• Etusivu
  • Talo

Aluskatteesta ei saa tinkiä

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Ormax Monier Oy
Päivitetty 29.07.2011
20113_24683.jpg

Kauniissa ja kestävässä katossa on huolella toteutettu alusrakenne.

Kunnon aluskate on halpa henkivakuutus talolle. Se suojaa rakenteita vielä siinäkin vaiheessa, kun varsinainen katemateriaali väsyy.

Komea katto kaunistaa rakennusta, mutta ensisijaisesti sen tehtävänä on nimenomaan pitää talo kuivana. Sen on suojattava taloa kosteudelta aina, myös myrskyllä ja nopeasti vaihtelevissa sääolosuhteissa. Jos katto ei tähän pysty, syntyy ongelmia ja jopa yllättävän nopeasti.

Korjausrakentamisen vanhempi asiantuntija Vilho Pekkala Vahanen Oy:stä on tutkinut suomalaisten rakennusten kattojen ja niiden alaisten rakenteiden kuntoa 1980-luvulta lähtien. Hän haluaa nostaa toimivan, kestävän ja oikein asennetun aluskatteen sille kuuluvaan arvoonsa.

Kestävä aluskate

Aluskatteen tehtävänä on estää veden, lumen sekä roskien pääsyn kattorakenteisiin. Aluskatteen on oltava vahva, sillä sen on kestettävä sekä asennuksen että käytön aikaiset rasitukset. Ultraviolettivalolta suojattu aluskate toimii myös väliaikaisena suojana ennen varsinaisen katteen asentamisesta. Kunnon aluskatteella on oltava vähintään yhtä pitkä luotettava käyttöikä kuin varsinaisella katemateriaalillakin.

Projektipäällikkö Sami Laine Vahaselta sanoo, että aluskate olisi valittava ja toteutettava kuin se olisi ainut katemateriaali, jonka päälle vain asennetaan ulkonäöllisistä syistä se varsinainen kate. Aluskatteessa ei ehdottomasti saa säästää.

–Käyttöikä on olennainen asia aluskatetta valittaessa. Kun varsinainen vesikate alkaa rapistua parhaassa tapauksessa 60-70 vuoden iässä, aluskatteen tulisi olla silloin vielä täydessä iskussa, jotta suuremmilta vahingoilta vältyttäisiin, Laine painottaa.

Aluskatteeseen ei tulisi tehdä tälläisia aukkoja.
Aluskatteeseen ei tulisi tehdä tälläisia aukkoja.

Vesihöyry turvallisesti ulos

Diffuusioavoimet aluskatteet toimivat kuten ulkoiluvaate, jossa on goretex-kalvo. Se ei päästä vettä ulkoa sisään, mutta hengittää sisäisen höyryn ulos. Sellaisia ovat esimerkiksi Monier Oy:n Divoroll Top RU ja Divoroll Universal. Pekkala suosittelee diffuusioavoimia aluskatteita edulliseksi vakuutukseksi kosteusvaurioita vastaan. Diffuusioavoin aluskate kuivattaa alapuolellansa olevia rakenteita ja lämmöneristeitä. Se antaa hieman anteeksi tuuletuksen puutteita ja kosteudella on paremmat mahdollisuudet päästä poistumaan rakenteesta.

Asennukseen huolellisuutta

Vuotaviin kattoihin löytyy yleisin syy väärin toteutetuista läpivienneistä. Vesi valuu sisään esimerkiksi piipun juuresta. – Piipulle osataan kyllä tehdä reikä aluskatteeseen, mutta siihen se on sitten jäänyt. Läpivientiä ei ole osattu tiivistää vettä ohi ohjaavaksi. Joskus näkee myös, että aluskate on päätetty ennen räystästä. Se ei tulisi kenellekään mieleen varsinaisen katteen kanssa. – Kyseessä on silloin hyvin toimiva seinänkastelujärjestelmä, Pekkala naurahtaa.

Yleinen asennusvirhe on jättää läpivienti tiivistämättä.
Yleinen asennusvirhe on jättää läpivienti tiivistämättä.
Tiivistämisessä on oltava erittäin huolellinen, sillä vesi löytää pienimmätkin reiät ja raot.
Tiivistämisessä on oltava erittäin huolellinen, sillä vesi löytää pienimmätkin reiät ja raot.

Läpiviennit on aina tiivistettävä huolellisesti. Aluskatetta nostetaan läpiviennin kohdalla läpivientiä vasten siten, ettei vesi pääse rakenteisiin. Siihen voidaan käyttää valmiita aluskatteen läpivientitiivisteitä.

Aluskate ei ole vain materiaali, vaan järjestelmä erikoistiivisteineen ja läpivientikappaleineen. Niistäkään ei ehdottomasti saa ryhtyä pihistelemään. Erikoistiivisteet on kehitetty kestämään yhtä kauan kuin varsinainen aluskatekin. –Piipun läpiviennin tiivistämisessä käytettävä ilmastointiteippi ei toimi kahtakaan vuotta, Pekkala huomauttaa.

Avaimet käteen tiilikattoremontti


Ormax Monier Oy
Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20196_58616.jpg
Aluskatteen asennus
Aluskate on tärkeä osa kattoa ja on tarkoitettu kestämään katolla yhtä kauan kuin varsinaisen katemateriaalikin. Sitä ei tule jättää pitkäksi aikaa säälle yms. ulkopuolisille rasituksille alttiiksi. Aluskate ei ole tarkoitettu rakennusaikaiseksi sääsuojaksi vaan rakennus tulee sääsuojata erikseen. Aluskatteen asennuksen jälkeen varsinainen kate tulee asentaa mahdollisimman nopeasti, mielellään muutaman viikon kuluessa.
20071_3216.jpg
Kaunis ja kestävä tiilikate
Tiilikatto on Suomen suosituin, uusien pientalojen katemateriaali. Suomalaiseen arkkitehtuuriin ja maisemaan sopiva tiilikatto on kestävä, äänetön ja talon arvoa nostava vesikatevaihtoehto. Tiilikatto on kaunis ja kestävä laatukatto, joka sopii erinomaisesti niin uudisrakennukseen kuin vanhan talon korjaukseen.
20072_3476.jpg
Tiilikatto nostaa talosi arvoa!
Tiilikatto on Suomen suosituin uusien pientalojen katemateriaali. Suomalaiseen arkkitehtuuriin ja maisemaan sopiva tiilikatto on kestävä, äänetön ja talon arvoa nostava vesikatevaihtoehto. Tiilikatto on kaunis laatukatto, joka sopii erinomaisesti niin uudisrakennukseen kuin vanhan talon korjaukseen. Lafarge Roofing Oy:n avaimet käteen -paketti on uskomattoman kätevä ja helppo tapa tehdä tiilikatto. Katon ostajan tarvitsee vain valita tiilimalli ja väri, me hoidamme asennuksen luotettavasti!
20185_52971.jpg
Kerrostalon julkisivu remontoitiin
Peltosaaren asuinalue Riihimäellä on malliesimerkki korjausrakentamisesta, jossa yhdistettiin uusi edustava ilme ja energiatehokkuus. Rakennusten julkisivut uusittiin kokonaan ja samalla päivitettiin myös lämmöneristys. Myös parvekkeet vaihdettiin suurempiin. Ero alueen vanhojen ja jo uudistettujen rakennusten välillä on melkoinen.Peltosaaren uudistamisen taustalla on Riihimäen kaupunki, jonka tavoitteena on lisätä alueen vetovoimaisuutta ja arvostusta. Peltosaari on mukana myös Tekesin Ekotehokkaasti uudistuva yhdyskunta (EcoDrive) -hankkeessa.
201410_41359.jpg
Talviasuttava huvila - lomallakin kuin kotona
Jokaisella meillä on oma mansikkapaikkamme - toisilla keskellä kaupunkia, toisilla rauhallisemmassa paikassa, kenties kotikonnuilla.Lomia ripotellaan usein pitkin vuotta, jotta päästään talvella nauttimaan hankien hohdosta. Talviasuttavassa mökissä nautit sekä kesän kauneudesta että talven pakkasista.Taidokkaasti suunniteltu huvila maastoutuu sulavasti kaikenlaiseen ympäristöön. Kastellin Täyslämpimiä huviloita on eri kokoisia ja mallisia jokaiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan sekä myös tunturiin. Huvilan rakentaminen käy haluttaessa hyvinkin ripeästi - toimitus- ja asennussisällön saat räätälöidä itse.Tilaa ilmainen esite Kastelli-huviloista ja -taloistaJätä yhteydenottopyyntö Kastelli-huviloista
20229_79601.jpg
Varaava takka lisää huoltovarmuutta ja säästää sähköä
Syksyn koleus ja talvipakkaset lähestyvät. Toimi heti takkaoston kanssa, niin voit vielä vaikuttaa oman Tulikivi-takkasi toimitusajankohtaan ja käyttövalmiuteen. Unelma omasta takasta voidaan toteuttaa useimmiten myös, vaikkei nykyisessä kodissa olisi entuudestaan takkaa tai edes takkavarausta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton