• Etusivu
  • Talo

Loma-asuntomessualueella loistavat led-katuvalot

Rakentajan toimitus
Julkaistu 16.05.2011
22_P_56385.jpg

Mäntyharjun loma-asuntomessualueeseen liittyvän omakotitaloalueen katuosuudet valaistaan led-tekniikalla. Viisi omakotitalotonttia kattavalle alueelle on asennettu viisi ledeillä toimivaa valotolppaa. Tolppien väriksi valittiin metsäiseen taustaan hyvin sointuva vihreä.

Jokainen valo kuluttaa noin 20 wattia sähköä, mikä on jopa noin seitsemän kertaa vähemmän kuin tavallisen katuvalon kuluttama sähkö. – Pienestä sähkönkulutuksesta huolimatta valoteho on normien mukainen, vakuuttaa Mäntyharjun kunnan tekninen johtaja Hannu Lakka.

Lakan mukaan uutta valaistustekniikkaa haluttiin kokeilla ensiksi messualueella. Led-katuvaloja harkitaan hankittavaksi jatkossa myös Mäntyharjun kuntakeskustaan. – Tekniikka on kehittynyt nyt jo niin paljon, että ledit ovat erittäin varteenotettava vaihtoehto. Messualueen osalta valinta oli siinä mielessä selkeä, että tapahtuman yksi pääteema on ekotehokkuus, joten vähän sähköä kuluttavat valot sopivat siihen hyvin.

Led-valot ovat vielä nykyisin jonkin verran kalliimmat kuin perinteiset katuvalot. Toisaalta led-tekniikalla toimivien lamppujen polttoiän pitäisi olla moninkertainen verrattuna vanhanmallisiin katuvaloihin. – Käytännön kokemusta siitä, kuinka pitkään lamput todella toimivat, ei ole vielä kenelläkään, mutta polttoajan pitäisi olla jopa 50 000 tuntia. Samojen lamppujen pitäisi siis toimia yli kymmenen vuotta, Lakka laskee.

Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

200611_639.jpg
Tee se itse - Kukkamaa
Suunnittele kasviryhmä kasvuolosuhteet ja omat toiveet huomioidenUsein meillä on jo paikka valmiina ja käytettävissä oleva tila hahmotettuna, kun alamme suunnittelemaan uutta kasviryhmää. Seuraavaksi meidän onkin sitten päätettävä mitä kasveja istuttaisimme ja kuinka monta.Jotta ryhmästä saisi mielenkiintoisen ja elävän, niin siinä tulee olla eri korkuisia, -muotoisia ja -värisiä kasveja. Korkeutta kasviryhmään voi tuoda erilaisilla pikkupuilla sekä pensailla - tai korkeammilla perennoilla. Istutusryhmään voi myös sijoittaa obeliskimaisen köynnöskehikon köynnöksineen korkeutta tuomaan.Katseen suunnasta riippuu, mihin kohtaan ryhmää korkeammaksi kasvavat kasvit sijoitetaan. Mikäli ryhmää katsotaan joka suunnasta, niin korkeammat kasvit sijoitetaan ryhmän keskelle; pitkänomaisessa ryhmässä voi olla toisella laidalla. Jos taas ryhmää katsotaan pääasiassa yhdestä suunnasta, niin korkeammat sijoitetaan alueen takareunaan. Näin toimitaan esimerkiksi nurkkaan ja rajalle sijoitetuissa ryhmissä. Kannattaa myös säilyttää näkölinja istutusryhmän taakse, mikäli taustalla on jotain katsomisen arvoista - tai peittää ikävämmät maisemat korkeilla kasveilla.Kasvien valinnassa on otettava huomioon paikan tarjoamat kasvuolosuhteet; kosteus, valo, maanlaatu. Kasvit tulee myös sopia väreiltään ja muodoiltaan yhteen. Apua kasvien valintaan saa mm. Kasvikortistosta. Sieltä saa erilaisin hakukriteerein ehdotuksia sopivan korkuisista ja -värisistä kasvilajeista.
20228_79385.jpg
Miten kylpyhuoneen puupintoja kannattaa käsitellä
Luonto halutaan nyt sisustuksessa tuoda sisätiloihin. Puu sisustusmateriaalina on mitä parhain ja luonnonläheisin raaka-aine. Puuta on käytetty paljon sisäkatoissa, mutta nyt puu on löytänyt taas tiensä muun muassa seinille, tasoille, hyllyihin ja ovipinnoille. Miten puhdas puupinta tulisi käsitellä, jotta se säilyttää kauniin värinsä pitkään?Puupintojen ongelmana ei niinkään ole sen kosteuden- ja lämmönkestävyys, vaan se, etteivät pintakäsittelyaineet jousta samalla tavalla kuin puu. Tämä aiheuttaa esimerkiksi pintakäsittelyn halkeilua. Halkeillut pinta taas päästää kosteutta ja ongelma on valmis.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Yhteenveto hankkeen tiedoista
Toimenpiteet:Hankkeen suunnittelijoista ja urakoitsijoista pidetään osapuolirekisteriä (nimet, yhdyshenkilöt, yhteystiedot). Kaikki tehdyt urakkasopimukset ja niiden urakkasummat kirjataan hankerekisteriin ja/tai HuoltoOptimiin.Vastuuhenkilöt:ProjektipäällikköDokumentit:Hankerekisteri HuoltoOptimiHyväksyntä:Projektipäällikkö
20208_66158.jpg
Oma talo muuttaa mukana - esittelyssä täysin uusi asumiskonsepti
Moduulirakentaminen on kehittyvä rakennusalan trendi, joka tarjoaa monia etuja perinteiseen rakentamiseen verrattuna. Moduulirakentamisessa rakennusprojekti jaetaan erillisiksi moduuleiksi, jotka valmistetaan tehtaassa ja kuljetetaan sitten työmaalle, jossa ne yhdistetään yhdeksi rakennukseksi. Tämä lähestymistapa mahdollistaa nopeamman rakennusprosessin, paremman tarkkuuden ja laadunvalvonnan, sekä vähentää hävikkiä ja rakennusjätettä.
20122_29581.jpg
Ideoita ja vinkkejä piharakentamiseen
Ruduksen betonikiveys ja -laatoitus ovat kestävä, helppohoitoinen ja tyylikäs päällysteratkaisu pihan oleskelualueille ja kulkuväylille. Tässä muutama vinkki pihakivien käytöstä. Lisää kuvia on nähtävissä Ruduksen Ideakuvastossa.Kartano-sarja on usein kysyttyä pihakiveä, joista usein halutaan rakentaa viihtyisä terassi tai muu oleskelualue.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Asuntomessuilla Hämeenlinnassa Ammattilaispäivät
Aukioloaikaa pidennetty neljänä päivänä kahdeksaanAsuntomessuilla Hämeenlinnassa järjestetään ensimmäistä kertaa asuntomessutapahtuman historiassa Ammattilaispäivät 1.-2.8. ja 8.-9.8. eli keskiviikkona ja torstaina niin tällä kuin ensi viikollakin. Päivät näkyvät erityisesti kerrostalon perusparannusta esittelevässä oheiskohteessa. Niin oheiskohde kuin asuntomessualue kaikkine kohteineen on Ammattilaispäivinä avoinna koko messuyleisölle.Hämeenlinnan asuntomessuilla voi vierailla huomenna keskiviikkona ja ylihuomenna torstaina vaikkapa töiden jälkeen, sillä aukioloaikaa on pidennetty kahdeksaan saakka. Messut ovatkin Ammattilaispäivinä auki klo 11-20. Samat aukioloajat ovat voimassa myös ensi viikon keskiviikkona ja torstaina.– Haluamme palvella työssäkäyviä ihmisiä, jotta hekin ehtivät hyvin messuille työpäivän jälkeen. Esimerkiksi Espoon messuilla pidennetyt aukiolopäivät kahtena viimeisenä torstaina olivat suosittuja. Toisena torstaina Espoossa tehtiin myös yleisöennätys, kertoo Suomen Asuntomessujen messupäällikkö Pasi Hulkkonen.Ammattilaispäivinä messukohteissa on esittelijöinä normaalia enemmän ammattilaisia, jotka osaavat neuvoa messuvieraita tarkemmin rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. Hämeenlinnan asuntomessuilla ovatkin esillä mm. kaikki lämmitysmallit. Energianlähteeksi on valittu joko maalämpö, kaukolämpö, sähkö, bioöljy tai pelletti. Messutaloissa on myös esillä painovoimainen ilmanvaihto sekä aurinkoenergia. Näytteillä ovat lisäksi erilaiset runkoratkaisut sekä monia tämän hetken uusimpia teknisiä ratkaisuja kuten sähkölasit tai vaikkapa itsestään puhdistuva ulkorappaus. Asumisen tietoutta täydentävät vielä näyttelytarjonta sisustushallissa sekä rakentajahallissa.Työtehoseura (TTS) on lisäksi arvioinut messukohteita, joissa on tehty hyviä ratkaisuja sekä tilakohtaisesti että kokonaisuuksina. TTS:n arvioitavina olivat asunnon eri tilojen ominaisuudet, joita kannattaa ottaa huomioon, kun rakentaa tai remontoi asuntoa omaan tarpeeseen. Asuntokohteiden arviointikriteerit sovittiin yhteistyössä hanketta rahoittaneen kauppa- ja teollisuusministeriön asiantuntijoiden kanssa. Työtehoseura arvioi mm. keittiöiden toimivuutta, millainen on hyvä toimiva keittiö ja mitä on huomioitava suunnitteluvaiheessa. Arvioinnin kohteena olivat myös eteistilat, pesu-, pukuhuone- ja vaatehuoltotilat, olo- ja makuuhuoneet, työhuoneet sekä säilytystilat.– Messuvieraille on jaossa moniste, jossa on tiedot arvioiduista kohteista ja niiden sijainnista messualueella. Kohteet on myös merkitty opastavilla tauluilla sekä asunnon ulkopuolella että tilakohtaisesti sisällä, toteaa Hulkkonen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton