• Etusivu
  • Talo

Investointeja Kouvolaan ja Kanadaan – Espanjan tehtaan rakennustyöt ovat alkaneet

Lumon Oy jatkaa vahvaa kasvuaan

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyöLumon Suomi Oy logoLumon Suomi Oy
Päivitetty 16.10.2024
20217_71512.jpg

Suomalainen perheyhtiö Lumon Oy kertoi tiedotteessaan 30.06.2021 alkuvuoden aikana investoinneista kotimaan lasinjalostustehtaan laajennukseen Kouvolassasekä kokonaan uuteen tehtaaseen Espanjassa. Nyt investoinnit saavat jatkoa, kun yhtiö on päättänyt investoida n. 2,1 M€ profiilityöstökeskukseen, sahausautomaattiin sekä pakkauslinjaan Kouvolan profiili- ja kokoonpanotehtailla. Lisäksi Kanadan tuotanto saa uuden alumiinityöstökeskuksen, jonka arvo on noin 420 000 €. Viimeisin investointi on kesäkuussa päätetty kokoonpanolinjan uudistus Kouvolan kokoonpanotehtaalla, jonka kokonaissumma on noin 820 000 €.

‒ Panostamme voimakkaasti tuotantoomme, jotta voimme varmistaa riittävän tuotantokapasiteetin niin kotimaan kuin kansainvälisten yhtiöidemme tarpeisiin. Alkuvuoden aikana myyntimme on ollut noin 45% kasvussa ja liiketoimintanäkymät ovat olleet hyvät kaikilla markkina-alueillamme, kertoo Lumon konsernin toimitusjohtaja Jussi Kinnunen.

"Vahva kasvumme näkyy myös siinä, että olemme ensimmäisen puolen vuoden aikana rekrytoineet globaalisti yli 400 uutta Lumonilaista eri tehtäviin niin asennukseen, myyntiin, tuotantoon kuin tukifunktioihin", Kinnunen summaa.
20217_71513.jpg

Espanjan tehtaan ensimmäinen kivi on valettu

Espanjan Antequeraan valmistuva tehdas on arvoltaan noin 30 M€ ja tehtaan on tavoitteena olla tuotantovalmiudessa ensi vuoden elokuussa. Rakennustyöt alkoivat viime kuussa, jolloin ensimmäinen kivi valettiin maahan paikallisen kutsuvierasyleisön läsnä ollessa. "Espanjan yhtiömme on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana 80:stä henkilöstä 320:een. Kun uusi tehdas valmistuu se tuo alueelle lisää työpaikkoja noin sadalle hengelle", kertoo Lumon Cristales Españan maajohtaja Javier Martínez.

‒ Tehdas palvelee asiakkaita niin Espanjassa kuin Etelä-Euroopassa ja sen tavoitteena lyhentää toimitusaikaa sekä parantaa toimitusvarmuutta. Etenkin kuluttaja-asiakkaille toimitusaika on erittäin tärkeä kriteeri, Martínez summaa.

"Espanjan tehtaan perustaminen on historiallinen askel Lumonille. Tämä on ensimmäinen kerta, kun rakennamme tämän kokoluokan tuotantolaitoksen ulkomaille. Odotan innolla tuotannon alkamista sekä toimintojemme laajentumista", Kinnunen iloitsee.
Lumon Suomi Oy
Talo
lasitukset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20216_71342.jpg
Älä anna kolean tuulen ja sateen pilata juhliasi
Onko loppukesälle tai syksylle tiedossa jokin suuri juhla? Ja nyt mietityttää, että mitä jos sää onkin sateinen, tuulinen tai viileä juuri kyseisenä päivänä. Ihmiset eivät voi siinä tapauksessa viettää juhlaa ulkosalla vaan kaikkien on pakkauduttava hikoilemaan sisätiloihin. Jos terassilla on lasitus, tätä murhetta ei ole. Lasituksen ansiosta voit viettää kesän ja syksyn juhlat ilman huolta säästä.
202011_61817.jpg
Onko terassinne tyhjillään läpi talven? Entä jos terassikausi jatkuisi läpi vuoden?
Syksyn myötä terassikalusteet on monessa kodissa viety suojaan, sillä Suomen talvi ei tunne armoa niitä kohtaan. Terassi hautautuu lumen alle odottamaan seuraavaa kesää ja parempia terassikelejä. Mitäpä, jos kalusteita ei tarvitsisikaan kuljettaa varastoon, vaan ne voisivat olla terassilla läpi talven? Samalla terassista voisi sisustaa tunnelmallisen talvihuoneen, jossa nauttia kupillisen kuumaa sinisen hetken aikaan huopien lämmössä kynttilöiden keskellä.
Lumon lasiterassi Espoo 1
Viisi vaihetta: näin helposti hankit terassilasituksen
Lumon terassilasituksen hankinta on todella helppoa. Lumon hoitaa koko prosessin aina suunnittelusta asennukseen niin, että sinulle jää vain pohdittavaksi, mihin kaikkeen aiot käyttää uutta lisätilaasi. Varaamalla Lumonilta maksuttoman suunnittelukäynnin, asiantuntijat suunnittelevat lasituksen kanssasi tarpeidesi mukaiseksi, ottaa tarvittavat mitat terassisuunnitelmaa varten ja laatii sinulle tarjouksen.
20239_83090.jpg
Kestääkö lasiterassi lumikuormaa?
Terassi- ja parvekelasituksia tehdään ympäri vuoden. Jos terassia ei ole lasitettu, voi terassilla vietetty aika jäädä vuoden aikana todella lyhyeksi, eikä terassia tule hyödynnettyä siinä mitassa kuin sitä voisi vuoden aikana käyttää. Lasiterassia voi parhaimmillaan hyödyntää ympäri vuoden eri käyttötarkoituksiin tarpeen mukaan.
20098_18418.jpg
Lumon julkisivusaneeraukset
Kiinteistöissä on suuri kansallinen vaurautemme, josta on pidettävä huolta. Vanhempaa rakennuskantaa on jo ehditty kertaalleen korjatakin ja nyt on menossa 70-luvun betonilähiöiden peruskorjaaminen. Myös nuoremmat kiinteistöt vaativat korjauksia varsinkin puu- ja betonirakenteiden osalta. Ennakoivat toimenpiteet tulevat ajan mittaan edullisemmiksi kun selvitään kevyemmillä korjauksilla. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että julkisivua koskevat korjaustoimenpiteet kannattaa niputtaa ja korjata kaikki kerralla kuntoon. Kaikessa korjaamisessa on myös tarkasteltava kokonaistaloudellisuutta pidemmällä ajanjaksolla.
20122_29682.jpg
Nyt on aika päivittää taloyhtiön julkisivut
Lumon parvekelasitus on kätevä tapa tuoda lisätilaa kotiisi. Parvekelasitus suojaa parvekettasi vettä, lunta, tuulta ja pölyä vastaan. Lasitettu parveke saa sisustajan mielikuvituksen liikkeelle. Vapaa-aika, harrastukset ja jopa pelkkä oleskelu saavat ihan uusia ulottuvuuksia kun suojana on sivuunliukuvat parvekelasit. Mikäpä olisi sen mukavampaa kuin istua parvekkeella iltakahvin äärellä hyvien ystävien seurassa punertuvaa taivaanrantaa katsellen...Lisätietoa parvekelaseistaJätä yhteydenottopyyntö tästä!
20145_39420.jpg
Parvekelasituksella mukavaa lisätilaa
Parvekelasitus ja lasitettu terassi antavat lisää viihtyisää asuintilaa. Lasitus suojaa sateelta ja lumelta sekä lenteleviltä roskilta. Melu vähenee ja sisustettavuus paranee. Energiaa säästyy ja pinnat pysyvät siisteinä. Remonttivälit pitenevät. Muunna lasitettu parveke ja terassi sellaiseksi, josta olet aina haaveillut: juhlien pitopaikaksi, harrastetilaksi, pikkupuutarhaksi, lukunurkaksi… anna mielikuvituksesi lentää.Lue lisää terassilasituksesta
Lumon 24 lasiterassi
Tyylikäs sivuunliukuva terassilasitus
Lumonin liukulasi on monikäyttöinen. Se sopii katettujen ja avoterassien sekä puu- ja alumiinirunkoisten ulkonevien terassien lasittamiseen. Lisäksi liukulasi soveltuu myös katoksien ja sisääntulojen suojaksi.Lasituksen rakenne ei vaadi välttämättä kiinteää reunalasia, minkä ansiosta lasit on mahdollista saada avautumaan kahteen eri suuntaan. Liukulasielementin toinen pystypuite voidaan myös jättää haluttaessa pois.
20113_25060.jpg
Suojaan auringolta ja uteliailta katseilta!
Lumon auringonsuojaverhot ovat hyvä ratkaisu liiallisen lämmön ja näkyvyyden hallintaan parvekkeella. Ne on suunniteltu yhteensopiviksi laadukkaiden Lumon parvekelasien kanssa. Auringonsuojaverhot voi kiinnittää paikoilleen itse.Lumon auringonsuojaverhot soveltuvat Lumon 2, 3 ja 5-tyyppisiin v. 1998 jälkeen asennettuihin 6 mm paksuihin parvekelaseihin. Mikäli et tiedä millaiset Lumonin parvekelasit sinulla on, niin Lumon pystyy sen tarkastamaan tietokannastaan.
Täydellinen valaistus kotiin – yhdistä yleisvalo ja kohdevalot 1
Tasainen yleisvalo ja kohdevalot luovat kodin valaistuksen perustan
Kodissa tarvitaan sekä tasapainoista yleisvalaistusta että tunnelmaa luovaa kohdevalaistusta. Yleisvalon ansiosta tila on miellyttävän kirkas ilman häikäisyä tai voimakkaita varjoja – tähän sopivat erinomaisesti katto- ja seinävalaisimet. Kohdevalaisimilla taas voidaan tuoda esiin sisustuksen yksityiskohtia, kuten tauluja tai huonekaluja, ja luoda huoneeseen syvyyttä sekä kodikasta tunnelmaa. Yhdistämällä nämä valaistuksen peruselementit omaan tyyliisi saat juuri sellaisen valaistuksen, joka tekee kodistasi sekä toimivan että viihtyisän.
Julkisivun rappaus
Julkisivun uusiminen rappauksella
Hyvään talonpitoon kuuluu säännöllinen, vähintään kerran vuodessa tehtävä ainakin silmämääräinen tarkistus kaikissa niissä rakenteissa – sisällä ja ulkona – joissa vesi tai kosteus voi mahdollisesti päästä rakenteisiin. Julkisivu, täysin pintamateriaalista riippumatta, on yksi keskeisistä tarkastuskohteista. Rapatuista pinnoista voi hakea mahdollisia halkeamia ja pinnoitteen irtoamisia silmämääräisesti ja koputtelemalla vaikkapa puupalikalla pintaa. Vaurioitunut rakenne antaa kyllä kuulua itsestään.
20238_82918.jpg
Ilmainen nanopinnoitus kylpyhuoneeseesi - hae nyt kohdehakuun!
HUOM! HAKUAIKA ON PÄÄTTYNYT (Hakuaika 28.8.2023 – 10.9.2023).Kaipaako kylpyhuoneesi jatkoaikaa ennen perusteellista remonttia tai haluatko uudempaan kotiisi kylpyhuoneen helppoa puhdistettavuutta? Etsimme sopivaa kohdetta nanopinnoitukselle! Voit osallistua hakuun niin vanhemmalla kuin uudemmallakin kylpyhuoneella. Nyt on mahdollisuus saada ilmaiseksi nanopinnoituksen avulla kylpyhuoneeseesi päivitetty ilme, helpompaa puhdistettavuutta ja lisää käyttöikää!Tutustu lisää alta miten voit ilmottautua ja kerro meille kohteestasi lisää! Nanopinnoituksen järjestäjä Nanoksi Suomi Oy valitsee sopivan kohteen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton