• Etusivu
  • Rakentaminen

Elämää ennen tonttia

Rakentajan toimitus
Julkaistu 11.03.2009
20093_15527.jpg

"Kaikki" on näköjään mahdollista. Ote päiväkirjasta, syksy 2006.

Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut, että tämä kaikki on mahdollista näillä Helsingin hinnoilla! Uuden talon rakentaminen ei tosin edelleenkään ole kirkossa kuulutettu, mutta nyt se on mahdollista enemmän kuin koskaan.

Asuntokaupasta toiseen

Sen, missä nyt olemme, on mahdollistanut edullinen lähtötilanteemme, jossa mieheni oli hankkinut ensiasuntonsa lama-aikana. Tämä oli hyvä startti myöhempiin asuntokauppoihin, mutta siitä huolimatta olemme kyllä eläneet koko ajan "korviamme myöten veloissa".

Kesällä 2000 saavutimme jotain suurta: löysimme ihanan rivitaloasunnon jo pitkään haaveilemaltamme pientaloalueelta Itä-Helsingissä. Kahden kuukauden kuluttua muutosta perheeseen syntyivät kaksoset.

Asunto oli toimiva ja tilaa pienelle perheellemme riittävästi. Mutta tulevaisuus kummitteli jo mielissä, että "kun lapset tuosta kasvavat, niin olisi hyvä olla yksi makuuhuone lisää". Tähän tarjoutuikin mahdollisuus kaksi vuotta myöhemmin. Pensasaidan yli huutelin naapuriin, että mitä kuuluu ja vastasivat, että ovat ostaneet uuden asunnon ja pistävät kotinsa pian myyntiin. Asunto oli yksi taloyhtiön isoimmista huoneistoista, kolmen makuuhuoneen asunto, jotka ovat erittäin harvoin vapautuneet myyntiin. Aloimme miettiä asunnosta loppuelämämme kotia. Muutimme asuntoon lokakuussa 2002. Tammikuussa 2003 aloin odottaa nuorinta poikaamme. Taas suunnitelmat isommasta asunnosta lähtivät kytemään. Että se siitä loppuelämän kodista…?

Päätös tehdään viiden vuoden sisällä

Kolmannen lapsemme syntymän jälkeen seurasimme aluksi vain mielenkiinnosta asuinalueemme asunto- ja tonttitarjontaa sekä hintoja. Tiesimme jo, että alueella on vähän kohteita myytävänä ja sähköpostiini tipahteli ilmoitusvahtien kautta viestejä harvakseltaan.

Olimme tyytyväisiä isompaan asuntoomme ja sitä mieltä, että pärjäämme siinä tarvittaessa hamaan tulevaisuuteen. Huoneisto kaipasi pintaremonttia, mutta mielestämme suurempiin remontteihin ei kannattaisi ryhtyä, ennen kuin päätämme muutosta tai jäämisestä.

Tuossa hetkessä emme kuitenkaan voineet alkaa toimia. Asuntolainaa oli jäljellä vielä liian paljon, että olisimme uskaltaneet edetä kummassakaan asiassa. Laskimme, että noin viiden vuoden kuluessa pystyisimme tekemään päätöksen suuntaan tai toiseen.

Asumisen vaihtoehdot vähissä

Tulevan asumisen vaihtoehdoissa tärkeysjärjestyksessä ensimmäisellä sijalla oli nykyinen asuinalueemme, jonne ehdottomasti halusimme jäädä. Oikeastaan vain tämä oli meille tärkeää. Toisen sijan jakoivat sitten kaikki muut vaihtoehdot: silloiseen asuntoon jääminen ja sen remontoiminen, isomman kohteen ostaminen tai tontin ostaminen ja uuden talon rakentaminen.

Eniten toivoimme, että löytäisimme alueelta sopivan kokoisen ja hintaisen tontin, mutta tämä vaihtoehto ei näyttänyt kovinkaan todennäköiseltä. Parinkin tontin myynti-ilmoitus löytyi netistä, mutta tontit joko tulivat myyntiin meille liian varhain, olivat meille liian pieniä tai liian suuria, jolloin hinta nousi ulottumattomiin.

Kyseltiin ja käytiin katsomassa muutamia alueella myytäviä asuntoja, jotka useimmiten olivat vanhoja omakotitaloja isolla tontilla. Parissakin kohteessa olisimme voineet vastata myyntihintaan, mutta talot olivat niin huonokuntoisia, että ne olisi pitänyt käytännössä katsoen rakentaa alusta loppuun uudestaan. Olisimme kyllä säästyneet isoilta lisälainoilta, mutta sitten meillä ei olisi ollut enää yhtään rahaa remontteihin, joita talot kipeästi kaipasivat.

Mietimme kyllä tarkkaan yhtenä vaihtoehtona lähteä tällaiseen vanhan talon kunnostamisprojektiin. Remonttejahan olisi voinut tehdä pikkuhiljaa ja rahatilanteen mukaan. Mutta jo perhetilanteemme takia loputtomien remonttien keskellä eläminen tuntui meistä vastenmieliseltä. Meillähän ei ollut vielä kiirettä tai tarvetta luovuttaa. Maltoimme onneksi odottaa.

Projektin vaiheet

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20144_39159.jpg
KNX-järjestelmä yhdistää talosi toiminnot
KNX ohjaa kodin toimintojaNykyaikaisessa kodissa ohjattavaa on enemmän kuin tulisi ajatelleeksikaan. Valaistuksen ja lämmityksen lisäksi sähköllä toimii muun muassa murtohälytykset, palovaroittimet, ilmanvaihto, verhot ja kaihtimet, ja jopa autotallin ovi ja etuoven lukko. Kaikkia laitteita on totuttu ohjaamaan yksitellen, mikä sekin on toki tarpeen aina silloin tällöin, mutta mitä jos kaikki toimisikin vähän kuin itsestään?Tilaa KNX-taloautomaatio- ja sähköasennusesite
20141_37732.jpg
Kennoharkkotalo Turun Rakenna ja Asu messuilla 31.1.-2.2.
Wienerberger esittelee Turun Rakenna ja Asu messuilla ensi viikonvaihteessa uuden Porotherm kennoharkkorakenteen, jolla syntyy täysin monoliittinen ja kosteusteknisesti turvallinen ulkoseinä. Erillistä lämmöneristyskerrosta ei tarvita, vaan ilmaa sisältävä kennomainen rakenne takaa alle 0,17 W/m²K U-arvon.Tule tutustumaan uutuusrakenteeseen ja Terca-tiilitaloon messuosastollemme C/66.Osastollamme esillä laajasti myös Penter-pihatiilimallisto, aidot keraamiset Koramic-kattotiilet sekä julkisivutiiliuutuudet. Sisustajille on tarjolla lisäksi laaja valikoima käsinlyötyjä sisustustiiliä ja laattoja.Messuosastollamme vierailleille tarjoamme lisäksi kahvikupongin paikalliseen messuravintolaan.Tavataan Turun Rakenna ja Asu messuilla viikonloppuna!
20236_82434.jpg
Näyttäviä yksityis­kohtia ja tilan­tuntua peileillä: nappaa 6 sisustus­vinkkiä
Valtaosa ihmisistä on tottunut sijoittamaan peilit kodissaan ainoastaan sinne, missä niitä eniten tarvitaan. Peili löytyy yleensä ulko-oven läheisyydestä eteisestä, jolloin voi tarkistaa ulos lähtiessään onko kaikki ulkoisesti hyvin, ja kylpyhuoneesta, missä muun muassa meikkaus ja hiusten muotoilu suoritetaan. Mikään sisustussääntö ei kuitenkaan estä asukkaita lisäämästä peilejä kotiinsa – sinne minne haluavat. Peileillä pystyy nopeasti ja vaivattomasti lisäämään, jopa huomaamattaan, valoisuutta ja tilantuntua kotiinsa.
200912_19735.jpg
Uudet rakettilait
Valtioneuvosto on antanut 17.12.2009 asetuksen, jolla tiukennetaan ilotulitteiden käyttöä ja myyntiä. Asetuksella lyhennetään ns. vapaata käyttöaikaa uudenvuoden yönä ja määritellään ne ilotulitteet, joita ei saa luovuttaa kuluttajien käyttöön.Asetus tuli voimaan tietyin poikkeuksin 23. joulukuuta 2009.
202211_79904.jpg
Miten ilmanvaihdolla voi säästää energiaa?
Energian kallistuessa myös koneellisen ilmanvaihdon energiankulutus on kirvoittanut valtavan määrän pohdintoja. Moni omakotiasuja pohtii, voisiko ilmanvaihtoa pienentää energian säästämiseksi ja kuinka paljon ilmanvaihto kuluttaa energiaa? Missä kohtaa sen käytössä voi tinkiä? Ja voiko joillain toimenpiteillä olla haittaa koneen toiminnalle?
20218_71872.jpg
Lämmityskausi lähenee – varaudu siihen Tulikiven takalla
Elokuun illoissa tuoksuu jo hieman syksyn haikeutta ja tämän myötä ajatukset väistämättä kääntyvät syksyyn ja viileneviin iltoihin. Lämmityskausi alkaa pikkuhiljaa öiden viiletessä ja tähän aikaan vuodesta onkin hyvä laittaa takka-asiat kuntoon. Puulla lämmitys on kuitenkin säästeliäs ja ekologinen lämmitysmuoto ja on täysin riippumaton muista lämmitysmuodoista, vaikka toimii erittäin hyvin myös niiden rinnalla.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton