• Etusivu
  • Materiaalit

Lattiamateriaalien valintaa

Rakentajan toimitus
Julkaistu 23.09.2014
20149_40985.jpg

Lankkukuosinen rusehtavan harmaan laatta.

Seurantakohteessa seurataan vanhan hirsirunkoisen omakotitalon remontoimista pariskunnan ja heidän pian syntyvän lapsensa kodiksi. Kertojana toimii perheen äiti. Talon remontoinnissa on tarkoitus käyttää mahdollisimman paljon ajalle tyypillisiä materiaaleja sekä värejä.

Lankkukuosista laattaa lattiaan

Minulla oli melko lailla selvät sävelet laattojen suhteen. Lattialle halusin lankkukuosista laattaa ja kylpyhuoneen seiniin jotain muuta kuin isoa ja valkoista. Ystävämme olivat laatoittaneet ruokailutilansa lankkumaisella laatalla, joka oli todella hyvännäköinen, mutta lopulta kuitenkin kellersi liikaa minun makuuni. Onneksi löysin ihanan lankkukuosisen rusehtavan harmaan laatan, joka oli vielä hinnaltaankin melko edullinen. Laatan ainoa miinuspuoli on sen koko. Laatta on 14,5x59 cm ja olisin toivonut pituuden lähentelevän metriä aidomman fiiliksen vuoksi. No jostain pitää joustaa ja nyt se oli pituus.

Perinteistä lattialaattaa kylpyhuoneeseen

Suihkupäätyyn mietimme ensin unidrain- viemärijärjestelmää, jolloin olisimme voineet käyttää lankkumaista laattaa koko kylpyhuoneessa. Päätimme kuitenkin säästää siinä kohtaa ja laatoittaa suihkuosa pienemmällä laatalla, jotta kaadot saadaan tehtyä normaalisti.

Pikkulaatan etsiminen ei ollutkaan niin helppoa kuin ajattelin, mutta lopulta se löytyi. Olin ensin ajatellut, etten missään nimessä halua 10x10 cm kokoista laattaa, koska se on niin tavallinen. Eräs uusi laattasarja kuitenkin vei huomioni ja lopulta päädyinkin juuri tuohon perinteiseen kokoon.

10x10 cm kylpyhuoneen lattialaatta.

10x10 cm kylpyhuoneen lattialaatta.

Kylpyhuoneen seinään löytyi myös silmää miellyttävä laatta. Väriksi valikoitui vaalea beige.

Kylpyhuoneen seinään löytyi myös silmää miellyttävä laatta. Väriksi valikoitui vaalea beige.

Kylpyhuoneen seinälaatat

Kylpyhuoneen seinään löytyi myös silmää miellyttävä laatta. Laatta miellytti minua heti, mutta sävystä en ollut aivan varma. Mietimme ensin valkoista, mutta lopulta päädyimme vaalean beigeen. Minä olisin laittanut hieman tummemmat seinät, mutta mieheni mielestä vaaleampi olisi parempi, joten teimme kompromissin ja valitsimme vaalean beigen. Laattasarjaan kuuluu sileän laatan lisäksi kuviollisia laattoja, joita ajattelin ripotella päätyseinälle summamutikassa. Oikeastaan annoin remppamiehelle vapaat kädet laattojen asettelussa, joten jännittää kyllä miltä tuo lopputulos näyttää.

Materiaalit
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Harjannostajaiset
Toimenpiteet:Kun rakennus on saavuttanut harjakorkeuden, pidetään normaalin käytännön mukaiset harjannostajaiset. Harjannostajaiset merkitään työmaan aikatauluun.Vastuuhenkilö:ProjektipäällikköDokumentit:Harjannostajaiskutsu, tiedote, aikatauluHyväksyntä:Tilaaja
201412_41913.jpg
Kiuas osaksi saunan sisustusta
Saunan lämpö rentouttaa ja tuo hyvää oloa. Tulikivi-kiukailla saat jatkettua kodin sisustusta myös saunatiloissa. Kiukaissa on panostettu moderniin muotokieleen sekä hyviin löylyihin. Suuret kivitilat varmistavat pehmeät löylyt sekä tehokkaan lämmönsiirron kiuasrungosta kiviin. Sauna lämpenee nopeasti ja löylyistä tulee miellyttävän pehmeät ja kosteat. Siron kokonsa ja selkeälinjaisen muotoilunsa ansiosta kiuas on helppo sijoittaa monenlaisiin löylyhuoneisiin.
20136_35498.jpg
Onnistunut pihakivetys vaatii huolellisen pohjatyön
Betonisten pihakivien ja -laattojen suosio kasvaa koko ajan. Eikä ihme: ne ovat helppoja asentaa, käytössä vaivattomia, viimeistelevät pihan ja jopa nostavat kiinteistön arvoa. Kaunis ja kestävä pihakivetys on helppo toteuttaa, jos se perustuu hyvään suunnitteluun ja huolellisiin pohjatöihin.
20147_40271.jpg
Ideat omaan keittiöön Asuntomessuilta
Keittiö on yksi kodin tiloista, jonka suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa. Ratkaisuja ei kannata tehdä hetken mielijohteesta, vaan miettiä käyttöä ja keittiön käytännöllisyyttä pitkäksi ajaksi eteenpäin.Keittiötä suunniteltaessa on helpointa lähteä miettimään suunnitelmaa keittiön toimivuuden kannalta. Lähtökohtana on sijoittaa kodinkoneet sekä lasku- ja säilytystilat omille paikoilleen. Keittiötyyppejä on olemassa useita erilaisia yhdelle seinälle sijoitetusta aina saarekekeittiöihin. Se, millainen omaan kotiin parhaiten soveltuu, riippuu tilasta johon keittiö rakentuu.Hyvä perusta keittiön suunnittelulle onkin lähteä miettimään, mitä keittiöönsä tarvitsee ja miten keittiötään käyttää: paljonko säilytystiloja tarvitaan, minne kaikkialle tarvitaan laskutilaa ja minne tarvitaan kattaustilaa. Mikäli olet uudistamassa vanhaa keittiötäsi, mieti mikä vanhassa keittiössäsi oli hyvää ja mikä ei - kun toiveet on listattu paperille, on helpompi lähteä suunnittelemaan unelmien keittiötä yhdessä ammattilaisen kanssa.Keittiötä suunniteltaessa ei sovi unohtaa myöskään ottaa huomioon sähköistämistä sekä valaistusta. Nykypäivän keittiöt sisältävät useita erilaisia sähkölaitteita, joten on syytä varmistua siitä, että jokaiselle koneelle on pistorasia kyllin lähellä.Keittiössä tarvitaan lisäksi tehokas valaistus työskentelyä varten sekä mahdollisuus tunnelmavalaistukseen silloin kun keittiössä vietetään aikaa esimerkiksi ystävien kesken. Tunnelmavaloja voidaan nykyisin sijoittaa helposti esimerkiksi välitilaan, sokkeliin tai vaikkapa saarekkeeseen.
20198_59346.jpg
Kotimaisten kattojen kunto urakoitsijan silmin - Milloin remontin tarpeeseen herätään?
Milloin viimeksi olet käynyt talosi katolla? Entä vilkaissut, miltä yläpohjassa näyttää? Tiedätkö todella, missä kunnossa ne ovat?Saatat vastata näihin kysymyksiin ilman lähempää tarkastelua, että hyvältä näyttää ainakin maantasalta katsottuna. Samalla saatat olla vastannut kieltävästi katon kuntotarkastusta tarjonneen yrityksen pyyntöön tulla kartoittamaan katon kunto veloituksetta asiantuntijan silmin.
20238_82919.jpg
Tarkista nämä 5 asiaa, kun valitset liesituuletinta
Oikean liesituulettimen valitseminen keittiöösi voi parantaa ilmanlaatua, poistaa ruoanlaiton aiheuttamaa höyryä ja hajua sekä ylläpitää puhtautta. Keittiön ilmanvaihtojärjestelmän koko ja tyyli ohjaavat eniten liesituulettimen valintaa. Tärkeää on myös, että rasvasuodattimen voi pestä, valot ovat riittävät ja äänitaso tuntuu sopivalta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton