• Etusivu
  • Talo

Uusi talo palaneen tilalle

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Kastelli-Talot Oy
Julkaistu 04.06.2007
20076_5284.jpg

Palon jäljiltä raivattu tontti. Uusi talonpaikka jo näkyvilä.

Porin Ruosniemessä 6.8.06 tulipalo tuhosi –45 vuonna rakennetun talon täysin. Taloa oli laajennettu vuonna –70 ja samalla peruskorjattu. Remonttia oli tehty myös viimeisimmän omistajan toimesta ja remontti oli juuri valmistumassa tulipalon tuhotessa koko rakennuksen. Vain yhden seinän ulkovuoren uusiminen oli enää kesken.

Jotain hyvääkin


Talon isäntä kertoi toivoneensa, että nyt saa vihdoin laittaa haalarit naulaan ja keskittyä nauttimaan remontoidusta kodista. Tulipalo kuitenkin muutti tilanteen täysin. Perhe joutui muuttamaan vuokralle ja vakuutusyhtiön kanssa käytyjen keskustelujen ja talven jälkeen jälleenrakennustyöt alkoivat keväällä 2007, vanhojen perustusten purkamisella. Uudeksi taloksi valittiin Kastelli-talojen mallistoon kuuluva Raatiherra 123. Hyväksi puoleksi rakentaja kertoi sen, että nyt talon paikka siirtyy tontilla lähes talon mitan ja samalla pihan käyttö järkevöityy nykyisen pihaliittymän suhteen. Maarakennustyöt ja perustukset tehdään omin voimin ja sen jälkeen vakuutusyhtiön rahoittamana jatketaan ammattilaisten avustamana. Ensimmäisenä vuoronsa saa Kastelli-talojen pystytysryhmä, joka hoitaa rungon sateelta suojaan.

Perustustyöt ovat alkaneet.
Perustustyöt ovat alkaneet.

Seuranta jatkuu


Siinä vähän taustoja uudesta seurantakohteestamme, jonka vaiheisiin tulemme tutustumaan vuoden 2007 aikana.

Perustamiseen tarkoitettuja rakennustarvikkeita odottamassa asennusta. Eristeenä käytetään Thermisol routaeristettä. Viemäriputket odottavat uuden viemäriliitoksen tekoa.
Perustamiseen tarkoitettuja rakennustarvikkeita odottamassa asennusta. Eristeenä käytetään Thermisol routaeristettä. Viemäriputket odottavat uuden viemäriliitoksen tekoa.
Kastelli-Talot Oy
Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20071_3134.jpg
Suositut Kastelli-talot
Suomen ostetuimman talomerkin Kastellin suosio perustuu vahvasti sen järkevään rakentamistapaan. Paikallarakentamiseen perustuva Kastelli-järjestelmä varmistaa parhaiten turvalliset ja oikeaoppiset rakenteet ja se on joustava yksilöllisille muutoksille. Kastelli-rakentaja voi myös joustavasti hyödyntää omaa työpanostaaan haluamassaan laajuudessa.
20072_3675.jpg
Markkinajohtaja Kastellilta muuttovalmiit kodit
Suomen ostetuin talomerkki Kastelli on julkistanut oman valmiskotimallistonsa. Rakentajien toivomuksesta syntyneeseen ValmisKastelli-mallistoon on valittu kymmenen erikokoista ja erityylistä valmiskotia. Arkkitehtien suunnittelemat talot ovat 1- ja 2-kerroksisia malleja, joiden suunnittelussa suomalaisten perheiden toiveet ovat olleet etusijalla. Taitavalla arkkitehtisuunnittelulla neliöt on hyödynnetty tehokkaasti, jolloin myös rakentamiskustannuksia on voitu alentaa. ValmisKastelli-talojen tyyli vaihtelee perinteisestä moderniin.
20073_4031.jpg
Vk 6-10 Tapetointiongelmia
Helmikuu on todella lyhyt kuukausi. Tuntuu, että se tuli ja meni saman tien. Kaikkien mahdollisten epidemioiden jälkeen saimme vihdoin aikaa tapetointiin. Jossain aivolohkon takanurkassa oli matkan varrella syntynyt pakkomielle, jonka mukaan makuuhuoneen päätyseinään oli saatava yksivärinen, eläväpintainen tummansininen tapetti. Oli muuten tosi epätoivoinen idea. Kukaan muu ei ilmeisesti ole saanut vastaavaa kuningasajatusta tai ainakaan tämä suuri trendi ei ollut ehtinyt valmistajien tietoon. Ei ollut helppo nakki etsiä sopivaa versiota, mutta tunnetusti härkäpäisinä emme voineet antaa periksikään. Ja lopussa kiitos seisoi, kuten sananlasku lupaa. Sandudd Oy:n maahantuoma Livingwalls –tapetti pelasti meidät julmetulta bensalaskulta ja menetetyiltä hermoilta.
20154_43218.jpg
Sisäpuolinen tasoitetyö
Tarvittavat materiaalit- sekoituskone ja vispilä- teräslastoja ja liippa- sekoitusastia- hiontalevy jatkovarrella- hiomapaperia- leveä harja- työpukkiEnnen varsinaista työtä ikkunat, patterit ja muut ei-tasoitettavat pinnat suojataan huolellisesti suojamuovilla. Tarkastetaan, että ilman ja pinnan lämpötila- ja kosteusolot täyttävät tuotteen valmistajan ohjeen mukaiset vaatimukset. Alusta tarvittaessa puhdistetaan pölystä harjaamalla tai imuroimalla.Valmistelevat työt1. Tasoitettavasta pinnasta poistetaan ylimääräiset kohoumat, nystermät ja naulat. Valmistajan käyttöselosteesta tarkastetaan sopiiko tasoite kyseiselle pinnalle. Enimmäiskerrospaksuutta ei saa ylittää.2. Massa sekoitetaan veteen vispilällä valmistajan ohjeen mukaan. Yleensä tasoitemassa annetaan seistä 15–30 minuuttia sekoituksen jälkeen valmistajan ohjeen mukaan. Massaa tehdään valmiiksi vain sen verran mitä työstöaikana ehditään levittämään.Osittain tasoitus3. Astiasta otetaan tasoitetta pieneen lastaan ja painumat ja syvennykset tasoitetaan teräslastalla voimakkaasti painamalla.
20148_40687.jpg
Rännit rempallaan? Pyydä ilmainen kartoitus Vesivekiltä
Sadevesijärjestelmän tehtävänä on kerätä sadevesi ja siirtää se turvallisesti pois rakennuksen läheisyydestä. Puutteellinen sadevesijärjestelmä on todettu yhdeksi merkittäväksi syyksi suomalaisten kotien homevaurioihin. Hyödynnä Vesivekin tarjoama ilmainen kartoitus heti!Vesivekin asiantuntija käy kotonasi kartoittamassa sadevesijärjestelmän kunnon. Asiantuntija opastaa sopivien tuotteiden ja lisävarusteiden valinnassa. Tämän pohjalta tehdään tarjous haluamallasi sisällöllä.Kampanjaetuna VESIVEK-sadevesijärjestelmän ostajalle sadevedenkerääjä asennettuna kaupan päälle! Kampanjaetu on voimassa syyskuun loppuun asti, toimi siis nopeasti!Tilaa maksuton arviokäynti tästä
20231_80742.jpg
Asiantuntijan vinkit: Näin löydät luotet­tavan ammatti­laisen remontti­projektiin
Oikean urakoitsijan valinta helpottuu, kun apuna käyttää digitaalisia palveluita. Asiantuntija kertoo, miten remontin tekijöitä kannattaa vertailla.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton