• Etusivu
  • LVI

Sisäilman laadulla on suuri merkitysMaatilarakennusten ilmanvaihdon suunnittelun periaatteet määritetty

Rakentajan toimitus
Julkaistu 11.11.2008
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Sisäilman laadulla on suuri merkitys paitsi karjaeläinten terveyteen ja tuottavuuteen mutta myös työntekijöiden hyvinvointiin. VTT, TTS, Työterveyslaitos ja MTT ovat yhteistyössä selvittäneet, miten suurten maatilarakennusten sisäilmaa voidaan parantaa ilmanvaihdon avulla. Sisäilman laadun parantaminen edellyttää huolellista suunnittelua ja toteutuksen laadunvalvontaa.

Tutkimuksessa luotiin periaatteet kylmän ilmanalan tuotantotilojen ilmanvaihdon suunnittelua varten. Ne perustuvat maatilarakennuksissa tehtyihin ilmanvaihtojärjestelmien laskennallisiin tarkasteluihin sekä suorituskyvyn mittauksiin käytännön kohteissa. Tutkimuksessa vertailtiin erilaisten järjestelmien tehokkuutta ja käyttökelpoisuutta eri tarpeisiin. Tutkimuksen kohteena olivat tuotantotilat, joissa kasvatettiin lypsykarjaa, sikoja, kanoja tai hevosia.

Maatilarakennuksen huonon sisäilman haittoja ovat esimerkiksi työtilojen epäviihtyisyys, työtehon ja sitä kautta tuottavuuden pieneneminen. Äärimmäisiä ongelmia ovat pölyn ja mikrobien aiheuttamat oireet, ammoniakkipitoisuuden tai muun pitoisuuden aiheuttama päänsärky ja sairastumiset.

Maatilarakennusten ilmanvaihtojärjestelmien taso vaihtelee hyvin paljon. Kaikissa tutkimuskohteina olleissa rakennuksissa oli tarpeen tehdä korjaustoimenpiteitä ilmanvaihtojärjestelmiin. Muutostarpeet tutkituissa kohteissa olivat kuitenkin vähäisiä ja liittyivät esimerkiksi mittausantureiden sijoituspaikkoihin tai ohjauslaitteiden säätöihin ja asetuksiin. VTT:n erikoistutkija Ismo Heimosen mukaan ilmanvaihto kotieläinrakennuksissa toimii kuitenkin yleisesti ottaen heikosti, joten maatiloilla pitäisi kiinnittää ilmanvaihdon korjaustoimenpiteisiin nykyistä enemmän huomiota.

Erityisesti on kiinnitettävä huomiota sisäilman laatuun liittyviin vaatimuksiin: lämpötilaan, kosteuteen, raitisilman määrään, hiilidioksidi- ja ammoniakkipitoisuuteen ja pölyn määrään. Laatukriteerejä valittaessa on otettava huomioon eläimet, työntekijät, rakennukset ja tuottavuus. Ilmanvaihtoa voidaan lisäksi parantaa kehittämällä markkinoille uutta teknologiaa, kehittämällä rakentamisen ohjeita ja määräyksiä sekä erityisesti koulutuksen kautta.

Sisäilman laadun parantaminen alkaa hyvästä ilmanvaihdon suunnittelusta ja toteutuksen laadunvalvonnasta. Työssä voidaan käyttää apuna VTT:n laatimaa ToVa-käsikirjaa (ToVa - Toimivuuden varmistaminen). ToVa-toimintaperiaatteiden mukaan aluksi määritetään lopputulokselle sisäilmatavoitteet, jotka teknisen järjestelmän on toteutettava. Lopputulos varmennetaan käyttöönottotarkastuksessa sekä mahdollisesti myös käytön aikana tehtävin sisäilmastomittauksin.

VTT on toiminut hankkeen koordinaattorina sekä mm. laatinut ilmanvaihtojärjestelmien suunnitteluperiaatteet ja mitannut järjestelmien toimintaa. TTS:n vastuualueena oli mm. ilmanvaihdon toimivuuden tuottavuusvaikutusten arviointi, Työterveyslaitos arvioi maatalousrakennusten sisäilmastovaatimukset työntekijöiden näkökulmasta ja MTT järjesti pilotoitavat kohteet.

Tutkimusprojektia ovat tukeneet Maa- ja metsätalousministeriö, Maatalousyrittäjien eläkelaitos (MELA), Elintarviketeollisuusliitto ry. (Lihateollisuusyhdistys), Maatalouskoneiden tutkimussäätiö, Suomen Broileryhdistys ry, Valio Oy, Oy DeLaval Ab, Pellonpaja Oy, Munakunta, Suomen Karjatilatarvike Oy , Mestarifarmi Oy, Leancom Oy sekä tutkimukseen osallistuneet karjankasvattajat.

ToVa – Toimivuuden varmistaminen -käsikirja: http://www.tova.fi/

LVI
ilmanvaihto
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20091_14684.jpg
Valloxilta uusi ilmanjakojärjestelmä
Vallox BlueSky on uusi taipuisa, ääntä vaimentava ja asennusystävällinen ilmanvaihdon kanavajärjestelmä. Se tekee ilmanvaihtokanaviston asentamisesta sekä uudisrakennuksissa että saneerauskohteissa entistä nopeampaa ja helpompaa.Tulo- ja poistoilmakanavat kulkevat Vallox-ilmanvaihtokoneelta Vallox-äänenvaimennusosan tai äänenvaimentimien kautta BlueSky -ilmanjakolaatikoihin, joista tulo- ja poistoilma jaetaan "tähden" muotoon rakennetulla ilmanjakojärjestelmällä koko taloon. Jokaiseen venttiiliin viedään yksi tai kaksi BlueSky -putkea suoraan äänieristetystä ilmanjakolaatikosta.Polyeteenistä valmistettu, taipuisa, mutta muotonsa pitävä Vallox BlueSky -ilmanvaihtoputki on helppo ja perinteistä kanavaa nopeampi asentaa. Ratkaisu on edullinen, sillä joustavan putken ansiosta myös erillisten kanavaosien tarve on lähes olematon.Vallox BlueSky voidaan asentaa kätevästi väli- ja alapohjaan, betonivaluun, väliseiniin, alas laskettuun kattoon ja koteloihin. Putken ulkohalkaisija on vain 75 mm. Tarvittaessa suurempia ilmamääriä voidaan asentaa kaksi BlueSky -putkea rinnan. Yhdelle putkelle suositellaan ilmamääräksi 8,3 l/s, kahdella putkella 16,7 l/s.
201311_37013.jpg
Peruskorjaustalosta energiatehokas
Ilmanvaihdon saneeraus osaksi peruskorjaustalon energiatehokkuuttaPeruskorjaustaloon Tampereelle toteutettiin matalaenergia tulo-/poisto-ilmanvaihtojärjestelmä. Kohteessa ulkoilma otetaan rakennuksen seinästä koneelle. Koneelta lähtevät kanavat ja kanaviston äänenvaimentimet on sijoitettu kellarin ja ensimmäisen kerroksen välipohjan purueristykseen. Ilmanvaihtoputkiston asentaminen välipohjaan on mahdollista Blue Sky kanavalla, jonka ulkohalkaisija on vain 75 mm. Kanavan taipuisa rakenne mahdollistaa sen sijoittamisen ahtaisiin paikkoihin.Yläkerran tiloihin kanavat kulkevat sisäväliseinässä. Näin kanavat eivät vie yhtään ylimääräistä tilaa eikä ylimääräistä kotelointia tarvita. Koska kaikki ilmanvaihtokanavat kulkevat höyrysulun sisäpuolella, ilmanvaihtokanavia ei tarvitse lämpöeristää, lukuun ottamatta ilmanvaihtokoneelle meneviä ulko- ja jäteilmakanavia.Tilaa esite esitepalvelusta
20233_81181.jpg
Onko tässä korvaus­ilma­reittisi? Joka kol­mannesta kodista puut­tuu toimiva ilman­vaihto
Korvausilmaventtiilit puuttuvat monista 1970–90-luvuilla rakennetuista asunnoista, koska rakennuksista haluttiin tehdä tiiviitä energiansäästön nimissä. Tässä mentiin kuitenkin metsään ja pahasti, sillä puutteellisen korvausilmanvaihdon seuraukset ovat vakavat.Tiedätkö sinä mistä kotiisi tulee raitista ilmaa? Jos et ole aivan varma, on tämä artikkeli sinulle.
20235_81907.jpg
Näin voit suojata katon tai alapohjan kosteusvaurioilta
48 prosenttia katoista pitää korjata ennen niiden varsinaisen käyttöiän päättymistä. Tätä mieltä ovat Kantarin* haastattelemat asiantuntijat, jotka vastaavat kiinteistöjen kattojen kunnosta ja niiden korjausrakentamisesta. Vakuutuksesta ei useinkaan saa korvauksia näistä vaurioista.
Asbestipurkajat työssä
Asbestia sisältävien rakenteiden purku kuuluu ammattilaiselle
Asbestiksi kutsutaan kuitumaisia silikaattimineraaleja. Nämä kuuluvat serpentiineihin tai amfiboleihin. Asbestilajeja ovat krysotiili, krokidoliitti, amosiitti, antofylliitti, tremoliitti ja aktinoliitti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Kuitumaista asbestia terveysvaikutuksiltaan muistuttaa myös erioniitti, joka on erikseen mainittu valtioneuvoston säädöksissä asbestityöstä.Uusi asbestilainsäädäntö voimaan vuoden 2016 alussa – mitä pitää huomioida?
20076_5564.jpg
Suomen ostetuin talomerkki
Kastelli-talo on kehittänyt ns. PRE-CUT -menetelmästä toimivan rakentamistavan tavallisille rakentajille. Esivalmistetuilla, määrämittaisilla ja lovetuilla, puuosilla ja tarkasti lasketuilla materiaaleilla pystytys käy joustavasti ja laadukkaasti eikä tarpeetonta hukkaa synny.Rakentajat ovat vuodesta toiseen arvioineet Kastellin kokonaislaadultaan Suomen parhaaksi talomerkiksi. Rakentajien suosio on näkynyt myös toimitusmäärissä; Kastelli on ollut jo vuodesta 1994 maan ostetuin talomerkki.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton