Pihakoulu: 1.2 Pihakiveyksen suunnittelu
Kiveysalueiden suunnittelua ohjaavat ennen kaikkea toiminnalliset tarpeet: Tuuletus- ja kuivaustelineelle on miellyttävää kulkea siistiä ja turvallista käytävää pitkin, ja pöytäryhmä tai aurinkotuolit pysyvät mukavasti aloillaan tasaisella kiveyksellä. Kiveyksen avulla saadaan vähennettyä myös soran kulkeutumista sisälle. Niinpä sisäänkäynti tyypillisesti päällystetään pihakivillä. Pihan kivipintoina käytetään useimmiten betonikiviä. Kestävä ja muodoiltaan mielenkiintoisempi luonnonkivi on myös mainio vaihtoehto.
Pihan betonikiveykset keräävät sadevesiä, joten veden hallittu poisjohtaminen on huomioitava jo pihan suunnittelussa. Sadevesikaivot tai kourut tulee johtaa joko kunnan osoittamaan hulevesijärjestelmään tai imeyttää omalla tontilla. Hulevesien johtaminen naapurin tontille on kiellettyä.
Muista myös talvi
Keskeisille kulkuväylille kannattaa harkita pintakäsiteltyä pihakiveä, jolla saadaan vähennettyä liukkautta. Talvella kiveyksiä pitää usein joka tapauksessa hiekoittaa, ja suunnitteluvaiheessa onkin syytä miettiä myös muuta talvikunnossapitoa: Runsaslumisten talvien kohdalle sattuessa kulkuväyliltä pois kolattu lumi pitää saada mahtumaan omalle pihalle sellaiseen paikkaan, ettei se aiheuta harmia kasveille eikä vaikeuta pihassa liikkumista. Kiveyksen alle voi myös asentaa betonilattioissa käytettävää lämpökaapelia, joka sulattaa jään ja vähentää lumitöitä.
Pihakivien ja -laattojen värit, koot ja muodot
Yksi vaikea ja tärkeä vaihe on kivien valinta: Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia yhdistellä eri tuotteita on todella paljon. Pihakivien värin on hyvä poiketa selvästi talon väreistä, ettei näkymästä tule tasaista "puuroa". Näin pihassa säilyy tilan tuntu ja kolmiulotteisuus. Kivien väri tai väriyhdistelmät eivät myöskään saa olla niin hätkähdyttävä tai kaikesta muusta liikaa poikkeavia, että kiveys varastaa kaiken huomion pihassa. Sävyn voi valita katon tai aidan väristä. Rakennuksen reunaa kiertävän kiveyksen väri ei saa riidellä sokkelin värin kanssa. Autojen paikoitusalueelle on aiemmin suositeltu tummaa kiveystä, etteivät mahdolliset öljyläikät näy, mutta nykyautojen kanssa tätä vaaraa tuskin on.
Eri väristen kuvioiden käyttöä kannattaa harkita huolella. Niihin voi nimittäin kyllästyä melko helposti. Kannattaa myös muistaa, että sateen jäljiltä kivien väri saattaa korostua voimakkaasti. Väreiltään rauhallinen ja ajaton kuvio toimii varmimmin.
Useilta kivivalmistajilta löytyy nykyään hillitysti sekavärisiksi sävytettyjä kiviä. Niillä saa helposti aikaan sopivan vaihtelevan sävyistä pintaa. Toisaalta joskus aivan tavallinen harmaa kiveys on se kaikkein kaunein.
Nykyisin suositaan melko yksikertaisia kivimalleja. Isot kivet tai laatat sopivat laajoille pinnoille, joilla kallistukset ovat hyvin pieniä. Niillä saadaan yhtenäisen pinnan tuntua. Pienistä kivistä tulee hieman elävämpi ja ehkä myös levottomampi pinta. Niillä taas onnistuvat mutkikkaammat maaston muodot, ja työläs leikkaaminen vähenee. Kiveys kannattaa joka tapauksessa suunnitella niin, että turhilta leikkaamisilta vältytään. Kaarevilla kivillä saa helposti pyöreitä alueita ja kaarevia käytäviä. Eri kokoisten kivien yhdistelmällä saadaan ilmeikästä pintaa. Roomalainen kiveysmalli perustuukin kuuden eri kokoisen kiven yhdistämiseen. Useiden valmistajien kivimallistot ja kivien koot on suunniteltu niin, että eri kivimalleja voi halutessaan yhdistää samaan pintaan. Silloinkin pinnat pitää suunnitella tarkkaan, ettei lopputuloksesta tule sillisalaattia. Reunakivillä saadaan luotua viimeistelty ja huoliteltu tunnelma.
50-60 mm paksut betonikivet ja -laatat kestävät normaalia kulkemista ja henkilöauton painoa, jolloin ne sopivat terassien ja kävelyväylien lisäksi autotallien luiskaan ja pysäköintialueelle. Jos pihaan tullaan raskaammalla kulkuneuvolla, tarvitaan 80 mm korkuinen kivi. Laatta on raskaan liikenteen alle huono vaihtoehto, koska se murtuu ja taipuu helpommin kuin pieni kivi.
Portaat ja tasanteet
Pihakivillä syntyvät myös pihan pintojen porrastukset. Portaiden tulee olla turvalliset ja toimivat sekä myös muuhun ympäristöönsä sopivat. Suunnittelussa noudatetaan yleisiä ohjeita etenemän ja nousun mittojen suhteen; etenemä on vähintään 30 cm ja nousu 12 - 16 cm.
Markkinoilta löytyy myös valmiita porraselementtejä, joista on helppoa rakentaa tukevat portaat. Niissä nousu ja etenemä ovat vakiona, joten suunnittelu on helppoa. Tilan salliessa ja korkeuserojen ollessa pieniä voidaan tehdä toki selkeästi laajempia portaita, jolloin saadaan aikaan näyttäviä tasanteita. Portaita suunniteltaessa kannattaa miettiä myös luiskan tarpeellisuutta. Tällöin lastenvaunut ja pyörät kulkevat mukavasti tasolta toiselle.
Valaistus unohdetaan liian usein
Kulkuväylät, terassit ja tuuletustelineen kohdat valaistaan usein eri korkuisilla pylväsvalaisimilla, mutta kiveyksiin voidaan myös upottaa valaisimia. Koska kulkuvalaistus voidaan toteuttaa monella eri tavalla, kannattaa kivetyn alueiden valaistussuunnittelu tehdä samassa yhteydessä, kuin kiveystä muutenkin suunnitellaan.