• Etusivu
  • Talo

Julkisivun korjausrappaus

Rakentajan toimitus
Päivitetty 03.01.2025
Julkisivun rappaus

Tässä 60-luvun talossa on jo selviä merkkejä rapatun julkisivupinnan vaurioista - siis korjaustarpeesta.

Hyvään talonpitoon kuuluu säännöllinen, vähintään kerran vuodessa tehtävä ainakin silmämääräinen tarkistus kaikissa niissä rakenteissa – sisällä ja ulkona – joissa vesi tai kosteus voi mahdollisesti päästä rakenteisiin. Julkisivu, täysin pintamateriaalista riippumatta, on yksi keskeisistä tarkastuskohteista. Rapatuista pinnoista voi hakea mahdollisia halkeamia ja pinnoitteen irtoamisia silmämääräisesti ja koputtelemalla vaikkapa puupalikalla pintaa. Vaurioitunut rakenne antaa kyllä kuulua itsestään.

Selvitä ongelman alkulähde

Mikäli vaurioita tai oireita löytyy julkisivurakenteista, on selvitettävä välittömästi syyn aiheuttaja. Asiantuntijana voi käyttää kuntokartoituksia tekeviä yrityksiä, rakennesuunnittelijaa, mahdollista rakennusaikaista vastaavaa työnjohtajaa. Joissain kunnissa lienee vieläkin mahdollisesti käyttää jopa kunnan rakennusvalvontaviranomaista. Yleensä vaurioiden syyt löytyvät jo alun perin tai myöhemmissä korjauksissa väärin tehdystä pinnoitteesta (liian tiivis pintamaali, mikä estää rakenteen hengittämisen), perustusten painumisesta ja siitä johtuvista liikkeistä runkorakenteessa, vesikatteen tai vesikourujen vuodoista ja siten veden pääsystä seinärakenteeseen tai kasvillisuuden (villiviinit, liian lähellä seinää kasvavat puut ja kasvit jne.) aiheuttamista kosteudensiirroista ja jopa mekaanisista liikkeistä pintaa vasten. On tietysti myös mahdollista, että koko ulkoseinärakenne on tehty jo rakennusvaiheessa täysin väärin.

Selvitä korjaustarpeen laajuus

Jos vaurion aiheuttaja selviää ja osoittautuu hyvinkin paikalliseksi, eikä ole ihan paraatijulkisivussa, voi harkita vain vaurioituneen kohdan korjaamista paikkausrappauksella. Jos taas ilmenee, että rakenteissa on laajempiakin ongelmia; esimerkiksi alla oleva vinolaudoitus on kosteuden vaurioittama, saattaa olla tarpeen poistaa koko rappaus ja vaihtaa vaurioituneet laudat uusiksi. Vanhojen talojen kenties vuosikymmeniäkin kestäneistä rakenteista saattaa löytyä mielenkiintoisia konstruktioita – rappauksen tukiverkko on irrotettu seinästä naulaamalla verkon alle kaljapullon kruunukorkkeja. Mikäli näin pitkälle joudutaan seinää purkamaan ja varsinkin jos alla oleva aikanaan hyvinkin yleinen vinolaudoitus on jo "pehmeä", kannattaa harkita saman tien täydellisempää remonttia. Tällöin laudoitus korvataan nykyaikaisella tuulensuojalevyllä, jonka päälle kiinnitetään lisälämmöneriste, joka sitten rapataan. Lämpörappauksen voi tietysti tehdä myös vanhan rappauspinnan päälle, jos alusrakenteiden kunto on todettu hyväksi.

<p data-block-key="64oto">Työmaalla kipsilevyn pintaan liimatut lamellituote PAROC FAL 1 on vielä näkyvissä.</p>
Työmaalla kipsilevyn pintaan liimatut lamellituote PAROC FAL 1 on vielä näkyvissä.
<p data-block-key="x948e">Valmis kohde rapattuna (Alsecco ohutrappaus)</p>
Valmis kohde rapattuna (Alsecco ohutrappaus)

Puurunkoseinä, ohutrappaus

<p data-block-key="dyp46">n. 10 mm rappauslaastikerros muovipinnoitettu, alkalinkestävä lasikuituverkko mekaaniset kiinnikkeet PAROC FAS 4, mahdollinen liimakiinnitys rappausurakoitsijan ohjeiden mukaan tuulensuojalevy tai umpilaudoitus puurunko ja PAROC eXtra höyryn-/ilmansulku sisäverhouslevy</p>
n. 10 mm rappauslaastikerros muovipinnoitettu, alkalinkestävä lasikuituverkko mekaaniset kiinnikkeet PAROC FAS 4, mahdollinen liimakiinnitys rappausurakoitsijan ohjeiden mukaan tuulensuojalevy tai umpilaudoitus puurunko ja PAROC eXtra höyryn-/ilmansulku sisäverhouslevy

Sopiva alusta on umpilaudoitus tai tuulensuojakipsilevy. PAROC FAS 4 kiinnitetään rappausurakoitsijan ohjeiden mukaisesti joko liimalaastilla ja/tai mekaanisesti villan läpi runkokoolaukseen. Eristeen päälle ruiskutettuun pohjalaastikerrokseen painetaan alkalin kestävä lasikuituverkko. Pohjalaastikerros tasoitetaan ja kokonaisuus ruisku- tai hierrepinnoitetaan, jolloin rappauksen kokonaispaksuudeksi tulee n. 10 mm

Talo
julkisivu
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Tiilijulkisivu eri väreissä
Uutuustiilillä näyttävä julkisivu!
Tiili on julkisivumateriaalin palkitseva. Se on kestävä ja yleisimmistä julkisivumateriaaleista vähiten huoltoa vaativa. Se myös vanhenee kauniisti ja kestää siten hyvin aikaa myös ulkonäkönsä puolesta.Tiili on materiaalina moni-ilmeinen. Julkisivutiilien runsas väri- ja pintavalikoima varmistaa, että jokaiseen kohteeseen löytyy rakentajan mieltymyksiin ja ympäröivään maisemaan sopiva ratkaisu. Tiilitrendit vaihtelevat, mutta materiaalina tiili on säilyttänyt arvonsa vuosikymmenestä toiseen.
20216_71397.jpg
Mielenkiintoisia tiilijulkisivuja asuntomessuilla
Tiili on julkisivuratkaisuna perinteikäs, mutta ilmeeltään moderni. Uusia värejä, pintoja ja muotoja tulee markkinoille vuosittain. Lohjan asuntomessuilla on nähtävissä useita tiilivärejä valkoisesta mustaan.
202010_66924.jpg
Puurunkoisen talon valaistuksen ohjaus langattomasti
Hirsitalon tai CLT-talon sähkövetojen paikat tulee miettiä tarkasti. Erityisesti jos puupinta jää näkyville, niin ylimääräiset sähkövedot esimerkiksi valokatkaisijoille jäävät kaikki näkyviin seinäpintoihin. Valaistuksen ohjaukseen on luotettavia langattomia seinäsäätimiä, jotka säästävät työtä ja ovat materiaalitehokkaita.
Veldbrand Gesmoord –tiili istuu näyttävästi metsämaisemaan.
Tiilijulkisivu, joka kestää aikaa
Tiilenvalmistuksen perinteitä kunnioittavat, käsinlyödyt Terca-julkisivutiilet ovat pintamuodoltaan vaihtelevia ja ilmeeltään viehättävän antiikkisia. Ne soveltuvat hyvin myös sisätiloihin luomaan ainutlaatuista, rustiikkista tunnelmaa.Tiili on julkisivumateriaalina palkitseva. Se on kestävä ja eri julkisivuvaihtoehdoista vähiten huoltoa tarvitseva. Se myös patinoituu kauniisti ja kestää siten hyvin aikaa ulkonäkönsä puolesta.
kasa erilaisia siveltimiä pöydällä
Miten valita sopiva maalausväline?
Kun edessä on maalausurakka, pohjatöihin ja maalin valitsemiseen kannattaa varata aikaa. Myös maalausvälineillä on väliä. Tarvitsetko telan vai siveltimen? Miten maalin laatu ja maalattava pinta vaikuttavat valintaan? Myös sillä on merkitystä, maalaatko sisällä vai ulkona.
Kelatuotteet
Peltituotteet – muun muassa kelat, reikälevyt ja arkit – rakentamisen monipuoliseen käyttöön
Metehen laaja raaka-ainevarasto on yksi Suomen kattavimpia ja tarjoaa laadukkaan sekä kilpailukykyisen vaihtoehdon raaka-ainetoimituksille. Joustavan palvelun ja nopean tuotannon avulla varmistetaan sujuvat toimitukset asiakkaille. Erikokoisten kelojen lisäksi Metehe toimittaa rainoja, arkkeja sekä reikälevytuotteita.
Lyyra-korttelin tiilijulkisivu
LYYRA – Hakaniemen uusi tiilikortteli
Hakaniemeen on rakenteilla uusi maamerkki, kolmen rakennuksen LYYRA-kortteli. Alueen viime vuosien lähes ainoat uudisrakennukset nousevat Siltasaarenkadun molemmin puolin aivan metron sisäänkäynnin viereen.
20098_18418.jpg
Lumon julkisivusaneeraukset
Kiinteistöissä on suuri kansallinen vaurautemme, josta on pidettävä huolta. Vanhempaa rakennuskantaa on jo ehditty kertaalleen korjatakin ja nyt on menossa 70-luvun betonilähiöiden peruskorjaaminen. Myös nuoremmat kiinteistöt vaativat korjauksia varsinkin puu- ja betonirakenteiden osalta. Ennakoivat toimenpiteet tulevat ajan mittaan edullisemmiksi kun selvitään kevyemmillä korjauksilla. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että julkisivua koskevat korjaustoimenpiteet kannattaa niputtaa ja korjata kaikki kerralla kuntoon. Kaikessa korjaamisessa on myös tarkasteltava kokonaistaloudellisuutta pidemmällä ajanjaksolla.
20208_66127.jpg
Taloyhtiön perustuksien kosteus ja lämpö kerralla kuntoon
Lämmin kesäkuinen torstaiaamu koittaa rakennustyömaalla Pohjois-Helsingissä. Nelisen kuukautta kestävässä urakassa uusitaan laajalla tontilla sijaitsevien kuuden rakennuksen perustusten kosteuden- ja lämmöneristeet sekä parannetaan salaojien toimintaa.Taloissa oli havaittu jo pidemmän aikaa kosteus- ja lämpövuotoja. Asukkaat olivat valitelleet muun muassa kylmistä lattioista.
20173_48598.jpg
Säärasituksen kestävä ja hengittävä rappaus
MonoRoc -paksurappauseristejärjestelmällä kaunis, kestävä ja energiatehokas julkisivuIlmastonmuutos lisää Suomessa julkisivuja rasittavia voimakkaita sateita ja tuulia sekä jäätymis-sulamissyklien määrää, kun lämpötila vaihtelee talvisin enemmän nollan molemmin puolin. Weberin MonoRoc on moderni ja tasavärinen sekä erittäin kestävä paksurappauseristejärjestelmä, jossa on kiinnitetty erityistä huomiota rappauksen suojaavaan vaikutukseen. Järjestelmällä saadaan huoltovapaan rapatun julkisivun lisäksi energiatehokas vaippa niin uuteen kuin vanhaan korjattavaan rakennukseen.
Taloyhtiö
Ennaltaehkäiseminen säästää rahaa: säilytä julkisivu teknisesti kunnossa ja esteettisesti siistinä
Monessa taloyhtiössä joudutaan monenlaisien remonttien eteen; ikkunaremontti, putkiremontti tai vaikkapa julkisivuremontti. Kaikilla materiaaleilla on käyttöikänsä ja jotta materiaaleja voidaan käyttää käyttöiän ajan huolettomasti, on ennaltaehkäisy paras panostus rakenteiden säilymiseen ja näin kustannussäästöihin.Kuten mitä tahansa rakennuksen osaa, kuten julkisivua ja sen saumoja, tulee niitä huoltaa, jotta ne säilyttävät niille suunnitellut ominaisuudet ja pitävät julkisivun myös esteettisenä. Mutta mitkä asiat vaikuttavat julkisivun likaantumiseen ja tekniseen rasitukseen? Entä miten asiaan voisi vaikuttaa ennaltaehkäisevästi?
20098_18002.jpg
Vanhan talon purkaminen
Ote päiväkirjasta: kevät 2009Rakennuslupahakemukseen liitettyä purkulupaa odotellessa mieheni ryhtyi rohkeasti työhön talon sisällä. Talo purettiin pintamateriaalien osalta käsin itse ja kokonaisuudessaan purkujäte lajiteltiin tarkkaan.Talo oli saatava pian pois rakentamisen tieltä. Kun rakennuslupa on saatu, rakentaminen alkaisi viipymättä. Tällöin vanhan talon on oltava siinä vaiheessa, että se vain rysäytetään kaivurilla maan tasalle. Suuret säästöt saavutetaan välttämällä sekajätekuormia, lajittelemalla purkujäte täysin ja tekemällä mahdollisimman paljon itse.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton