• Etusivu
  • Remontti

Eihän teillä roiku jääpuikkoja räystäistä?

Rakentajan toimitus
Päivitetty 09.07.2025
20232_62492.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Pakkanen saapuu yön turvin ja päivällä aurinko pyrkii pääsemään siitä eroon. Taistelun jättämä sotatanner on ihmiselle hengenvaarallinen. Kyseessä ei siis ole katollasi odottava murhaaja, mutta kun katoilta pois pyrkivä vesi jäätyy teräviksi jäämiekoiksi ja sulava lumi muodostuu jäiseksi laataksi, ei pihakivetystä tai kännykän ruutua tutkiva tallaaja ole turvassa.

Oikeaoppinen vastaisku

Lumen ja jäiden katoilta pudottelu on vaarallista hommaa, johon ei kannata lähteä yksin tai huolimattomasti. Oikea tapa on kutsua apuun ammattilainen, sillä heillä on käytössään hyväksytyt turvavarusteet ja työkalut, joilla vesikate ei rikkoudu.

Jos lunta kaikesta huolimatta päättää lähteä pudottamaan itse, on syytä ottaa huomioon liukastumisriski. Tätä riskiä ei tule välttää pudottamalla lumi-/jäämassoja katolta maasta käsin, sillä kun massa lähtee liikkeelle, on jo liian myöhäistä ehtiä alta pois. Tämän sijasta tulisi mukaan katolle pakata valjaat, jotka voi kiinnittää lapetikkaisiin tai savupiippuun.

<p data-block-key="sel9y">(Kuva: Adobe Stock)</p>
(Kuva: Adobe Stock)

Äärimmäisen tärkeää on myös turvata alhaalla kulkevien turvallisuus. Katolta huutelu ei riitä tuomaan turvaa, sillä esimerkiksi kuulokkeet korvilla kulkevat ja huonokuuloiset eivät saa viestiä perille. Lisäksi jää ja lumi kulkee painovoiman mukana ääntä nopeammin, joten vaikka huutosi välittyisikin sivulliselle, ei se välttämättä riitä.

Lumi ja jää tulisi poistaa koko katolta, eikä vain räystäiltä ja sen välittömästä läheisyydestä. Muutoin riskinä on, että katoille jäänyt lumi jäätyy paksuksi jääpadoksi. Lumenpoistokuluissa tai siihen käytetyssä ajassa ei ole saumaa pihtailla, sillä säästön seurauksena syntyvät mahdolliset vesivahingot tuottavat takuuvarmasti enemmän rahahuolia ja vievät enemmän aikaa.

Komeat jääpuikot, komeat lämmityskulut

Jääpuikkojen muodostuminen saattaa myös kieliä rakennuksen huonovointisuudesta, jolloin pelkkä puikkojen pudottelu ei riitä.

Kattolumen sulaminen jääpuikoiksi ei aina ole ainoastaan ulkolämpötilaerojen aiheuttamaa. Yleisin syy puikkoihin on lämpövuoto. Myös esimerkiksi yläpohjan tuuletusongelmat ja talviajan korostunut sisätilojen lämmittäminen toimivat oleellisina syntipukkeina.

<p data-block-key="55gzr">(Kuva: Adobe Stock)</p>
(Kuva: Adobe Stock)

Lumi toimii loistavana eristeenä, vaikka sen kyvystä onkin enemmän haittaa kuin hyötyä. Lämmön karatessa huonosti eristetyn yläpohjan kautta ulos, sen matka tyssää nopeasti lumikerrokseen. Tällöin lämpö jää sulattamaan lumikerrosta alhaaltapäin, jolloin sulava lumi muodostuu hurjista lämmityslaskuista varoittaviksi jääpuikoksi.

Jää ja lumi saattavat myös tehdä tuhojaan itse katemateriaalille, sadevesijärjestelmille ja muille kattotarvikkeille.

Remontti
ideat
lämmitys
ohjeet
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

miehen käsi ojennettuna kohti puupinoa.
Helppotekoinen halkoteline puunhakuun
Perinteinen puukori saattaa joissain tapauksissa olla liian raskas ja mallinsa takia hankala kantaa. Kevyempi puunkantoteline on hyvä apuväline takkapuiden hakureissulla. Kantotelineen nikkaroimiseen voi käyttää rakentamisesta jääneet rimat ja listan pätkät. Ohjeita voi soveltaa oman puutavaratilanteen ja mielikuvituksen mukaan. Alustan voi myös tehdä umpinaiseksi, esimerkiksi paneelin pätkistä tai levystä.
20175_49285.jpg
Tee itse tuikkulyhty askartelubetonilla
Kaipaatko jotain pientä puuhastelua, vaikka mökille?Tässä on tarjolla oiva ohje tuikkulyhtyjen tekoon. Mitään erikoisia tarvikkeita et tarvitse, vaan valtaosa materiaalista löytyy taatusti jokaiselta kotoa. Vain pussi weber HobbyConcrete Askartelubetonia ja päästä oma luovuutesi valloilleen.
202310_72871.jpg
Kaiverra kurpitsalyhty ja nauti karmivista valoista
Kurpitsan kaivertaminen on hauskaa puuhaa. Siinä voi päästää oman mielikuvituksensa ja luovuutensa valloilleen. Haluatko kaivertaan perinteisen irvinaaman vai seikkaileeko sinun kurpitsassasi kissa kuutamolla? Mikä parasta, tässä taiteilussa ei mene mikään hukkaan, sillä kurpitsan sisälmyksen voi käyttää vaikka piirakkaan. Siemenistä voi puolestaan tehdä kotitekoisia snacksejä, jotka maustetaan oman mielen mukaan.Ole varovainen veitsen kanssa!
20216_70902.jpg
Katso millaisia hyönteishotelleja muilta löytyy ja luo oma hotellisi
Miksi pitäisi rakentaa tai ostaa hyönteishotelli pörriäisille? Monet hyönteiset ovat erittäin hyödyllisiä luonnon ekosysteemille ja sitä kautta myös ihmiselle. Koska hyönteisten luonnolliset pesintä- ja talvehtimispaikat ovat vähentyneet kaupungistumisen ja muuttuneiden pihanhoitotapojen myötä, on tärkeää luoda näitä paikkoja hyönteisille. Hyönteishotellit tarjoavatkin luonnollisen pesimä- ja suojapaikan puutarhan hyvinvoinnin kannalta tärkeille hyönteisille.
20076_5422.jpg
Laiturin piirustukset
Alla olevasta kuvasta näet laiturin piirustukset. Tee se itse -ohjeiden linkistä pääset tutustumaan tarkkoihin mittoihin ja materiaaleihin, joita laiturin piirustukset sisältävät.
Nainen ripustaa pyykkiä kuivumaan ja näyttää epätoivoiselta.
Säästä ja tee itse pyykkiteline
Pyykkipäivä ja tilanahtaus kodissa iskee. Helpota pyykkitaistelua käyttämällä hyödyksi myös katonrajan vapaa tila. Tämän pyykkitelineen voit nostaa ylös kuivauksen ajaksi ja tyhjänä se säilyy seinää vasten vieden minimaalisen tilan.
tyttö kerää kasvihuoneessa kypsiä tomaatteja
Kasvihuoneen voi tehdä myös itse - katso ohjeet
Kasvihuoneella jatkat kasvukautta molemmista päistä. Suunnittele se mieltymystesi mukaan jatkeeksi puutarhalle, asuinhuoneille tai molemmille. Talvipakkasella kuuran koristelema kasvihuone on sekin pihan kaunistus.
Kaksi erikokoista jätesäiliötä pihalla.
Tee se itse - Jäteaitaus
Myönnä pois, pihalla seisova jäteastia ei hivele silmää. Tuiki tarpeellinen säiliö olisi hyvä saada piilotettua katseilta, mutta samalla sen tulisi olla helposti tavoitettavissa.Tekemällä jäteastian ympärille siistin aitauksen saat sen naamioitua huomaamattomaksi, vaikka se olisikin selvästi esillä.Vinkki: hyödynnä nurkissasi jo olemassa oleva materiaali. Aitaukseen voi esimerkiksi käyttää rakennuksilta jääneet puutavarat sekä maalata aitaus talon kanssa saman sävyiseksi.Tee Se Itse ohjeemme jäteaitaus tehdään tyypillisen jäteastian ( 300 l ) koon mukaan. Aitauksen kokoa voi soveltaa oman jäteastian mukaan.
nainen kyykkii kukkapenkin vieressä
Selkäystävällisiä vinkkejä puutarhatöihin
Puutarhatyöt ovat hyvää arkiliikuntaaPuutarhatyöt antavat hyvää kuormitusta keholle ja saavat yleensä myös hien pintaan. Miltei kaikissa puutarhatöissä kyykistytään, kumarrellaan ja nostellaan. On tärkeää tehdä työt oikealla tavalla, ettei selkää rasiteta turhaan.Selkään kohdistuvaa kuormitusta voi pienentää työskentelemällä mahdollisimman pystysuorassa ja tekemällä nostot ergonomisesti. Selkämme pitää myös vaihtelevasta tekemisestä ja työn tauottamisesta; silloin jaksaa tehdä isompiakin urakoita pihalla!Suomen Selkäliitto listasi ergonomiavinkkejä, joiden avulla saa selkäystävällistä liikuntaa pihatöiden lomassa.
202110_73186.jpg
Askartele joulukortit lasten kanssa
Joulukorttien askartelu on mukavaa joulupuuhaa koko perheen kesken. Jos tuntuu, että oma mielikuvitus ei riitä tai mahdollisuuksia on liikaa, ideoita kannattaa hakea internetin ihmeellisestä maailmasta. Voit lisäksi kysyä vinkkejä vaikka päiväkodin aikuisilta. Veikeät porot tikkarinenillä ovat varmasti monen mieleen, jos haluat askarrella muuta kuin perinteisempiä kortteja. Valmiita korttipohjia, korttikuvia sekä tekstitarroja on saatavilla paljon, myös lähikaupasta.
202110_73230.jpg
Suodatinpussiruusuista näyttävä kranssi
Yksinkertaisella tavalla, ja melko nopeastikin, saat aikaan upeita ruusukransseja suodatinpusseista. Katso nopea ja helppo video-ohje suodatinpussikranssin tekemiseen esimerkiksi täältä.Katso alta vinkit värjäämiseen sekä ohjeet kranssin tekemiseen paperinarusta.
20224_77839.jpg
Robottiruohonleikkurien suosikkinimet ovat Robo, Roope ja Rolle, keräsimme 1700 nimeä
Rakkaalla robottileikkurilla on monta nimeä. Kysyimme, millä nimellä ihmiset nimittävät robottiapulaisiaan ja suomalaiset todella innostuivat vastaamaan. Saimme muutamassa viikossa 1 700 vastausta. Listasimme Top-10 nimeä ja esittelemme muutaman uniikin erikoisuuden.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton