• Etusivu
  • Talo

Aluskate suojaa kattorakenteita – näin aluskatteen asennus tehdään oikein

Aluskate ohjaa vesikatteen alle päätyvän kosteuden pois rakenteista. Miten aluskate asennetaan?

Heidi Uusitalo
Julkaistu 16.06.20261 min
20196_58616.jpg

Aluskate asennetaan vesikatteen alle suojaamaan kattorakenteita katteen alle päätyvältä kosteudelta. Oikea limitys, tuuletus ja läpivientien tiivistys ratkaisevat työn onnistumisen.

Aluskate on vesikatteen alla oleva suojaava kerros, jonka tehtävä on ohjata katteen alle päätyvä vesi ja kondenssikosteus hallitusti pois kattorakenteista. Sitä tarvitaan erityisesti silloin, kun vesikatteen saumoista, liitoksista tai läpivienneistä voi päästä kosteutta katteen alapuolelle. Toimiva aluskate ei yksin tee katosta vesitiivistä, mutta se vähentää riskiä, että kosteus pääsee yläpohjan rakenteisiin. Siksi aluskatteen asennuksessa ratkaisevia kohtia ovat oikea limitys, riittävä tuuletus, läpivientien tiivistys sekä se, että aluskate johdattaa veden pois rakenteista.

Aluskate on siis erittäin tärkeä osa kattoa ja on tarkoitettu kestämään katolla yhtä kauan kuin varsinaisen katemateriaalikin. Sitä ei tule jättää pitkäksi aikaa säälle yms. ulkopuolisille rasituksille alttiiksi. Aluskate ei ole tarkoitettu rakennusaikaiseksi sääsuojaksi vaan rakennus tulee sääsuojata erikseen. Aluskatteen asennuksen jälkeen varsinainen kate tulee asentaa mahdollisimman nopeasti.

Aluskatteen tuuletus

Tarkan rakennuskohtaisen tuuletussuunnitelman tekee aina rakennesuunnittelija. Räystäältä on johdettava tarpeeksi korvausilmaa katon tuuletustilaan. Vain tässä tapauksessa kattorakenne toimii kunnolla vieden pois lämpimän vesihöyrypitoisen ilman.

Aluskatteen ja lämmöneristeen välitilaan johdetaan riittävästi korvausilmaa räystäiltä ja poistetaan joko päätykolmioiden tai tuulettuvan harjan kautta. Tarvittaessa poisto voidaan hoitaa esim. alipainetuuletusputkia käyttämällä. Aluskatteen ja kattotiilen välitilan riittävä tuuletus varmistetaan käyttämällä aina tuuletusrimoja. Aluskatteen ja katemateriaalin välistä on poistettava ylimääräinen rakennusmateriaali kuten puutavara ym. roskat, jotka saattaisivat estää hyvän tuuletuksen.

Aluskatteen asennus

Aluskate asennetaan kattotuolien päälle yleensä vaakasuuntaan. Sen menekki on noin 1,15 kertaa katon pinta-ala. Monimuotoisissa sekä vaativissa olosuhteissa rakennettaviin kattoihin suositellaan käytettävän aluskatteena liimareunaista aluskatetta tai umpilaudoitusta ja aluskatehuopaa.

<p data-block-key="626mr">Aluskatteen limitys.</p>
Aluskatteen limitys.

Aluskatteen työstämiseen käytetään puukkoa, vasaraa ja nitojaa. Aluskatteen kiinnitys käy hakasilla tai isoilla huopanauloilla. Aluskate limitetään vähintään 150 mm vaaka- ja pystysaumoissa. Aluskate jätetään hieman löysästi (10-30 mm), jotta sillä on elämisvaraa.

Jos aluskatteeseen joutuu tekemään jatkoskohtia, on ne tehtävä kattotuolien kohdalle. Kattotuolien kohdalle aluskatteen päälle asennetaan esim. 25x50 mm:n tuuletusrimat.

<p data-block-key="gf0b4">Alaräystäillä aluskate asennetaan reilusti seinälinjan yli.</p>
Alaräystäillä aluskate asennetaan reilusti seinälinjan yli.

Alaräystäillä aluskate asennetaan reilusti seinälinjan yli.

Lappeen liittyessä seinään, aluskate nostetaan seinälle 300 mm matkalta ja päälle asennetaan rintataitepelti.

<p data-block-key="n3qcs">Lappeen liittyessä seinään, aluskate nostetaan seinälle 300 mm matkalta ja päälle asennetaan rintataitepelti.</p>
Lappeen liittyessä seinään, aluskate nostetaan seinälle 300 mm matkalta ja päälle asennetaan rintataitepelti.
Huomio

Huomio

Huom!

Aluskatteen päällä ei saa kävellä eikä siihen saa tukeutua. Katolla liikuttaessa paino on vietävä aina kantaville rakenteille, kuten ruoteille, kattotuoleille tai tarkoitukseen tehdyille kulkusilloille. Varmista lisäksi putoamissuojaus, esimerkiksi telineet, kaiteet tai asianmukaisesti kiinnitetyt turvavaljaat ja noudata valmistajan asennusohjetta.

Vesikaton taitokset

Sisätaitteissa eli jiireissä käytetään sisätaitteenpohjapelti taikka sisätaitteelle tehdään laudoitus min. 300 mm molemmin puolin taitetta.

Sisätaitteenpohjapellin päälle asennetaan yksi vuota sisätaitteen suuntaisesti varmistamaan sisätaitteen vesitiiviys. Tämän päälle asennetaan aluskate normaalisti ja lopuksi sisätaitepelti päällimmäiseksi.

Sisätaitteen ala- ja yläpäähän laitetaan sisätaitteen päätykappaleet. Peltien limityskohdassa käytetään tiivistysmassaa.

20196_58612.jpg

Ulkotaitoksissa taitoksen kummallekin puolelle laitetaan aluskate 150 mm taitteen yli ja sen jälkeen laitetaan tuuletusrimat ja ruoteet. Ruoteiden päälle laitetaan harjalauta. Taitteeseen voidaan laittaa tuulettuvaa ulkotaitetiivistettä harjatiilen alle, jottei vesi ja tuiskulumi tunkeudu tiilen alle.

Läpivientien teko aluskatteeseen

Läpivientityöt tehdään aluskatteen varsinaisen asentamisen yhteydessä, jotta läpivientien yläpuolelle tehtävät vesiohjurit veden johtamiseksi läpiviennin sivuitse, saadaan tehtyä kunnolla. Läpiviennin ollessa suorakaiteen muotoinen leikataan aluskatteeseen aukko niin, että aluskatteen reunaat pystytään läpiviennin kohdalla taivuttaa ylös. Kulmat tiivistetään joustavalla liimanauhalla tai vastaavalla tiivistystuotteella.

20196_58613.jpg

Putkien läpivienneissä noudatetaan aina valmistajan ohjeita.

<p data-block-key="pr41u">Esimerkki läpivientikauluksen asennuksesta aluskatteeseen.</p>
Esimerkki läpivientikauluksen asennuksesta aluskatteeseen.

Yleisimmät virheet aluskatteen asennuksessa

Aluskatteen virheet näkyvät usein vasta myöhemmin, kun katteen alle päässyt vesi tai kondenssikosteus ei ohjaudu pois rakenteista. Tyypillisiä ongelmakohtia ovat liian pienet limitykset, liian kireälle vedetty aluskate, puutteellinen tuuletus, huolimattomasti tehdyt läpiviennit sekä jatkokset, jotka eivät sijoitu kantavien rakenteiden kohdalle.

Aluskatetta ei saa asentaa niin, että vesi jää seisomaan tai ohjautuu räystäällä väärään paikkaan. Myös läpivientien, jiirien, ulkotaitteiden ja harjan kohdalla työ vaatii erityistä tarkkuutta. Jos aluskatteeseen tulee reikiä, repeämiä tai ohiammuttuja kiinnityskohtia, ne on korjattava valmistajan ohjeiden mukaisesti ennen vesikatteen sulkemista.

Jos katto on jo valmis ja aluskatteen epäillään olevan väärin asennettu, ongelmaa ei aina voi arvioida luotettavasti pelkästään sisäpuolelta. Tällöin kannattaa tarkistaa yläpohjan kosteusjäljet, läpivientien kohdat, räystäsalueet ja mahdolliset vuotokohdat ammattilaisen kanssa.

LUKUVINKKI: Kattoremontti hinta 2026 – mitä katon uusiminen maksaa omakotitalossa?

Talo
rakennukset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Omakotirakentajan kokemus: mitä lopputarkastuksessa oikeasti katsottiin?
Talo
Omakotirakentajan kokemus: mitä lopputarkastuksessa oikeasti katsottiin?
Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje
Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton