• Etusivu
  • Rakentaminen

Jätteen merkitys on muuttunut – lajittelulla jäte muutetaan raaka-aineeksi

Rakentajan toimitus
Päivitetty 13.10.2024
20214_69981.jpg

Tiedätkö, mitä kaikkea kierrätyspisteistä löytyy?

Jätteiden lajittelu ja kierrätys ovat osa kiertotaloutta. Kiertotalous on laaja kokonaisuus, johon kuuluvat suunnitelmallinen raaka-aineiden käyttö, kestävä tuotesuunnittelu, materiaalien uudelleenkäyttö ja jätteen määrän vähentäminen. Tässä jätteiden huolellisella lajittelulla on merkittävä vaikutus. Kuka tahansa voi osaltaan vaikuttaa, sillä lajittelu on yllättävänkin helppoa.

Kiertotaloudessa on samoja piirteitä kuin vanhanajan säästäväisessä kulutuksessa ja erilaisten pakkausmateriaalien hyötykäytöstä. Lähes kaikki pyrittiin säästämään ja otettiin tarvittaessa käyttöön. Nykyisin ei ole mielekästä tai edes järkevää säilyttää kaikkea, vaan lajitella jätteet ja palauttaa ne kiertoon uudelleen hyödynnettäviksi.

<p data-block-key="1g9o6">Monipuolisimmat kierrätyspisteet löytyvät tyypillisesti suurten markettien, kuten Prismojen, yhteydestä. Kierrätys sujuu siis kauppareissun yhteydessä.</p>
Monipuolisimmat kierrätyspisteet löytyvät tyypillisesti suurten markettien, kuten Prismojen, yhteydestä. Kierrätys sujuu siis kauppareissun yhteydessä.

Ympäristöministeriö määrittelee kiertotalouden taloudeksi, jossa pyritään hyödyntämään materiaalit ja tuotteet mahdollisimman kauan ennen niiden loppusijoitusta. Tuotteen uudelleenkäyttömahdollisuudet ja valmistuksessa syntyvät sivuvirrat huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa. Kiertotalouden avulla pyritään pitämään jätemäärät minimissä. Uusiutuvien energialähteiden sekä luonnonvarojen käyttöä lisätään ja neitseellisten raaka-aineiden käyttöä vähennetään. (Ympäristöministeriö 2018a.)

Ohje

Ohje

Tätä tarkoittaa kiertotalous:

Ympäristöministeriö määrittelee kiertotalouden taloudeksi, jossa pyritään hyödyntämään materiaalit ja tuotteet mahdollisimman kauan ennen niiden loppusijoitusta. Tuotteen uudelleenkäyttömahdollisuudet ja valmistuksessa syntyvät sivuvirrat huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa. Kiertotalouden avulla pyritään pitämään jätemäärät minimissä. Uusiutuvien energialähteiden sekä luonnonvarojen käyttöä lisätään ja neitseellisten raaka-aineiden käyttöä vähennetään. (Ympäristöministeriö 2018a.)

Teoreettinen ihannetilanne olisi, ettei jätettä syntyisi ollenkaan. Tämä ei käytännössä ole mahdollista. Jätteen määrän vähentäminen taas on jopa helppoa. Jätteiden lajittelulla voidaan materiaali kierrättää uusiokäyttöön. Kotitalouksissa jätettä syntyy erityisesti päivittäisestä elämisestä, päivittäistavaroiden pakkauksista ja ruuan valmistuksesta. Kulutushyödykkeitä taas kierrätetään paljon kirpputoreilla ja sosiaalisen median vaihtoringeissä. Moni tavara saa jatkoaikaa uuden omistajan myötä.

Jätelain uudistuksella on tarkoitus vähentää jätteen määrää

Ympäristöministeriö on tehnyt esityksen jätelain muuttamiseksi. Jätelain uudistuksen tarkoituksena on vähentää jätteen määrää, lisätä sen lajittelua ja kierrätystä. Uudistuksella pannaan täytäntöön EU-direktiivien edellyttämiä muutoksia. Yhdyskuntajätteen kierrätysastetta aiotaan nostaa nykyisestä noin 40 prosentista 65 prosenttiin seuraavan 15 vuoden aikana.

Jätelain uudistuksen yksi merkittävä muutos on muovin keräämisen pakollisuuden laajentuminen koskemaan vähintään viiden huoneiston taloyhtiöitä. Uudet määräykset muovin keräämisestä on saavutettava vuoteen 2023 mennessä, mutta pääkaupunkiseudulla muovia kerätään jo vuoden 2021 alusta alkaen. Muovipakkausten lajittelu on useimmille omakotitalon asukkaallekin helppoa, vaikka sitä ei laki edellytä. Keräyspisteitä löytyy muun muassa suurten markettien parkkialueiden reunalta, joten palauttaminen onnistuu kauppareissulla.

<p data-block-key="iaqq6">Monipuolisista kierrätyspisteistä löytyy pakkausmuoveille oma astia.</p>
Monipuolisista kierrätyspisteistä löytyy pakkausmuoveille oma astia.
Info

Info

Uusi jätelaki velvoittaa kaikki vähintään viiden huoneiston taloyhtiöt lajittelemaan jätteen seitsemään eri jätelajiin. Keräsimme ohjeet, joilla kuka tahansa voi aloittaa lajittelun:

  1. Sekajäte
  2. Biojäte
  3. Paperi
  4. Muovipakkaukset
  5. Lasipakkaukset
  6. Kartonkipakkaukset
  7. Metallipakkaukset

Edellisten lisäksi lajiteltavia/kierrätettäviä ovat vaatteet ja tekstiilit, paristot ja pienakut, SER-jäte, juomapullot- ja tölkit, lääkkeet sekä vaarallinen jäte. Autojen osalta kierrätettäviä ovat renkaat ja akut. Näiden osalta hyvin usein vaihto tapahtuu liikkeissä, jotka on velvoitettu ottamaan vanhat automaattisesti vastaan.

Rakentaminen
jätehuolto
kierrätys
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20211_68131.jpg
Mikkelissä hanke tähtää purkumateriaalien ja irtaimiston varhaiseen hyödyntämiseen
Mikkelissä kokeillaan uusia tapoja sisäilmaongelmista kärsivien tai muusta syystä tyhjiksi jääneiden rakennusten purkumateriaalien ja irtaimiston hyödyntämiseen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa purkutöitä.
20209_66620.jpg
VTT kehittää polystyreenin kierrätystä
Rakennustyömailta tutun materiaalin polystyreenin – tuttavammin EPS eli styroksi – kierrätystä kehitetään VTT:n toimesta. VTT:n tiedotteen mukaan valtaosa kerätystä styroksista ja muusta polystyreenijätteestä päätyy yhä poltettavaksi. VTT kumppaneineen selvittää kaksivuotisessa MoPo-projektissa, miten polystyreenimuovin kierrätystä voitaisiin lisätä merkittävästi uudistamalla sen keräystä ja käsittelyä. Tavoitteena on palauttaa jäte puhtaaksi polystyreeniksi tai styreenimonomeereiksi eli muiden muovien ja kemikaalien raaka-aineeksi.
20216_71356.jpg
Miten jätteiden litistäminen säästää taloyhtiölle selvää rahaa?
Taas ovat talon roska-astiat sekaisin! Miten ihmeessä naapuri ei taaskaan ole osannut pistää muoveja oikeaan astiaan! Pahvinkeräysastiakin pursuaa yli laitojen. Ei ihme, sehän on täynnä ilmaa.Ei ole yhdentekevää, miten taloyhtiön roskikset täytetään. Oikea jäte oikeassa roskiksessa ja esimerkiksi pahvien litistäminen niin, ettei astia pursua yli äyräiden, säästää rahaa taloyhtiöltä ja näkyy myös osakkaiden kukkarossa. Jäteyhtiöt nimittäin perivät lisämaksua, jos astiat pursuavat yli.
20072_3458.jpg
Decra kiviteräskate
Suomen pisimmän takuun lisäksi Decra® -kiviteräskatetta on kehuttu komeudestaDecra® -kiviteräskate on Suomen ainoa kate, jolle saat 20 vuoden pinnoitetakuun sekä 30 vuoden puhkiruostumattomuustakuun. Decra® on tiivis ja hiljainen. Eikä pidä itsestään turhaa melua, vaikka rankkasade kuinka ruoskisi, myrskytuuli tuivertaisi tai lämpötilat vaihtelisivat.Decra®-kiviteräskate on kestävä, tiivis ja tyylikäs kate niin uudisrakentamiseen kuin saneeraukseen sekä pientaloihin että julkiseen rakentamiseen.Vaikka Decra on todella vankkaa tekoa, se on silti kaunis katsoa. Ympäristöön mukautuva, luonnonkivisirotteinen pinta ei kiillä. Decra on kevyt nostaa katolle: levy painaa vain kolmisen kiloa. Se on myös helppo asentaa, sillä Decra kestää taivuttelua ja sopii kaikille kattokaltevuuksille 1:5 asti.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Takuuajan toimenpiteet
Vastaanottotarkastuksessa sovittujen töiden valvontaToimenpiteet:Rakennuttajan edustajat valvovat vastaanottotarkastuksessa / jälkitarkastuksessa urakoitsijan toimitusvastuuseen kuuluvien, takuuaikana tehtäväksi sovittujen töiden suorittamisen.Vastuuhenkilöt:Projektipäällikkö ja valvojatDokumentit:TarkastuspöytäkirjatHyväksyntä:Projektipäällikkö

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton