Ensimmäinen yritys
Tässäkö se nyt on –ensimmäinen yritys. Ote päiväkirjasta, talvi 2006.Ensimmäinen todellinen mahdollisuus ostaa tontti tarjoutui meille talvella 2006. Tontti sijaitsi sadan metrin päässä silloisesta kodistamme. Tontti oli iso, mutta siitä oli mahdollisuus ostaa osa. Omistaja ei kuitenkaan suostunut myymään haluamaamme osuutta suoraan, vaan ensin oli löydettävä toinen ostaja jäljelle jäävälle osuudelle, että kauppa oli mahdollinen. Jätimme välittäjälle tietomme kiinnostuksesta ja pyysimme ottamaan yhteyttä, mikäli toinen ostaja löytyy.Ryhdyimme itsenäisesti tutkimaan tontin asioita, kun riittävää tietoa ei mielestämme ollut välittäjällä toimittaa. Kävikin ilmi, että tonttiin kohdistui rakentamiseen liittyviä epävarmuuksia. Tontti oli katuun nähden alempana notkelmassa, minkä vuoksi jätevesien johtaminen kaupungin viemäriverkkoon olisi pitänyt hoitaa itse rakentamalla jonkinlainen pumppaamojärjestelmä. Kaupungin hulevesikaivojen puuttuessa sadevesien johtamiseen liittyvissä perustamisissa ja yleensä vesien hallinnassa oli omat hankaluutensa. Lisäksi pohjavesi näytti karttojen mukaan olevan sen verran korkealla, että kellarikerroksen rakentaminen ei ollut varmaa.Mielenkiintomme kyseistä tonttia kohtaan loppui ja ilmoitimme tästä välittäjälle. Opimme tapauksesta monta asiaa ja olimme entistä valmiimpia kohtaamaan seuraavan haasteen.