• Etusivu
  • Ajankohtaista

Rakennusalan haasteet ja mahdollisuudet

Rakennusala muutoksen kynnyksellä: Uusia mahdollisuuksia ja talouden valoa vuodelle 2025

Tiina Painokallio
Päivitetty 24.07.2025
Rakentaminen Suomessa

Vuosi 2023 oli monilla toimialoilla haasteellinen, erityisesti rakentamisen ja remontoinnin parissa. Konkurssien määrä nousi ennätykselliseksi vuoden 2024 aikana, ja konkurssiaaltoon on päätynyt useita yllättäviä yrityksiä. Nyt toiveet kohdistuvat siihen, että taloustilanne alkaisi vähitellen elpyä vuonna 2025. Rakentamisen ja remontoinnin tarve ei ole kadonnut, mutta monet projektit ovat jääneet odottamaan parempia aikoja. Syyt lykkäyksille ovat ymmärrettäviä: korkojen nousu, inflaatio ja epävarmuus taloudesta saavat monet harkitsemaan investointejaan tarkemmin, sekä kuluttajat että yrittäjät.

Vuosi 2023 oli myös asuntokaupassa hiljaisin yli kymmeneen vuoteen ja vuoden 2024 alussa toiveet elivät kaupan elpymisestä, joka olisi puolestaan piristänyt tehokkaasti myös rakennusalaa. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut odotetusti. Tavoite on kuitenkin selkeä kaikille. Kun esimerkiksi pienemmän asunnon omistaja löytää ostajan, hän voi siirtyä suurempaan asuntoon, ja tämän ketjun seuraava lenkki saattaa päätyä jopa omakotitalon rakentamiseen.

Tämäntyyppinen dynamiikka muuttaa helposti muutamassa vuodessa tilanteen niin, että asuntomarkkinoilla kohdataan jälleen asuntopulaa. Varsinkin etätyön pysyvä rooli on lisännyt kysyntää isommille asunnoille, joissa on tilaa työskentelyyn.

Asuntomarkkinoiden uudet suuntaviivat: avaimet arvonnousuun

Tällä hetkellä asuntojen hinnat ovat kohtuullisia, ja maltillista arvonnousua ennakoidaan. Myyntikuntoon laitettaessa kannattaa harkita, millaisia remontteja tehdään. Suuret pintaremontit eivät välttämättä ole kannattavia, mutta pieni stailaus voi tehdä asunnosta houkuttelevamman. Ostajat arvostavat muuttovalmiita kohteita, joissa suuret remontit, kuten LVIS-järjestelmien tai vesikaton uusiminen, on jo hoidettu.

Erityisesti yli 30–40 vuotta vanhoissa omakotitaloissa nämä korjaukset ovat usein ajankohtaisia. Korjausrakentaminen on kasvava trendi, erityisesti energiakriisin vuoksi. Vanhojen rakennusten energiatehokkuuden parantaminen on monille taloyhtiöille ja omakotiasujille ajankohtaista. Lisäeristäminen, ikkunoiden vaihto ja lämmitysjärjestelmien modernisointi ovat yleisiä investointeja.

Vihreä siirtymä ja energiatehokkuus osana päätöstentekoa

Muuttovoittoisilla alueilla laajat perusparannukset nostavat myyntiarvoa, nopeuttaen kaupantekoa. Energiatehokkuus on edelleen arvostettua, mutta korkea korkotaso ja inflaatio saavat monet lykkäämään isompia remontteja, elleivät ne ole välttämättömiä. Syynä voi olla myös tiedon puute – ja tässä alan messut nousevat tärkeään rooliin. Messuilla voi keskustella suoraan ammattilaisten kanssa, jättää tarjouspyyntöjä tai saada jopa suoria tarjouksia, mikä helpottaa päätöksentekoa ja madaltaa kynnystä aloittaa remontti- tai rakennusprojekti. Vuosi 2025 tulee jälleen olemaan jännittävä vuosi rakennusalaa ajatellen, kun muun muassa kotitalousvähennys alenee.

Onneksi lämmitysremonttien osalta saadaan nauttia vielä pari vuotta korotetusta kotitalousvähennyksestä, kannustaen kaikkia vastuullisempiin ja energiatehokkaampiin ratkaisuihin. Rakennusalalla vihreä siirtymä on ajankohtainen teema. Rakennusmateriaaleissa ja -menetelmissä korostuvat ympäristöystävällisyys, kuten kierrätettyjen materiaalien käyttö, energiatehokkuuden parantaminen ja hiilijalanjäljen minimointi.

Ajankohtaista
ammattilaisille
asuminen
rakennukset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Insinööri tarkastaa työmaata
Luotettava rahoituskumppani konekauppaan
Mascus, yksi johtavista raskaiden työkoneiden ja ajoneuvojen markkinapaikoista, on tunnettu sitoutumisestaan asiakkaisiinsa, tarjoamalla korkealaatuisia palveluita ja sujuvaa kaupankäyntiä. Yksi tärkeimmistä elementeistä kaupankäynnin edistämisessä on rahoituksen saatavuus, ja tässä Qred on astunut kuvaan.
Mies kuuntelee stetoskoopilla talon pienoismallin kattoa
Kuntokatselmus, Kuntotarkastus vai Kuntotutkimus?
Olet sitten myymässä kotiasi, ostamassa itsellesi niin kutsuttua loppuiän kotia tai haluat selvittää, missä kunnossa rakennus on, on sinun hyvä tietää rakennusten kuntotarkastuksista.Rakennusten kuntotarkastukset voidaan jakaa kolmeen luokkaan: Kuntokatselmus, Kuntotarkastus ja Kuntotutkimus. Mitä eroa näillä onkaan keskenään?
minitalo talo varjon julkisivukuva. Mustalla laudalla vuorattu merikontin kokoinen ja muotoinen minitalo. Julkisivussa on yksi pitkä ja matala ikkuna
Arkkitehti Matti Kuittinen esittelee minitalon: Kurkista sisään Talo Varjoon
Talo Varjo on pieni omakotitalo, joka on rakennettu kierrätetyistä ja uusiokäytetyistä materiaaleista. Se on osa Tiny Homes -tutkimusprojektia, jota johtaa arkkitehti ja professori Matti Kuittinen. Kuittinen haluaa tutkimuksella osoittaa muun muassa, miten omakotiasuminen voidaan tehdä mahdollisimman vähäpäästöiseksi ja resurssitehokkaaksi. Haastattelussa Kuittinen kertoo näkemyksiään minitalo-konseptista sekä kiertotalouden lisääntyvästä tärkeydestä rakennusalalla.
talomoduuleita tehtaalla hallissa
Miksi valita moduulirakentaminen? Nopea, joustava ja pitkäikäinen ratkaisu
Aulis Lundell Oy tarjoaa rakennusalan ammattilaisille, kiinteistön kehittäjille ja sijoittajille innovatiivisia ja tehokkaita moduulirakennusratkaisuja, jotka nopeuttavat rakennusprosessia ja tukevat kestävän kehityksen periaatteita. Yhtiön valmiit teräsmoduulit, kuten hotellimajoituksessa käytettävät huonemoduulit, tarjoavat rakennusprojekteille merkittäviä etuja aikarajoissa pysymisessä, kustannusten hallinnassa ja ympäristön huomioimisessa.
Mies istuu tietokoneella tutkien poroton-harkkorakenteiden suunnitteluohjetta.
Poroton-kennoharkko: ratkaisu moneen
Poroton-suunnitteluohje päivitetty!Massiivitiilisten Poroton-harkkorakenteiden suunnitteluohje on päivitetty ja löytyy nyt suunnittelijoiden suosimasta ProdLib-tuotekirjastosta. Kaikki esitetyt ulkoseinäratkaisut täyttävät 0,17 W/m2K lämmöneristävyysvaatimuksen. Palvelusta löytyvät myös tyypillisimmät rakennedetaljit.
Julkisten tilojen suunnittelu kaipaa myös aistiesteettömyyttä
Aistiesteettömyys on tärkeä huomioida nykyaikaisessa suunnittelussa
Pitkään on käyty keskustelua avokonttorien ja avonaisten opiskelutilojen tai päiväkotien soveltuvuudesta käyttäjille. Avonaisella tilalla haetaan usein vuorovaikutusta sitä käyttävien välille ja suunnittelussa taas tavoitellaan ilmavuutta ja tilantuntua. Mutta ovatko tällaiset tilat parhaita mahdollisia niitä päivittäin käyttäville?
20217_71591.jpg
Muovimatto ja sisäilma – Faktaa kosteudenhallinnasta ja turvallisuudesta
Muovimatto jätetään monesti laminaatin tai parketin alle. Tämä voi joissakin tapauksissa aiheuttaa ongelmia, mutta ei aina.
valkoinen kerrostalo sinistä taivasta vasten
Kulutuksen mukainen vesilaskutus vähentää usein vedenkulutusta
Vedenmittausjärjestelmän valinnalla on iso vaikutus siihen, millaiset mahdollisuudet taloyhtiöillä ja kiinteistönomistajilla on toteuttaa ESG-tavoitteitaan ja huolehtia asukkaiden vesilaskutuksesta.
Keittiöremontti kannattaa
Rakentamisessa ja remontoin­nissa jokainen investointi on vastuullinen valinta
Elämä tuo tullessaan lukuisia muutoksia, isoja ja pieniä. Vuodet tuntuvat lipuvan ohitsemme varsinkin ruuhkavuosien aikaan ja koti kaipaa muutosta erilaisten tarpeiden mukaan. Koti kaipaa remonttia säännöllisesti ja siksi onkin hyvä pysyä tietoisena erilaisista tavoista tehdä vastuullisia ja pitkäikäisiä valintoja. Näin säästät luontoa, energiaa ja lompakkoa.
20215_70592.jpg
Hyvä tapa rakentaa, –mitä se pitää sisällään?
Kun herättelemme henkiin kysymyksen siitä, millaisena mielletään hyvä rakentaminen – kysymyksen kattaessa niin materiaalin laadun, kestävyyden kuin myös ekologisuuden, millaisen vastauksen odotamme saavamme? Olisimmeko valmiita sijoittamaan rahaa enemmän saadaksemme vastineeksi mielenrauhaa, asumisturvallisuutta sekä asumismukavuutta?–Voisi ainakin kuvitella, että useampi meistä olisi valmiita niin tekemään saadakseen poistettua arjestaan muutaman huolenaiheen lisää.
Rakenna & Remontoi -messut
Rakenna & Remontoi -messut tulevat jälleen tammikuussa 2026
Kaipaatko lisää asiakkaita? Tavoitteletko yrityksenne tunnettuuden kasvattamista? Haluatko verkostoitua muiden rakennusalan toimijoiden kanssa?Tuo yrityksesi mukaan Rakenna & Remontoi -messuille. Tammikuun lopulla järjestettävä koko perheen tapahtuma Vantaan Myyrmäki-hallissa – jo 23. kerran. Messuilla vierailee vuosittain n. 10 000 ihmistä.– Rakenna & Remontoi -messut ovat loistava paikka täyttää tilauskalenteri, sillä kävijät tulevat messuille tositarkoituksella, tavoitteena viedä omia projekteja eteenpäin, Jussi Ruotsalainen, Rakentaja Mediat Oy:n messuvastaava kommentoi.
20239_83139.jpg
Viisi seikkaa, miksi puukuitueristettä kannattaa harkita kodin eristeeksi
Tämän päivän rakentamisessa arvostetaan erityisesti luonnonmukaisuutta sekä vastuullisuutta. Valinnat tehdään tietoisesti ja harkiten, sillä harva rakentaa tai remontoi useaa kotia elämänsä aikana. Ympäristön turhaa kuormittamista pyritään välttämään ja mahdollisuuksien mukaan valitsemaan tuotteita, joiden raaka-aineet ovat uusiutuvia. Nykyisin kiinnitetään selvästi enemmän huomiota rakennusmateriaaleihin sekä niiden ominaisuuksiin. Viime vuosien rakentamisen eräänlaisena positiivisina trendeinä ovat nousseet esille erityisesti energiansäästö sekä eristämisen tärkeys.Vertailun vuoksi keräsimme yhteen viisi seikkaa, miksi puukuitueristettä kannattaa harkita tosissaan eristysvaihtoehdoksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton