Karkauspäivänä hypätään ja kositaan
(Kuva: Shutterstock)
Ennen muinoin ajanlasku perustui kuun vaiheisiin. Kuun kuukausi on 29,5 vuorokautta, joten päätettiin, että kalenterikuukauden pituus on 29–30 vuorokautta. 12 kuukauden pituinen kalenterivuosi jäi kuitenkin todellista kuuvuotta lyhyemmäksi. Tähän keksittiin ratkaisu "karkauspäivän" avulla. Karkauspäivä siis lisätään vuoteen, jotta kalenterivuoden vuodenajat vastaisivat todellisia vuodenaikoja.
Ja sitten tuli Caesar...
Karkausvuosina helmikuuhun lisätään yksi ylimääräinen päivä. Karkauspäivän alkuperäisen ajankohdan keksi Julias Caesar vuonna 46 eaa. Sitä ennen käytössä oli ollut kokonainen ylimääräinen kuukausi. Caesar kuitenkin uudisti ajanlaskun niin, että yksi päivä riitti tasaukseen.
Caesarin aikaan helmikuu oli vuoden viimeinen kuukausi ja helmikuussa oli vain 23 päivää, joten karkauspäiväksi muodostui 24.2.
Suomessa karkauspäivää on vietetty vuodesta 1608 alkaen. Aluksi päivä oli Caesarin ajanlaskun mukainen 24.2., mutta käytännöstä luovuttiin 1990-luvun puolivälissä ja päivä siirrettiin vuonna 2000 helmikuun 29:nneksi.
Päivä ei karkaa vaan karaa
Karkauspäivän käsitteestä on kiittäminen sanan länsimurteissa tunnettua merkitystä "hypätä". Sana "karata" on kyllä verbi, mutta ei siis tarkoita "paeta" vaan "hypätä".
Yleisin selitys tälle päivän hyppäämiselle on kansatieteen tohtori Kustaa Vilkunan teorian mukaan vanhat puulautakalenterit, joissa päivien edetessä siirrettiin puutappia kolosta seuraavaan. Karkauspäivänä ei näin voitu tehdä, vaan tappia ainoastaan hyppäytettiin ilmassa ja palautettiin takaisin samaan koloon.
Karkauspäivään liittyy myös taikauskoa, onhan kyseessä perin eriskummallinen päivä. Karkauspäivä oli nurinkurisuuksien päivä, jolloin kaikki oli päälaellaan. Ennen oli tavatonta, että nainen ilmaisi halujaan miestä kohtaan. Niinpä karkauspäivänä naistenkin sopi kosia. Puhuttiin jopa "vanhapiikojen onnenpäivästä".
Suomeen karkauspäivän kosimisperinne rantautui 1800-luvun lopulla. Perinteeseen kuuluu, että kosinnan torjuva mies joutuu maksamaan naiselle hyvitystä. Suomalainen tapa on, että torjutulle pitää antaa kangasta uuteen hameeseen tai leninkiin.
Naiset, nuo viekkaat olennot
Usein on käynyt myös niin, että nainen on kosinut pelkästään hamekankaan toivossa. Perinteet tosin sallivat tämänkin viekkauden, sillä ajankohta tarjosi mahdollisuuden kunniakkaaseen perääntymiseen. Jos mies kieltäytyi, nainen saattoi ilmoittaa olleensa liikkeellä vain hamekankaan perässä. Kuuleman mukaan kangaskaupoissa ei silti ole ollut havaittavaa nousua miesasiakkaiden määrän suhteen...
Markkinamiehet ovat joka tapauksessa ymmärtäneet hyödyntää tämän erikoisen päivän. Moni ravitsemusliike, majapaikka ja jopa kunta tarjoaa erityiset edut karkauspäivän kunniaksi. Onpahan eräs julkisuuden henkilökin aikanaan luvannut lähettää hamekankaat 100 ensimmäiselle kosijaneidolle.