Suomalaiskotien vaarallisin laite löytyy keittiöstä

Rakentajan toimitus
Julkaistu 10.11.2021
202111_73471.jpg

Ruuanlaiton jälkeen päälle unohtuneesta liedestä tai vahingossa päälle pyörähtäneestä keittolevystä aiheutuu vuosittain satoja tulipaloja, kertoo LähiTapiola.

– Suuri osa kodin tulipaloista syttyy, koska liesi on unohtunut päälle. Kuuma liesi sytyttää lieden päälle unohtuneet esineet tai jopa pelkästään lieden vieressä olevat esineet, toteaa LähiTapiolan asumisen turvallisuuden palveluista vastaava projektijohtaja ja paloinsinööri Antti Määttänen.

Liesi on vaaranaiheuttaja myös vanhoissa toimisto- ja liikerakennuksissa. Pelastustoimen onnettomuustilaston mukaan huomaamatta päälle kääntyneet keittolevyt ovat aiheuttaneet niissä keskimäärin noin 15 paloa vuodessa viiden viime vuoden aikana.

– Aikanaan liesiä asennettiin suurena edistysaskeleena henkilökunnan taukotiloihin ruuan lämmittämistä varten. Mikroaaltouunit ovat korvanneet liedet ruuan lämmittäjinä, mutta paikalleen jätetyt liedet aiheuttavat paloja erilaisten vahinkojen ja huolimattoman käytön vuoksi.

Määttäsen mukaan toimistojen ja muiden liiketilojen käyttämättömät liedet olisi hyvä poistaa. Mikäli remonttiin ei haluta ryhtyä, nopeana varotoimena voi poistaa sähkökaapista lieden sulakkeen. Näin liesi ei mene vahingossa päälle.

Induktioliesi vähentää tulipalon riskiä

Yleistä on myös, että liedelle ja uuniin unohdetaan ruokia kypsymään. Esimerkiksi ikäihmisten keittiöissä paloja tapahtuu, kun muisti temppuilee, ja laitteet jäävät sen vuoksi päälle.

– Suomessa ikääntyvien ihmisten määrä on iso, ja samalla muistisairaudet ja muut toiminnan häiriöt ovat lisääntyneet, Määttänen sanoo.

Hänen mukaansa yksi hyvä ratkaisu liesipalojen vähentämiseksi on vaihtaa keittiöön induktioliesi, joka kuumentaa keittoastian, mutta ei lämpene itse. Induktioliesi toimii vain keittoastioilla, joissa on magnetoituvaa ainetta, kuten emalia, terästä tai valurautaa. Jos keitinastian ottaa pois liedeltä, liesi sammuu. Mikäli keittiöremonttiin ei haluta ryhtyä, lieteen voi asentaa liesiturvalaitteen, joka maksaa joitakin satoja euroja.

– Meillä Suomessa liedet toimivat pääosin kolmivaihevirralla, jolloin asennuksessa tarvitaan aina sähkömiestä. Monessa muussa maassa lieden voi asentaa pistokkeella. Näin esimerkiksi liesivahdin asentaminen olisi paljon halvempaa, Määttänen sanoo.

Edullisimpia ratkaisuja liesipalojen ehkäisemisessä ovat liesiajastimet ja liesihälyttimet.

– Jos joku toisi tänä päivänä markkinoille kotiin tarkoitetun tuotteen, jossa metallilevyt lämpenevät jopa yli 600-asteiseksi ilman mitään aikarajoitinta, se ei todennäköisesti onnistuisi. Induktioliesi on tuonut kehitystä tähän asiaan, mutta edelleen vanhoja liesiä asennetaan asuntoihin.

Info

Info

Näin voit ehkäistä liedestä aiheutuvia paloja

  • Älä jätä päällä olevaa liettä tai uunia koskaan ilman valvontaa. Tarkista, että kuumalla hellalla ei ole mitään herkästi palavaa tavaraa.
  • Tarkista aina, että liesi ja uuni ovat pois päältä ruuanvalmistuksen päätyttyä. Varmista kotoa lähtiessäsi, että ne eivät ole jääneet päälle.
  • Liesipaloja voi ehkäistä erilaisilla turvalaitteilla. Liesihälytin hälyttää liedellä vaarallisesti nousevista lämpötiloista. Liesiajastin katkaisee liedestä sähkön määrätyn ajan jälkeen. Liesivahti tunnistaa lämmönvaihtelut ja savun liedellä ja vaaratilanteessa sulkee lieden katkaisemalla siitä sähkön.
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202110_72959.jpg
Näin teet keittiöstä käytännöllisemmän
Käytännöllisen keittiön peruspilareita ovat riittävä työskentely- ja säilytystila, optimaalisesti sijoitetut paikat vesipisteelle, tärkeimmille kodinkoneille, pistorasioille ja valaistukselle sekä oikein valitut materiaalit, jotka on helppo pitää puhtaina. Kun varaat kunnolla aikaa keittiön toiminallisuuden suunnitteluun, säästät aikaa myöhemmin.
20206_65268.jpg
Uusilla vetimillä päivität keittiön ilmeen helposti ja edullisesti
Vetimet ovat pieni yksityiskohta keittiökalusteissa, mutta niillä on yllättävänkin suuri vaikutus keittiön tyyliin ja käytännöllisyyteen. Uutta keittiötä suunniteltaessa erilaisiin vedinvaihtoehtoihin kannattaa siis tutustua huolella. Vetimien vaihtaminen on myös edullinen keino päivittää vanhan keittiön ilmettä ilman suurta remonttia.
kaksi utuisen lämpimän beigeä keittiökuvaa ja taustalla suomalainen järvimaisema
Murretut värit ja matta pinnat: Keittiöiden uudet suosikit 2025
Vuosi 2025 tuo keittiöihin uusia ja mielenkiintoisia suuntauksia, jotka yhdistävät tyylikkyyden ja toiminnallisuuden. Vuonna 2025 keittiötrendeissä korostuvat murretut värit, matta pinnat, maanläheinen sisustus ja älykkäät mekanismit. Annamme nyt käytännöllisiä vinkkejä ja ideoita, jotka auttavat sinua uuden keittiösi suunnittelussa tai nykyisen keittiösi päivittämisessä.
20206_65087.jpg
Tuusulan Asuntomessut avataan elokuussa - tutustu vastuulliseen rakentamiseen
LEHDISTÖTIEDOTE 2.6.2020Vuoden 2020 Asuntomessut Tuusulassa ovat elokuussa historialliset monella tapaa: messut järjestetään jo kolmannen kerran Tuusulassa ja koska tapahtuman järjestelyjen turvallisuuteen panostetaan nyt uudella tavalla epidemiatilanteesta johtuen. Silti pääroolissa ovat edelleen noin 40 upeaa messukohdetta Tuusulan Rykmentinpuistossa, tulevaisuuden kyläkaupungissa.
20196_58359.jpg
Linjalattiakaivo tuo kylpyhuoneeseen tyyliä ja laatua
Suomessa valmistettu Vieser Line on uudentyyppinen lattiakaivojärjestelmä, jossa yhdistyvät korkea laatu, ainutlaatuinen muotoilu ja innovatiivinen käytettävyys. Valittavana on joko mattamusta pulverimaalattu teräskansi tai lähes huomaamaton laatoitettava kansi.
20216_71437.jpg
Katkaise vaivattomasti paksummatkin oksat
Oksien katkaisu saattaa joskus osoittautua yllättävänkin haastavaksi. Saksia puristetaan kaksin käsin ja hampaat irvessä. Sujuva siistiminen onnistuu nyt todella helposti uusien voima-avusteisten oksasaksien avulla. Jopa 25 mm paksuiset oksat napsahtavat kevyesti poikki.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton