• Etusivu
  • LVI

Miksi kannattaa valita maalämpöpumppu?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyöBosch Home Comfort logoBosch Home Comfort
Päivitetty 14.05.2025
201910_60545.jpg

Meillä Suomessa lämmityskustannukset muodostavat suuren osan asumiskustannuksista, johtuen kylmästä ilmastosta. Siksi on erityisen tärkeää valita lämmitysjärjestelmä, joka pienentää kustannuksia ja antaa tarvittavan määrän lämpöä myös talvella. Maalämpöpumppu antaa parhaimmillaan jopa 80 prosentin säästön. Sillä säästetään saneerauskohteissa noin kaksi kolmasosaa lämmityskuluissa ja uudiskohteissa vieläkin enemmän.

Maalämpöjärjestelmän hintamielikuva on kuitenkin yleensä melko korkea, jota monet pelästyvätkin ja jättävät maalämpöpumpun sen takia hankkimatta. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon kaikki seikat, mitä maalämmöllä saa aikaiseksi. Todellisuudessa maalämmöstä saadut säästöt ovat suuremmat loppuen lopuksi kuin siihen laitetut alkuinvestoinnit.

Info

Info

Kuusi syytä valita maalämpö

1. Säästö
Maalämpöpumpulla saavutetaan parhaimmillaan 80 % säästöt lämmityskuluissa. Esimerkiksi maalämpöpumpulla saadaan patterijärjestelmällä varustetuissa saneerauskohteissa lämmityskulut pudotettua kolmannekseen. Eli 3000l öljyä vuodessa kuluttavan talon kustannukset putoavat maalämmöllä alle 1000 euroon vuodessa.

2. Kotitalousvähennys
Hyödyntämällä kotitalousvähennyksen osan kuluista voi vähentää verotuksessa kotitalousvähennyksenä. Kotitalousvähennys on maksimissaan 2400e/hlö vuodessa, joten pariskunta voi saada vähennystä 4800 euroa vuodessa.

Esimerkki kotitalousvähennyksestä:
Maalämpöinvestointi 17 500 euroa, josta työn osuus on n. 8 000 euroa.
Tästä työstä pariskunta saa palautusta 50 %:a eli 4 000 euroa.
Omavastuuosuus on 100 euroa/hlö, joten nettopalautus on 3 800 euroa.
Maalämpöjärjestelmän todellinen hinta onkin vain 13 700 euroa.

Tässä vielä helppo laskukaava kotitalousvähennyksen laskemiseen:
(Työn osuus euroa x 0,5) – omavastuu 100 tai 200 euroa = kotitalousvähennys euroina.

3. Asunnon arvonnousu
Maalämpö nostaa usein myös talon arvoa. Kun talo on varustettu maalämmöllä, on sen myynti helpompaa ja nopeampaa sekä talosta saadaan parempi myyntihinnan. Maalämpö on laadukas lämmitysjärjestelmä, joka tuo säästöä lämmityskustannuksissa. Juuri nämä huokeat lämmityskulut toimivat talon myyntiä helpottavana ja nopeuttavana tekijänä.

4. Ympäristöteko
Maalämpö on uusiutuvaa energiaa ja siksi ympäristöystävällinen ratkaisu. Maalämmöllä pystytään siis pienentämään myös hiilijalanjälkeä.

5. Huoleton ja vaivaton ratkaisu
Oikein mitoitettu ja asennettu maalämpöjärjestelmä on käytössä huoleton ja vaivaton ratkaisu. Sähkölaskut ovat pieniä eikä laitteisto vaadi asukkaalta erityisen suuria huoltotoimenpiteitä.

6. Jäähdytys

Porakaivolla varustettua maalämpöjärjestelmää voi hyödyntää talon viilentämiseen. Maalämpöpumpun hyödyntäminen myös viilennyksessä on erittäin edullinen tapa viilentää taloa kesäkuumalla.

Uuden sukupolven inverter-maalämpöpumppu

Boschin Compress 7001i LW/Mmaalämpöpumpussa on hyödynnetty ilmalämpöpumpuista tuttua inverter-tekniikkaa, jolla saadaan aikaan parhaimmat säästöt lämmityskustannuksissa. Lämpöpumpun helppokäyttöinen kosketusnäyttö ja etäohjaus mahdollistaa pumpun mielekkään ja helpon käytön. Pumpun kierroslukuohjattu kompressori säätää tehoaan portaattomasti eikä koskaan käy suuremmalla teholla kuin on tarpeen. Compress 7001i -mallia on saatavilla lämmisvesivaraajalla (Compress 7001i LWM) tai ilman varaajaa (Compress 7001i LW), joka sopii ahtaisiinkin paikkoihin.

Paras SCOP: parhaimmillaan 5,85 (kylmä ilmasto, mallissa 3-12 kW) ja energialuokka A+++ eli markkinoiden paras säästö!

Kolmesta teholuokasta (2-8kW) (3-12kW) (4-16kW) löydät aina oikeankokoisen maalämpöpumpun kohteeseesi.

Erittäin korkea menoveden lämpötila kompressorilla 65°C ja sähkövastuksella 71°C. Soveltuu erinomaisesti myös korkean menoveden vaativiin saneerauskohteisiin.

40°C käyttövettä jopa 300l riittää suurellekin tarpeelle.

Tuote-esittely: Bosch Compress 7001i

Keruupiirin valvonnan vuoksi Boschin Compress 7001i LW/M soveltuu erinomaisesti vaihtopumpuksi vanhan tilalle. Keruupiirin valvonta huolehtii, ettei vanhalle pumpulle mitoitettu kaivo jäädy.

Hiljainen käyntiääni ei häiritse arkielämää.

Helppo asentaa ja kantaa asennuspaikalle, koska kompressorin ja varaajayksikön saa alle 10 minuutissa jaettua nopeasti kahteen osaan.

Helppo huoltaa, koska kaikki aktiiviset osat (kiertovesipumppu, vaihtoventtiili, kompressori) ovat helposti vaihdettavissa. Kaikkiin kylmäpuolen osiin pääsee käsiksi alle 10 minuutissa.

Värillinen kosketusnäyttö on käyttäjäystävällinen ja yhtä helppo käyttää kuin älypuhelin.

Etäohjausmahdollisuus vakiona, kun lataat sovelluskaupasta ilmaisen EasyRemote -sovelluksen ja liität pumppuun nettikaapeli, niin voit etävalvoa pumppua esim. mökillä ollessasi.

Extra hyötynä – markkinoiden kaunein maalämpöpumppu, moderni lasipinta ja värillinen kosketusnäyttö tekevät pumpusta kauniin katsoa.

201910_60524.jpg
Info

Info

Tutustu myös muihin vaihtoehtoihin

Boschin valikoimasta löytyy jokaiseen kotiin sopiva lämmitysmuoto. Asentajat osaavat auttaa oikean lämmitysmuodon valinnassa. Maalämpöpumpun lisäksi Boschilta löytyy ilma-vesilämpö-, ilmalämpö- tai poistoilmalämpöpumppuja.

Kokeile lämpöpumpun valintatyökalua helpottaaksesi löytämään juuri sinun kotiisi sopivan vaihtoehdon. Tulosten yhteydessä voit pyytää lisätietoja Boschin asiantuntijoilta ja voitte yhdessä katsoa sinulle sopivan lämpöpumpun.

Valitse ammattitaitoinen asentaja

Koko järjestelmän toimivuuden kannalta yksittäinen tärkein asia on ammattimainen asennus, joka on suoritettu lämpöpumppumerkin määrittelemillä asennustavoilla. Suurin osa lämpöpumppujen reklamaatioista johtuu kaikesta muusta kuin lämpöpumpun rikkoutumisesta. Yleisimpiä ovat asennuksesta johtuvat virheet. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää valita alan ammattilainen asennukseen.

Varmistaaksesi järjestelmän toimivuuden, oikean mitoituksen ja sen tuomien säästöjen vuoksi on hyvä kääntyä alan ammattilaisen puoleen. Sertifioitu Bosch Lämpömestarihoitaa talosi sopivan maalämpöpumpun asennuksen luotettavasti ja saat lämpöpumpullesi 6 vuoden takuun. Tämän lisäksi saat maalämpöpumpulle (6-17kW) 10 vuoden kompressoritakuun. Halutessasi voit myös hyödyntää Lämpömestarirahoitusta. Hankinnan maksu onnistuu lisäämättä menojasi. Säästö kattaa uuden järjestelmän lämmitys- ja rahoituskulut.

Voit ladata tästä maalämmön ostajan oppaan

Pyydä lisätietoa Bosch-ilma-vesilämpöpumpuista!

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Bosch Home Comfort
LVI
lämmitys
maalämpöpumppu
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Langaton älytermostaatti on odotettu uutuus vesipatteritalon lämmityksen hallintaan
Langaton älytermostaatti on odotettu uutuus vesipatteritalon lämmityksen hallintaan

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton