi mullan pinta kannattaa harata aurinkoisella säällä ja tehdä istutukset heti mullan levityksen jälkeen. Kun kattava kasvusto saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti, puutarhakasvit kilpailevat tehokkaasti kasvutilasta rikkakasvien kanssa ja kitkemisen tarve vähenee.

Kasvualustan päälle on hyvä levittää riittävän paksu katekerros heti istutusalueen perustamisen jälkeen. Näin kate estää tehokkaasti siemenrikkakasvien itämistä.

Tiesitkö? Nurmikoilta ei ole tarpeen kitkeä yksivuotisia rikkakasveja, kuten jauhosavikkaa ja ukontatarta, sillä ne eivät kestä leikkaamista ja kuolevat pois, kun nurmikon leikkaaminen aloitetaan. Ruohonleikkurin terä kannattaa säätää alussa korkeimmalle tasolle, jotta nurmiheinät eivät vioitu.
Nurmikko tarvitsee kasvaakseen paljon valoa, joten se ei pärjää kovin varjoisessa paikassa.

Nurmikko tarvitsee kasvaakseen paljon valoa, joten se ei pärjää kovin varjoisessa paikassa.

Sammal ei viihdy hyväkuntoisella nurmikolla

Sammaleen torjunnassa keskeisintä on pitää huolta nurmikon kasvukunnosta esimerkiksi kalkitsemisella ja lannoituksella. Erilliseen sammaleen poistoon ei ole tarvetta, jos nurmikon kasvuolot saadaan optimaalisiksi, koska tällöin sammal häviää ajan myötä itsekseen.

Lue myös:Sammaloitunut, epätasainen tai huonosti kasvava nurmikko – katso ratkaisut pulmiin

Kovassa kulutuksessa olevan nurmikon kasvualusta voi myös tiivistyä käytössä liikaa, jolloin nurmikon juuristo alkaa voida huonosti ja kasvu heikkenee. Tällöin auttaa kasvualustan ilmaaminen. Kun ilmaaminen yhdistetään karkean hiekan tai esimerkiksi Kekkilä Nurmikonhoitomullan levitykseen, saadaan paras tulos tiivistymisen korjaamiseen.

Jos paikka on kovin varjoinen, nurmikolla ei ole mahdollisuutta voida hyvin. Tällöin kannattaakin valita maanpeitoksi jotain muuta kuin nurmikkoa. Jos alueen ei tarvitse kestää tallausta, sammalpintakin voi olla kaunis vihreä maanpeitto. Mikäli alueen täytyy kestää runsasta kulutusta, hyvä valinta voi olla esimerkiksi kiveys, ja kasvillisuudeksi voidaan laittaa varjossa viihtyviä kasveja omille istutusalueilleen.

Info

Info

Rihmastoa, sieniä tai pahaa hajua mullassa

Hyvä multa sisältää myös mikrobeja, ja sopivissa oloissa erilaiset homeet voivat muodostaa näkyvää kasvustoa kasvualustan pinnalle. On siis aivan normaalia, että esimerkiksi nurmikon pintaan voi joskus kasvaa sienten itiöemiä.

Lue myös:Laadukas multa on kukoistavan pihan perusta

Sienikasvustosta ei ole kasveille haittaa. Mikäli homeiden ulkonäkö häiritsee, kasvualustan pintaa voi sekoittaa. Pinta kuivuu ilmavampana nopeammin ja sienten kasvu heikkenee. Jos mullan pinnalla kasvaa reilusti hometta ja sieniä, kannattaa pohtia, onko kasvualustaa kasteltu liikaa, sillä liiallinen märkyys voi tappaa kasvin.

Mikrobien toiminnasta muodostuvia kaasuja saattaa kertyä suuressa kasassa varastoitavan mullan sisäosiin erityisesti talvella, kun jäisen pinnan takia kaasut eivät pääse vaihtumaan. Keväällä maan sulaessa seurauksena voi olla tilapäinen hajuhaitta, kun kasaa pöyhitään asiakkaalle toimituksen yhteydessä. Haitta on kuitenkin hetkellinen ja häviää muutamissa päivissä kasan levityksen jälkeen. Hajusta ei ole haittaa kasveille.

Lähde: Kekkilä

Piha
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

200710_6892.jpg
Betonivalu onnistuu pakkasellakin
Omakotitaloja rakennetaan nykyisin ympäri vuoden, joten betonivalujakin tehdään myös talvisaikaan. Valmisbetonia tarvitaan esimerkiksi perustuksiin, maanvaraisiin lattioihin, välipohjarakenteisiin, kantaviin väliseiniin, tukimuureihin ja muihin ulkorakenteisiin.- Betonivalu onnistuu kyllä pakkasellakin, aluejohtaja Ari Mantila Lohja Rudus Oy Ab:stä vakuuttaa. - Äärimmäisiin olosuhteisiin on kehitetty jopa erityinen Pakkasbetoni.Pakkaset kannattaa talvirakentamisessa ottaa huomioon: vastaavan työnjohtajan tulee tehdä erillinen suunnitelma talvibetonoinnista. - Kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä betonivalmistajaan. Tilauskeskuksissa tiedetään tarkalleen, mitä betonilaatua missäkin tilanteessa on järkevintä käyttää ja osataan neuvoa myös valun jälkihoidossa, Ari Mantila painottaa.
201711_50969.jpg
Ärsyttääkö kuiva sisäilma?
Kylmät kelit saavat sisäilman tuntumaan joskus ärsyttävän kuivalta. Sisäilman kosteutta voi parantaa merkittävästi ilmankostuttimen avulla. Ilmankostutin onkin kylmän ja kuivan talvikauden pelastaja suomalaisissa kodeissa.Osta ilmankostuttimia verkkokaupasta
20219_72704.jpg
Työkalutesti: näin akkukonesarja pärjäsi puuveneen korjauksessa
HiKOKI-akkutyökalutesti / Timpurin Combo -akkukonesarja / Petri Nieminen
20219_72267.jpg
Toimimaton ränni voi johtaa kosteusongelmiin
Kesän sade- ja ukkoskuurot pistävät katon ja erityisesti sadevesijärjestelmät koville. Ränneissä puutteelliset huollot näkyvät heti − hallitsemattomasti kouruista yli valuva vesi kastelee ulkoseinän ja sokkelin. Ongelman jatkuessa se altistaa rakennuksen kosteusvaurioille. Ennen kesän sateita on hyvä varmistaa, ettei sadevesijärjestelmät ole tukkiutuneet lehdistä, havuista tai muista roskista.
20077_5699.jpg
3 Rakennussuunnittelu
3.3 Varsinainen rakentaminenRakennustontilla alkaa tapahtua isoja muutoksia. Koneet jylläävät, maata siirtyy, kaikkialla on kuraa. Herää ajatus: Tuleekohan tästä mitään! Pitää vain luottaa ammattilaisiin. Heistä jokainen osaa työnsä. Tärkeintä on, että kaikki tapahtuu oikea-aikaisesti. Ensimmäiset merkinnät työmaapäiväkirjaan on tehty. Tämä on erittäin tärkeää. Työmaalla tapahtuu asioita niin nopeasti, että et huomenna muista puoliakaan siitä, mitä tänään on tehty.
Ulkolyhdyn-teko-HobbyConcrete-askartelubetonilla-weber
Tee itse ulkolyhty askartelubetonilla
Kankaan ja betonin liitosta syntyy mielenkiintoisia valutuotteita. Yksi hyvä esimerkki on puuvillaisesta pitsiliinasta ja weber HobbyConcrete Askartelubetonista tehty ulkolyhty.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton