• Etusivu
  • Rakentaminen

Jätevesijärjestelmien käyttäjätestin voittajaan on helppo luottaa

Hyvät tulokset pitävät biopuhdistajan kohdalla paikkansa

Tiina Painokallio
Kaupallinen yhteistyö
Vestelli Oy logoVestelli Oy
Päivitetty 03.07.2025
20233_81251.jpg

Kohde tulee myös Sarin ja Juhan lasten perheiden satunnaiseen käyttöön.

Pohjois-Pohjanmaalle vapaa-ajan asunnon rakentaneet Juha ja Sari Hynynen iloitsevat, kuinka vaivattomasti heidän unelmansa toteutui hirsirakenteisesta loma-asunnosta kaiken kaikkiaan. Hynysten loma-asunto rakennettiin Sarin saamalle metsäiselle tontille Oulujärven rannalle, Vaalan kunnassa. Vestellin Biopuhdistaja kuului suunnitelmiin heti, kun Juha oli osallistunut Vestellin järjestämään verkkokoulutukseen ja vakuuttui tuotteen laadusta ja ominaisuuksista.

Hynyset valitsivat loma-asuntonsa Kontion hirsitalomallistosta ja asunto suunniteltiin heidän tarpeidensa mukaan ympärivuotiseen käyttöön. Loma-asuntoon haluttiin kaikki mukavuudet, joista omassa kodissakin pääsee nykypäivänä nauttimaan, joten jätevesijärjestelmä oli myös asennettava unelmakokonaisuuteen.

Hynysten loma-asunnon rakennusprojekti alkoi kesällä 2021, kun tontilta kaadettiin noin 30 puuta ja lokakuussa maanrakennusurakoitsija kävi kaivamassa sorapatjat. Keväällä 2022 tuli toinen työporukka tekemään perustukset, jonka jälkeen päästiin rakentamaan. Juhalle tämä oli jo toinen rakennusprojekti ja hän uskoi pääsevänsä tästä projektista vaivattomammin. Hän ajatteli, tällä kertaa selviäisi vähän helpommalla, mutta ei se mennytkään ihan niin.

‒ Tässä kaikessa on mennyt yllättävän kauan, mutta nyt olemme viettäneet loma-asunnossa jo useamman yön, kertoo Juha Hynynen.

Mukavuudet vaativat toimivan jätevesijärjestelmän

Pariskunnalle oli alusta alkaen selvää, että loma-asuntoon tulisi kaikki yleiset mukavuudet kuten sisävessa, suihku, astianpesukone ja varaus pyykinpesukoneelle. Tämä asetti tiettyjä vaatimuksia jätevesijärjestelmän suhteen. Juha aloitti laite-etsinnät kysymällä ensin Vaalan kunnasta, miten kohteen jätevesijärjestelmä tulisi toteuttaa. Kunnasta suositeltiin mustille vesille umpisäiliötä ja harmaille vesille erillistä puhdistajaa. Juha katselikin varmaan puoli vuotta monen eri firman vaihtoehtoja harmaiden vesien puhdistuksen osalta ja harkitsi myös panospuhdistamoa.

Valinta tuntui vaikealta, koska jätevesijärjestelmältä vaaditaan paljon. Sen tulee toimia, vaikka loma-asunto olisi suuremmallakin käytöllä. Loma-asuntoa tulee käyttämään parhaimmillaan useampikin perheenjäsen kerralla, joten asunto on mitoitettu niin, että siellä voi hyvin viettää aikaa 4‒6 henkilöä kerrallaan. Tämä vaatii myös jätevesijärjestelmältä toimivaa kokonaisuutta.

20233_81258.jpg
https://www.vestelli.fi/

Lopulta Juha vakuuttui Vestellin tuotteista osallistuttuaan Vestellin järjestämään verkkokoulutukseen, luettuaan Vestellin asiakkaiden kokemuksista ja tutustuttuaan Biopuhdistaja 3 -tuotteen puhdistustuloksiin.

‒ Ajattelin kun on paljon tutkittu laite, niin voi luottaa, että hyvät tulokset pitää paikkansa. Kun on kuitenkin niin paljon eri toimittajia mutta kaikista ei ole tutkimustuloksia saatavilla, kertoo Hynynen. Myös se, että Vestelli Biopuhdistaja 3 -tuotteen runko on betoninen ja niin painava, että se pysyy hyvin paikallaan, vakuutti Juhan tuotteen sopivuudesta.

Biopuhdistajan asennus sujui mutkattomasti, toimitukset tulivat sovitusti ja muutaman saunomiskerran ja suihkussa käynnin kokemuksella laite on toiminut kuten pitääkin.

Biopuhdistajan asennus on vaivatonta ja sujuu parhaimmillaan päivässä

Juha kertoo myös olleensa tyytyväinen Vestellin asiakaspalveluun.

‒ Minulla ei ole mitään moitittavaa. Olen saanut tietoa kaikesta, mistä olen halunnutkin ja kokemukseni mukaan voin suositella Vestelliä tuttavilleni, kiittelee Hynynen.

Rakennusprojektia suunnittelevalle Juha suosittelee palkkaamaan luotettavan rakennusalan ammattilaisen, joka jakaa rakennuttajan kanssa vastuun siitä, että kaikki hommat tulevat hoidettua kuten pitääkin.

‒ Se helpottaisi rakennuttajan työtä, kun voisi vähän jakaa vastuuta. Nyt olemme kantaneet vastuun itse.

Jätevesijärjestelmän valinnan osalta Juha kehottaa olemaan yhteydessä kunnan rakennustarkastajaan ja jätevesiasioista vastaavaan henkilöön heti alussa.

He kertovat, minkä tyyppinen järjestelmä pitää laittaa, ovat puolueettomia ja opastavat kunnan jätevesimääräysten noudattamisessa. Siitä on hyvä jatkaa laite-etsintöjä, ohjeistaa Hynynen.

Voit lukea muita Vestellin asiakastarinoita täällä

<p data-block-key="wtjdu">Myös perheen koira rakastaa uutta mökkiä ja varsinkin ikkunasta avautuvaa upeaa maisemaa.</p>
https://www.vestelli.fi/
Myös perheen koira rakastaa uutta mökkiä ja varsinkin ikkunasta avautuvaa upeaa maisemaa.
Info

Info

Vestellin Biopuhdistaja on käyttäjätestin voittaja jätevesijärjestelmien vertailussa

  • Biopuhdistaja-jätevesijärjestelmä perustuu aidoissa olosuhteissa testattuun suomalaiseen tekniikkaan.
  • Tuotteilla on myös Avainlippu, joka on merkki siitä, että ne on valmistettu Suomessa.
  • Biopuhdistaja on loistanut kaikissa testeissä ja se täyttää korkeimmat puhdistusvaatimukset vuodenajasta riippumatta.

Tuotteet saivat lisäksi parhaat arviot käyttäjäkokemusten perusteella (lähde: MAVEKE-hanke). Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota muun muassa asennuksen helppouteen, erinomaiseen puhdistustehoon, käyttömukavuuteen, positiivisiin ympäristövaikutuksiin sekä maltillisiin kustannuksiin.

Tutustu sinäkin Biopuhdistaja-tuotteisiin.

Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Vestelli Oy
Rakentaminen
viemäröinti
ekologisuus
ympäristö
tuotteet
jätevesijärjestelmä
biopuhdistaja
avalon
jätevesiratkaisut
jätevesi
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

201912_61685.jpg
Yleisimmät jätevesisaneerauksen haasteet
Ennen vuotta 2004 rakennetuilla pohjavesialueella sijaitsevilla kiinteistöillä olisi pitänyt olla ympäristönsuojelulain mukainen jätevesijärjestelmä toiminnassa 31.10.2019 mennessä. Asetus käsittää myös ne kohteet, jotka sijaitsevat max. 100 metrin päässä rantaviivasta.
20206_65368.jpg
Jätevesien ammattilainen, osallistu verkkokoulutukseen!
Kevät keikkuen tulevi, sanotaan. Auringonsäteiden hyväillessä poskipäitä, monella on katse jo erilaisissa tämän vuoden rakennushankkeissa. Vestelli järjestää kevään 2022 aikana ammattilaisille suunnattuja jätevesikoulutuksia joka viikko, kuluttajia unohtamatta. Kuluttajille on luvassa omia jätevesiwebinaareja pitkin vuotta. Oletpa mistä päin Suomea tahansa, pääset osallistumaan verkkokoulutuksiin sinulle sopivana ajankohtana. Kaikki koulutustapahtumat järjestetään verkossa ja ne ovat maksuttomia.
20221_65156.jpg
Mistä jätevesijärjestelmän hinta muodostuu?
Mitä jätevesijärjestelmän hinta sisältää, kuinka pitkäikäinen investointi on, entä miten kannattaa vertailla järjestelmien toimittajia? Koska jätevesijärjestelmä takaa kiinteistösi jätevesien puhdasta ja terveellistä käsittelyä vuosikymmeniksi eteenpäin, taustatyö on tärkeää.
20206_65362.jpg
Tämä jätevesijärjestelmä on noussut suosituimmaksi vaihtoehdoksi uudiskohteissa
Oletko saneeraamassa tai rakentamassa uutta kotia tai vapaa-ajanasuntoa lähelle rantaa? Olethan ottanut huomioon myös jätevesien käsittelyn vallitsevien lakien mukaisesti? Kun eri käytöstä muodostuvat vedet ohjataan niille tarkoitettuihin laitteisiin, jätevedet puhdistuvat taloudellisesti, ympäristölle ja erityisesti vesistöille ystävällisellä tavalla.
20209_66339.jpg
Onhan teillä huolehdittu jätevesien puhdistuksesta nykylain mukaisesti?
Suomi on tuhansien järvien maa ja saamme olla syystä ylpeitä laajoista vesistöistämme. Vesistöt eivät kuitenkaan pysy kunnossa, jos niistä ei huolehdita. Tähän liittyy olennaisesti myös jätevesien puhdistus sekä mökeillä että omakotitaloissa.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Vuokranantajan vaihtuminen
Vuokranantajalla on ilmoitusvelvollisuus, mikäli hänen hallintaoikeutensa huoneistoon päättyy.Pääsääntöisesti jos vuokranantajan oikeus hallita vuokrakohdetta vuokrakauden aikana siirtyy toiselle vapaaehtoisesti tai avio-oikeuden, naimaosan, testamentin tai perintöoikeuden kautta sitoo vuokrasopimus uutta omistajaa,1. jos vuokralainen on ennen luovutusta tai saantoa saanut huoneiston haltuunsa 2. jos luovutussopimukseen on otettu määräys vuokrasopimuksen pysyvyydestä 3. jos vuokraoikeuden pysyvyyden vakuudeksi on vahvistettu kiinnitysMikäli vuokrasopimukseen on tehty muutoksia tai lisäyksiä, mutta niitä ei ole asianmukaisesti merkitty vuokranantajan sopimuskappaleeseen, ei tällaiset ehdot ja lisäykset ole voimassa uutta vuokranantajaa kohtaan. Ne tulevat kuitenkin uutta vuokranantajaa sitoviksi, ellei hän kuukauden kuluessa niistä tiedon saatuaan ilmoita vuokralaiselle, ettei hän niitä hyväksy. Jollei muutoksia tai lisäyksiä hyväksytä, on vuokralaisella oikeus heti purkaa sopimus.Mikäli vuokrahuoneisto luovutetaan edelleen pakkohuutokaupassa tai ulosmitattuna, on uudelle omistajalla oikeus kuukauden kuluessa siitä, kun hän on saanut vuokrakohteen hallintaansa, irtisanoa vuokrasopimus.Samoin kuukauden määräaika vuokrasuhteen irtisanomiselle on myös sillä uudella omistajalla, joka on saanut kohteen haltuunsa lainvoimaisen moitekanteen tai yhtiöjärjestyksessä määrätyn lunastusoikeuden nojalla.Pakkohuutokauppaa, moitekannetta ja lunastusoikeutta koskevia säännöksiä ei sovelleta aravavuokrakohteisiin.Vuokranantajan muutoksesta on kirjallisesti ilmoitettava vuokralaiselle, muussa tapauksessa vuokralaisella on oikeus vedota suoritukseen, jonka hän on vuokranantajan muutoksen jälkeen suorittanut sopimuksen mukaiselle vuokranantajalle.Vuokralaisella on oikeus vahingonkorvaukseen, mikäli vuokrasopimus päättyy vuokranantajan vaihtumisen johdosta. Vastuussa on se vuokranantaja, joka vuokrasuhteen päättyessä on vastuussa vuokrasuhteen pysyvyydestä vuokralaista kohtaan. Mikäli vuokralainen on vuokrasopimusta tai sen lisäystä tai muutosta tehdessään tietoinen tai hänen olisi pitänyt olla tietoinen vuokrasuhteen päättymisperusteesta, ei hänelle ole oikeutta vaatia vahingonkorvausta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton