• Etusivu
  • Sisustus

Viikon sisustusidea: Oliko vika maalissa vai maalarissa?

Rakentajan toimitus
Päivitetty 26.06.2024
20216_71243.jpg

Kaikki ei mene maalausurakassa aina niin kuin strömsössä. Maali halkeilee, nahkottuu, vaahtoaa tai irtoaa.

Tässä listaus yleisimmistä ongelmista maalattaessa sekä vinkkejä, miten virheet voi välttää.

Ryppyinen maalipinta

Miksi maalin pinta näyttää ryppyiseltä? Se johtuu siitä, että maali on kuivunut liian nopeasti. Maali kuivuessaan "nahkoittuu" pinnasta, ennen kuin se on täysin kuivunut. Näin käy esimerkiksi maalipurkkeihin jääneille maaleille. Vesiohenteiset maalit kuivuvat huomattavasti nopeammin, kuin liuotinohenteiset. Maalien lopullinen kovettuminen saattaa kestää jopa kuukauden.

Ongelmaa ilmenee, jos maalia on levitetty paksu kerros, etenkin esimerkiksi pöytätasolle tai jos toinen kerros maalia levitetään liian aikaisin.

Maalin hilseily

Mikä johtaa maalin hilseilyyn pinnasta? Syitä voi olla moniakin.

  • Maalin alle on jäänyt kosteutta (hyvin usein ongelmana ulkomaalauksessa)
  • Uusi maalikerros on levitetty "jauhoisen" pinnan päälle. Tällaisesta voisi mainita esimerkiksi tilanteet, joissa punamultamaalin päälle on levitetty vesiohenteista maalia tai sisätiloissa kalkkimaalin päälle uudelleen maalaus on tehty muulla, kuin kalkkimaalilla.
  • Maalattu pölyiselle ja likaiselle pinnalle

Muista siis puhdistaa maalattavat pinnat hyvin, poistaa kaikki vanha irtonainen maali ja anna pintojen myös kuivua kunnolla ennen uudelleen maalausta.

20216_71219.jpg

Maali kuplii

Miksi maali kuplii maalattaessa? Jos käytät vääränlaista telaa maalatessa, maali voi alkaa vaahdota. Vaahtomuoviset telat vesiohenteisen maalin kanssa saavat maalin herkästi kuplimaan maalattavalla pinnalla. Jos taas käytät pitkäkarvaista telaa, muista kostuttaa se hyvin ennen maalausta.

Maali pyörii pinnassa

Miksi maali ei tartu pintaan? Maali ei tartu kunnolla öljyisille, kiillotetuille tai vahaisille pinnoille ja niin sanotusti "pyörii pinnassa" siveltimen mukana.

Öljyt ja vahat pitää poistaa pinnasta, mutta jotkut öljyt saattavat imeytyä puuhun niin tehokkaasti, ettei niitä saa pois.

<p data-block-key="d40u7">Maali hylkii rasvaista kohtaa pinnalla.</p>
Maali hylkii rasvaista kohtaa pinnalla.
20216_71224.jpg

Maali kellastuu

Miksi esimerkiksi valkoiseksi maalatut patterit kellastuvat? Erityisesti vanhemmat liuotinohenteiset maalit kellastuvat lämmön vaikutuksesta. Maaleja on nykyisin kehitelty estämään kellastumista.

Toisaalta ongelman voi kiertää maalaamalla patterit seinän kanssa saman värisiksi.

Älä kuitenkaan käytä seinämaalia patterin maalaamiseen. Se ei ole välttämättä tarkoitettu siihen.

Hometta maalipinnalla

Voiko homepilkkuisen pinnan maalata? Lyhyt vastaus: Ei voi. Uusi maalipinta ei poista hometta pinnalta, vaan se tulee uuden pinnan läpi. Homepilkkuiset ja sammaloituneet pinnat on ensin pestävä huolella homeen ja sammaleen hävittävällä puhdistusaineella. Pinnan on myös annettava kuivua kunnolla ennen uudelleen maalausta.

<p data-block-key="u8jbw">Sammaloitunut aita ennen maalausta...</p>
Sammaloitunut aita ennen maalausta...
<p data-block-key="8bigy">...ja sama aita homepesun ja maalauksen jälkeen.</p>
...ja sama aita homepesun ja maalauksen jälkeen.

Kiilto maalista katoaa

Miksi kiiltävä pintainen maali ei kiilläkään maalauksen jälkeen? Maali ei kiillä, koska kosteus on päässyt pinnalle ennen maalin kuivumista. Ongelmaa esiintyy esimerkiksi loppukesästä talon seiniä maalatessa tai kosteissa sisätiloissa. Asian voi korjata ainoastaan maalaamalla pinnat uudelleen. Pinnat on hyvä hioa kevyesti ennen uudelleen maalausta.

Info

Info

Lue lisää:

Sisustus
sisustus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20143_38557.jpg
Ohutlevykiinnitykset
Särmä suomalainen seinätulppa GRIPPER™ sopii kaikkiin rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen yleisimpiin seinäkiinnityksiin. GRIPPER™ toimii kaikissa seinämateriaaleissa ja -rakenteissa. Lo-Vis – mikrokaulus pitää tulpan optimaalisessa asennussyvyydessä pysyen itse piilossa ruuvin alla. DuPont™ Hytrel® -materiaalinsa ansiosta GRIPPER™ kestää pitkäaikaista kuormitusta, iskuja, kulumista, kosteutta, kemikaaleja, lämpötilan vaihteluja ja varastointia tavallisia tulppia paremmin.
Lapsella huono sisäilma
Puhdas sisäilma pitää terveenä
Hyvä sisäilma on pölytön, hajuton, vedoton ja meluton. Jokainen voi toiminnallaan vaikuttaa sisäilman laatuun. Tärkeimmät tekijät rakennuksen sisäilman laatuvaihteluihin ovat kuitenkin kunnossa olevat rakenteet sekä toimivat ilmanvaihto- ja lämmityslaitteet.
Innohome kuormanhallinta
Kuormanhallinta huolehtii, että kodin sähköt riittävät sähköauton lataamiseen
Sähköauton lataaminen kuormittaa kodin sähkönkulutusta, mutta fiksun kuormanhallinnan toteuttaminen, pitää sähkönkulutuksen aisoissa ja takaa kodin sähköjen riittävyyden. Ladattavien autojen käyttäjätutkimuksen (2020, Autoalan tiedotuskeskus) mukaan, yli 80 prosenttia sähkö- ja hybridiautojen omistajista lataa autoaan kotona vähintään kerran viikossa. Kuormanhallinta varmistaa, ettei sähköauton lataus pimennä vahingossa koko taloa.
201711_51018.jpg
Kosteudenhallintakoordinaattori-PRO
Kosteudenhallintakoordinaattori -PRO29.1.2019 klo 9.00 - 16.00. Aloituspäivä Hämeenkylänkartanossa, Juustenintie 1, VantaaVantaa 29.1.2019 -Hakuaika 10.12.2018 - 24.1.2019ToimialaTalonrakennus ja kiinteistöKohderyhmäKoulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on vahva rakennusalan koulutus ja kokemus sekä edellytykset toimia kosteudenhallintakoordinaattorin tehtävissä. Kosteudenhallintakoordinaattorilta edellytetään tyypillisesti vastaavaa pätevyyttä, kuin kohteen vastaavalta työnjohtajalta.SisältöVahvan osaamisen pohja kosteudenhallintaan liittyvän rakennusfysiikan koulutuksella. Mielenkiintoiset caset tekevät päivästä erinomaisen hyödylliset:- Rakennusfysiikka 29.1.2019.- Rakennusfysiikka, kosteudenhallinta 30.1.2019.Kosteudenhallintakoordinaattorikoulutus (sisällössä huomioitu kaavaillun FISE:n kosteudenhallintakoordinaattoripätevyyden alustavissa kaavailuissa olevat asiat):- Suunnitteluvaiheenohjaus ja valvonta 5.2.2019.- Työmaatoteutuksenohjaus ja valvonta 6.2.2019.- Käyttöönottovaiheenohjaus ja valvonta 12.3.2019.- Kosteudenhallintakoordinaattorin tehtävät 19.3.2019.- Seminaaripäivä/ Näyttötyö, useita mahdollisuuksia vuodessa.PRO-osaajanlisäpäivät, joilla syvennetään osaamista:- Märkätilarakentaminen 13.3.2019.- Erityisosa-alueet ja kosteudenhallinnanjohtaminen 9.4.2019.Koulutus henkilökohtaistetaan huomioiden aiemmin hankittu osaaminen. Opiskelija osallistuu koulutukseen siinä puitteissa, mitä ammattitaidon vahvistaminen edellyttää. Koulutus muodostuu koulutuspäivistä, tentistä sekä näyttötyöstä.TavoitteetKoulutuksen tavoitteena on vahvistaa ja syventää opiskelijan valmiuksia toimia kosteudenhallintakoordinaattorina ja opettaa hyödyntämään Kuivaketju10:n mukaista toimintamallia.
Palovaroitin.jpg
Näin ennakoit ja ehkäiset tulipalon keittiössä
Suomalaiskotien yleisin tulipalon aiheuttaja on liesipalo. Pelastustoimen PRONTO-tietokannan mukaan vuonna 2021 Suomessa syttyi 870 liesipaloa. Luku saattaa olla todellisuudessa vielä suurempi, koska PRONTO-tietokannasta löytyvät ainoastaan ne liesipalot, jotka ovat tulleet pelastuslaitosten tietoon. Näiden ilmoitettujen liesipalomäärien päälle voi laskea vielä ne palot, jotka asukas on itse saanut sammutettua. Esimerkiksi Yhdysvalloissa määrän on arvioitu olevan peräti 27 raportoimatonta paloa yhtä raportoitua kohden.
20156_43822.jpg
Uuden talon terveydelle on ilmanvaihto tärkeää
Tarpeenmukainen ilmanvaihto on osa tervettä taloaTalot ja asunnot rakennetaan aina vain tiiviimmiksi, jotta ne kuluttaisivat mahdollisimman vähän lämmitysenergiaa. Tarpeenmukainen ilmanvaihto varmistaa sen, että ihmiset ja rakenteet pysyvät terveinä:Ylimääräinen kosteus ja hiilidioksidi poistetaan sisäilmasta ja tilalle tuodaan raikasta ja suodatettua ilmaa. ja Lämmöntalteenottolaitteet tuovat puhtaan ulkoilman lämmöntalteenottokennon läpi, missä poistoilmasta talteenotettu lämpö siirtyy tuloilmaan ja lämmitysenergian tarve vähenee.Anna ilmanvaihtoratkaisu aina ammattilaisen suunniteltavaksi. Suunnittelija varmistaa, että asuntoosi valitaan oikean kokoinen ilmanvaihtokone ilman kuluttamatta liikaa talosi energiaa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton