• Etusivu
  • Remontti

Sisätilojen purkutyöt vanhassa talossa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 21.04.2025
201512_44971.jpg

Seinien alta paljastui vanhoja ikkunoita. Ehjääkin hirsiseinää onneksi löytyi.

Seurantakohteessa seurataan vanhan hirsirunkoisen omakotitalon remontoimista pariskunnan ja heidän pian syntyvän lapsensa kodiksi. Kertojana toimii perheen äiti. Talon remontoinnissa on tarkoitus käyttää mahdollisimman paljon ajalle tyypillisiä materiaaleja sekä värejä.

Ihana, vanha omakotitalo on nyt meidän. Talo on erittäin mieluinen, mutta kaipaa isolla kädellä remonttia ennen kuin muuttaminen tulee kysymykseen. Vanhan talon remontointi aloitetaan tietysti sisätilojen purkutöillä, jotka päätimme hoitaa itse. Ennen purkamista piti kuitenkin miettiä, millaisen kodin haluamme itsellemme. Tämä ei oikeastaan tuottanut kovinkaan paljon päänvaivaa, sillä tiesimme melko tarkkaan, mitä tulevalta kodiltamme haluamme. Toivelistalla oli ainakin puulattia sekä pönttöuuni, ja niistä en ollut valmis luopumaan.

Vanha hirsiseinä esille

Halusimme ehdottomasti jättää hirsiseinää näkyviin olohuoneeseen sekä ruokailutilaan. Valitsimme päätyseinät molemmista huoneista eli toisilleen vastakkaiset seinät. Valitettavasti jo ruokailutilan seinän kohdalla kävi ilmi, että seinässä oli joskus ollut ikkuna, joten sitä ei voisi mitenkään jättää näkyviin. Sama toistui olohuoneen kohdalla. Mieheni jatkoi seinien purkamista, mutta valitettavasti lähes jokaisessa seinässä kulki vanhat sähköjohdot, jotka oli upotettu hirteen, ei siis kovin kaunista hirsiseinää saisi niistäkään. Onneksi huoneiden väliseinä oli lähes täydellinen, joten saimme kuin saimmekin jätettyä hirsiseinää näkyviin.

Sisäkaton purku

Seinien purkamisen jälkeen oli kattojen vuoro. Minun onnekseni olohuoneesta vanhojen kattolevyjen alta paljastui helmiponttipaneeli, jota olin ajatellut käyttää kaikissa huoneissa. Haluaisin käyttää mahdollisimman paljon ajalle tyypillisiä materiaaleja sekä värejä ainakin joissain osissa taloa. Samaa paneelia löytyi myös kuistin katosta niinkin eksoottisissa väreissä kuin keltainen ja vihreä. Meillä taidetaan kyllä pysytellä ihan valkoisessa.

Muovimaton poisto

Lattiasta löytyi päällimmäisen muovimattokerroksen alta toinen hieman värikkäämpi muovimattokerros. Alimmaisen muovimattokerroksen alta paljastui kovalevykerros, jonka alta paljastui kertakaikkisen ihana puulattia. Tosin melko paljon piti kyllä nauloja nyppiä lattiasta vielä purkamisen jälkeenkin. Olohuoneessa lattia oli aivan uskomattoman hyvässä kunnossa maalipinnaltaan, mutta väri ei valitettavasti ollut ihan minun makuuni.

<p data-block-key="rj5vu">Muovimattokerrosten alta paljastui hyväkuntoinen puulattia.</p>
Muovimattokerrosten alta paljastui hyväkuntoinen puulattia.

Muita purkutöitä talossa

Kodinhoitohuoneessa riitti katon purkamisen lisäksi vain tapettien poistaminen seinäpinnoista, jonka hoidimme tytöissä. Kuistilta purettiin lattia sekä katto ja seinistä poistettiin tapetti. Kylpyhuone purettiin kauttaaltaan, jotta viemäröintiä saataisiin muutettua.

Yläkertaan vieviä portaita peitti muovimatto, jota yritimme poistaa, mutta turhaan. Muovimatosta lähti noin sentin kokoisia paloja, joten jätimme maton paikoilleen ja koteloimme portaat uudelleen.

Yläkerta purettiin täysin, sillä halusimme osan parruista näkyviin. Katostakin löytyi ihanat parrut, jotka aiomme jättää näkyviin, tosin osa niistä on melko ruokottoman näköisiä ja kaipaavat siksi jonkinlaista kotelointia. Suurin mietinnän aihe meillä oli yläkerran suhteen wc tilat. Riittääkö meille pelkästään alakerran wc vai olisiko mukavampi, jos myös yläkerrasta löytyisi wc- tilat. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että molemmissa kerroksissa olisi hyvä olla wc. Yläkerta remontoidaan vasta alakerran jälkeen, joten mietimme sitä tarkemmin kun on sen aika.

Kiitos mieheni sekä mahtavien tukijoukkojen, saimme kolmessa viikossa purettua kaiken tarvittavan. Ja tapetinpoiston mimmitiimille myös suuret kiitokset. Remontti voi vihdoin alkaa!

Katso lisää kuvia purkutöistä

2440_883889635_2014828125520.jpg
Keittiön ja kylpyhuoneen purkua.
1 / 7
Remontti
remontointi
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Insinööri työstää projektia
Miten kilpailuttaa remontti oikein? Näin valitset hyvän urakoitsijan: osa 5
Remontin kilpailutus on yksi tärkeimmistä vaiheista projektin onnistumisen kannalta. Oikein hoidettuna kilpailutus auttaa löytämään luotettavan urakoitsijan, joka pysyy budjetissa, aikataulussa ja tekee laadukasta työtä. Tässä artikkelissa käymme läpi selkeät vaiheet tarjouspyynnön laatimisesta sopimuksen allekirjoittamiseen – ilman oikoteitä.
puinen maalattu keittiön lattia
Älä ohita lattian outoja ääniä – tunnista ongelmat ja korjaa ajoissa
Lattian äänet voivat kertoa piilevistä ongelmista, jotka on syytä korjata ennen kuin ne aiheuttavat suurempia vaurioita. Tässä artikkelissa käsittelemme yleisimpiä lattian ääniä, niiden syitä ja korjausmenetelmiä.​Narinaa, natinaa, pauketta vai naksumista?
Kaksi työmiestä tarkastelee työsuunnitelmaa ja piirustuksia
Suunnittele fiksusti – Remontin alkuvaiheen minioppaat: osa 1
Ennen vasaran heilautusta kannattaa pysähtyä suunnittelemaan. Hyvin valmisteltu remontti säästää aikaa, rahaa ja hermoja. Kokosimme tiiviin sarjan minioppaita remontin suunnittelun tueksi. Olitpa ensikertalainen tai kokenut remontoija, näistä vinkeistä on hyötyä.
piirretty hahmo pitää uutiskirjettä kädessä
Henkilönsuojaimissa vakavia puutteita – CE-merkintä ja ohjeet puuttuivat osasta tuotteista
(Tiedote, Aluehallintovirasto / Regionförvaltningsverket, 28.5.2025)...Työsuojeluviranomaiset toteuttivat henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen, jossa tarkastettiin teollisuudessa ja rakentamisessa yleisesti käytössä olevia suojaimia.
Saunatarvikkeita mökin terassilla, pyyhe, vihta ja kiulu
Suomalainen sauna: Opas saunan kunnostukseen ja ylläpitoon
Sauna. Sehän se on, perin juurin suomalaista. Ikivanha perinne, jossa Suomessakin historia ulottuu jo varmasti yli 2 000 vuoden taakse. Vanhimmat saunat olivat vain maahan kaivettuja kuoppia, joihin oli sijoitettu kivikasa, jota taas kuumennettiin tulisijassa.Myöhemmin kehittyi savusauna, jonka varmasti monikin muistaa jo ihan omasta kokemuksesta. Tuo savuinen tuoksu ja noenmustat seinät sekä lempeä lämmin höyry kiukaan suhistessa.Sauna on aina ollut ihmisille pyhä paikka: siellä on synnytty, paranneltu vaivoja ja siellä on pesty puhtaaksi viimeiselle matkalle. Erilaiset rituaalit sekä tavat ovat olleen tarkkoja, saunassa ei sopinut huutaa, kiroilla eikä muutenkaan käyttäytyä sopimattomasti. Kansanperinteessä on lisäksi maininta saunatontusta, jonka suosiosta tuli pitää monin eri tavoin huolta.Tälläkin hetkellä Tilastokeskus arvioi Suomessa olevan 3,3 - 3,5 miljoonaa saunaa. Luku perustuu väestötietoihin ja arvioihin talouksien saunaomistuksista.Joka tapauksessa saunakansaa voisi joku sanoa, vaikka tilastollisesta luvusta napsaisisi osan poiskin. Keräsimme yhteen vinkkejä saunan suunnitteluun, rakentamiseen sekä remontointiin liittyen. Nappaa talteen myös ohjeet saunan käsittelyyn.Rentouttavia saunahetkiä...
201410_41411.jpg
Puukoulu 6 - Panelointi
Puupaneeli on perinteikäs tapa verhoilla kodin sisäpintoja. Paneeli sopii sekä seiniin että kattoihin. Löylyhuoneissa paneeli on lähes itsestäänselvyys.Paneeli on monipuolinen sisäverhousmateriaali, jonka käyttöä rajoittaa oikeastaan vain mielikuvitus. Paneelia käytetään seinissä vaakaan ja pystyyn sekä puolipaneelina. Paneeli voidaan asentaa vinoon tai sitä voidaan käyttää edellisten yhdistelminä.Paneloinnissa voidaan muodostaa kuvioita ja kokonaisuutta voidaan elävöittää erilaisin pintakäsittelyin. Onnistuneen paneloinnin lähtökohtana on huolellinen suunnittelu.
20081_8295.jpg
Kerrostaloyksiö remonttiin
Asunto Oy Tähtisilmä sijaitsee Porin keskustassa, näköyhteyden päässä (n. 100 m) linja-autoasemasta. Kaksitoistakerroksinen Tähtisilmä on yksi Porin keskustan korkeimpia taloja. Remontoitava yksiö sijaitsee talon ensimmäisessä kerroksessa. Asunnossa ei ole asuttu muutamaan vuoteen ja aikaisemminkin erilaiset korjaus- ja kohennustyöt oli jätetty väliin, varmaan useammalta vuosikymmeneltä. Lähtökohta olikin, että asunto oli rakennettava sisältä kokonaan uusiksi
NIBE nainen istuu sohvalla kahvikuppi kädessään ja nukkuva lapsi sylissään
Lämmitysmuoto uuteen tai vanhaan taloon
Rakennatpa uutta tai korjaatpa vanhaa, niin varmasti pohdit lämmitysasioita. Saisinko pienemmät lämmityskustannukset? Ympäristöystävällisen, helpon ja varman lämmityksen?Tarkastele lämmitysjärjestelmää kokonaisuutena ja ennakoi samalla tulevia haasteita ja mahdollisuuksia, esim. sähkön hinnan heilahteluja, talon laajentamista myöhemmin, aurinkosähkön hyödyntämistä ja mahdollista kodin viilennystarvetta.
20154_43122.jpg
Ilmanvaihto on tärkeä osa rakennusten ja asukkaiden hyvinvointia
10 vinkkiä ilmanvaihdon suunnitteluun1. Vain ammattilainen osaaTalon rakentamista määrittävät useat lait ja määräykset. Maankäyttö- ja rakennuslaki määrää, että rakennushanklkeeseen ryhtyvä suunnitelee ja rakentaa myönnetyn luvan sekä rakentamista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Rakentaja tarvitsee riittävät edellytykset sekä pätevän henkilöstön hankkeen toteuttamiseen. Projektiin on palkattava pääsuunnittelija, joka vastaa kaikesta - myös talon ilmanvaihtojärjestelmästä. Jokaisen talonrakentajan on kuitenkin hyvä tietää myös itse, mitä kaikkea ilmanvaihtoa asennettaessa on otettava huomioon.
20225_78281.jpg
Kaikki ovet eivät eristä ääntä, vaikka aistiesteetön koti kaipaa juuri sitä
Aistiesteettömyys tarjoaa etuja jokaiselle kodissaan viihtyvälle. Kotiin palatessasi haluat varmasti, että aistisi saavat levätä ja nauttia ympäristöstäsi. Onko kotisi ulkoasu miellyttävä katsella, rauhoittava kuunnella ja miellyttävä haistaa? Tunnetko olon turvalliseksi ja mukavaksi kodissasi? Kaikki nämä tekijät kuvaavat aistiesteettömyyttä. Tässä artikkelissa tarkastelemme ovien merkitystä aistiesteettömyyteen erityisesti äänieristyksen näkökulmasta.
20193_57051.jpg
Vie mökkeily uudelle tasolle
Suomi, kesä ja mökki ovat kuin luodut toisilleen. Mökkeilykausi kestää vain pienen hetken, joten mökillä vietetystä ajasta halutaan ottaa kaikki irti. Muuttuvien sääolosuhteiden vuoksi ulkona istuskelu, ruokailu ja muu oleskelu saattavat toisinaan olla haastavia. Tuuli ja sade kuuluvat normaaliin kesäämme.Mökin tai vapaa-ajanasunnon terassi on suosittu ajanviettopaikka. Avoin terassi ei aina kuitenkaan suojaa sateelta ja tuulelta. Sade kastelee terassin ja tuuli kuljettaa roskia. Sadesää pakottaa viettämään aikaa sisätiloissa. Lasiterassista saa mökille tuulensuojaisan ja mieluisen lisätilan moneen käyttöön. Lasituksen ansiosta terassille ei myöskään pääse vettä eikä lunta ja mökin terassikalusteet ovat turvassa.
201212_33254.jpg
Weber Floor -kokonaisratkaisu lattioille
Weberistä on tullut lattia-alan ykkösnimi siksi, että toimitamme kokonaisratkaisuja, emme pelkkiä tuotteita. Haluamme, että saat kattavan lattiaratkaisun, jolla on haluamasi ominaisuudet.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton