• Etusivu
  • Energia

Lataa älylaitteesi turvallisesti – vältä sähkölaitepalot

Rakentajan toimitus
Päivitetty 28.11.2024
202212_78868.jpg

Ladattavien laitteiden yleistymisen myötä ovat myös niiden aiheuttamat palovahingot olleet kasvussa. (Kuva: Adobe Stock)

Suomalaisiin koteihin on vähitellen hivuttautunut yhä enemmän elektroniikkaa. Erilaisten älylaitteiden myötä myös tarve erilaisten laitteiden lataukselle on kasvanut. On olemassa kuitenkin muutamia selviä sääntöjä, joiden avulla lataat laitteesi turvallisesti vuodesta toiseen.

Jopa yli puolet paloista aiheutuu sähkölaitteista

Ladattavien laitteiden yleistymisen myötä ovat myös niiden aiheuttamat palovahingot olleet kasvussa. Tiesitkö, että tällä hetkellä jopa kuusi kymmenestä tulipalosta on lähtenyt liikkeelle jostain sähkölaitteesta?

Tulipalo on hengenvaarallinen paitsi ilmeisestä syystä, mutta myös siksi, että erityisesti akkupaloissa syntyy runsaasti myrkkykaasua, vetyfluoridia. Sähköpalon sammutus on haastavaa ilman ammattilaisvarusteita edellä mainitusta myrkkykaasusta sekä korkeista lämpötiloista johtuen.

Esimerkki yllättävästä palosta:
Hyvin tavallisia tarinoita ovat ne, joissa puhelin on ollut latauksessa ja laskettu sohvalle lähtiessä tekemään jotain muuta. Aikaisemmista latauskerroista poiketen puhelin onkin alkanut kuumenemaan syystä tai toisesta ja kuumentuessaan se on sytyttänyt palamaan myös sohvan, jolla oli ollut.

Lopputuloksena oli palanut sohva, sekä koti, joka oli kauttaaltaan täynnä savu- ja nokivahinkoja.

Mitkä seikat edesauttavat palon syttymistä?

Ensisijaisesti voidaan ajatella, että joko itse laite tai sen laturi on vikaantunut. Vikaantumisen syynä voi olla pitkäaikaisen käytön synnyttämä kuluma, kuten latausjohtojen rikkoutuminen tai vaikka puhelimen saama kova isku pudotessaan. Laitteessa tai latauslaitteessa ei välttämättä ole nähtävillä fyysisiä ulkoisia merkkejä, mutta seuraavat seikat voivat ennakoida mahdollisia tulevia ongelmia:

  • Laturi kuumenee ladattaessa huomattavasti eikä sitä voi pitää kädessä.
  • Latausjohto on rikki
  • Ladattava laite kuumenee latautuessaan huomattavasti
  • Akku pullistuu / on pullistunut
  • Ladattavan laitteen akku vuotaa tai haisee
  • Laite käyttäytyy jotenkin poikkeavasti verrattuna aiempiin latauskertoihin

Mikäli havaitset, että laturi tai laite on rikkoutunut tai viallinen, lopeta laitteen käyttö sekä irrota laturi pistorasiasta. Älä yritä tehdä korjaustoimenpiteitä itse, vaan toimita laite valtuutettuun huoltoon. Älä myöskään korvaa alkuperäistä laturia tarvikelaturilla, vaan käytä vähintään alkuperäistä vastaavaa.

<p data-block-key="csdys">Pidä huoli laitteesi sekä laturisi kunnosta. Älä lataa rikkoutuneella laturilla. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Pidä huoli laitteesi sekä laturisi kunnosta. Älä lataa rikkoutuneella laturilla. (Kuva: Adobe Stock)

Kuinka laitteet tulisi ladata oikeaoppisesti?

Jokainen laite voi vikaantua, etenkin pidempiaikaisen käytön myötä, mutta lataamalla laitteet aina vähintään alkuperäistä vastaavalla laturilla ja kovalla alustalla, olet jo voiton puolella. Älä lataa laitteita pehmeillä alustoilla, kuten esimerkiksi sängyllä, sillä jos laite jostain syystä kuumeneekin latauksen yhteydessä voi seurauksena olla nopeasti leviävä tulipalo vuodevaatteiden syttyessä myös tuleen. Sähkölaitteen syttyessä tuleen, voi nimittäin sen akusta lähteä liikkeelle palavia heitteitä, joiden avulla palo leviää entisestään.

Huolehdi, että laitteesi latauspisteen läheisyydessä ei ole palavaa materiaalia ja että ilma pääsee esteettä kiertämään ympärillä. Suosi latausajankohtana aikaa, jolloin olet itse myös kotona ja hereillä. Mikäli lataus on pakko suorittaa öiseen aikaan, huolehdi, että latauspisteesi on esimerkiksi keittiössä makuuhuoneen sijasta. Palovaroittimien toiminta on myös hyvä tarkistaa, jotta vaaratilanteen sattuessa sinulla on aikaa toimia.
Latauksen päätyttyä irrota laturi pistorasiasta. Näin säästät myös energiaa.

Kolme helppoa asiaa muistettavaksi:

  • Lataa aina kovalla alustalla
  • Irrota laturi pistorasiasta ladattuasi laitteen täyteen
  • Lataa päivisin jos mahdollista
Info

Info

Turvaa kotivakuutuksesta

Koska aina sattuu ja tapahtuu, on hyvä ottaa varman päälle niiden asioiden suhteen, joissa voi. Kotivakuutus on vakuutus kotisi vahinkojen varalle, jotta arki jatkuu huolettomasti myös vahingon jälkeen. Tarkista vakuutuksesi sisältö ja huomioi erityisesti vakuutukseen sisältyvät turvat, omavastuut sekä enimmäiskorvaukset vahinkotilanteessa. Vakuutukset kannattaa myös kilpailuttaa ajoittain ja päivittää vastaamaan nykyistä elämäntilannetta.

Energia
asuminen
sähkö
turvallisuus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Virtajohdon kytkentä pistorasiaan
Kuka vastaa sähkölaitteiden turvallisuudesta?
(Tiedote, Tukes 30.1.2025)...Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testasi viime vuonna satoja sähkölaitteita, joista merkittävä osa todettiin vaarallisiksi. Erityisesti latureissa ja led-valaisimissa havaittiin vakavia turvallisuuspuutteita.
20199_59743.jpg
As.oy Remontti-Mallinnus Osa 10. Onnistunut sähköremontti alkaa huolellisella suunnittelulla
As.oy Remontti-Mallinnus on Omataloyhtiö.fi:n kuvitteellinen taloyhtiö, jonka elämää ja remontointia pääset seuraamaan as.oy Remontti-Mallinnus -artikkelisarjassa. Artikkelisarjasta löytyy runsaasti tietoa taloyhtiön elämästä ja remontoinnista.
asbestipitoinen kattolevy sekä rakennuspiirustus
Milloin purkukartoitus on tehtävä?
Pelkkä nimi antaa jo vihjeen siitä, mitä purkukartoitus tarkoittaa. Ennen rakennuksen purkamista on tehtävä kartoitus, jossa tunnistetaan vaaralliset haitta-aineet sekä purkumateriaalit. Kartoitus on laillinen velvoite uuden maankäyttö- ja rakennuslain (KRL) myötä. Laki astui voimaan 1.1.2025 ja sen nimike on nyt muutettu. Uusi on Alueidenkäyttölaki. Nyt purkukartoitus on huomioitava jo heti hankesuunnitteluvaiheessa. Lisäksi lokakuussa 2022 uudistui haitallisia aineita käsittelevä RT-kortisto, ja listalle tuli lisää tutkittavia yhdisteitä.
villa miaelin etuovi on auki
Kotiautomaatio esteettömän arjen helpottajana – Mikaelin tarina
Esteetön ja itsenäinen elämä kotona on entistä saavutettavampi kotiautomaation avulla. Miten kotiautomaatiota voi käyttää arjen helpottamiseen ja itsenäisyyden tukemiseen?Villa Mikael ja sen ABB-free@home -kotiautomaatiojärjestelmä ovat erinomainen esimerkki siitä, miten älykäs teknologia voi tukea esteetöntä asumista ja tarjota aistiesteettömiä ratkaisuja kodinohjaukseen. Tämä älykäs koti mahdollistaa täysipainoisen ja turvallisen elämän omistajalleen.
lapsi roikkuu telineissä ylösalaisin
Leikkivälineiden kunnonvalvonta: Mitä taloyhtiön on tiedettävä?
EU:n direktiivit määräävät tarkasti, millaisia leikkivälineiden pitää olla ja millaiset alustat niille vaaditaan. Periaatteena on, että jos taloyhtiön pihassa on leikkivälineitä, niiden pitää olla kunnossa – tai sitten ne pitää viedä kokonaan pois. Se, ettei taloyhtiössä asu yhtään lasta tai leikkivälineet seisovat tyhjän panttina, ei vapauta taloyhtiötä leikkivälineiden kunnonvalvonnan velvoitteesta. Vaikka taloyhtiöt olisivat siirtäneet leikkipaikan ylläpidon alihankkijalle, ne eivät omistajina silti välty turvallisuusvastuulta.Eikä vastuu rajaudu vain leikkivälineisiin. Leikkipaikan omistaja on velvoitettu pitämään huolta myös leikkipaikan muiden rakenteiden eli mm. aitojen, pöytien, penkkien ja istutusten turvallisuudesta.
20183_52101.jpg
Vanhan ilmanvaihtojärjestelmän voi uudistaa
Vanhan MUH Ilmavan tilalle uusi energiatehokas koneVallox 121 SE on ilmanvaihtokone, joka sopii ilman kanaviston muutostöitä takavuosien yleisimmän omakotitalojen ilmanvaihtokoneen, MUH Ilmavan tilalle. Vallox 121 SE sopii myös monien samaan aikaan valmistettujen MUH Ilmava kopioiden tilalle. Kanavayhteet (6 kpl) ovat samat kuin vuosien 1983–2004 aikana valmistetuissa MUH Ilmava 100 ja 120 -ilmanvaihtokoneissa.Teholtaan Vallox 121 SE on keskisuuren asunnon ilmanvaihtokone. Se soveltuu erinomaisesti niin pien-, rivi- kuin kerrostaloasuntojenkin peruskorjaukseen. Sen lämmöntalteenoton tuloilman hyötysuhde on yli 80 prosenttia ja koneessa on tasavirtapuhaltimet.Vallox 121 SE -koneen käyttö on helppoa ja energiatehokasta. Vakiovarusteena on Vallox Digit SED -ohjain. Kosteus- jahiilidioksidiantureiden (lisävarusteita) ansiosta ilmanvaihto mukautuu automaattisesti asunnon muuttuviin sisäilmaolosuhteisiin ja toimii siten aina optimaalisella tasolla todellisen tarpeen mukaan. Näin vältetään turha energiankulutus.Vallox 121 SE on varustettu kesäilmanvaihtotoiminnolla, viikkokellolla, huoltomuistuttimella sekä takkakytkimellä ja siinäon sekä etu- ja jälkilämmityspatterit.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton