• Etusivu
  • Talo

Hyvää Uutta Vuotta 2010

Rakentajan toimitus
Julkaistu 29.12.2009
200912_19737.jpg

Jälleen yksi "pyöreä" vuosi on alkamassa. Mitä vuosi sitten tuo tullessaan? Ainakin lämmöneristysmääräykset kiristyvät ja talviolympialaiset ovat vuorossa. Valtiollisia vaaleja ei ole tiedossa toisin kuin 100 vuotta sitten. Mitäpä muuta merkittävää aiemmat pyöreät vuodet ovat sisältäneet?

100 vuotta sitten

Suomessa järjestettiin neljännet eduskuntavaalit ja yhtenä uusista kansanedustajista valituksi tuli Lauri Kristian Relander.

90 vuotta sitten

Adolf Hitler julkisti kansallissosialistisen ohjelmansa ja Tarton rauha solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä.

80 vuotta sitten

Presidentti Lauri Kristian Relander hajotti eduskunnan. Kansallissosialistinen puolue sai 107 paikkaa Saksan parlamentissa ja siitä tuli parlamentin toiseksi suurin puolue. Ensimmäinen suomalainen sukellusvene Vetehinen laskettiin vesille Turussa ja tanskalaiset poistivat kuolemanrangaistuksen.

70 vuotta sitten

Talvisota päättyi. Adolf Hitler ja Benito Mussolini tapasivat Brennerin solassa Alpeilla ja sopivat liitosta Ranskaa ja Britanniaa vastaan. Lokakuussa nähtiin Charlie Chaplinin elokuvan Diktaattori ensiesitys. Suomessa oli viisi presidenttiä elossa samanaikaisesti viiden tunnin ajan: Risto Ryti (istuva), Kyösti Kallio (väistyvä), P. E. Svinhufvud, Lauri Kristian Relander ja K. J. Ståhlberg (entiset).

60 vuotta sitten

Korean sota alkoi. Nobelin palkinnot jaettiin 50. kerran. Juho Kusti Paasikivi valittiin uudelleen Suomen presidentiksi ja Linnanmäen huvipuisto avattiin Helsingissä.

50 vuotta sitten

Miss Suomi -kilpailuissa ei yhdenkään osallistujan katsottu yltävän ensimmäiseen sijaan saakka, vaan titteli jäi edellisen vuoden voittajan Tarja Nurmen haltuun. Neuvostoliitto ampui alas Yhdysvaltain U-2-vakoilukoneen. Bodominjärven murhat tapahtuivat Espoossa. Urheilurintamalla taas Squaw Valleyssä Veikko Hakulinen hiihti kolme mitalia peräti 35-vuotiaana.

40 vuotta sitten

Imatran Voima ja neuvostoliittolainen Teknopromexport allekirjoittivat sopimuksen Suomeen rakennettavasta ydinvoimalasta. Paul McCartney ilmoitti The Beatlesin hajoamisesta ja Alkon myymälöissä luovuttiin ns. viinakortin käytöstä.

30 vuotta sitten

Kiina ilmoitti, että maan väkiluku oli ylittänyt miljardin rajan. Saddam Husseinista tuli Irakin presidentti. CNN aloitti uutislähetykset ja John Lennon murhattiin New Yorkissa. Jonkin sortin "murhasta" oli kyse myös Juha Miedon sadasosan tappiossa Lake Placidissä, jonka jälkeen hiihtokisojen ajanotossa ei sadasosia enää ole käytetty.

20 vuotta sitten

Pisan torni suljettiin yleisöltä turvallisuusvaaran vuoksi. Neuvostoliiton ensimmäinen McDonald's avattiin Moskovassa. Raumalla mitattiin Suomen kaikkien aikojen alhaisin ilmanpaine: 940 hPa (mb). Saksat yhdistyivät: Itä-Saksasta tuli osa Saksan liittotasavaltaa.

10 vuotta sitten

Y2K (tulee sanoista Year 2 kilo, vuosi 2000) meni ohi ilman ennustettuja katastrofeja. Tarja Halonen valittiin Suomen presidentiksi. Vladimir Putin valittiin Venäjän presidentiksi. Suosittu virtuaalihotelli Habbo avasi ovensa ensimmäisenä maailmassa Suomessa. Pahkasika-lehden 77. ja viimeinen numero julkaistiin.

Siinä joitain enemmän tai vähemmän tärkeitä poimintoja pyöreiltä vuosilta viimeisen sadan vuoden ajalta. Aika näyttää, millaisia merkkipaaluja tuleva vuosi 2010 kerää tapahtumikseen.

Verkkolehden toimitus toivottaa lukijoilleen Hyvää Uutta Vuotta 2010

Lähteet: Mitä, Missä Milloin, Wikipedia sekä toimituksen oma historian tuntemus.

Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

201511_44895.jpg
Miten radon poistetaan asunnosta?
Radon on radioaktiivinen kaasu, jota kulkeutuu rakennusten sisäilmaan maaperästä. Erityisesti eteläisessä Suomessa on paljon radonpitoisia alueita. On perusteltua epäillä korkeita pitoisuuksia myös, jos asunto sijaitsee harjulla tai soramaalla tai se on rakennettu kallion päälle. Savimaille perustetussa talossa saattaa olla radonia. Perustusten ja alapohjan alle tuodut täyttösorakuormat ovat mahdollisesti louhittu kalliosta, jossa on korkea radonpitoisuus. Maaperästä ja rakennustekniikasta johtuen Suomessa mitataan korkeampia pitoisuuksia kuin useimmissa muissa maissa. Radonia ei pysty aistimaan, vaan sen pitoisuudet on mahdollista selvittää vain mittauksilla. Osta venttiilit Rakentaja.fi-verkkokaupasta
20118_27322.jpg
Knapen talo Kokkolan vanhakaupunki Neristanissa
Asuntomessujen oheiskohde, Knapen talo, on herättänyt suurta mielenkiintoa. Kokkolan vanhakaupunki Neristanissa sijaitseva, vuonna 1818 rakennettu ja juuri remontoitu, kohde on houkutellut päivittäin satoja vieraita. Kävijöitä on kiinnostanut sekä Jukka Rintalan sadunomaisen värikäs sisustus että talon historia ja perinteitä kunnioittaen tehty remontti.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Työmaakokoukset
Toimenpiteet:Työmaakokouksia pidetään vähintään kerran kuukaudessa. Niiden pääasiallinen tehtävä on seurata sopimuksen noudattamista. Niissä käsitellään seuraavia asioita: · urakkasuoritusten suunnitelmien ja sopimuksen mukaisuus · urakkasuoritusten aikataulun mukaisuus · mahdolliset muutostarpeet suunnitelmiin sekä suunnitelmien täydentäminen · muutos- ja lisätyöt · urakoitsijoiden välinen koordinaatio · tehdyt työt ja työmaan resurssit · työturvallisuuteen liittyvät asiat · tehdyt ja tehtävät tarkastukset.Työmaakokouksissa pääosin kirjataan ja todetaan jo tehtyjä päätöksiä ja sopimuksia. Urakoitsijakokouksia ( viikkopalavereja ) pidetään tarvittaessa.Vastuuhenkilöt:Työmaan valvojat ja projektipäällikkö ( rakennuttajainsinööri )Dokumentit:Esityslistat Pöytäkirjat, malli RT 16-10005Hyväksyntä:Kokouspöytäkirjat hyväksyy tilaajan puolesta projektipäällikkö. Pöytäkirjat lähetetään tilaajan edustajille tiedoksi.
20154_43059.jpg
Pesutiloissa
Saunan remonttia suunniteltaessa kannattaa miettiä, miten toimiva ilmanvaihto toteutetaan. Hyvin toteutettu ilmanvaihto lisää löylyjen tuomaa nautintoa ja kuivaa tilat kylpemisen jälkeen. Sauna pysyy jatkuvasti raikkaana ja sinne on mukava mennä kerta toisensa jälkeen.
38_P_21736.jpg
Isännöintiala kasvussa
Isännöintiliiton valtakunnallinen barometrikysely: Joka neljäs isännöintialan yritys uskoo liikevaihtonsa kasvavan enemmän kuin 10 prosenttia vuonna 2008.Joka neljäs (27 %) suomalainen isännöintialan yritys uskoo kasvattavansa liikevaihtoa enemmän kuin kymmenen prosenttia kuluvalla tilikaudella verrattuna vuoteen 2007. Loput vastaajayrityksistä odottavat maltillista kasvua. Voimakkaana trendinä on se, että isännöintiala on siirtymässä kohti joustavaa hinnoittelua.Näin kertoo tänään julkaistu Suomen Isännöintiliiton valtakunnallinen barometrikysely, jonka vastaajina oli 136 liiton jäsenyritystä. Isännöintiliiton 203 jäsenyritystä huolehtivat noin miljoonan suomalaisen kodista."Pääkaupunkiseudulla siirtymä kohti joustavaa hinnoittelua on ollut muuta maata yleisempää. Pääkaupunkiseudun yritykset ovat oivaltaneet asiakassuuntauneen toimintamallin ja tuotteistamisen edut muuta maata paremmin. Iskulauseeksi on tullut se, että se joka teettää töitä, niin se maksaa. Tämä on selvä suunta, johon koko ala on menossa", tulkitsee Suomen Isännöintiliitto ry:n toimitusjohtaja Tero Heikkilä barometrin tuloksia.Tutkimuksen mukaan kokonaisvastuun lisääntyminen isännöintityössä tuo merkittäviä nousupaineita hintoihin, mutta toisaalta joka kolmas uskoo, että hintakilpailu kiristyy vähintään jonkin verran. Lisäksi joustavan laskutuksen osuus tulee lisääntymään.Voimakkaimmat liikevaihdon kasvuodotukset ovat 21-30 henkeä työllistävissä yrityksissä. Vastaajien mukaan kannattavan kasvun ajureina ovat uudet palvelut, tuotteistukset ja joustava hinnoittelu. Suurimmat kasvuodotukset ovat Turun ja Tampereen seuduilla, joissa melkein joka toinen (40 %) uskoo liikevaihdon lisääntyvän 11-25 prosenttia. 12 % pääkaupunkiseudun yrityksistä ennustaa yli 26 prosentin kasvua.
20213_69412.jpg
Oletko valmis mökkikauteen? Mökki lämpimäksi nopeasti
Mökkikausi alkaa mahdollisimman aikaisin keväällä ja kesällä se on kuumimmillaan. Peruslämmöllä tai kylmillään olleelle mökille kaivataan pikaista lämpöä. Tulikiven tehokkaiden ja näppärien pikalämmittäjien ja kiertoilmatakkojen ansiosta mökin saa nopeasti lämpimäksi.Vaikka kesä on vilkkainta mökkeilyaikaa niin tulisijan valintaa kannattaakin miettiä koko vuotta silmällä pitäen. Oikealla valinnalla mökkeilykautta voidaan jatkaa pitkälle syksyyn tai alkutalveen saakka. Myös talvella kamiina tai kiertoilmatakka antaa lämmön nopeasti ja vaivatta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton