• Etusivu
  • Piha

Tee se itse - Lehtikomposti

Rakentajan toimitus
Päivitetty 08.07.2025
Lehtikompostori

Hyvä lehtikomposti on riittävän suuri ja helppo käyttää. © Adobe Stock

Hyvän kompostikehikon tulee olla riittävän suuri; mitoiltaan siis vähintään metri kertaa metri, mielellään vähän enemmän. Pienempi komposti kuivuu eikä lämpene. Sen tulee olla myös helposti tyhjennettävä - ja sijaita sopivassa paikassa!

Mitä tarvitset lehtikompostiin:

Yksinkertaiseen lehtikompostiin tarvitaan lautaa noin 60-80 metriä. Myös vajaasärmäinen ja kyllästämätön lauta käy. Sopivat mitat ovat esimerkiksi 120x120, korkeutta korkeintaan metri. Pystyrakenteisiin kannattaa käyttää hieman vahvempaa tavaraa, esim. 50 x 50-100 mm.

Käytön helpottamiseksi kompostikehikosta ei kannata rakentaa liian korkeaa, sillä lehtikuormat pitää saada sinne kätevästi ja selkää liikaa rasittamatta. Myös valmis multa on aika painavaa, kun sitä lapioi kompostista kärryyn.

Kehikko kannattaa rakentaa vatupassin avulla, jottei se olisi vinksallaan ja häiritsisi muuten siistin pihan ilmettä. Seiniin ei tulisi jättää liian suuria rakoja. Tiiviissä kehikossa lämpö pysyy paremmin kuin harvassa. Rakoja kuitenkin tarvitaan, jotta komposti saa tarvitsemaansa ilmaa.

<p data-block-key="luyn3">Valmis lehtikompostikehikko on mitoiltaan ja rakenteeltaan varsin yksinkertainen. Tekovaiheessa kannattaa muistaa käytettävyys.</p>
Valmis lehtikompostikehikko on mitoiltaan ja rakenteeltaan varsin yksinkertainen. Tekovaiheessa kannattaa muistaa käytettävyys.

Lehtikompostorin sijoituspaikka

Lehtikompostin paikka on valittava huolella. Sen tulee olla varjoisa, mutta kuitenkin lämmin. Kompostin luokse tulee myös päästä sujuvasti kottikärryjen kanssa. Kompostin voi sijoittaa esimerkiksi kookkaampien pensaiden suojaan. Lehtikomposti on aina yhteydessä maahan; sieltä kompostiin nousevat lahottajaeliöt.

Pohjusta komposti risuilla tai puuhakkeella, jolloin se saa riittävästi palamiseensa tarvitsemaa happea. Tämän jälkeen komposti kasataan kerroksittain; vuoronperään eloperäisiä jätteitä ja kuivikkeita. Välikerroksiin voi laittaa esimerkiksi lantaa, kompostimultaa tai kanankakkaa. Multakin kiihdyttää palamista.

Lehtikompostiin laitetaan vain puutarhasta kertyvää, eloperäistä materiaalia - kotitalouden biojätteet tulee laittaa erilliseen, lämpöeristettyyn kompostoriin.

Lisätietoa kompostoinnista Puutarha.netistä

Kompostiin voi lisätä myös kaupasta saatavia herätteitä. Jo muutaman päivän kuluttua lämpötilan pitäisikin olla nousussa. Lämpötila on helppo tarkistaa; työnnät vain tikun kompostiin riittävän syvälle. Jos tikku on lämmin, komposti lahoaa hyvää vauhtia!

VINKKI: Voit istuttaa kruunuksi vielä kurpitsan ja seurata kuinka kesän hedelmä paisuu. Multaa avoin lehtikomposti antaa kuitenkin vasta parin vuoden päästä.

Piha
jätehuolto
pihatyöt
diy
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

kuva sokeritoukasta
Sokeritoukka kotona – tunnistus, torjunta, ansat ja tehokkaat keinot eroon pääsemiseksi
Sokeritoukka on yleinen kotien haittaeläin, joka viihtyy kosteissa nurkissa ja ilmestyy esiin pimeällä. Vaikka se ei pure tai levitä tauteja, sen nopea liike ja sitkeys tekevät siitä ei-toivotun vieraan. Tässä artikkelissa opit tunnistamaan sokeritoukat, estämään niiden leviämisen ja rakentamaan tehokkaita ansoja kotona.
DIY-ohjeet-artikkelin pääkuva, jossa neljä kuvaa erilaisista projekteista
DIY-palstalta löydät tavallisen kodinomistajan remonttiarkea ja ratkaisuja
Tältä palstalta löydät tavallisen kodinomistajan remonttiarkea ja ratkaisuja matalalla kynnyksellä. Pyrimme etsimään helppoja keinoja ja parhaita neuvoja kaikkien kotiremppaajien käyttöön – neuvoja pintaremonttiin ja vinkkejä pikku nikkarointeihin. Kaikki palstalla esitellyt tapaukset on toteutettu kotioloissa ja ihan itse.
20239_83144.jpg
Haravoinnin tarpeellisuus
Pihassa riittää neliöitä ja koko alueen haravointi on melkoinen urakka. Kuinka tärkeää on haravoida syksyn lehdet maasta? Olisiko vallan mahdoton ajatus jättää työ tekemättä?
Puutarhanet_kuvaa_ei_loytynyt_1920x1080.jpg
Katehiekkaus
Nurmikon pintaan levitetty ohut fillerihiekkakerros pitää nurmikon pinnan puhtaana eli kurattomana, kimmoisana ja nopeuttaa sen vedenottokykyä.Katehiekkaa voi levittää useammankin kerran kasvukauden aikana. Kerralla levitetään 1-1,5 mm:n kerros. Paras levitysaika on myöhäissyksy.Lue vanhan nurmikon hoidosta
Näin rakennat toimivan pihan.
Pihan suunnittelu ja huolto – mitä ottaa huomioon?
Hyvin suunniteltu piha palvelee arjen tarpeita käytännöllisesti ja turvallisesti. Päällysteiden tulee olla tasaisia, kestäviä ja helppohoitoisia – erityisesti silloin, kun kyse on kulkuväylistä, pysäköintialueista tai lasten leikkipaikoista. Asfaltti ja muut kiviainekset tarjoavat monipuolisia ratkaisuja eri käyttötarkoituksiin, kun pohjarakenteet ja kuivatusratkaisut on toteutettu huolellisesti.
200612_2247.jpg
Kotipiha kauniiksi luonnonkivillä
Luonnonkivi henkii yksilöllisyyttä, aitoutta ja arvokkuutta. Rakennusmateriaalina siinä yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla käytännöllisyys, esteettisyys ja kestävyys. Luonnonkivi on myös vaivaton ratkaisu, kun luotat ammattilaisiin jo suunnitteluvaiheessa.Useimpien rakentajien toiveena on valita materiaalit, jotka tarjoavat silmänruokaa, mutta vaativat vähän huolenpitoa. Luonnonkivet helpottavat olennaisesti pintojen kunnossapitoa, sillä ne ovat kestäviä ja helppohoitoisia. Ne sopivat yhtä hyvin niin uudispihoihin kuin saneerattavaan pihaan. Luonnonkiven ominaisuuksia arvostetaan, mikä merkitsee arvonnousua kiinteistölle.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton