• Etusivu
  • Rakentaminen

Jätevesisuunnitelman tärkeyttä ei sovi väheksyä hankkiessaan toimivaa jätevesijärjestelmää

Vestelli auttaa koko projektin ajan

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Vestelli Oy
Päivitetty 24.04.2023
20234_81463.jpg

Kirkkonummella asuvat Nella Lindgren ja Toni Leppänen halusivat kolmihenkiselle perheelleen sekä kissalleen ja mäyräkoiralleen oman kodin rauhalliselta alueelta, taajamien ulkopuolelta. Muutama vuosi sitten pariskunnan toive toteutui, kun he löysivät kauniin koivumetsäisen tontin Inkoosta haja-asutusalueelta. Tonttikauppojen myötä pariskunta aloitti sopivan talopaketin etsinnän perheelleen ja löysi sellaisen Jukkatalon mallistosta. Nellan ja Tonin kiinteistölle suunniteltiin Vestelli Biopuhdistaja 3 -tuote harmaille vesille ja kaksi 5,5 m³ umpisäiliötä mustille vesille.

Nella ja Toni tiesivät jo alusta asti haluavansa perinteisen yksikerroksisen omakotitalon. Toiveena oli suorakaiteen muotoinen talo, jossa olisi harjakatto. Lopulta perheelle valikoitui useiden unelmatalojen joukosta Jukkatalon 116 m² Hirsijukka. Hirsijukka tilattiin sisusta itse -pakettina, jotta Nella ja Toni pääsivät itsekin mukaan rakennushommiin. Heillä ei ollut erityisiä kriteereitä talotekniikan suhteen, mutta valintoja tehdessä he pyrkivät ostamaan mahdollisimman paljon kotimaisia tuotteita. Talon sisätiloihin käytettiin paljon Kiilto-yrityksen tuotteita ja jätevesijärjestelmä valittiin Vestelliltä, koska Biopuhdistaja 3 -harmaavesipuhdistaja on 100 % Suomessa valmistettu.

Umpisäiliöt odottamassa peittelyä
https://www.vestelli.fi/
Umpisäiliöt odottamassa peittelyä

Jätevesijärjestelmän voi asentaa myös itse

Toni on toiminut maaurakoitsijana, joten hän luonnollisesti asensi tuotteet näppärästi itse.
‒ Asensin jätevesijärjestelmät ja siinä kävikin hyvä tuuri, kun löytyi sopiva paikka pihalta eikä tarvinnut louhia. Saatiin putket hyvin sinne ja säiliöt oikeaan syvyyteen, Toni kertoi projektista tyytyväisenä.

Pohjatöiden ohella asennettiin kahden miehen voimin vaiheittain myös jätevesijärjestelmä: putkien veto talolta umpisäiliöön ja Biopuhdistajaan, Toni jatkaa.

Käytännön kannalta Toni vinkkaa, että umpisäiliöiden kokoon kannattaa panostaa. Tyhjennysväli harvenee merkittävästi, kun umpisäiliöitä asennetaan useampi sarjassa. Suuremman tilavuuden myötä säästää tyhjennysvälien harvettua muun muassa käyttökustannuksissa.

‒ Jos tontilla vaan on tilaa, niin kannattaa satsata umpisäiliöiden kapasiteettiin, jotta niitä ei tarvitse tyhjennellä niin usein, ohjeistaa Toni muita Vestellin tuotteita pohtiville.

Tutustu tarkemmin Vestelli-tuotteisiin

Vestelliltä löytyy useita erikokoisia umpisäiliöitä. Umpisäiliöitä voi asentaa yksittäin tai sarjassa useampia.
https://www.vestelli.fi/
Vestelliltä löytyy useita erikokoisia umpisäiliöitä. Umpisäiliöitä voi asentaa yksittäin tai sarjassa useampia.

Pariskunta kiittelee vuolaasti Vestelliltä saamaansa asiakaspalvelua. Heidän mukaansa Vestellillä oli aktiivisin yhteydenpito heihin päin alusta lähtien. Toisilta toimijoilta sai vähän kaivamalla kaivaa tarjouksia, mutta Vestelliltä apu saatiin nopeasti ja kaikki hoitui hienosti. Myös jätevesisuunnitelma eteni vauhdikkaasti, lupa-asioita myöten.

Info

Info

Tiesithän, että voit tilata Vestelliltä myös jätevesisuunnitelman!

Vestellin asiantuntijan laatima jätevesisuunnitelma sisältää:

  • Mahdollinen tonttikäynti
  • Järjestelmän mitoitus, sijainti- ja asennuskorkeussuositukset
  • Asema- ja leikkauspiirrokset
  • Suositukset tarvittavista tuotteista
  • Rakennusvalvonnan vaatimat dokumentit sähköisinä

Lue lisää suunnittelusta Vestellin sivuilta

20234_81466.jpg
https://www.vestelli.fi/

Ammattilaisen laatima jätevesisuunnitelma sisältää juuri sinun kiinteistöllesi tarkasti tehdyt suunnitelmat jäteveden käsittelystä. Vestellin tarjoama jätevesisuunnittelu täyttää kaikki viranomaisvaatimukset ja on hyvän rakentamistavan mukainen. Vestellin asiantuntijoiden pitkällisen kokemuksen myötä, suunnittelija pystyy huomioimaan kaikki kiinteistön nykyiset ja tulevat tarpeet jätevesijärjestelmän osalta.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Vestelli Oy
Rakentaminen
viemäröinti
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20206_64870.jpg
Mietityttääkö jätevesijärjestelmän hinta?
Mitä jätevesijärjestelmän hinta sisältää, kuinka pitkäikäinen investointi on, entä miten kannattaa vertailla järjestelmien toimittajia? Koska jätevesijärjestelmä takaa kiinteistösi jätevesien puhdasta ja terveellistä käsittelyä vuosikymmeniksi eteenpäin, taustatyö on tärkeää.
20206_65361.jpg
Tutustu esimerkkikohteisiin ja valitse jätevesijärjestelmäsi oikein
Kokosimme alle asiakastarinoita, jotta voit tutustua rakentajien ja saneeraajien erilaisiin ratkaisuihin.
201812_55656.jpg
Biopuhdistajalla jätevedet puhtaiksi ja takaisin luontoon
Puhdas vesi on elämän elinehto ja maailman tärkein luonnonvara. Suomessa tilanne juomaveden riittävyyden ja laadun kannalta on hyvä, joskin kuuma ja kuiva viime kesä aiheutti jo ongelmia muutamissa kunnissa. Meidän on pidettävä vesivarannoistamme huolta ja estettävä niiden saastuminen. Siihen olennaisesti liittyy myös jätevesien puhdistus. Saastunut vesi vahingoittaa sekä ihmisiä että ympäristöä.
Talon vierusta
Sadevesijärjestelmän ja -viemäröinnin
Ongelma on yleinenAivan tavallinen maallikkokin huomaa ongelman, jos syöksytorvesta sateella valuva vesi menee ohi sadevesiviemärikaivosta. Samoin huomataan, jos syöksytorvea on jatkettu rumasti jatkoputkella niin, että vesi saataisiin kaivoon. Näitä näkee uusissa rakennuksissa kuitenkin paljon. Miksiköhän?Lisätietoa sadevesijärjestelmästäJätä yhteydenottopyyntö
20223_77593.jpg
Estä vesi- sekä viemärijohtojen jäätyminen
Jotta putkijohtojen jäätyminen sekä routavaurioiden mahdollisuus minimoidaan, sijoitetaan vesijohdot sekä viemärit perinteisesti roudattomaan syvyyteen kerran 50 vuodessa toistuvan suurimman pakkastuntimäärän mukaisesti.Kaivantojen ulottuessa pohjavesipinnan alapuolelle sekä maa-aineksen pehmeys voivat aiheuttaa omia ongelmia katujen rikkoutuessa, putkijohtojen sekä rakennusten painuessa ja niin edelleen. Toinen syy välttää syviä kaivantoja on tietysti kustannukset, kun kaivaminen ja massojen ajo voidaan puolittaa saadaan tällä merkittävää säästöä rakentamiskustannuksissa. Ympäristön sen salliessa, voidaan maahan routarajan yläpuolelle sijoitettavien vesi- sekä viemärijohtojen jäätyminen ja routavauriot estetään putkia suojaavalla vettymättömillä Finnfoam-routaeristeellä.
201910_60322.jpg
Pienikin asunto tarvitsee toimivan ilmanvaihdon
Pienessä kodissa ja loma-asunnossa neliöt on usein käytetty tehokkaasti: samoissa tiloissa nukutaan, oleskellaan, peseydytään, laitetaan ruokaa ja pyykätään. Mökeillä saattaa saunakin olla samassa rakennuksessa. Koska näistä normaalin elämisen toimista aiheutuu mm. kosteutta, hiilidioksidia ja ruuanlaiton käryjä, on äärimmäisen tärkeää, että ne johdetaan hallitusti pois asunnosta. Mikäli kosteutta ei poisteta, on vaarana, että se jää makaamaan rakenteisiin. Se luonnollisesti lisää homevaurioiden riskiä. Hiilidioksidi puolestaan väsyttää.Yhtä tärkeää on saada käytetyn, poistetun ilman tilalle uutta, raikasta ilmaa. Näin asuminen on miellyttävää ja sisätiloissa ollessa on virkeä olo. Nykyaikaisissa tiivisrakenteisissa taloissa korvausilmaa ei tule ikkunoiden ja ovien raoista, vaan sitä on tuotava hallitusti sisään. Koneellisella Vallox-ilmanvaihdolla tuloilma saadaan aina sopivan lämpöisenä, eikä asukkaat kärsi ikävästä vedontunteesta. Tehokkaan lämmöntalteenoton ansiosta Vallox-ilmanvaihto on myös energiatehokasta.Pienen asunnon ilmanvaihdolle on siis tarvetta, mutta mihin ilmanvaihtokoneen voisi ahtaissa tiloissa sijoittaa?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton