• Etusivu
  • LVI

Kuiva sisäilma aiheuttaa ja lisää hengitysteiden, limakalvojen ja ihon ärsytysoireita

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Allaway Oy
Päivitetty 05.12.2023
201810_55237.jpg

Kuiva sisäilma vaikuttaa terveyteemme

Asiantuntijoiden mukaan kuiva sisäilma aiheuttaa ja lisää hengitysteiden, limakalvojen ja ihon ärsytysoireita. Hengitystiet voivat tuntua kuivilta ja silmät saattavat vuotaa herkästi. Kuiva sisäilma heikentää myös liman poistumista hengitysteistä, mikä puolestaan lisää limakalvojen tulehdusriskiä. Paikallaan pysyvä lima on hyvä kasvualusta bakteereille ja viruksille, jotka pääsevät näin rauhassa lisääntymään ja aiheuttamaan tauteja. Lisäksi allergiaoireet saattavat korostua, sillä kuivassa sisäilmassa on enemmän pölyä kuin kosteassa. Erityisesti kuivasta ilmasta kärsivät astmaatikot ja he, joilla on muutenkin kuiva iho.

Sopiva ilmankosteus on tärkeää hyvinvointimme kannalta

Sisäilman kosteus vaihtelee vuodenaikojen mukaan ja siihen vaikuttavat ulkoilman kosteus ja lämpötila. Suositeltavaa ilmankosteutta voi olla vaikeaa aikaansaada erityisesti talvella, jolloin ulkoilma on usein hyvin kuivaa. Tämä johtuu siitä, että lämmin ulkoilma pystyy sitomaan itseensä enemmän kosteutta, kun kylmä ilma. Koska kylmä ulkoilma ei sido vettä niin hyvin kuin lämmin ulkoilma, ilmanvaihdon mukanaan tuoman ulkoilman lämmetessä sisällä suhteellinen kosteus pienenee.

Nykykotien sisäilman kosteus on usein alhainen

Terveellisen sisäilman suhteellisen kosteuden tulisi olla 30–45 prosenttia, mutta useimmissa nykykodeissa sisäilma on talviaikaan huomattavasti kuivempaa. Moderneissa asunnoissa ilmankosteuteen vaikuttavat monet tekijät: erityisesti tehokas ilmanvaihto poistaa kosteutta. Myös koneellistunut pyykinkuivaus ja ruuanlaiton väheneminen asunnoissa alentavat ilmankosteutta.

Luotettava kosteusmittari näyttää kodin ilmankosteuden

Luotettava kosteusmittari näyttää, kuinka kuivaa ilma kotonasi on. Talvisaikaan sopivana sisäilman suhteellisena kosteutena pidetään 30–45 prosentin väliin asettuvaa arvoa. Kovilla pakkasilla sisäilman suhteellinen kosteus voi laskea alle 20 prosentin.

Vinkit kuivan sisäilman selättämiseen

1. Hanki bakteeriton ilmankostutin
Ilmankostutin poistaa kätevästi kuivan sisäilman haitat. Tutkimusten mukaan höyrystävä ilmankostutin on ilmankostutintyypeistä paras, koska siinä vesi kuumennetaan riittävästi eli ilman kostuttaminen on hygieenisintä. Ufox-ilmankostutin kosteuttaa huoneilman höyrystämällä ja se siksi on bakteeriton. Ufox-ilmankostutin on myös äänetön eikä se häiritse yöunta.

2. Hanki apteekista kosteuttava nenäsumute
Kuivan sisäilman kiusaamat nenän limakalvot voivat hyötyä kosteuttavasta nenäsumutteesta. Myös nenäkannu voi helpottaa kuivan sisäilman oireita nenän ja poskionteloiden limakalvoilla.

3. Sisäilman lämpötilan alentaminen voi auttaa
Sisäilman suhteellinen kosteus nousee hieman kun huoneen lämpötilaa lasketaan. Tarpeettoman korkean huonelämpötilan lasku voi helpottaa kuivasta sisäilmasta kärsivän oireita.

4. Kokeile kosteuttavia silmätippoja
Jos silmät kutisevat ja valuvat herkästi, voivat kosteuttavat silmätipat auttaa oireisiin.

5. Kuivaa pyykkisi sisätiloissa
Pyykkitelineissä kuivuessa pyykeistä haihtuva kosteus kosteuttaa myös huoneilmaa – ja tämä on hyödyllistä pakkasilla, kun sisäilma tuntuu kuivalta.

Suosi suomalaista!

Ufox ilmankostuttimet valmistetaan Jyväskylässä, Allawayn tehtaalla. Suosimalla kotimaisia tuotteita, tarjoat myös työtä suomalaisille yrityksille.

Allaway Oy
LVI
ilmanvaihto
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

201510_44508.jpg
Terveellisempää ja viihtyisämpää siivousta keskuspölynimurilla
Sisäilman huono laatu on tutkimusten mukaan yksi merkittävimmistä allergioita lisäävistä tekijöistä. Vietämme ajastamme yli 90 % sisätiloissa, joten ei ole yhdentekevää, millaista ilmaa imuri jälkeensä jättää. Keskuspölynimurilla poistoilma johdetaan pois asutuista tiloista. Siksi se on suositeltava valinta jokaiseen kotiin.
20164_46167.jpg
Keskuspölynimuri takaa hyvän ja raikkaan sisäilman
Nykyään lähes kaikkiin uusiin omakotitaloihin Pohjoismaissa asennetaan keskuspölynimurijärjestelmä tai valmius keskuspölynimurille. Kotimainen Allaway on tuotekehittänyt integroidun kokonaisjärjestelmän, jossa kaikki järjestelmän osat on suunniteltu ja testattu toimimaan keskenään. Tämä takaa käyttäjälleen pitkäikäisen ja kestävän järjestelmän.Valikoimasta löytyy kattavat ratkaisut omakotitaloihin, rivi-, kerrostalohuoneistoihin sekä muihin erikoiskohteisiin (veneisiin, linja- ja asuntoautoihin). Lisäksi Allawaylta löytyy ammattilaisjärjestelmät ammattikohteisiin kuten hotelleihin ja päiväkoteihin.
20164_46347.jpg
Keskuspölynimurin voi hankkia kotiin myös jälkiasennuksena
Keskuspölynimuri soveltuu jokaiseen kotiin, se voidaan suunnitella ja asentaa rakennusvaiheessa tai jälkiasennuksena. Keskuspölynimuri soveltuu niin omakoti-, pari-, rivi- kuin kerrostaloon.
20091_14684.jpg
Valloxilta uusi ilmanjakojärjestelmä
Vallox BlueSky on uusi taipuisa, ääntä vaimentava ja asennusystävällinen ilmanvaihdon kanavajärjestelmä. Se tekee ilmanvaihtokanaviston asentamisesta sekä uudisrakennuksissa että saneerauskohteissa entistä nopeampaa ja helpompaa.Tulo- ja poistoilmakanavat kulkevat Vallox-ilmanvaihtokoneelta Vallox-äänenvaimennusosan tai äänenvaimentimien kautta BlueSky -ilmanjakolaatikoihin, joista tulo- ja poistoilma jaetaan "tähden" muotoon rakennetulla ilmanjakojärjestelmällä koko taloon. Jokaiseen venttiiliin viedään yksi tai kaksi BlueSky -putkea suoraan äänieristetystä ilmanjakolaatikosta.Polyeteenistä valmistettu, taipuisa, mutta muotonsa pitävä Vallox BlueSky -ilmanvaihtoputki on helppo ja perinteistä kanavaa nopeampi asentaa. Ratkaisu on edullinen, sillä joustavan putken ansiosta myös erillisten kanavaosien tarve on lähes olematon.Vallox BlueSky voidaan asentaa kätevästi väli- ja alapohjaan, betonivaluun, väliseiniin, alas laskettuun kattoon ja koteloihin. Putken ulkohalkaisija on vain 75 mm. Tarvittaessa suurempia ilmamääriä voidaan asentaa kaksi BlueSky -putkea rinnan. Yhdelle putkelle suositellaan ilmamääräksi 8,3 l/s, kahdella putkella 16,7 l/s.
201311_37013.jpg
Peruskorjaustalosta energiatehokas
Ilmanvaihdon saneeraus osaksi peruskorjaustalon energiatehokkuuttaPeruskorjaustaloon Tampereelle toteutettiin matalaenergia tulo-/poisto-ilmanvaihtojärjestelmä. Kohteessa ulkoilma otetaan rakennuksen seinästä koneelle. Koneelta lähtevät kanavat ja kanaviston äänenvaimentimet on sijoitettu kellarin ja ensimmäisen kerroksen välipohjan purueristykseen. Ilmanvaihtoputkiston asentaminen välipohjaan on mahdollista Blue Sky kanavalla, jonka ulkohalkaisija on vain 75 mm. Kanavan taipuisa rakenne mahdollistaa sen sijoittamisen ahtaisiin paikkoihin.Yläkerran tiloihin kanavat kulkevat sisäväliseinässä. Näin kanavat eivät vie yhtään ylimääräistä tilaa eikä ylimääräistä kotelointia tarvita. Koska kaikki ilmanvaihtokanavat kulkevat höyrysulun sisäpuolella, ilmanvaihtokanavia ei tarvitse lämpöeristää, lukuun ottamatta ilmanvaihtokoneelle meneviä ulko- ja jäteilmakanavia.Tilaa esite esitepalvelusta
20233_81181.jpg
Onko tässä korvaus­ilma­reittisi? Joka kol­mannesta kodista puut­tuu toimiva ilman­vaihto
Korvausilmaventtiilit puuttuvat monista 1970–90-luvuilla rakennetuista asunnoista, koska rakennuksista haluttiin tehdä tiiviitä energiansäästön nimissä. Tässä mentiin kuitenkin metsään ja pahasti, sillä puutteellisen korvausilmanvaihdon seuraukset ovat vakavat.Tiedätkö sinä mistä kotiisi tulee raitista ilmaa? Jos et ole aivan varma, on tämä artikkeli sinulle.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton