• Etusivu
  • Talo

Paranna kodin lajittelua keittiössä ja ehkäise samalla hävikkiä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 09.05.2025
202211_80054.jpg

Henkilöä kohden heitämme ruokaa roskiin noin 20–25 kiloa vuodessa eli Suomessa yhteensä huimat yli 100 miljoonaa kiloa vuodessa. Pienikin parannus oman ruokajätteen syntymiseen tuo paljon helpotusta yhteisen jätevuoren pienentämiseen. Keittiö on tässä ensiarvoisen tärkeässä asemassa. Keittiö on joka kodin sydän

Artikkelista löydät parhaat vinkit hävikin ehkäisyyn ja lajittelun kehittämiseen niin keittiössä kuin muualla kodissa.

Keittiön oivaltava suunnittelu auttaa vähentämään ruokahävikkiä

Avaat keittiön kaapin, mutta kädenulottuvilla kaapissa olevista tuotteista on korkeintaan puolet. Takarivin laatikoihin ja pulloihin et ylety. Tällä konstilla saat melko varmasti aikaan ruokahävikkiä.

Keittiön hyvin suunnitellut säilytysratkaisut auttavat ruokahävikin vähentämisessä. Mekanismikomerossa kaikki elintarvikkeet ovat käden ulottuvilla, eivätkä unohdu kaapin perukoille. Monitoimikomeron liukuvat laatikot helpottavat huomattavasti elintarvikkeiden löytymistä verrattuna pelkkiin hyllyihin. Myös alakaappeihin on saatavilla korimekanismeja, jotka tuovat tavarat käden ulottuville.

Elintarvikkeiden ikää voi pidentää kotona säilyttämällä niitä oikein. Kylmälaitteiden lämpötilaa kannattaa pitää silmällä, etteivät elintarvikkeet palellu ennen aikojaan.

202211_80051.jpg
Info

Info

Mitä materiaaleja voi kierrättää?

  • Biojäte
  • Muovi
  • Lasi
  • Metalli
  • Kartonki
  • Paperi
  • Tekstiilit

Kerää nämä talteen ja laita niille tarkoitettuihin jäteastioihin.

Lajittelumahdollisuudet muuallakin kuin keittiössä

Kodin säilytys- ja lajittelumahdollisuudet ovat kehittyneet valtavasti viimeisten vuosien aikana. Lajittelua ja kierrätystä voidaan tehostaa erilaisilla runkoratkaisuilla myös eteisessä tai kodinhoitohuoneessa. Kodin komerot ja tasot voidaan valjastaa helposti tätä tarkoitusta varten. Monitoimikomeroihin on mahdollista saada laaja skaala erilaisia tuotteita: lajitteluastioita, koukkuja, pyyhetelineitä ja ulosvedettäviä mekanismeja.

Näistä ja monista muista säilytys- ja lajitteluratkaisuista voi kysyä lisää Keittiömaailman suunnittelijoiltamme.

Talo
keittiö
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202110_72959.jpg
Näin teet keittiöstä käytännöllisemmän
Käytännöllisen keittiön peruspilareita ovat riittävä työskentely- ja säilytystila, optimaalisesti sijoitetut paikat vesipisteelle, tärkeimmille kodinkoneille, pistorasioille ja valaistukselle sekä oikein valitut materiaalit, jotka on helppo pitää puhtaina. Kun varaat kunnolla aikaa keittiön toiminallisuuden suunnitteluun, säästät aikaa myöhemmin.
20206_65268.jpg
Uusilla vetimillä päivität keittiön ilmeen helposti ja edullisesti
Vetimet ovat pieni yksityiskohta keittiökalusteissa, mutta niillä on yllättävänkin suuri vaikutus keittiön tyyliin ja käytännöllisyyteen. Uutta keittiötä suunniteltaessa erilaisiin vedinvaihtoehtoihin kannattaa siis tutustua huolella. Vetimien vaihtaminen on myös edullinen keino päivittää vanhan keittiön ilmettä ilman suurta remonttia.
kaksi utuisen lämpimän beigeä keittiökuvaa ja taustalla suomalainen järvimaisema
Murretut värit ja matta pinnat: Keittiöiden uudet suosikit 2025
Vuosi 2025 tuo keittiöihin uusia ja mielenkiintoisia suuntauksia, jotka yhdistävät tyylikkyyden ja toiminnallisuuden. Vuonna 2025 keittiötrendeissä korostuvat murretut värit, matta pinnat, maanläheinen sisustus ja älykkäät mekanismit. Annamme nyt käytännöllisiä vinkkejä ja ideoita, jotka auttavat sinua uuden keittiösi suunnittelussa tai nykyisen keittiösi päivittämisessä.
Viikon kysymys mietityttää.
Miten saada painovoimainen ilmanvaihto toimivaksi?
Kysymys:Hei,mietimme uuden hirsirakenteiseen (25 m2) saunamökin painovoimaista ilmanvaihtojärjestelyä, saunatuvan, pesuhuoneen ja saunan. Mökki on talven kylmillään, jolloin sitä ei ole suunniteltu käytettävän.Pitääkö tuvan kiertoilmatakalle tuoda erillinen korvausilmaputki takan alle, koko? Riittäisikö tuvassa pelkkä poisto kiertoilmatakan päällä lähellä harjaa, josta putki katolle esim. automaattiventtiilillä. Toimisiko tämä poisto tulona, kun takkaa lämmitetään? Tupaan ei tule liesituuletinta.Saunan puulämmitteisen kiukaan alle on suunniteltu korvausilmaputken tulo, ja manuaalinen poistoräppänä vastakkaiseen nurkkaan. Onko tämä OK? Viedäänkö poisto katolle vai katonrajasta seinästä läpi (seinä 120 mm). Saunan ja pesuhuoneen oven alla on reilu rako, joten omaa tuloilmaputkea ei varmaankaan pesuhuoneeseen tarvita. Onko pesuhuoneen poisto parempi viedä suihkun kohdilta katolle vai katonrajasta sivuseinästä ulos esim. automaattisella venttiilillä?
Gyproc rakennusprojektin työmaa
Kipsilevyn monenlaiset käyttömahdollisuudet
Kipsilevy on kaikille tuttu seinien levytysmateriaali. Helppo työstettävyys ja asennettavuus ovat aina olleet Gyprocin kipsilevyjen valtti. Tiesitkö, että Gyproc levyvalikoimasta löytyy erinomaiset vaihtoehdot myös kovan kulutuksen paikkoihin sekä ulkoseiniin, joissa vaaditaan erityistä kosteusvarmuutta?
20205_64602.jpg
Lämpöpumppu-uutuus huomioi myös tulevaisuuden asumisen tarpeet
Uusi NIBE S -sarja tuo kotiisi kaikki nykyaikaisen lämmitysjärjestelmän tarjoamat edut.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton