• Etusivu
  • Rakentaminen

Jukka Rintalan johdolla kiinnostaviin ja käytännöllisiin sisustuksiin Loma-asuntomessuilla Mäntyharjussa

Rakentajan toimitus
Julkaistu 20.04.2011
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Mökki on nykyään muuta kuin ylimääräisten huonekalujen säilytyspaikka

Kesämökkien ammattimaisesta sisustamisesta on tulossa trendi, sillä suomalaisten kesämökit ovat nykyään entistä enemmän läpi vuoden asuttavia kakkoskoteja. Tällä hetkellä Suomessa on lähes puoli miljoonaa yksityisten henkilöiden omistamaa loma-asuntoa. Sisustaminen näkyy myös tulevilla Loma-asuntomessuilla Mäntyharjussa 27.6.–10.7.2011.

– Sisustaminen on tullut vahvasti mukaan myös loma-asumiseen. Tämä näkyy selkeästi tuotetarjonnassa sekä sisustusalan lehdissä. On selvää, että yleisön kasvanut kiinnostus huomioidaan myös Loma-asuntomessuilla. Messukävijä saa taiteesta ja mökkisisustamisesta lisää mielenkiintoista koettavaa Mäntyharjulla, miettii Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.

Jukka Rintala sisustaa messujen Nuuna-hirsihuvilan

Suunnittelija Jukka Rintalan kädenjälki näkyy tulevan kesän Loma-asuntomessuilla. Rintala sisustaa messujen Nuuna-hirsihuvilan, jonka henki tulee Rintalan suunnittelemista tapeteista, huonekaluista, valaisimista ja sisustustekstiileistä. Sisustussuunnittelussa vahvan panoksen on antanut myös Jukka Rintalan työpari, visualisti Matti Vaskelainen.

– Sisältä huvila on erittäin moderni ja sinne on ollut helppo yhdistää erilaisia luonnonläheisiä elementtejä, Rintala sanoo.

Loma-asunnon sisustamisessa on tärkeää huomioida vapaa-ajanasumisen haasteet. Mökillä ei välttämättä ole pesukonetta tai juoksevaa vettä, joten tekstiilien ja muiden materiaalien tulee olla helposti puhdistettavia.

Taide kuuluu myös kesämökille

Loma-asuntomessujen toisena teemana on taide. Taide näkyy niin messuilla kuin messujen ulkopuolellakin Mäntyharjussa. Taidekeskus Salmela tuo messukohteisiin nähtäväksi suomalaisten taiteilijoiden teoksia ja messualueelle veistostaidetta. Pääportilla kävijöitä tervehtii Ernst Mether-Borgströmin neljä metriä korkea Tervehtijä-patsas.

Lisäksi Taidekeskus Salmelan pihalle nousee Jukka Rintala suunnittelema huvimaja Lumilumme sekä Saara Karirannan ja Tuomo Rosenlundin TALO-projekti.

Rakentaminen
sisustus
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20143_38557.jpg
Ohutlevykiinnitykset
Särmä suomalainen seinätulppa GRIPPER™ sopii kaikkiin rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen yleisimpiin seinäkiinnityksiin. GRIPPER™ toimii kaikissa seinämateriaaleissa ja -rakenteissa. Lo-Vis – mikrokaulus pitää tulpan optimaalisessa asennussyvyydessä pysyen itse piilossa ruuvin alla. DuPont™ Hytrel® -materiaalinsa ansiosta GRIPPER™ kestää pitkäaikaista kuormitusta, iskuja, kulumista, kosteutta, kemikaaleja, lämpötilan vaihteluja ja varastointia tavallisia tulppia paremmin.
20188_54298.jpg
Sisustajalle keraamisia unelmalaattoja lattiaan ja seiniin
Keraamisella laatalla on monia etuja, miksi se kannattaa valita kodin lattia- tai seinämateriaaliksi. Keraaminen laatta kestää erinomaisesti kovaakin kulutusta. Tästä syystä laatat ovat varsinkin lapsi- ja kotieläinperheiden suuressa suosiossa.Keraamisen laatan etuja ovat myös pinnan kestävyys sekä lämmön- ja kosteudensietokyky, unohtamatta tietysti sitä, että keraamiset laatat tuovat sisutukseesi laatua. Nykyisin laattoja löytyy vaateliaimpienkin sisustajien makuun, sillä erilaisia värejä, pinnan muotoja ja laattojen kokoja on valtavasti. Keraamiset laatat soveltuvat hyvin sekä lattia- että seinäpinnoiksi – ja kaikissa tiloissa.
202111_73507.jpg
Viikon sisustusidea: Näin tuot trendikästä rottinkia sisustukseen
Menneet vuosikymmenet ja niiden hittituotteet kiertävät sisustustrendeissä yhä uudelleen. Näin on käynyt myös 80-luvulla suursuosiota nauttineelle rottingille, joka on löytänyt jälleen tiensä suomalaiskoteihin. Katso vinkit, joiden avulla voit tuoda rottinkia onnistuneesti oman kotisi sisustukseen.
20162_45398.jpg
Koneellinen ilmanvaihto ja tulisijan sytytys
Ilmanvaihtojärjestelmä voi vaikuttaa myös tulisijan toimintaan. Se kuitenkin riippuu siitä, millainen ilmanvaihtojärjestelmä talossa on. Oikein toteutettu tulo-poisto-ilmanvaihto lämmöntalteenotolla ei muodosta asuntoon sellaista alipainetta, joka häiritsisi tulisijojen vetoa. Pelkkä poistoilmanvaihto tai painovoimainen ilmanvaihto aiheuttaa aina alipaineen. Ilmanvaihtojärjestelmästä riippumatta puu tarvitsee palaessaan niin paljon ilmaa, ettei se etenkään tiiviissä talossa tule vuotona, joten takan korvausilma tulee huomioida jo suunnitteluvaiheessa.
20168_47108.jpg
Tuntoaistia herättelevä käsittely vuolukivitakassa !
Tulikiven takat saivat syksyllä 2016 uuden ja ilmeikkään pintakäsittelyn - Grafian. Kolmiulotteiset haptiset pinnat ovat lisänneet suosiotaan muotoilussa. Tuntoaistia herättelevään käsittelyyn pääsee tutustumaan Tulikiven kolmessa varaavassa takassa: Vasa Grafiassa, Valkia Grafiassa sekä Sarmi Grafiassa.
200711_7319.jpg
Kastelli Aika 177
Näyttävä, kaksikerroksinen AIKA-koti, jonka käytännöllisyys alkaa heti eteisestä. Sisääntulon yhteydessä on tilava apueteinen, jossa tilaa ulkoiluvaatteille, lastenrattaille ja harrastusvälineille. Yhteisissä oleskelutiloissa on avaruutta koko perheen ja ystävien yhdessäoloon. Yläkerran aulaparvelta on tyylikkäät näkymät alakertaan ja oleskelupihalle.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton