• Etusivu
  • Rakentaminen

Huolehdi kodistasi

Pienennä riskiä vahingoille

Rakentajan toimitus
Julkaistu 11.05.2022Päivitetty 12.12.2022
202212_78157.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Vietätkö mahdollisesti unettomia öitä miettien, onkohan kodissa kaikki kunnossa? Eihän katto vuoda yläpohjaan ja ullakolle, tai alapohjassa viihdy homekasvusto? Omassa kodissaan tulisi voida olla ja elää huoletonta ja sitä ihan tavallista arkea ilman, että tarvitsee erikseen murehtia. Hyvällä ja säännöllisesti tapahtuvalla kunnossapidolla sekä huoltotoimilla saa aikaan ihmeitä.

Tee huoltotyöt säännöllisesti – muistin avuksi vuodenkierto

Suomessa ylläpitoa kaipaa yli miljoona omakotitaloa. Usein talojen rapistumiset johtuvat huollon puutteesta. Säännöllisesti vuodenaikojen rytmin mukaan tehtävät pienet huoltotoimet auttavat pitämään sekä rakenteet että varusteet hyvässä kunnossa.

Esimerkiksi keväisin lumien sulamisen jälkeen on hyvä kurkistaa katolle, missä kunnossa lumiesteet ovat. Onko mahdollisesti lumi sekä jää aiheuttaneet katolle jotain haittaa, mihin pitää puuttua. Syksyisin lehtien varistua puusta on taas vesikourujen tyhjentämisen vuoro. Sateisena ajanjaksona kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kertyykö jonnekin rakennuksen lähistölle vesilammikoita. Vesilammikoiden syntyminen rakennuksen vierustalle kertoo muun muassa siitä, että on aika tarkistaa salaojat sekä tutkia onko kallistukset tehty asianmukaisesti ja maa viettämään pois rakennuksesta. Tulisijojen sekä savupiipun nuohoustakaan ei sovi unohtaa, vaan sekin kannattaa ajoittaa ennen lämmityskauden alkamista.

Huolehtimalla säännöllisesti kodin pienistä huoltotöistä annat itsellesi huoletonta aikaa sekä suurempien huoltotöiden tarve siirtyy pidemmälle. On kuitenkin asioita, joiden tarkistamiseen tarvitaan alan koulutettu ammattilainen. Erityisesti rakenteisiin sekä putkistoihin tehtävät tarkistukset on syytä antaa ammatti-ihmisen tehtäväksi.

Säännöllinen, vuodenaikojen kiertoon perustuva, kodin huoltotoimien suunnittelu ja toteuttaminen kannattaa. (Kuva: Adobe Stock)
Säännöllinen, vuodenaikojen kiertoon perustuva, kodin huoltotoimien suunnittelu ja toteuttaminen kannattaa. (Kuva: Adobe Stock)

Sanonta sen jo kertoo: Vahinko ei tule kello kaulassa

Kotien tyypillisimpiä vahinkoja ovat erilaiset kodinkoneisiin ja viihde-elektroniikkaan liittyvät vahingot, LVI-laitteiden rikkoutumiset sekä ehdottomasti vesivahingot. Myös säiden ääri-ilmiöiden myötä voidaan äkillisesti syntyneet myrskyvahingot laskea yleisimpien vahinkojen joukkoon, vaikkakin myrskyjen aiheuttamat vahingot yleisyydessään eivät aivan vesivahinkojen tasolle ylläkään.

Kaikissa vahingoissa ja lisävahinkojen torjunnassa tärkeintä on huolehtia ihmisten ja eläinten turvallisuudesta, sekä estää lisävahinkoja syntymästä jos torjuntatyö on turvallista tehdä. Esimerkiksi vesivahingon sattuessa voit pienentää vahinkoalueen laajuutta sulkemalla päävesihanan mahdollisimman nopeasti vuodon havaittuasi.
– Tiesitkö muuten, että keittiössä useimmiten vesivahingon aiheuttaa astianpesukone?

Toisinaan vahinko syntyy piilossa, poissa asukkaan valvovien silmien alta. Ei voida myöskään olettaa, että jokainen omassa kodissaan asuva voisi tietää erilaisista rakenneratkaisuista sekä käytetyistä materiaaleista. Esimerkiksi kosteusongelmaa ei välttämättä huomaa, ellei se ole jo aistein havaittavissa tuoksuna tai rakenteiden oireiluna.

Hyvässä kunnossa olevassa talossa myös vahinkojen riski on pienempi – niin talolle kuin asukkaallekin.

Kattorakenteissa oleva pieni vuoto voi aiheuttaa ison vahingon ellei sitä huomata ajoissa. (Kuva: Adobe Stock)
Kattorakenteissa oleva pieni vuoto voi aiheuttaa ison vahingon ellei sitä huomata ajoissa. (Kuva: Adobe Stock)

Teettäisitkö kuntotarkastuksen?

Kuntotarkastuksen voi teettää muulloinkin kuin kiinteistön myynnin yhteydessä. Kuntotarkastuksen tavoite on antaa tietoa tarkastettavan kohteen rakennusteknisestä kunnosta, korjaustarpeista, vaurio-, terveys- ja käyttöturvallisuusriskeistä, sekä niihin liittyvistä toimenpide-ehdotuksista. Rakennusteknisen asiantuntijan ajoissa havaitseman vaurion tai puutteen korjaaminen säästää rahaa verrattuna tilanteeseen, että vaurio tai puute jäisi huomaamatta. Kuntotarkastus suoritetaan aistinvaraisesti, pintapuolisesti ja rakennetta rikkomattomalla menetelmällä. Myös asukkaan havaintoja hyödynnetään tiedonkeruussa. Tarkastuksesta laaditaan kuntotarkastusraportti.

Kuntotutkimuksessa sen sijaan rakenteita voidaan avata tai ottaa näytteitä, jos jotain rakennetta halutaan tutkia tarkemmin. Kuntotutkimus voidaan tehdä esimerkiksi putkistolle tai vesikatolle.

Rakentaminen
projektinjohto
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20225_78328.jpg
Uusi luottokortti tarjoaa nopeutta ja helppoutta
Moni yritysluottokortti on suunnattu ennen kaikkea isommille yrityksille. Pienille yrityksille tarjontaa on ollut vähemmän. Qred aikoo paikata tämän puutteen.
202112_74278.jpg
Miltä oman kodin rakentaminen tuntuu? Kuuntele podcast lapsi­perheen taloprojektista
Janina Hannukainen perheineen päätti toteuttaa haaveensa omakotitalosta. Projekti on pitänyt sisällään paljon vaiheita, oppeja ja yllätyksiä.Taloprojekti on kestänyt vähintäänkin melkein vuoden ajan nuorenparin ajatuksissa. Joulun lähestyessä ollaan jo hyvässä vauhdissa ja omakotitalon runko saatiin pystyyn ennen vuoden vaihtumista.Uusimmassa podcast-jaksossa kuulemme, miltä oman kodin rakentamisen prosessi näyttää tulevan asukkaan näkökulmasta.Kuuntele jakso alta tai yleisimmissä podcast-sovelluksissa, kuten Spotify, Apple podcastit, Google podcastit ja StitcherPodcast on tallennettu 2021 vko 50.
201812_55751.jpg
Tee onnistunut matka uuteen kotiin - haaveista totta
Haaveistako totta? Useat meistä haaveilevat yksilöllisesti suunnitellusta kodista − omien tärkeimpien mielikuvien ja toiveiden toteutumisesta niin paperilla kuin myös todellisuudessa. Moni on ehkä raapustanut ruutupaperille huonejakoja ja miettinyt, miten uuden talon huonetilat keskenään jakautuisivat. On kuitenkin hyvä kysyä itseltä, onnistuukohan tämä nyt omalla osaamisella. Kultainen neuvo tähän on: omat visiot kannattaa käydä rohkeasti esittelemässä ammattitaitoiselle ja kokonaisuudet hallitsevalle arkkitehdille heti hankkeen alussa. Ammattilainen hahmottaa kokonaisuudet ja kuuntelee tarkkaan rakennuttajan toiveet.
20219_72544.jpg
Onko uusi Tammisairaala vanhentunut jo valmistuessaan? Tässä ovat hankkeen kipukohdat
Helsinkiin nousee kolmen vuoden kuluessa nykyaikainen silmäsairaala. Selvitimme, millaisia haasteita Tammisairaalaprojektiin liittyy.
201910_60281.jpg
Ilmastoystävällinen rakentaminen vaatii nopeita toimia
Rakennukset ja rakentaminen kuluttavat puolet maapallon luonnonvaroista ja noin 40 prosenttia energiasta. Ne aiheuttavat noin kolmanneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä väestönkasvun, kaupungistumisen ja merenpinnan nousun kasvattaessa rakentamisen tarpeita entisestään. Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen vetosi New Yorkissa YK:n kestävän kehityksen kokouksen yhteydessä rakennusalaan vähähiilisen rakentamisen vauhdittamiseksi.
BMI Ormax asennus
Betonitiilikaton asennusohje: Tiilien leikkaaminen
Ulko- ja sisätaitteissa kattotiiliä joudutaan leikkaamaan. Ennen leikkausta leikkausviiva merkitään värilangalla tiilen pintaan (kuva 8).

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton