Persoonallinen sisustus syntyy rohkeista valinnoista
Hurmaavin huone -kilpailun osallistuja esittäytyy

Maisematapetti ja rohkeat sävyt tekevät makuuhuoneesta persoonallisen. (Kuva: Arja Pollari)
Arjan makuuhuone kertoo tarinaa kodista, jossa ei ole pelätty kulkea omia polkuja. Kahden vuoden urakan jälkeen huoneesta on muotoutunut mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa maisematapetti, eläinystävällinen lattia ja kirpputorilöydöt luovat persoonallisen tunnelman. Lopputulos on rohkea ja kodikas – juuri sellainen kuin asukkaat itse haluavat.
Info
Jos saisit antaa yhden vinkin, mikä se olisi?
"Hanki laadukkaita tuotteita. Sisusta kotisi juuri oman näköiseksesi välittämättä muiden mielipiteistä. Sinä asut siellä!"
-Arja
Mikä sai sinut sisustamaan tai tuunaamaan tätä tilaa?
Olemme puolisoni kanssa aina sisustaneet kotimme oman näköiseksemme välittämättä siitä, mikä on trendikästä tai mikä muiden ihmisten silmää miellyttää. Valkoinen koti on meille kauhistus ja kahden vuoden urakan jälkeen olemme vihdoin päässeet siihen tilanteeseen, että kodistamme ei enää löydy valkoisia seiniä.
Persoonalliset yksityiskohdat on kerätty kirppiksiltä tai ne ovat muuten tarttuneet mukaan matkamme varrelta. Kotimme on täynnä pieniä yksityiskohtia joko materiaaleissa tai yksittäisissä tavaroissa.
Mikä sai sinut sisustamaan tai tuunaamaan tätä tilaa?
Olemme puolisoni kanssa aina sisustaneet kotimme oman näköiseksemme välittämättä siitä, mikä on trendikästä tai mikä muiden ihmisten silmää miellyttää. Valkoinen koti on meille kauhistus ja kahden vuoden urakan jälkeen olemme vihdoin päässeet siihen tilanteeseen, että kodistamme ei enää löydy valkoisia seiniä. Persoonalliset yksityiskohdat on kerätty kirppiksiltä tai ne ovat muuten tarttuneet mukaan matkamme varrelta. Kotimme on täynnä pieniä yksityiskohtia joko materiaaleissa tai yksittäisissä tavaroissa.






Mitä muutit tai lisäsit tilaan – ja miksi?
Seinät on tapetoitu ja lattiaan on asennettu eläinystävällinen vinyylilankku. Saksasta löytyy mainio valikoima kohtuuhintaisia tuotteita seiniin ja lattiaan! Alkuperäinen huone oli valkoinen, osassa seiniä oli vihreä korosteväri puoleen seinään saakka. Lattiassa oli vaalean puun sävyinen parketti. Huone ei vastannut lainkaan meidän värimaailmaamme ja halusimme tehdä huoneesta oman näköisen, jotta myös tämä huone tuntuu kodilta.
Mistä olet erityisen ylpeä?
Persoonallinen maisematapetti tuo tilaan oman erikoisen tunnelman.

Oliko joku kohta erityisen hankala ratkaista?
Maisematapetti ei ollut yhtä korkealaatuinen kuin aiemmin eri toimittajalta hankkimani tuotteet. Saumojen kanssa meni hetki jos toinenkin ja kärsivällisyys lähes kokonaan. Tuli testattua rautakaupan liimavalikoima melko monipuolisesti.
Äänestyskortti
Äänestys avautuu maanantaina 29.9. ja sulkeutuu sunnuntaina 31.10.

Mielikuvitusmatka Arjan makuuhuoneeseen
Tunnelmasanat: mielenkiintoinen, persoonallinen, rohkea
Vinkki: Hanki laadukkaita tuotteita. Sisusta kotisi juuri oman näköiseksesi välittämättä...
4 ääntä